Kuinka lyhyellå koulutuksella työtäsi voisi tehdä?
Koulutuksesta osa ei koidu suoraan työssä hyödyksi. Kuinka nopeasti ammattisi voisi mielestäsi oppia?
Kommentit (34)
On niitä lyhyitä myös vaikka laitoshuoltaja tai hoitoapulainen. Jotain henkilökohtaista avustajan työtä voi tehdä ilman tutkintoja.
Sanotaanko vähän henkilön kyvyistä oppia ja olla oma-aloitteinen niin 1,5-2,5 vuoteen, jos vaatimuksena on pystyä tekemään työtä itsenäisesti. Työtehtävä vaatii myös oman tiedon ylläpitämistä sekä olemassa olevan suoritettavan työn lisäksi poikkeuspäätöksiä, joten oppiminen ei lopu tuon 2,5 vuoden jälkeen. Itse olen tehnyt työtäni 6 vuotta ja edelleen tulee tilanteita, että tarvitsen keskustella kollegan kanssa toimeksiannosta tai järjestelmän ylläpitoon vaikuttavista johtotasoisista muutoksista.
Laaja-alaisen ammattitaidon oppimiseen menee varmasti vuosia, mutta ihan perushommaa voisi tehdä päivän perehdytyksellä.
Siis jos lukiopohjalta lähdetään.
Kyseessä oikeasti aika vaativa ja vastuullinen asiantuntijatyö, itsellä koulutusta + kokemusta pitkälle toistakymmentä vuotta ja oppimista on vieläkin valtavasti.
Minulla on yliopistokoulutuksen vaativa työ, mutta sanoisin että hyvän tyypin voisin itse perehdyttää käytännön asioihin kahdessa kuukaudessa. Teen eräänlaista asiantuntijatyötä ja teoreettista puolta olisi ihmisen luettava vapaa-ajallaan kaksi vuotta, jotta työn tulos olisi hyvä.
Jos taas työntekijä olisi valmis huonoon laatuun niin yhden kuukauden perehdytys käytännön asioihin ja vuoden teoria riittäisi.
Aloitin ammatissani 4 kk koulutuksen jälkeen. Sen lisäksi myöhemmin yhteensä noin 2 vuotta syventäviä kursseja. Nykyisin alan peruskoulutus kestää noin 3 vuotta + erikoistumisopinnot.
Vierailija kirjoitti:
Päivän perehdytys riittäisi
Sama täällä. Sain itse kuuden tunnin perehdytyksen. Lukion käyminen riittää, ja fiksu ysiluokkalainenkin pärjäisi.
Ohjelmistokehittäjä.... Alkeet oppii varmaan puolen vuoden tekemisellä, enemmän kyse on siitä, että kestääkö istua koneen ääressä päivästä toiseen ja opetella jatkuvasti uutta.
Omasta työstäni voi joku olla sitä mieltä, että homma on niin simppeliä, että mitään koulutusta ei tarvita. Itseltäni vaadittiin yliopistotutkinto, ammatillinen korkeakoulututkinto ja minimissään kolmen vuoden työkokemus alalta.
Multa meni yhteensä 9 vuotta saadakseni pätevyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni voisi tehdä ihan kylmiltään ja muutkaan ei tarvisi päivää pidempää "koulutusta".
Olen tehnyt seur töitä ilman koulutusta.
Myyjä, ( lihakauppa, lastenvaate, kenkä,taloustavara kodinkonemyymälät),:kassa, lastenhoitaja, lähihoitaja, kirjastovirkailija, lab.hoitaja, hitsaaja.
Tuo lista tuntuu jo todella erikoiselta. Olet päässyt hitsaamaan ja labrahoitajaksi tuosta vaan, kylmiltään suoraan kadulta?
Minä en ole päässyt yrityksistä huolimatta edes kaupan kassaksi.
Parin päivän tehokkaalla koulutuksella vois tehdä, jos persoona on muuten sopiva ja on lapsirakas. T: lastenhoitaja. Vakaopenkin töitä vois viikon-parin koulutuksella tehdä
Koulutusta varmaan riittäisi muutama kuukausi perusasioiden ja termistön hallintaan. Työkokemusta vaadittaisi sitten 8-10 vuotta erilaisissa toimintaympäristöissä, jotta voisi sanoa osaavansa hommat. Sen lisäksi tarvitaan matemaattista osaamista, loogista ja analyyttistä ajattelukykyä sekä ainakin englannin hyvä kielitaito.
Voi tehdä vaikka täysin ilman koulutusta, jos osaa. Olen ns. vapaassa ammatissa.
Omat virallisemmat opintoni kestivät 5-6 vuotta ja niiden lisäksi jo 11-vuotiaana alkanut harrastus.
Varmaan työtäni pystyisi tekemään ilman mitään koulutusta ja osaamista, mutta silloin työtä ei tulisi tehneeksi hyvin, sitä vain tekisi ja tulos olisi jotain muuta kuin vaadittu. Riippuu ihan tekijän pohjaosaamisesta miten paljon koulutusta tähän vaadittaisiin, mutta pelkän peruskoulun jälkeen menisi todennäköisesti noin 8 vuotta, että tekeminen täyttäisi vaadittavat kriteerit eikä peräänkatsojaa tarvittaisi.