Miten opettaa lapselle, että voi olla oma itsensä?

Niin ja jos on vielä lihava tai introvertti, niin oletushan on heti, että muut voivat suvaita jos huvittaa.

Mikä sun laosi niin on jos ei oma itsensä? Esittää loistavaa urheilijaa joka on rikas ja on iso suku?

Itse olen reilusti juuri sellainen kuin olen. Jos minua ei omana itsenäni hyväksytä, ei se ole minun ongelmani. Elämääni en suvaitsemattomia ihmisiä ota.

Eli olet yksinäinen, ja siten huonompi kuin muut?

Keskustelemalla asiasta, kannustaa omien valintojen tekemiseen eikä massan mukana menemiseen. Ehkä muistuttamalla vanhasta sanonnasta "joukossa tyhmyys tiivistyy"?

Kun olen huomannut, että lapsella on samoja piirteitä kuin minussa, olen kertonut millaisiin tilanteisiin ne ovat minut johtaneet. Jos asia on jossain mielessä häiritsevä - esim. hitaus - olen neuvonut varamaan tekemiseen enemmän aikaa.

Hyväksyminen on vähän 2-piippuinen juttu. Jos kaikki hyväksyisivät itsensä juuri sellaisina kuin ovat, mistä silloin syntyisi halu kehittää itseään. Monet ominaisuudet voivat olla myös seurausta huonoista kasvuoloista ja niille olisi hyvä tehdä jotain, ei vain todeta, että "tällainen olen enkä muuta voi". Temperamenttiaan ei voi muuttaa, mutta monta muuta asiaa kyllä, jos haluaa. Ehkä itsensä hyväksymisessä on kyse siitä, että ei tarvitse muuttua jos pitää itsestään sellaisenaan.

Paitsi että jos kukaan muu ei pidä? Jos on kovaääninen päällepäsmäri, onko väärin kehottaa ihmistä katsomaan peiliin vai pitääkö vain puhua jokaisen ainutkertaisesta persoonasta, johon ei ole syytä kenenkään kajota, ei edes ihmisen itsensä?

 En tiedä mitään takuuvarmaa kikkaa, mutta se oma esimerkki ainakin on sellainen mistä voi lähteä. Ettei joka asiassa mieti, mitä muut ajattelevat ja tarvittaessa myös laittaa itsensä peliin lapsen nähden asian eteen jos tarvis. Lähtee joskus meikittä ulos vaikka yleensä tälläytyy, tai nolaa itsensä ja nauraa päälle vaikka olisi yleensä hillitty. Ei aseta itseään lapsen yläpuolelle, vaan kertoo vaikkapa miksi jokin sääntö on olemassa, myöntää jos ei tiedä jotain asiaa, myöntää jos on ollut väärässä, osaa sanoa kiitos-ole hyvä-anteeksi ja muutenkin asettaa itselleen samat odotukset kuin lapselleen.

Ja tietenkin muistaa identiteetin kunnioituksen niissä asioissa jotka koskee lasta. Ei haittaa vaikka olet huono tässä, ehkä olet hyvä tai ainakin parempi tuossa. Ja rehellisyys, mikään ei tule itsestään mutta harjoittelu vie eteenpäin. Jos lapsi on hiljainen, saa olla hiljaa. Jos lapsi on puhelias/laulavainen, saa puhua ja laulaa (tietyissä paikoissa vain hiljempaa). Ei vastaa arvostelemalla tai vähättelemällä kun lapsi ilmaisee toiveitaan, esim. poika haluaa leikkiä barbeilla tai tyttö leikata hiuksensa lyhyeksi. Ensin mietitään mitä harmia tästä on, sitten haetaan se nukke tai trimmeri ja elämä jatkuu. Ei tee rahasta ym. numeroa, jos on vähän rahaa ei voi saada kaikkea mitä haluaa, jos on paljon rahaa ei siltikään voi saada kaikkea mitä haluaa. Mutta katsopas mitä sinulla on... Yleensäkin pitää aikuisten ongelmat aikuisten tietona, ja opettaa lapsen arvostamaan ja käyttämään niitä resursseja mitä on.