Vanhat potilastiedot
Olen hiukan ihmeissäni. Kävin jokin aika sitten kotipaikkakuntani terveyskeskuksessa pyytämässä kopiot kaikista vanhoista potilasasiakirjoistani, mukaanlukien neuvolan ja kouluterveydenhuollon tekstit. Syynä ihan vain mielenkiinto. Tänään tuli postia, mutta siellä oli vain muutama paperi, joissa merkinnät vuodesta 2008 eteenpäin. Odotin paksua nivaskaa, koska olin ympyröinyt siihen lomakkeeseen että haluan nimenomaan ihan kaikki neuvolan ja kouluterveydenhuollon paperit. Olen 90-luvulla syntynyt eli tietoja lapsuuden ajalta ei löydy tietokoneelta, mutta kyllähän niistä pahvikansion papereista saa ihan yhtälailla otettua kopiot. Nyt mietityttää vaan että mitä kamalaa niissä oikein lukee, kun edes itseäni koskevia tietoja ei voi minulle näyttää. :( Aion kyllä soittaa sinne ja kysyä, mutta alkoi ahdistamaan ja ärsyttämään.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiettyjen asiakirjojen säilytysaika loppuu 12 vuoden päästä asiakirjan laatimisesta. Tällaisia asiakirjoja ovat tutkimus- ja laskenta-aineistot.
Mitäs aineistoa sä ajattelit, että jäi uupumaan? Jos et erittele tarkkaan, eivät he läjde kaivamaan paperiarkistosta papereita huvin vuoksi.
No ne neuvolan ja kouluterveydenhuollon merkinnät. Mitä ovat tutkimus- ja laskenta-aineistot?
Jos sun lapsuusaika on ollut ihan normaali, niissä neuvola-aineistoissa ei varmaankaan ole mitään muuta kuin pituus-paino-seuranta ja rokotukset. Samoin kouluterveydenhuolto.
Vierailija kirjoitti:
18. ja 28. päivä syntyneiden kaikki tiedot säilytetään tutkimustarkoituksiin.
Joo, mutta muidenkin säilytetään niin kauan kuin ovat elossa.
On saatettu siirtää johonkin muuhuin fyysiseen arkistoon tk:n omasta arkistosta. Jos sulla ei ole kerran mitään käyntejä ko. paikkaan ollut!
Olet siis ilmeisen terve ihminen. Eli ei siellä silloin niissä lapsuuden aikaisissakaan mitään kummallisuuksia ole!
Neuvola kortti on sinun äidilläsi . Se on annettu paperisena ennen näitä tietokone systeemejä ja kauan ennen älyjä. Siitä kortista näet tai toisilla paperi , syntymä painosi kuin rokotukset. Kun vauva syntyy hänet punnitaan ja rokotetaan. Kun pääsee neuvolan asiakkaaksi. Sitten on perustaudit kuin rokkotaudit . Mitään kummallista niissä ei ole kuin lääketieteellisesti mitä on. Veriryhmä selviää kun käyt verenluovutuksessa. Siitä saa luovutus kortin. Sitten on rokotushistoria osalla paperilla osa tietokoneilla. Kunnalliset ja yksityiset. Voit pyytää yksityiseltä itsestäsi tiedot jos haluat. Mutta kai nyt itse tiedät missä käynyt. Useimmin lääkärit kuolee jää eläkkeelle ja uudet tekee uusia merkintöjä . Myös virheitä tulee. Perusteveydenhoito kuitenkin on muuttunut viimevuosina . Paljon. Nuoriso elää ihan eri aikakautta. Aika ennen EUROJA on ikäänkuin historiaa jota nuorilla ei ole olemassa. He ei tiedä mitään markoista. Se on nyt näin.
Mielenterveys puolella on usein parisuhde väkivaltaa kokeneita eikä niitä tietoja saa edes pitää missään. Se vaarantaa turvallisuuden kuin turvataloissa samoin. Huostaanotossa. Ja traumoista kärsiviä. Rikolliset ja vainoajat joten on suojeltava uhreja aina. Uskontolahkojen ääri aines on sellaista joille tietoja ei saa levittää . Heitä on työpaikoilla myös terveydenhuollossa. Väkivalta uskontolahkoja on itseasiassa monia erilaisia. Heille ei saa mitään yksityisyyteen kuuluvia kertoa ei edes gynegologit saa.
Minä sain vuonna 2006 koko paksun kansion itselleni kainaloon kun lähdin yliopistosairaalan toiselle osastolle. Ihan vauvasta asti (70-l) oli kaikki. Ja tosi outojakin juttuja, tapaturmia joista en tiennyt mitään
Jos ajattelee että sua hoitaa opiskelijat kuin vakituiset kuin erilaiset kuin aina vaihtuvat lääkärit hoitajat terveydenhoitajat niin jokaisella on oma käsitys oma tyyli ja omakulttuurinäkemys asioihin . Niin selvää sotkua siitä seuraa. Onhan ihmisiä töissä jotka ei ymmärrä suomeksi esitettyä kysymystä. Mitä he nyt sitten kirjailee ylös. Mitä kuvittelevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
18. ja 28. päivä syntyneiden kaikki tiedot säilytetään tutkimustarkoituksiin.
Joo, mutta muidenkin säilytetään niin kauan kuin ovat elossa.
Ei pidä paikkaansa.
Tilasin mun vanhempien aineistot, mutta heidän allekirjoituksellaan viisi vuotta sitten.
Mun isän tietoja tuli 1980-luvulta alkaen.
Pyysin kylläkin vain 5 vuodelta, mutta eihän tuo haitannut.
Hän oli syntynyt 1920-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
"Ihan vain mielenkiinnosta." Koita nyt tyytyä noihin äläkä enää kuormita terveydenhuoltoa typerillä kysymyksillä asioista millä ei ole mitään väliä!
Näin on, mitä ne sun asiat sulle kuuluu :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
18. ja 28. päivä syntyneiden kaikki tiedot säilytetään tutkimustarkoituksiin.
Joo, mutta muidenkin säilytetään niin kauan kuin ovat elossa.
Ei pidä paikkaansa.
Onko muka totta, ettei säilytetään koko elossaoloaikaa. En usko, ettei säilytetä.
Siellähän on tärkeitä vanhoja diagnooseja kuten vaikka tuhkarokko tai penisilliiniallergia.
Opiskelijat kirjoittaa eri näkemyksen kuin kokeneet ja montaa eri tarinaa tulee samasta potilaasta. Osa jää merkkaamatta. Ei kannata ottaa stressiä . Heitäkin joku hoitaa ja merkkaa heille mitä nyt milloinkin. Onhan näytteenottajiakin erilaisia . Toiset osaa toiset ei. Kaikki menee täällä noin suurinpiirtein väärin osa oikein ja vahinkoja tulee kuin väärinkäsityksiä. Työpaikoilla tapellaan riidellään ja työt hoidetaan siinä sivussa. Pitää ottaa asenne että autetaan minkä osataan . Lääketeollisuus on rahabisnes kuin on lääkärikin. Rokotukset on bisnes. On hyvä ja on paha. Oikea ja väärä. Kaikessa. On tavallista pahantekoa myös rahan takia. Rahaa pitää tienata vaikka muita painamalla ei väliä. Kunnallisessa on eniten opiskelijoita joten kaikkea voi sattua. Yksityisillä taas ei ole niin koulutettua kun se perustuu rahastukseen . Kunnilla on velvollisuus kouluttaa auttamiseen ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tilasin mun vanhempien aineistot, mutta heidän allekirjoituksellaan viisi vuotta sitten.
Mun isän tietoja tuli 1980-luvulta alkaen.
Pyysin kylläkin vain 5 vuodelta, mutta eihän tuo haitannut.
Hän oli syntynyt 1920-luvulla.
Niinku 105- vuotias !!!!!! Sen ajan ihmisillä oli puujalkoja kun nykyään on metallia . Niin se lääketiede kehittyy Mooseksen ajoista. Jeesuksen ajoista .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
18. ja 28. päivä syntyneiden kaikki tiedot säilytetään tutkimustarkoituksiin.
Joo, mutta muidenkin säilytetään niin kauan kuin ovat elossa.
Ei pidä paikkaansa.
Perustele!
Sitä paitsi tuolla aiemmin oli jo se arkistolainsäädännön kirjaus, jossa kerrottiin miten säilytetään!
Se, mitä ne tutkimus- ja laskentatiedot ovat on epäselvä pointti, sillä ne voivat ihan hyvin olla jotakin tilastollista aineistoa, jolla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä itse potilasasioiden kanssa. Kuten nyt esim. Hilmo-tiedot, jotka ovat siis tilastollista aineistoa!
Vierailija kirjoitti:
18. ja 28. päivä syntyneiden kaikki tiedot säilytetään tutkimustarkoituksiin.
Olen syntynyt 18. päivä ja ajattelin kysyä omia terveystietoja ihan lapsuudesta asti, kun silloin oli tiettyä vaivoja ja haluaisin lukea niistä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä tietoja on muuten niin vaikea saada ihan muistisairaan lähiomaisena?
Koska ne tiedot ovat potilaan itsensä sekä hänen eläessään että hänen kuolemansa jälkeenkin.
Potilastiedot ovat salassa pidettäviä.
Ja kuten kaikkia muitakin salaisia tietoja niitä saa käyttää kaikkeen paitsi juoruiluun ja suoramarkkinointiin.
18. ja 28. päivä syntyneiden kaikki tiedot säilytetään tutkimustarkoituksiin.