Työnantaja syyttää turhaan?
Eli toinen työntekijä on juoruillut pomolle, että olen aiheuttanut turvallisuutta uhkaavan vaaratilanteen työpaikalla viime syksynä ja siksi mut halutaan nyt erottaa (Pomo ei ole itse ollut paikalla vaan nämä juoruja). Aikaisemmin pomo ei ole ottanut asiaa puheeksi kun vasta nyt, ja tämä ei pidä paikkaansa sillä olen erittäin huolellinen turvallisuusasioissa ja ne ovat minulle tärkeät.
Koen todella loukkaavaksi tuommoiset väitteet. Mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa ja onko teidän mielestänne tuollainen toiminta kuinka paha pomon puolelta?
Kyseessä kunta-alan työpaikka!
Kommentit (21)
Kirjallisesti kysyt että mitä on muka tapahtunut.
Pyydät keskustelua jossa sulla on tukihenkilö mukana
Toisaalta laittomasta irtisanomisesta (kokoa todisteet) saat hyvät korvaukset
Kannattaa varautua siihen, että ns. vastapuolella on todisteet, yksi vastaan monta ei koskaan ole paras tilanne.
Olen siis päiväkodissa töissä, ja lapsi oli laittanut lelua suuhun. Menin juuri silloin käymään toisessa huoneessa, josta 5 työkaveriani tiesi, jotka jäivät vahtimaan tätä lasta joka sillä aikaa oli laittanut lelua suuhun ja olivat ottaneet sen lelun pois häneltä. Lelu oli minun tuomani kyseiseen tilaan. Tässähän he ovat vastuussa lapsesta, jota jäivät vahtimaan itse mutta en tiedä mitä ovat pomolle juorunneet, ja nyt pomo juorujen perusteella olisi minua erottamassa kun kuulemma liian vaarallinen tilanne vaikka noita käy usein totta kai.
Paskapuhetta, valtava hoitsupula, kukaan ei ole erottamassa ketään.
Tietenkin liityt liittoon ekana, jos et ole. Joutuvat silti auttamaan. Sitten liiton pukarit asialle. Itse kiistät kaikki syytteet, vaikka olisit syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Paskapuhetta, valtava hoitsupula, kukaan ei ole erottamassa ketään.
Miten hoitsut tähän liittyy?
Onpa paskamainen raukkispomo jos ei oikeasti itse selvitä alaistensa kanssa tilannetta ja jos uskoo kuulopuheisiin mitä joku juoruilemalla kertoo.
Liitossa pitää olla ja ehdottomasti vaadit kirjalliset selvitykset mitä se juoruilija on kertonut ja annat kirjallisen vastineen.
Sitten tilanteen mukaan. Eikait tuommoisesta irtisanota, huomautus korkeintaan ja nimenomaan syy on niiden jotka jäi paikalle.
Onko siinä lelun viennissä joku virhe tapahtunut, kysyn kun en tiedä.
Mistä se lelu oli alunperin, oliko se sinun tuoma kotoa tms vai sinun tuoma hoitopaikan muusta tilasta.
Vaadi todisteita. Ketään ei voi pelkkien juorujen varjolla tuomita. Sinulla on tyhmä pomo, jos se uskoo juoruja. Siinä on sana sanaa vastaan. Ei riitä.
Faktaa pöytään, tai turpa kiinni! NiiN!
Päiväkodissa on leluja ja lapset laittaa aina leluja suuhun. Ei se ole turvallisuusriski.
Ei, kun siitä lelusta valitti pomo että kun sitä ei olisi saanut jättää lattialle koska lapset laittaa suuhun. Ihan perus lelu, toki aina voi siivota taaperoiden kanssa, mutta ei sen kummallisempi tilanne kyllä, samoja käynyt muillekin työntekijöille.

Miks päikyssä edes olisi sellaisia leluja, jotka on vaarallisia?
Ei, kun se pointti ei ollu se että lelussa ois ollu jotain erikoista, vaan että kun ei olis saanu keretä lapsi laittamaan lelua suuhun!!!!! mitä tapahtuu aina. ei oo niin iso juttu, mut nyt tämän takia erotetaan kuulemma.
Tottakai mikä tahansa voi olla vaarallista-lapset voi kaatua kotona,päikyssä,ulkona,aikuisetkin voi kaatua. Joku lapsi voi vaikka heittää yllättäen lelun aikuisen päähän, tai vaikka astua vahingossa terävän lelun päälle ja loukata itsensä, tai sitten lapsi voi syödä lelua,ja osa lapsista voi työntää kaiken suuhun!
Vierailija kirjoitti:
Olen siis päiväkodissa töissä, ja lapsi oli laittanut lelua suuhun. Menin juuri silloin käymään toisessa huoneessa, josta 5 työkaveriani tiesi, jotka jäivät vahtimaan tätä lasta joka sillä aikaa oli laittanut lelua suuhun ja olivat ottaneet sen lelun pois häneltä. Lelu oli minun tuomani kyseiseen tilaan. Tässähän he ovat vastuussa lapsesta, jota jäivät vahtimaan itse mutta en tiedä mitä ovat pomolle juorunneet, ja nyt pomo juorujen perusteella olisi minua erottamassa kun kuulemma liian vaarallinen tilanne vaikka noita käy usein totta kai.
Siis teillä on päiväkodissa joku huone, josta 5 työkaveriasi tiesi ja nämä 5 henkilöä vahtivat yhdessä yhtä ainoaa lasta? Kaiken lisäksi teillä käy siellä päiväkodissa joku noita, kaiken lisäksi usein.
Jos se lelu oli huoneessa, jossa ei saa olla pieniä leluja, niin ilman muuta sinä olet aiheuttanut vaaratilanteen. Päiväkodissa pitää voida luottaa siihen, että työkaveri ei aiheuta vaaratilanteita.

-5 työkaveria oli yhdessä tilassa, paikalla myös muita lapsia ja tiesivät että lähden vessaan joten lapset jäivät heidän vastuulleen. Joo, vissiin monta noita-akkaa mahtuu tähän työporukkaan, ja mulle ollaan kateellisia.
Huoneessa on ennenkin ollut sama lelu, siksi se oltiin sinne tuotukkin.
Kissä pöydälle eli kutsut koolle koko työyhteisön ja oman luottamusmieheksi. Asia pitää selvittää. Siitä pitää olla näyttö. Jos turvallisuutta on laiminlyöty niin miksi siihen ei ole puututtu heti.
Tämä juoruilija on vastuussa, jos on asian salannut.