Onko miehille turn off jos nainen harrastaa kutomista ja virkkausta?
Olen aloittanut tänä talvena kutomisharrastuksen ja kutonut itselleni kaulahuivin ja lapaset. Deittisovelluksessa mies sanoi sen olevan aika mummomaista, kun kerroin harrastavani MUUN MUASSA kutomista. Teen kyllä vapaa-aikanani muutakin; luen kirjoja, maalaan, käyn kävelyillä ja harrastan pilatesta silloin tällöin itsekseni kotona.. ollaan siis lähes 30-vuotiaita kumpikin, ettei nyt ihan 18-vuotiaitakaan. Luulin, että tässä iässä olisi kypsä suhtautuminen toiseen ihmiseen,
Kommentit (48)
Voisi harmittaa siinä tapauksessa, jos nainen neuloisi tai virkkaisi huolimattomasti.
Mies on ainakin ihan ulkona nykypäivästä, neulominenhan on ollut uusi trendiharrastus useamman vuoden ajan. Onko muutenkin jälkeenjäänyt, peräkammarin poika?
Ihan sama. Olen harrastanut käsitöitä jostain 12-vuotiaasta saakka ja on aivan yhdentekevää, mitä muut siitä ajattelevat.
Älä sano, että kudot vaan että teet ite-taidetta.
Ei ole kypsää haukkua toisen harrastusta. Eikä sekään ole kypsää että jäät itkemään miten joku tuntematon mies ei tykännyt harrastuksestasi. Et tule koskaan miellyttämään miehiä jotka harrastavat vuorikiipeilyä ja kilpa-autoja. Keskity muihin.
Lopeta miesten mielipiteiden kyseleminen. Ei niitäkään sun mielipiteet kiinnosta, joten miksi sua pitäis.
Itse en edes harrasta kumpaakaan, mutta tuommoinen mies, jolle kädentaidot ovat turn off olisi taas mulle turn off.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kypsää haukkua toisen harrastusta. Eikä sekään ole kypsää että jäät itkemään miten joku tuntematon mies ei tykännyt harrastuksestasi. Et tule koskaan miellyttämään miehiä jotka harrastavat vuorikiipeilyä ja kilpa-autoja. Keskity muihin.
Mun mies harrastaa moottoripyöräilyä, mutta tykkää myös itse neuloa.
Useinhan esim. koiraharrastajanaisia eivät miehet ja seksi kiinnosta juurikaan, mutta aiheuttaako käsityöharrastus samaa? Jos aiheuttaa, se on turn off.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita kangaspuita, jos kutoo kaulaliinaa tai lapasia.
Puikoilla neulotaan. Kangaspuilla kudotaan.
Murrejuttu. Itse olen Etelä-Pohjanmaalta ja kyllä täällä kudotaan puikoilla sekä kangaspuilla. Miksi tästä pitää aina jankuttaa?
Itse unohtaisin tuollaisen miehen. Ei ole mitenkään mummomaista kutoa tai virkata. Omaa miestä ei ole nämä asiat haitanneet pätkääkään. Hän onkin aikuinen mies eikä joku lapsellinen kakara joka arvostelee toisen harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tekee tälläisia älyvapaita aloituksia?
Tämä aloitus ei tunnu yhtään älyvapaalta kun juttelee hetken miesten kanssa tinderissä. Heillä itsellään on aikaa sukeltaa, laskuvarjohypätä ja maastopyöräillä ja odottavat että naiset olisivat tällaisia myös. Itselläni on hyvänä päivänä aikaa käydä Prismassa lähikaupan sijaan.
Monet näistä harrastuksista on sellaisia kerran kesässä tai kerran talvessa. Moni sanoo ”harrastavansa laskettelua” = viikko Levillä. Marjastusharrastus= kolme kertaa mustikassa vuodessa, laskuvarjohyppy= 4 kertaa käyty kokeilemassa, sukellusharrastus= Thaimaan lomalla pieni kurssi 4v sitten.
Kutominen= lapaset ja kaulahuivi.
Mitä jos vain sanoisi, että tekee vähän kaikenlaista käsillä ja liikkuu kun tilaisuus tulee kohdalle?
Ei, kulutan puhki noin 5-6 paria villasukkia vuodessa.
M35
Aika moni korkeakouluopiskelija omassa kaveripiirissä on harrastanut tuota. Ovat siis ihan suosittuja ja bileissä käyviä. Sanoisin että voi olla ihan muodikaskin harrastus. Toki heillä muitakin harrastuksia mutta ajankuluksi olen nähnyt kun opiskelijaristeilyn bilebussissa on virkkaustarvikket esillä.
Käyttäisin sanaa neulominen. Treffimies ei taida ymmärtää että neulomania iskee nuoriin tatuoituihin naisiinkin joissa ei ole mitään mummomaista.
En vaihtaisi harrastusta miehen vuoksi, vaihtaisin sen sijaan miestä.
Ei ole, sehän on vaan hyvä jos itselleen mielekkään harrastuksen keksinyt🙂
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kypsää haukkua toisen harrastusta. Eikä sekään ole kypsää että jäät itkemään miten joku tuntematon mies ei tykännyt harrastuksestasi. Et tule koskaan miellyttämään miehiä jotka harrastavat vuorikiipeilyä ja kilpa-autoja. Keskity muihin.
Mun mies harrastaa moottoripyöräilyä, mutta tykkää myös itse neuloa.
Minun puolisoni moottoripyöräilee ja ompelee. Lähinnä vain korjausompelua mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tekee tälläisia älyvapaita aloituksia?
Tämä aloitus ei tunnu yhtään älyvapaalta kun juttelee hetken miesten kanssa tinderissä. Heillä itsellään on aikaa sukeltaa, laskuvarjohypätä ja maastopyöräillä ja odottavat että naiset olisivat tällaisia myös. Itselläni on hyvänä päivänä aikaa käydä Prismassa lähikaupan sijaan.
Monet näistä harrastuksista on sellaisia kerran kesässä tai kerran talvessa. Moni sanoo ”harrastavansa laskettelua” = viikko Levillä. Marjastusharrastus= kolme kertaa mustikassa vuodessa, laskuvarjohyppy= 4 kertaa käyty kokeilemassa, sukellusharrastus= Thaimaan lomalla pieni kurssi 4v sitten.
Kutominen= lapaset ja kaulahuivi.
Mitä jos vain sanoisi, että tekee vähän kaikenlaista käsillä ja liikkuu kun tilaisuus tulee kohdalle?
Itselle käsityöt harrastuksena tarkoittaa kutomista ja virkkaamista ympäri vuoden ja vuoden aikana valmistuu useita töitä.
https://www.vogue.co.uk/arts-and-lifestyle/article/knitting-lockdown-tr…
Kutominen on aika lailla se kaikista trendikkäin harrastus tällähetkellä. Toinen suosittu on huonekasvit.
Ei ole turn off vaan päinvastoin. Se on yksi merkki naisellisesta luonteesta, joka kiihottaa miehiä.