Millaista ihmistä olet rakastanut niin että sattuu

En tiedä, olenko koskaan oikeasti rakastanut ketään, mutta sattunut on aina ja saatanasti.

Komeaa huithapelia, pössyttelevää taivaanrannan maalaria. Se oli ihanaa, olin ihan hulluna siihen, mutta eihän siitä mitään pitemmän päälle voinut tulla.

Omaa nykyistä kumppaniani rakastan, kun yhdessä ollaan jo pitkään oltu. Satuttavaa rakkautta olen kokenut asiakkaaseeni. Todella kipeää teki niin pitkään kuin sitä kesti.

Mielenterveyspotilasta joka on ollut monta kertaa osastohoidossa. En vain ymmärrä mikä hänessä viehätti niin paljon.

m38v

Rakastuin nuoruudessa, ihastus oli molemminpuolista, mutta koin, etten ollut valmis seurustelemaan. Myöhemmin tavattiin sattumalta ja tapailtiin hetki, mutta siitä ei tullut mitään, koska molemmat olivat kadottanert itsens jollakin tavalla.

Tämän toisen yrityksen jälkeen,.en pääse yli rakkaudestani häntä kohtaan, vaikka hän kohteli minua välillä aika törkeästi.

Naisilla tää bad boy, ja miehillä epävakaat naiset, edustaa ehkä jollain lailla samaa asiaa. Forever young -fiilistä. Ehkä nuoruuden rakkauskin on tätä samaa.

Narsistista paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Naisilla tää bad boy, ja miehillä epävakaat naiset, edustaa ehkä jollain lailla samaa asiaa. Forever young -fiilistä. Ehkä nuoruuden rakkauskin on tätä samaa.

Oho, enpä ole tullut ajatelleeksi mut se on varmaan just noin. Miehelle tunteellinen draamakuningatar on varmaan vähän sama kun naiselle pahapoika. Joihinkin nuo vetoaa. Itse en kyl ymmärrä kuinka voi syttyä kummastakaan

Työkaveriani

Sellaista järjettömän komeaa ja maskuliinista oman tiensä kulkijaa, joka oli välillä intensiivisesti läsnä, ja välillä eli elämäänsä niin uppoutuneena itseensä että tunsin olevani hänelle ilmaa. Eikä tehnyt sitä ilkeyttään tai kylmyyttään (ne olisivat olleet turn-off), vaan siksi että rakasti elämää niin raivoisasti. Tuo jatkuva lähentyminen ja loitontuminen oli repivää, ja se hänen intohimoinen ja syvästi tunteva olemuksensa täysin huumaavaa. Olisin varmasti lähtenyt mukaan vaikka sotatantereelle tai syvimpään viidakkoon hänen kanssaan, täysin kykenemättömänä tuntemaan pelkoa. Huh huh, kyllä ihminen todella voi olla hullu rakkaudesta.

Rakastan nykyistä miesystävääni niin, että sattuu joskus. Niin kiltti ja auttavainen. Puhuu ja pussaa.

Kokemus on pitkästä liitosta exän kanssa. Koskaan en tällaisia tunteita silloin kokenut.

Ihanaa tummahiuksista, sensuellia, superasiallista, lempeää, söpöä 50+ naista, jonka kohtasin arjessani vuosia sitten. Hän on elämäni rakkaus, vaikka kukaan muu paitsi mä itse ei ymmärrä tai usko asiaa todeksi edes. Hän ei usko, että rakastan häntä omana itsenään, mutta niin vain rakastan. Toivon, että rakkauteni häneen sammuisi viimein tosin, sillä se aiheuttaa mulle vain surua ja kärsimystä nykyisellään.

Vierailija kirjoitti:

Sellaista järjettömän komeaa ja maskuliinista oman tiensä kulkijaa, joka oli välillä intensiivisesti läsnä, ja välillä eli elämäänsä niin uppoutuneena itseensä että tunsin olevani hänelle ilmaa. Eikä tehnyt sitä ilkeyttään tai kylmyyttään (ne olisivat olleet turn-off), vaan siksi että rakasti elämää niin raivoisasti. Tuo jatkuva lähentyminen ja loitontuminen oli repivää, ja se hänen intohimoinen ja syvästi tunteva olemuksensa täysin huumaavaa. Olisin varmasti lähtenyt mukaan vaikka sotatantereelle tai syvimpään viidakkoon hänen kanssaan, täysin kykenemättömänä tuntemaan pelkoa. Huh huh, kyllä ihminen todella voi olla hullu rakkaudesta.

Carrie ja Mr. Big -kuvio selvästi.

Naista joka lupasi ja perui. Aina vain ja uudestaan.

Miestä joka ei halunnut sitoutua. Baarielämä veti häntä aina vain enemmän puoleensa. Vuosia sitä katsoin, sitten tajusin että hän juo joka päivä. Häntä ei hetkauttanut kun läksin. Jatkoi alamäkeään, löysi pohjansa ja uuden naisen. Meni pikana naimisiin.

Meidän rakkaus oli yksipuolista. Siksi kai se pakahduttikin minun sydäntäni.

Punahiuksista miestä jäänsinisillä silmillä ja mahtavalla huumorintajulla, elämän rentoudella. Valitettavasti myös mielettömän taitava manipuloimaan ja käyttämään hyväkseen ihmisiä. Niin pahasti oman lapsuutensa rikkoma että möisi silmänräpäyksessä oman mummonsakin. Ihana empaattinen ja lempeästi läsnäoleva persoona olikin hurmaavaa naamiota vain.

OnnekI pelastin itseni, mutta ai saateri sentään se kyllä sattui niin että järki oli mennä.

Outo kysymys. Rakkaus on puhdasta hyvää. Ei se satu. Väitän siis, jos se sattuu, niin kyse ei ole rakkaudesta, vaan riippuvuudesta.

Mua nuorempi työkaverimies, hyvä keskustelemaan, fiksu ja syvällinen. Ollaan jaettu toisillemme hyvinkin vaikeita asioita luottamuksellisesti. Mies tietää mun tunteista mutta ei tunne mua kohtaan samalla tavalla. Monen vuoden työkaveruus ihmisen kanssa, jota et voi saada, joka ei vastaa tunteisiin, on aikamoista helvettiä. Joka päivä toivon tunteideni sammumista.

Jotakuta joka ei tuntenut samoin. Eniten sattui sen ymmärtäminen, että tilanne ei muutu.

rakkauden tunne on ihana, mutta ei siihen ole sekoittunut mitään mielenterveydellisiä traumoja. onneksi näin. nuo kaikki kompleksit johtaa vain ongelmiin. olen aina pyrkinyt olemaan ihmisten kanssa, joilla ei ihan hirveästi olisi komplekseja tai traumoja. sellaista hieman tasaisempaa menoa kiitos🌹