Taaperon pureminen
Hei!
Aloitan tässä pinon sellaisesta aiheesta, joka on nyt jonkin aikaa askarruttanut mieltäni ja aiheuttanut meidän perheessämme itkuja ja surua.
Puolitoistavuotias poikamme on nyt parin viime viikon aikana päiväkodissa joutunut muutaman kerran purruksi. Purijana on aina ollut sama tyttö. En tunne tuota tyttöä paremmin, joten en tiedä tarkkaan, missä tilanteissa pureminen tulee. Päiväkodin hoitajat ovat useimmiten olleet paikalla ja kertoneet tilanteiden olleen usein sellaiset, että poikamme kävelee liian läheltä tai tulee leikkimään viereen, jolloin tyttö puraisee. Poikamme on myös kova halimaan, joten tällaisessa halimistilanteessa purema on myös tullut. (Pehreessämme halitaan ja osoitetaan hellyyttä paljon)
Tänään hain pojan tarhasta ja poskessa oli vahvat puremajäljet. Itku meinasi päästä, kun näin pikkuisen! Päiväkodin henkilökunta on pääsääntöisesti suhtautunut puremisasiaan hienosti, tosin pientä syyllistämistä olen havainnut. Ja syyllistämistä juuri siihen suuntaan, että kun poikamme on joskus niin innokas halimaan, niin sitten sitä helposti puraistaan.
Tuntuu kauhealta, että poikaa ikään kuin " rangaistaan" hellyyden osoituksista ja että päiväkodin henkilökunta näin melkeinpä oikeuttaa puremisen. Eihän väkivalta saa olla missään nimessä oikeutettua! Enkä nyt siis syytä tätä pikku tyttöä, sillä eihän nämä pienet aina ymmärrä, mitä tekevät. Silti mielestäni päiväkodin henkilökunnan tulee hoitaa tilanteet niin, että puremisia ei tapahtuisi.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? En halua syyllistää pikku tytön perhettä, mutta onko mahdollista että lapsi saa tällaisia malleja kotoa?
Pihapiirissämme asuu perhe, joka toisinaan antaa luunappeja pojalleen ja tukistaa häntä hiuksista. Tämä poika puree myös. Eli saako joku lapsi ehkä nämä kurinpalautuskokemukset kotoa ja sitten soveltaa niitä itse kun huomaa jotakin sellaista, josta ei pidä? Mitä mieltä olet?
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu kirjoituksestani. Tarkoitukseni ei ole osoitella sormella ketään, haluan herättää keskustelua aiheesta.
Syysterveisin,
Nalle
Kommentit (12)
Tosin puolentoista vuoden takaa, jolloin tyttömme oli siis 1.5-vuotias. Neiti puri muita päiväkotiryhmässä, mikä aiheutti harmaita hiuksia meille vanhemmille. Tyttö on vauvasta saakka ollut temperamenttinen tapaus. Päiväkodin henkilökunta ei taatusti tukenut tai hyväksynyt kyseistä käytöstä. Tyttö otettiin aina vähäksi aikaa sivuun leikeistä. kokeneet hoitajat kertoivat meille, että lähes jokaisessa alle kolmevuotiaitten ryhmässä sattuu puremisia. Juuri kuten edellinen kirjoittaja kommentoi, lapsi purkaa näin turhautumistaan, koska hänellä ei vielä ole siihen muuta keinoa -esimerkiksi kieltä. Lapsi ei ymmärrä tekevänsä väärin, hän ei ole vielä sosiaalistunut yhteisönsä tavoille.
Kodin antamien mallien kanssa tuolla puremisella ei ole mitään tekemistä. Meillä pusitaan, halitaan ja hellitään valtavasti. IkinÄ ei lastamme ole näpäytelty tai tukistettu.
Pureminen menee normaalisti kehittyvillä lapsilla ohi. Meilläkin se loppui kaksivuotiaana, kun kieli tuli mukaan kuvioihin.
Ymmärrän silti erittäin hyvin kurjan olosi. Kyllä itsestäkin tuntuisi kamalalta, jos joku vaikka puraisisi kuopustani. (Vaikka kyllä kurjalta tuntuu nähdä toisen lapsella jäljet ihossa, kun henkilökunta niitä antaumuksella hoitopäivän päätteeksi minulle esitteli.) Aikanaan pahoittelin puremista erään purruksi tulleen pojan äidille. Tämä äiti sanoi, että henkilökunnan vastuulla lapset ovat. Et sinä voi mitään asialle töistä käsin tehdä. Juuri näinhän se on.
Jos jaksat, niin selaile vanhoja Meidän perhe -lehtiä, jossakin numerossa oli juttu tuosta lapsen puremisesta. Toivotaan, että lapsesi säästyy vastaisuudessa puremiselta.
Juuri tällaista keskustelua halusin herättää.
Viimeksi tänään keskutelin asiasta taas erään hoitajan kanssa, kun taas poikaamme oli purtu.
Kuten kirjoititte, asia taitaa olla aika yleinen. Ihmettelen vain meidän päiväkodin suhtautumista asiaan. Sanoinkin siellä tänään ääneen, että kun saatte meidät tuntemaan tästä syyllisyyttä, niin kuinkahan pahalta mahtaa purevan lapsen vanhemmista tuntua. Kun emmehän me kukaan voi mitään sille, mitä tapahtuu silloin kun emme ole paikalla. Päiväkoti kertoo asian meille, kuin se olisi ainoa laatuaan ja aivan kuin tällaista ei olisi koskaan ennen tapahtunut. Olisi mukava kuulla hoitajankin suusta, että tämä on ohimenevää ja että näitä sattuu. Eli juuri tuo heidän suhtautuminen kummastuttaa.
Kuten joku kirjoitti, niin en kirjoituksessani tarkoittanut, että näin pienet lapset tieten tahtoen käyttäytyisivät väkivaltaisesti, tai että se olisi rinnastettavissa väkivaltaan sinällään. Tarkoitin vain sitä, että tuntuu että päiväkodin mielestä tällainen on hyväksyttävää, jos meidän lapsemme tekee jotakin josta joku ei tykkää.
Ja juuri niinhän se on, että vastuu tapahtumista on päiväkodilla silloin kun lapset ovat siellä.
Meillä kyseessä on esikoinen, emmekä ole paljon olleet aivan pikkuisten lasten kanssa tekemisissä ennen omaa lasta. On huojentavaa kuulla, että tällaista on muillakin, siis niin purevia kuin purtujakin lapsia. Tai eihän se koskaan ole hyvä, että sellaista tapahtuu, mutta on hyvä kuulla, että tämä ei ole ainoa tapaus.
Mutta kiitos vielä kerran vastanneille, nyt olo on jo helpompi. Pitihän sitä itkutkin tirauttaa kun tultiin kotiin tänään kun tuntui, että keinot tällaisen estämiseen ovat vähissä.
Nalle
Mitä sinä luulit alunperin? Että purevien lasten kotona on tapana vanhemmillakin pureskella toisiaan ja lapsiaan, ihan nyt vaan huvin vuoksi :O ?
Jospa kuitenkin nyt rauhoittuisit tuon itkeä tihrustamisen kanssa, ei tässä nyt kuitenkaan niin isoista asioista ole kysymys. Annat vaan vähän omituisen kuvan itsestäsi.
Asiaa on selvitetty jo melko paljon. Haluan tuoda vielä sellaisenkin seikan julki, että meillä puremista sattui myös onnellisuushuumassa, ei aina turhautuessa. Toinen tuplapojista oli tosi kova puremaan ja hellimään veljeään. Joskus hän oikein laittoi silmänsä kiinni ja helli niin antaumuksella, että siinä samassa puri toista. Toki riitojenkin yhteydessä puremista esiintyi. Aina vedimme pojat irti ja selitimme, että toista ei saa purra ja että se sattuu.
Siis ei meilläkään hyväksytä luunappeja, tukkapöllyjä yms. kurituksia emmekä hakkaa mieheni kanssa toisiamme tai pure purevaa lasta takaisin. Meillä puhutaan avoimesti tunteista, hoetaan miljoona kertaa päivässä, että rakastetaan toisiamme ja halaillaan paljon. Meillä välillä toinen poikakin innostui välillä puremaan, kun kyllästyi välillä veljensä jatkuvaan hellintään, vaikkei hän usein purrutkaan. Tunne-elämä lapsella tuossa iässä ei vaan ole ihan niin jäsentynyttä eli ei lapsi tarkoituksella halua toista satuttaa.
Juuri sinulaistesi provosoijien vuoksi tämä palsta valitettavasti usein tuntuu todella ahdasmieliseltä. Kumma juttu muuten, että tuntuu että juuri sellaiset ihmiset aina ottavat asioista itseensä, joilla ehkä olisikin peiliin katsomista.
No, joka tapauksessa tässä vielä jutun juuri minun puoleltani. Toivon, ettei sitä nyt vesitettäisi kaiken maailman lapsellisuuksilla ja provoilla.
Minähän juuri kirjoitin tuosta päiväkodin suhtautumisesta asiaan, enkä niinkään puremisesta itsessään. Eihän pikku puraisu nyt ketään kovasti satuta, muksahteleehan nämä naperot tuon tuosta! Eli ihmettelen juuri sitä, miksi tarhassa tästä on tehty tällainen numero ja miksi sitä paisutellaan kuin tämä olisi ensimmäinen tällainen tapaus. Vaikka tämä siis on yleistä.
Mutta tehkäämme nyt päätös tälle keskustelulle. Mietin todella monta kertaa, aloitanko pinoa tästä aiheesta. Olisihan se pitänyt arvata, että löytyyhän niitä ärhäköitä itsestään koko ajan melua pitäviä kaiken tietäviä mallimammoja, jotka eivät koskaan mitään asiaa ihmettele eivätkä ole mistään huolissaan ja jotka sitten jakavat tämän oman hyvän olonsa muillekin.
Kiitos!
Nalle
Meidän kaikilla lapsilla on ollut tuonikäsenä puremiskausi. Nyt kuopustytöllämme juuri menossa. Luulen että puhkeavat hampaatkin kutittavat. Ja pureminen on vain kivaa, torun tyttöä joka kerran, joskus saatan aika kovaakin älähtää kun sattuu. Tehdäkseen puremisen kivammaksi äidille, tyttö on ottanut tavakseen haukkauksen loppuun moiskauttaa pusun.
Syyllistämiset tällaisessa asiassa puolin ja toisin ovat TÄYSIN ala-arvoisia. Minusta päiväkodin henk.kunta tekee aivan väärin jos yrittävät jotenkin etsiä syyllistä. Ei sellaista ole. Tai siis joo, purija, mutta kyse on nyt puolitoistavuotiaasta lapsesta, jolla ei ole vielä mitään käsitystä oikeasta ja väärästä.
Päiväkodin tehtävä on pitää huolta, ettei kukaan satuta ketään. Piste. Syyllisiä ei etsitä. Toiset lapset purevat herkemmin kuin toiset mutta tällä ei ole mitään tekemistä kasvatuksen tai kiltteysasteen kanssa.
Ymmärrän, ettei hoitohenk.kunta voi kaikkea estää mutta teidän tapauksessa, jos noin on sattunut jo useamman kerran, asiaan täytyisi kiinnittää ekstrahuomiota!
meillä 1v 4kk lapsi näyttäisi osoittavan hellyyttään puremalla: tulee syliin halimaan, hymyilee auvoisasti ja joko pussaa tai puree - koskaan ei tiedä kumpi on tulossa. Pureminen ei siis aina ole ärtymyksen tms. osoitus.
Pureminen meillä on selvästi vähentynyt, kun aina puraisun jälkeen tiukasti sanotaan, että ei saa purra, ja laitetaan lapsi posi sylistä hetkeksi. Sitten halitaan taas.
ei meilläkään tuo pureminen (pelkästään) liity siihen että tyttö on vihainen vaan saattaa ihan yks kaks yllättäen vieressäni maatessa ja meidän nauraessa ja haliessa esitellä purukalustonsa. Kesällä tuo pureminen oli tosi kovaa ja mulla oli käsivarressa neljä todella ikeän suurta värikästä mustelmaa. Tyttö vain yhtäkkiä puraisi kun kannoin. Mutta kausiahan nämä ovat ja ohi menevät.
Meidän esikoinen oli aikanaan tarhassa purassut jäljet parhaimman kaverinsa olkapäähän. Ei ollut kivaa. Pk-henkilökunta ei mulle tästä edes kertonut vaan tämä kaverin äiti. Oltiin siis ihan hyvät ystävät äidin kanssa joten asia ei ollut sen kummempi, pahoittelin lapseni puolesta.
Ja tosiaan, meillä pureminen ei ole minkäänlainen kiukunilmaus vaan lähinnä jonkinlaista hellyydenosoitusta. Poika on kotihoidossa ja pureekin eniten äitiä sitten isosiskoa. Isä saa olla ihan rauhassa.
Näillä pienillä vaan sosiaaliset taidot ovat ihan alussa, eikä siksi pientä puremista tms. kannata niin pelästyä. Pienille pitää vain opettaa, mikä on sopivaa, mikä ei...
Meillä poika (runsaat 1 1/2 v.) puree pelkästään vanhempia. Soittelin aiheesta joskus perheneuvolaankin, kun olin huolestunut, ja sieltä viesti oli, että tämänikäisillä on niin vähän keinoja ilmaista omaa turhautumistaan. Totta kai pureminen pitää kuitenkin kieltää.
Päiväkodissa poika ei ole purrut. Itse kuitenkin huomasin pehmeää laskua tehdessämme (eli tässä joitain viikkoja sitten), että poika läpsii muita lapsia. Itse olen tuollaisissa tilanteissa aina kieltänyt, mutta päiväkodissa asenne onkin, että lasta tuollaisissa tilanteissa ohjataan silittämään toista osapuolta, mikä on mielestäni ihan hyvä lähtökohta. Heidän mielestään läpsiminenkin on noin pienillä enemmän kontaktin ottamista kuin " ilkeyttä" . Tosin olen huomannut, että meidän poikamme tietää läpsimisen olevan kiellettyä ja innostuu etenkin silloin, kun haluaa aikuiselta/ hoitajalta huomiota.
Ja halaamisesta: meidän poika pelästyy aina todella pahasti, kun toinen lapsi tulee halaamaan. Meillä kyllä kotona halaillaan, ettei asia ole siitä kiinni.
Minusta meidän aikuisten pitäisi muistaa, että lapset vasta harjoittelevat näitä sosiaalisen toiminnan tapoja. Sellaiset asiat, jotka meistä ovat " hyviä" tai " pahoja" eivät välttämättä lapsen mielestä ole. Totta kai tällaisissa tilanteissa pitää kuitenkin myös pyrkiä opettamaan oikea ja väärä.
Se on siis meillä:
a) keino ilmaista kiukkua/ turhautumista
b) keino saada huomiota
ja c) joskus myös innostuessaan poika puree
Ja vielä ap:lle: meillä ei todellakaan kotona hyväksytä väkivaltaa eikä lapselle näytetä siinä mallia.
Hei vain,
Minähän voisin vaikka olla poikaasi purreen tytön äiti, niin tutulta kuulosti kertomuksesi. Meidän 1,5-vuotias tyttömme on nimittäin hoidossa purrut erästä ikäistään poikaa pariin otteeseen, niin että poikaparalla on ollut puremajäljet molemmissa poskissa :(
En tiedä tarkemmin mistä puremistilanteet ovat johtuneet, kuvittelisin kuitenkin, että jossain vaiheessa leikeissä on tullut kiistaa jostakin, lapsi on ehkä ollut jo väsynyt ja sitten tilanne on mennyt puremiseksi. Hoitajat ovat olleet lähellä, mutta kaikki tapahtuu niin nopeasti, etteivät he ole ehtineet väliin. Olen samaa mieltä, että vanhempien ja hoitajien pitäisi pystyä estämään vastaavat tilanteet, mutta joistain muista esittämistäsi asioista en ole samaa mieltä.
Kerroit, että koet poikaasi syyllistetyn siitä, että hän on kova halaamaan ja että hoitoväki muka hyväksyy lapsesi puremisen sen takia. En usko. Hoitajat ovat varmasti oikeassa siinä, että jos lapsesi halii paljon jne. hän on lähempänä puremisvyöhykettä. Ei lapset aina tajua, kuka on tulossa halaamaan ja kuka painimaan, vastaanotto riippuu lapsen omasta mielialasta. Ei asian toteaminen ole mielestäni syyllistämistä eikä lapsesi rankaisemista. Ai niin, meilläkin halitaan ja pussataan paljon, silti lapsi puree.
Mietit, voisiko kotoa tulla malleja " väkivaltaiseen" käyttäytymiseen. Ensinnäkin, en usko että 1,5-vuotiaan kohdalla voi sielä varsinaisesti puhua väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Puremisessa on kyse pikemminkin siitä, että lapsella ei ole vielä selvinnyt " yhteisön hyväksymä" tapa osoittaa turhautumistaan. Pureminen ei tarkoita, että lapsi haluaisi tieten tahtoen tehdä toiselle pahaa. Useimmiten se on ilmentymä siitä, että lasta väsyttää ja ärsyttää, mutta hän ei osaa vielä sanoa, että " mene pois, häiritset" tai esim. " minua väsyttää, ja ärsyttää kun palapelin palat ei mene heti kohdilleen" , vaan lapsi purkaa oman epämääräisen huonon olonsa jollain fyysisellä konstilla. Puremisalttius on myös yhteyksissä siihen, onko hampaita tulossa.
Ja totta kai opetamme lapsellemme koko ajan, että ei saa purra. Meillä eivät myöskään vanhemmat pure toisiaan tai lapsia ärsyyntyessään, joten meiltä ei malli puremiseen ole voinut tulla ;) Me emme myöskään anna lapselle luunappeja, emmekä tukistele - mutta tämänkin asian merkityksestä voi olla montaa mieltä. Tiedän myös ihmisiä, joiden mielestä " kunnon" rakaisujen puuttuminen varmaankin aiheuttaa puremista tai ainakaan ei karsi pahaa tapaa riittävän tehokkaasti.
Ja vielä lopuksi, pureminen taitaa olla aika yleistä taaperoilla. Kohtalotovereita on löytynyt aika paljonkin, kun olen selittänyt esim. kavereilleni, että vahdin meidän muksua kuin haukka, koska sillä on ollut viime aikoina taipumus pureksia kanssaihmisiä. Se on ärsyttävä, mutta ohimenevä (uskon ja luotan) vaihe, joka vaatii vanhemmilta pitkää pinnaa, järjestelmällisyyttä kieltämisessä ja silmiä selässäkin. On tosi ikävää, että lapsesi on joutunut puremisen kohteeksi. Lapsesta vastuussa olevien aikuisten pitäisi estää noiden tilanteiden tapahtuminen, mutta tiedät varmasti itsekin, kuinka salamannopeita taaperot voivat olla.