Missä asioissa olet ”Hyacinth”?
Monissa asioissa tiedän nipottavani monen mielestä liikaa. Esimerkiksi mielestäni juomat pitää juoda niille sopivista laseista. En pidä siitä, jos juodaan viiniä tai olutta maitolasista.
Jos joskus tilataan pizzaa, se syödään lautaselta, eikä siitä pahvilaatikosta.
Salaatille katetaan oma lautanen, sitä ei laiteta lämpimän ruuan kanssa samalle lautaselle.
Näitä riittää, missä asiassa sinä olet tarkka, muiden mielestä hienostelija?
Kommentit (48)
Autokyytiläisenä. Kolarissa kyytiläisenä olen ollut ja sen jälkeen naputtanut kuskeille ylinopeudesta, huonoista ohistusaikeista jne.
Kun olimme etelässä, mies meinasi laittaa rantapyyhkeen Sokoksen muovikassiin, kun lähdimme rannalle. Nostin hirveän haloon, että en sitten lähde ollenkaan jos muovikassin kanssa meinaa kulkea. Myöskään hotellin aamiaiselle en antanut lähteä hihattomassa trikoopaidassa. Olen kyllä välillä armoton hienostelija, mutta joku tyyli pitää olla.
Kukkamekot ja ”apu”kuskina toimiminen.
Katan pöydän aina nätisti arkisinkin. Paheksun (salaa itsekseni) alaluokkaisia huonoja ja sivistymättömiä tapoja.
Nuorempana en olisi voinut kuvitellakaan juovani viiniä kotona jalattomasta lasista. Nyt kun tätä ikää on karttunut, kaadan sen viinin ihan mihin tahansa lasiin, paitsi en vieläkään vörilliseen. Aina kirkkaaseen, josta viinin vöri näkyy läpi. Ja riittävän ohueen.
Jos jostain syystä avaan jonkun kalliimman viinipullon, silloin otan käyttöön myös sille arvoisen lasin.
Muistan vieläkin ensimmäisen kokemukseni Suomessa viinin juomisesta jalattomasta lasista ravintolassa. Paikka oli edesmennyt kreikkalaistaverna Athanasios Isolla Roballa joskus 1970-luvulla. Vähän säröinenkin se lasi oli, mutta paikan tunnelma, ruuan maku, seura ja ennenkaikkea paikan isännän huolenpito ja sydämellisyys olivat vertaansa vailla.
Noi ap:n jutut muuten mutta toi salaatille eri lautanen ihan turhaa tiskiä. Muusillakin saa sen kastikkeen padottua erikaeen ja riittävän iso lsutanenniin hvin mahtuu yhdelle.
Vierailija kirjoitti:
Kun olimme etelässä, mies meinasi laittaa rantapyyhkeen Sokoksen muovikassiin, kun lähdimme rannalle. Nostin hirveän haloon, että en sitten lähde ollenkaan jos muovikassin kanssa meinaa kulkea. Myöskään hotellin aamiaiselle en antanut lähteä hihattomassa trikoopaidassa. Olen kyllä välillä armoton hienostelija, mutta joku tyyli pitää olla.
Heh, monissa kiinalaisissa viiden tähden hotelleissa aamiaishuoneisiin ei miehet pääse hihattomissa trikoopaidoissa eikä kukaan shortseissa. Sitä varten niiden sisäänkäynneissä on usein piirros, jossa kuva shortseista ja i-paidoista, jonka päällä punainen iso ruksi.
Huomaa nuoremapna olleensa hyvinkin hyacinthia, mutta lopulta sitä päätyy daisymaiseen tilanteeseen. Tiedä sitten, onko se edes paha juttu. Pääasia, että on tyytyväinen elämäänsä.
Kieltämättä silloin kun käteisen käyttäminen oli vielä normaalimpaa, en ollut tyytyväinen jos sain vaihtorahana nuhjuisia ja ryppyisiä seteleitä... Sellaisia jotka näyttivät spurgun housuntaskussa pallihikeentyneiltä.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kaunisäänisen ovikellon ja lomakämpän maaseutukartanosta.
Sellaisen 10m2 ”loma-asunnon” sieltä kauimmaisesta tornista ilman näköalaa niinkuin Hyacinth sitten sai? :D
Tietyillä elämänalueilla vaadin parasta laatua.
Vierailija kirjoitti:
Kun olimme etelässä, mies meinasi laittaa rantapyyhkeen Sokoksen muovikassiin, kun lähdimme rannalle. Nostin hirveän haloon, että en sitten lähde ollenkaan jos muovikassin kanssa meinaa kulkea. Myöskään hotellin aamiaiselle en antanut lähteä hihattomassa trikoopaidassa. Olen kyllä välillä armoton hienostelija, mutta joku tyyli pitää olla.
Miksi et ostanut tori.fi:stä ennen matkaa käytettyä Guccin, Pradan tai vastaavan paperista ostoskassia. Sinne mies olisi voinut laittaa märät uikkarinsa, mieluummin kuitenkin Stockan muovikassissa kuin Sokoksen.
Eikä varsinkaan 3+1 -päivien muovikassin.
Keeping up the appearances, my dear.
Häpeän jollain tasolla lapsuudenperhettäni. Olen perheen musta lammas.
Vierailija kirjoitti:
Kun olimme etelässä, mies meinasi laittaa rantapyyhkeen Sokoksen muovikassiin, kun lähdimme rannalle. Nostin hirveän haloon, että en sitten lähde ollenkaan jos muovikassin kanssa meinaa kulkea. Myöskään hotellin aamiaiselle en antanut lähteä hihattomassa trikoopaidassa. Olen kyllä välillä armoton hienostelija, mutta joku tyyli pitää olla.
Harrodsin rumanvihreä muovikassi olisi kai ollut OK? Onhan siinä teksti kullanvärinen.
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä silloin kun käteisen käyttäminen oli vielä normaalimpaa, en ollut tyytyväinen jos sain vaihtorahana nuhjuisia ja ryppyisiä seteleitä... Sellaisia jotka näyttivät spurgun housuntaskussa pallihikeentyneiltä.
Käteisen käyttäminen Euroopan ulkopuolisissa maissa on vielä erittäin yleistä. Joissain Afrikan maissa esimerkiksi saa välillä todella risaisia ja likaisia seteleitä. Käypää rahaa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olimme etelässä, mies meinasi laittaa rantapyyhkeen Sokoksen muovikassiin, kun lähdimme rannalle. Nostin hirveän haloon, että en sitten lähde ollenkaan jos muovikassin kanssa meinaa kulkea. Myöskään hotellin aamiaiselle en antanut lähteä hihattomassa trikoopaidassa. Olen kyllä välillä armoton hienostelija, mutta joku tyyli pitää olla.
Miksi et ostanut tori.fi:stä ennen matkaa käytettyä Guccin, Pradan tai vastaavan paperista ostoskassia. Sinne mies olisi voinut laittaa märät uikkarinsa, mieluummin kuitenkin Stockan muovikassissa kuin Sokoksen.
Eikä varsinkaan 3+1 -päivien muovikassin.Keeping up the appearances, my dear.
Minä en ikinä kulje muovikassin kanssa missään, minusta se on spurgu-tyyliä.
eri
Kyllä etelässä pitää olla tyylikäs rantakassi ja miehellä siistejä kesäpaitoja aamiaisia varten. Itsellä on nättejä ”aamiasmekkoja”. Myös illalliselle pukeudutaan, mennään sitten hotellin ravintolaan tai paikallisiin ravintoloihin. Eikä uima-asussa ikinä edes rantakuppilaan, jotain verhoa pitää olla. Joskus näkee hyvänkin tasoisissa hotelleissa esim. naapurimaasta tulevilla aika paljastavia rantavermeitä jo aamiaisella, mutta nehän eivät välitä mistään säännöistä muutenkaan.
Jotenkin minulle on tärkeää esiintyä niin, että kunnioitan paikallisia tapoja ja ihmisiä ja käyttäydyn arvokkaasti. Taidan olla joku dinosaurus.
Vierailija kirjoitti:
Kun poikani sai ajokortin ja olin ensimmäisiä kertoja hänen kyydissään, teki mieli tosiaan huudella näitä "varo tuota jalankulkijaa!"-juttuja, pidin suuni kiinni :)
Olen Hyacinth vaikka missä. Ennen inhosin kaikkea "kulissien ylläpitoa", nykyisin olen alkanut ajatella vähän toisin. Silkka teeskentely on asia erikseen, mutta monesti asenteensa ja käytöksensä voi valita ihan itse. Työelämässäkin on yleistynyt tällainen, että töihin tullaan saamaan hermoromahduksia ja vollottamaan parisuhdehuolista niin, ettei töistä tule mitään. Olen varmaan kylmä vanha akka, mutta sanoisin, että pitää vähän ryhdistäytyä ja keskittyä töihin ja hymyillä, vaikkei siltä tuntuisikaan. En yhtään pidä tästä, että toisia kohdellaan miten vain, koska mähän olen vain aito ja rehellinen. Eli jossain määrin pitää vain käyttäytyä kunnollisesti.
Ajattelen nykyään samaan tapaan. Minäkin inhosin ennen kaikkea kulissimaisuutta, mutta sitten ymmärsin että itsepetoksen ja tuollaisen 'keeping up appearancen' välillä on suuri ero. Itsepetos ja teeskentely on mitä on, mutta tuollaisessa tietynlaisen julkisivun tai kulissin ylläpidossa on hyvin pitkälti kyse silkasta hyvästä käytöksestä - juurikin siitä, ettei oksenneta omia huolia ja murheita ja onnenaiheita toisten niskaan heti. Ne kuuluu läheisille ja ystäville.
Hyacinth on käsittänyt väärin niin monta asiaa - hän niin haluaisi olla kadehdittu, tyylikäs ja menestyvä rouva, mutta on inhottu, tyylitön (usein tilanteeseen sopimattomasti puketunut) rasittava ja nolo huomiohra, joka pomottaa muita ja haluaa aina olla keskipiste. Mutta hän on läheisistään kuitenkin huolehtiva, järjestelykykyinen, tehokas, ihailtavan siisti ja optimistinen ihminen, joka ei ole murhannut, rskannut, ryöstänyt, narkannut, petkuttanut ketään. Tiettävästi. Naapurin ylitärkeilevä, itsestään myös liikoja luuleva musiikinopettajasetä vain ei uskalla enää mennä puutarhaansa.
Minulla on käsinmaalatut kahvikupit. Arvovieraille siis. Inhoan junttimaisia käytöstapoja ja rumia sanoja. Liian paljastava pukeutuminen ei ole miestäni korrektia.
Totta. Silloin eivät aluspöksytkään olleet hyvin.