Suomalaiset eivät osaa sujuvaa kulkemista
Aina joutuu ihmismassan yliajamaksi, kun monet eivät vaan tajua, että vastaankin on tulossa ihmisiä. Itse kuljen aina ruuhka-aikoina (usein yksinäänkin) kulkuväylän oikeaa puolta. Jos kaikki toimisivat näin, liikkuminen molempiin suuntiin olisi sujuvaa. Tällainen kulkuväylän tukkiminen aiheuttaa myös myöhästymisiä, kun ei pääse ihmismassan ohi juuri lähtevään junaan tai muuhun vastaavaan kulkuvälineeseen.
Miksi ihmiset eivät vaan opi? Lapsilta ja teineiltä ymmärrän tällaisen toiminnan, mutta en aikuisilta ihmisiltä.
Kommentit (6)
Ap on tehnyt täysin oikean havainnon. Pätee kaikkeen liikkumiseen ja olemiseen maassamme. Joka paikassa on tarkoitus jumittaa ja jurnuttaa tai tehdä nyt ainakin hankalaksi edetä. Toteutuu erinomaisen hyvin ainakin Hellsingissä ja nykyään myös Tampereella.
Juntit ei osaa huomioida mitään muuta kuin itsensä. Tähän kun vielä lisätään seisoskelu ovien edessä tai rullaportaiden yläpäässä norkoilu niin ollaan aika lähellä todellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ja painoa sinulla on 150kg?
Tämä kommentti kertoo paljon omasta tasokkuudestasi. 😑
Ap
Suomalaiset ovat metsäläisiä, eikä tämä koskaan tule muuttumaan.
Muuta pois Helsingistä. Muualla ei ole ruuhkaa.
Ja painoa sinulla on 150kg?