Ahdh epäilys lapsella - kannattaako viedä lapsi lääkäriin ja pyytää diagnoosi?

Meillä juuri eilen pojalle vahvistettiin puolen vuoden tutkimus ja seuranta jakson jälkeen adhd, sitä ei tosiaankaan voi ihan noin vain asettaa vaan vaatii laajat tutkimukset. Psykologia, puheterapiaa, toimintaterapiaa, lasten psykiatrin seuranta ja yleensä alle kouluikäisellä osastojakso neurologisella. Puolen vuoden jakso siinä tuli mutta nyt helpottunut olo ja tilanne selviämässä. Kuntoutusta jne. Suosittelen ehdottomasti jo lapsen oman edun kannalta kunnon tutkimuksia heti kun mahdollista.

Tutkimukset ovat aika raskaita koko perheelle ja niissä tutkitaan sitten muutakin kuin vain lasta. Koko suku pitää käydä läpi ja perheen toiminta ja kaikki. Kestää monta kuukautta.

ongelmia on ollut nimenomaan näillä edellisten sukupolvien add-ihmisillä jotka EIVÄT ole aikanaan saaneet oikeaa kuntoutusta tai lääkkeitä.

Ja miksi kaikille vilkkaille lapsille yritetään nykyään saada adhd-diagnoosi? Siksikö että sillä saa ikäänkuin siunauksen lapsen kasvatuksen aikaansaamiin virheisiin?

eli on myös lapsia joilla on add

muuten en kyllä ymmärrä pointtiasi=(

Olin ensin hyvin vakuuttunut ja motivoitunut viemään lapseni tutkimuksiin.



Sitten parissa päivässä aloin odottaa, että ensin olen puhunut opettajan kanssa, että ensin olen käynyt kouluterveydenhoitajan luona. Puhuin miehelleni, siis lapsen isälle.



Sitten lapsen koulu taas sujui ja mutkan tuntui suoristuvan.



Sitten puhuin ystävättärelle, joka on lastenlääkäri, joskaan ei neurologi, ja hän ei oikein ollut add:n kannalla lapseni kohdalla, mutta toki sanoi, että neurologit niitä tutkii. Lisäksi hän sanoi yhden painavan asian eli että täytyy harkita, miten toimii, ettei anna lapselle sairauden tunnetta. Tämä oli tasan päinvastainen näkökanta, kuin add-lapsen äidin näkökulma add-diagnoosin jälkeen: lapsi tiesi, ettei ole tyhmä eikä laiska, vaan oppii kyllä, mutta vähän eri metodeilla.



Eli oman lapsen kohdalla ainakin odotan opettajan kanssa keskustelua - ja ko diagnoosiepäilyistä en aio puhua opettajalle, mutta toki lapsen koulussa olemisesta.



Tällä hetkellä tuo ystävättären neuvo: harjoitus tekee mestarin tuntuu sittenkin parhaalta.



Olemme aiemmin käyneet kasvatusneuvolassa ja silloin muista psykologin sanoneen, ettei oikein esim. adhd:hen usko lapsen kohdalla.



Minun ohjenuorana toistaiseksi siis harjoitus, rajat ja rakkaus - ja vastuun ja vapauden lisääminen käsikädessä.

Vierailija:

Ja miksi kaikille vilkkaille lapsille yritetään nykyään saada adhd-diagnoosi? Siksikö että sillä saa ikäänkuin siunauksen lapsen kasvatuksen aikaansaamiin virheisiin?

Usko pois, jos lapsi on kasvatusvirheen takia häirikkö, se käy kyllä ilmi noissa tutkimuksissa. Vanhempia ja perhe-elämää tutkitaan nimittäin myös, aika yksityiskohtaisesti ja moneen otteeseen. JOS kummallinen käytös johtuukin siitä, diagnoosia ei tule. Jos se taas johtuu aivojen välittäjäaineiden erilaisesta toiminnasta eli neurobiologiasta kuten add, adhd tai autismi, sitä ei voi kasvatuksella poistaa.

diagnoosista. Meillä poitsu on käynyt 5 vuotiaana psykologilla muutaman kerran ja toimintaterapiassa mutta diagnoosia ei ole vaikka on ADHD oireita, ihan sen takia että on nyt kunnan puolesta saanut kaiken mahdollisen avun ja lääkettä ei tarvitse joten diagnosi olisi tässä vaiheessa " turha" , se vain seuraisi lopun elämää mukana vaikka oireet voivat vieläkin lieventyä. Myöhemmin sitten voidaan palata asiaan jos on tarvetta (lähinnä murkkuikä voi olla sellainen).

Käytä kuitenkin lääkärillä ja sitten psykologilla jos tuntuu siltä. Jos ei muuta niin voit itse saada hyviä käytännön neuvoja arkeen mikä helpottaa lasta ja omaa elämääsi.

Paras anti minulle on ollut tämä käytännön tuki ja todiste siitä että en ole ´tehnyt mitään väärää vaan olen hyvä kasvattaja ja tuki lapselleni ja että vilkkaalta lapselta ei tarvitse vaatia samaa käytöstä kuin ns. normaalilta lapselta.