Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hei entiset/parantuvat syömishäiriöiset
19.05.2015 |
Auttaisitteko minua. Miten koette nykyään kroppanne, tai miten olette hyväksyneet sen että ette enää ole niin laihoja? 16-vuotiaasta asti on syömisen ollut hyvin kieroutunutta. Tällä hetkellä yritän kovasti parantua (en ole oksentanut kohta kolmeen kuukauteen, tätä vuoden kestänyttä bulimiavaihetta edelsi puolen vuoden paasto/anoreksiakausi). En vain pysty tuntemaan oloani hyväksi kun katson peiliin. Olen nyt normaalipainon ylärajoilla, mutta olo on kaamea. Syöminen ahdistaa, peilikuva ahdistaa, en vain koe olevani kaunis ja itsevarmuus pyöreä nolla. Mikä teitä auttoi hyväksymään sen että kroppa ei enää olekkaan niin kevyt ja siro?
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista. Jotenkin olen vain niin hukassa asian kanssa. Tuntuu että vaihtoehtona on nyt ainoastaan kestää tämä nykyinen ulkomuoto, en vain tiedä miten tästä itsetunnosta pääsisi eroon. Hullua kyllä, että vaikka ruoka ohjasi elämääni enemmän paineessani vähemmän, oli olo silti paljon onnellisempi ja henkisesti voin silloin paljon paremmin. En tiedä kumpi nyt olisi pienempi paha. Jotenkin kamala ajatella että loppuelämä on tällaista samanlaista temppuilee kuin viimeiset kymmenen vuotta. Haluaisin niin kovasti painaa vähemmän ja laihduttaa kymmenen kiloa (silloin olen terveen ja hyvinvoivan näköinen, en langalla enkä vartaloihanteeni mukainen mutta siinä painossa voisin hyväksyä ja hyväksyn kokoni). En vain tiedä mitä saan tehdä. Onko se hyvä jos syön vain kotiruokaa, hedelmiä ja kasviksia, vai onko se tulella leikkimistä? Onko sitten parempi että syön mitä mieli tekee, taistelen oksentamista vastaan ja olen tämän kokoinen? Ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 04:17"]Minulla saliharrastus auttoi. Ja iän myötä itsetunto nousee. Edelleen kroppa on minulle pakkomielle ja oli todella ahdistavaa kun tuli raskauskiloja eikä ne lähteneetkään heti. Mutta riskiraskauden ja lapsen sairastelun myötä oppi että elämässä on tärkeämpiäkin juttuja ja ettei siihen ylipainoon kuole (okei, kuolee siihen joskus). Nyt kun elämä on ihan ok, on aikaa panostaa omaan kehoon.
Se ikuinen laihduttaminen ei varmaan koskaan lopu, mutta kun tiedostan syömishäiriöni, laihduttaminen pysyy jotenkin hallinnassa. Myös ravitsemusterapiasta on apua. Olen myös yrittänyt päästä siitä itseni morkkaamisesta ja "läskien" tarkkailusta koska minun täytyy olla esimerkkinä tyttärelleni.
Mutta sanoisin että aika/ikä ja liikunta auttaa. Tosin liikunnastakin tulee helposti pakkomielle.
[/quote]
Lisään vielä sen että raskauden myötä piti opetella syömään oikein. Pelkäsin niin paljon että omalla toiminnallani aiheutan sikiölle jotain (olin kärsinyt lapsettomuudesta ja oli riskiraskaus) joten panostin myös syömiseen.
Tohon raskauteen ja lapsettomuuteen liittyen pakko mainita että ravinnon puute vaikuttaa hormonitoimintaan ja hormonitoiminta vaikuttaa hedelmällisyyteen.