90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Onko se Coltin äiti muuttanut sinne Kanadaan?
Vierailija kirjoitti:

Mainoksen mukaan uiskentelee onnellisena harsopään kanssa altaalla. Kai joku jo tietää pistikö mies Debbien kotiin, vai saiko jäädä. Toki toivon, että saa jäädä ja kokea väliin onneakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Debibien on saatava jatkaa sarjassa, hänellä ei ole muita tuloja. Kuinka Colt on työttömänä, samoin vaimonsa ja asuvat vaimon sisaren luona. Coltilla oli työpaikka johon äitinsä häntä kuskasi, toisaalta jos tahtoo 5 kertaa päivässä, ei siihen töitä enää mahdu.
Mäkin ihmettelen millä he elävät. TLC:n maksamat palkkiot eivät kuitenkaan ole niin suuria, että niillä voisi elättää itsensä ja Vegas ei välttämättä ole ihan halvimmasta päästä asuinpaikkana. Debbie on kai eläkkeellä (?)(saako hän mitään varteenotettavaa eläkettä on toinen juttu). Onkohan Colt hakenut uusia duuneja? Se metsien mies -look ei välttämättä ole haastatteluissa ihan kuuminta hottia. Tai no, en tiedä onko IT-alalla niin tarkkaa.
Coltin touhut olivat kyllä sitä luokkaa, että tuskin mikään työnantaja pitää moisesta julkisuudesta. Miksi ei muuten kerrota minkä vuoksi tämä nuori pari ei käy töissä, yleensä normaalit vasta naineetkin sentään töihin ehtivät. Colt käy ylikierroksilla, ei tuokaan hyvin pääty, vai kuuluuko prakaaminen käsikirjoitukseen.
Colt oli it-asiantuntijana ohjelmistofirmassa kun sarja alkoi ja tutustui Larissaan.
Jotenkin sellainen fiilis ettei mikään firma katselee kauaa sellaista kun mies ramppaa Brasiliassa naisen luona, ja on mukana tällaisessa sarjassa. Ainakaan siis mikään vakavasti otettava firma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuotanto varmaan toivoo sodan tuovan jotain näkökulmaa heidän juttuunsa.
Kuulostaa karmeelta.
Mutta jotenkin ristiriitainen oma suhtautumiseni tuohon Yaran huoleen ukrainalaisista. Onko se aitoa? Siinä ja siinä. Tuskin hän nyt täysin tunteetonkaan maanmiestensä tilanteen suhteen on, mutta jotenkin tuntuma, että paljolti myös omaa paistattelua kriisin varjolla :/
Ei Yaran huoli ollut teeskentelyä,hän oli oikeasti joutunut sairaalaan järkytyksen vuoksi sodan takia,luki lehdessä.
Huomionhakuista panikointia. Naiselle on tärkeintä omat tukkajatkeet, huulitäytteet, luksuskassit ja meikit.
Vierailija kirjoitti:
Natalie, voi luoja. Oon epäilly sen tasapainoa ennenkin, mut nyt viimeistään on selvää, et se ei oo ihan reaalimaailmassa. Hyvin tää mies sano, et hänen lapsensakin ymmärtävät, että töihin pitää mennä.
Debbielle pidän peukkuja, se on ihan uus ihminen partasuun tavattuaan. Voi ku sil menis hyvin. Sais nyhverö Colt jäädä paisumaan keskenään.
Tuo Natalien käytös on ihan käsittämätöntä, kun katsoin TLC-kanavan sunnuntain jakson! Nykii päätään ja elehtii kuin dramaattinen teini jolle äiti ei anna lupaa mennä discoon, joka ei saa jotain uutta tavaraa vaikka muut saa (tässä tapauksessa elävää lasta, huom), ja joka vetää kilarit kun kaveri saa pojilta enemmän huomiota, ja mikään ei ole koskaan hyvin. Jää hotellihuoneeseen rääkymään, kun säikytti miehen tiehensä.
Sitä paitsi kun miettii tuon naisen taustat että on kolme aviomiestä ollut, ja vetaissut vielä heidät konkurssiin vaatimuksillaan ja lapsellisella temppuilullaan niin ei kai mikään ihme että miehet näkee pelkkiä varoitusmerkkejä.
Sitten se hullu lääkitystyylinen virne ja ne silmät muljahtelee kuin hedelmäpeli kun keimailee miehille, siis tuossa naisessa ei ole mitään seksikästä, vaikuttaa ihan jostain suljetulta osastolta karanneelta suoraan sanottuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Debibien on saatava jatkaa sarjassa, hänellä ei ole muita tuloja. Kuinka Colt on työttömänä, samoin vaimonsa ja asuvat vaimon sisaren luona. Coltilla oli työpaikka johon äitinsä häntä kuskasi, toisaalta jos tahtoo 5 kertaa päivässä, ei siihen töitä enää mahdu.
Mäkin ihmettelen millä he elävät. TLC:n maksamat palkkiot eivät kuitenkaan ole niin suuria, että niillä voisi elättää itsensä ja Vegas ei välttämättä ole ihan halvimmasta päästä asuinpaikkana. Debbie on kai eläkkeellä (?)(saako hän mitään varteenotettavaa eläkettä on toinen juttu). Onkohan Colt hakenut uusia duuneja? Se metsien mies -look ei välttämättä ole haastatteluissa ihan kuuminta hottia. Tai no, en tiedä onko IT-alalla niin tarkkaa.
Coltin touhut olivat kyllä sitä luokkaa, että tuskin mikään työnantaja pitää moisesta julkisuudesta. Miksi ei muuten kerrota minkä vuoksi tämä nuori pari ei käy töissä, yleensä normaalit vasta naineetkin sentään töihin ehtivät. Colt käy ylikierroksilla, ei tuokaan hyvin pääty, vai kuuluuko prakaaminen käsikirjoitukseen.
Colt oli it-asiantuntijana ohjelmistofirmassa kun sarja alkoi ja tutustui Larissaan.
Jotenkin sellainen fiilis ettei mikään firma katselee kauaa sellaista kun mies ramppaa Brasiliassa naisen luona, ja on mukana tällaisessa sarjassa. Ainakaan siis mikään vakavasti otettava firma.
Juu, tätä ei kerrota koska halutaan jatkaa sarjaa ja katsojia esiintyjiä tarvitaan, mainostajien lisäksi.
Colt joutui poliisin kirjoihin, mikä firma tosiaan katsoo moista touhua. Surullista, että vedettiin Coltin äiti lokaan, onneton nainen kiertää kohta mieheltä miehelle majapaikan saadakseen.

Olisko joutunut pois töistä siinä vaiheessa kun riiteli Larissan kanssa ja ryhtyivät väkivaltaisiksi?
Tuskin oli enää töissä siihen aikaan kun makoili vaan kotona ja lähetteli kalukuvia naisille? Sen punatukkaisen brasilialaisen aikoihin?
Ehkä molemmat eli Colt ja mutsinsa eläneet sen faijan eläkerahastolla jonkin aikaa, kuvitelleet että sarja löisi rahoiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuotanto varmaan toivoo sodan tuovan jotain näkökulmaa heidän juttuunsa.
Kuulostaa karmeelta.
Mutta jotenkin ristiriitainen oma suhtautumiseni tuohon Yaran huoleen ukrainalaisista. Onko se aitoa? Siinä ja siinä. Tuskin hän nyt täysin tunteetonkaan maanmiestensä tilanteen suhteen on, mutta jotenkin tuntuma, että paljolti myös omaa paistattelua kriisin varjolla :/
Ei Yaran huoli ollut teeskentelyä,hän oli oikeasti joutunut sairaalaan järkytyksen vuoksi sodan takia,luki lehdessä.
Huomionhakuista panikointia. Naiselle on tärkeintä omat tukkajatkeet, huulitäytteet, luksuskassit ja meikit.
Tämä nainen on tosiaan muuttunut mustatukkaisesta töllykästä aivan toiseksi naiseksi. Huulet, nenä, hiukset, viiden sentin tekoripset. Rintavarustus kiireessä pikkasen eriparia, mutta hetikös Jovi korjauksen maksaa, kun käy taas työkeikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Natalie, voi luoja. Oon epäilly sen tasapainoa ennenkin, mut nyt viimeistään on selvää, et se ei oo ihan reaalimaailmassa. Hyvin tää mies sano, et hänen lapsensakin ymmärtävät, että töihin pitää mennä.
Debbielle pidän peukkuja, se on ihan uus ihminen partasuun tavattuaan. Voi ku sil menis hyvin. Sais nyhverö Colt jäädä paisumaan keskenään.Tuo Natalien käytös on ihan käsittämätöntä, kun katsoin TLC-kanavan sunnuntain jakson! Nykii päätään ja elehtii kuin dramaattinen teini jolle äiti ei anna lupaa mennä discoon, joka ei saa jotain uutta tavaraa vaikka muut saa (tässä tapauksessa elävää lasta, huom), ja joka vetää kilarit kun kaveri saa pojilta enemmän huomiota, ja mikään ei ole koskaan hyvin. Jää hotellihuoneeseen rääkymään, kun säikytti miehen tiehensä.
Sitä paitsi kun miettii tuon naisen taustat että on kolme aviomiestä ollut, ja vetaissut vielä heidät konkurssiin vaatimuksillaan ja lapsellisella temppuilullaan niin ei kai mikään ihme että miehet näkee pelkkiä varoitusmerkkejä.
Sitten se hullu lääkitystyylinen virne ja ne silmät muljahtelee kuin hedelmäpeli kun keimailee miehille, siis tuossa naisessa ei ole mitään seksikästä, vaikuttaa ihan jostain suljetulta osastolta karanneelta suoraan sanottuna.
Hyvin kuvattu🙂
Keski-ikäinen nainen, vollottaa kun mies lähtee töihin. Olisiko miehe ekan yön jälkeen pitänyt kosia ja alkaa lasten tekoon. Erään miehen kanssa meni golfia pelaamaan, pikkumekko yllään ja keikutteli pyrstöään kuin västäräkki ja odotti että mies asettaa melan, anteeksi mailan kohilleen.
Montako vuotta tuo Natalie on asunut Jenkeissä? Ne meni naimisiin keväällä 2020 ja ennen sitä olivat yhdessä ja tapailivat Ukrainassa ja videopuheluina. Ensin tapasivat yhteisten tuttujen kautta kun heitä pyydettiin jonkun lapsen kummeiksi.
Ei osaa vieläkään puhua, ja englannin ääntäminen ihan kamalaa, varmaan huonoin tämän sarjan historiassa!
Kehuu vielä olevansa koulutettu ja että olisi näyttelijäkin. Missä se aikoo näytellä tuolla puuromaisella aksentilla niin että yleisö saisi selvää. Nyhän sen lauseet on jouduttu tekstittää jopa jenkkiläisille :D
Natalie on oikeasti brunette, tässä hänen ekoja mallikuvia Ukrainassa ollessaan, ja tuossa on omat kauniin muotoiset huuletkin ennen niitä nykyisiä nakkeja
https://i.pinimg.com/736x/2a/8d/bb/2a8dbb57910b6ec8d4c7deb513e189ac.jpg
Olisi vaan pitänyt tuon oman hiusvärinsä, eikä mennyt vaalentamaan sitä keltaiseksi hattaraksi. Tuossa kuvassa kiiltävän ja terveen näköiset luonnonkiharat.
ja tuossa Natalie morsiamena toisissa häissään, aivan eri näköinen ollut silloinkin
https://preview.redd.it/8hppg6ygq3n61.jpg?auto=webp&s=68edab20b441444ee…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuotanto varmaan toivoo sodan tuovan jotain näkökulmaa heidän juttuunsa.
Kuulostaa karmeelta.
Mutta jotenkin ristiriitainen oma suhtautumiseni tuohon Yaran huoleen ukrainalaisista. Onko se aitoa? Siinä ja siinä. Tuskin hän nyt täysin tunteetonkaan maanmiestensä tilanteen suhteen on, mutta jotenkin tuntuma, että paljolti myös omaa paistattelua kriisin varjolla :/
Ei Yaran huoli ollut teeskentelyä,hän oli oikeasti joutunut sairaalaan järkytyksen vuoksi sodan takia,luki lehdessä.
Huomionhakuista panikointia. Naiselle on tärkeintä omat tukkajatkeet, huulitäytteet, luksuskassit ja meikit.
Tämä nainen on tosiaan muuttunut mustatukkaisesta töllykästä aivan toiseksi naiseksi. Huulet, nenä, hiukset, viiden sentin tekoripset. Rintavarustus kiireessä pikkasen eriparia, mutta hetikös Jovi korjauksen maksaa, kun käy taas työkeikan.
Yara on myöntänyt että on rahan perään, näissä aiemmissa deittisarjoissakin!
Kuvakaappaukset todisteena, olkaapa hyvä
https://preview.redd.it/7c8cfo5byj9a1.jpg?width=640&crop=smart&auto=web…
Tuossa oli tosiaan tummatukkaisena vielä, ennen kuin sille maksettiin ekat vaalennukset ja eka nenäleikkaus.
https://static1.srcdn.com/wordpress/wp-content/uploads/2021/03/Zaya-Duf…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Debibien on saatava jatkaa sarjassa, hänellä ei ole muita tuloja. Kuinka Colt on työttömänä, samoin vaimonsa ja asuvat vaimon sisaren luona. Coltilla oli työpaikka johon äitinsä häntä kuskasi, toisaalta jos tahtoo 5 kertaa päivässä, ei siihen töitä enää mahdu.
Mäkin ihmettelen millä he elävät. TLC:n maksamat palkkiot eivät kuitenkaan ole niin suuria, että niillä voisi elättää itsensä ja Vegas ei välttämättä ole ihan halvimmasta päästä asuinpaikkana. Debbie on kai eläkkeellä (?)(saako hän mitään varteenotettavaa eläkettä on toinen juttu). Onkohan Colt hakenut uusia duuneja? Se metsien mies -look ei välttämättä ole haastatteluissa ihan kuuminta hottia. Tai no, en tiedä onko IT-alalla niin tarkkaa.
Coltin touhut olivat kyllä sitä luokkaa, että tuskin mikään työnantaja pitää moisesta julkisuudesta. Miksi ei muuten kerrota minkä vuoksi tämä nuori pari ei käy töissä, yleensä normaalit vasta naineetkin sentään töihin ehtivät. Colt käy ylikierroksilla, ei tuokaan hyvin pääty, vai kuuluuko prakaaminen käsikirjoitukseen.
Colt oli it-asiantuntijana ohjelmistofirmassa kun sarja alkoi ja tutustui Larissaan.
Jotenkin sellainen fiilis ettei mikään firma katselee kauaa sellaista kun mies ramppaa Brasiliassa naisen luona, ja on mukana tällaisessa sarjassa. Ainakaan siis mikään vakavasti otettava firma.
Juu, tätä ei kerrota koska halutaan jatkaa sarjaa ja katsojia esiintyjiä tarvitaan, mainostajien lisäksi.
Colt joutui poliisin kirjoihin, mikä firma tosiaan katsoo moista touhua. Surullista, että vedettiin Coltin äiti lokaan, onneton nainen kiertää kohta mieheltä miehelle majapaikan saadakseen.
Olisko joutunut pois töistä siinä vaiheessa kun riiteli Larissan kanssa ja ryhtyivät väkivaltaisiksi?
Tuskin oli enää töissä siihen aikaan kun makoili vaan kotona ja lähetteli kalukuvia naisille? Sen punatukkaisen brasilialaisen aikoihin?
Ehkä molemmat eli Colt ja mutsinsa eläneet sen faijan eläkerahastolla jonkin aikaa, kuvitelleet että sarja löisi rahoiksi?
Käsittääkseni Coltin työpaikka lähti alta pandemian vuoksi. Silloin oli jo Vanessan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
ja tuossa Natalie morsiamena toisissa häissään, aivan eri näköinen ollut silloinkin
https://preview.redd.it/8hppg6ygq3n61.jpg?auto=webp&s=68edab20b441444ee…
Oi että, hän oli kyllä tosi kaunis morsian. Tai siis kaunis hän on edelleenkin, mutta haluaisin nähdä hänet paremmalla tukalla kuin mitä nyt on. Ja toisenlaisessa silmämeikissä. 🙂 Joku makeover olisi paikallaan.
Yara on mestarimanipuloija, rakastaa jenkkikulttuuria ja sitä että kaikki on niin helppoa ja saatavilla siellä. Siksi yrittää antaa kuvaa ettei välitä materialistisista asioista, eli teeskentelee. Uhriutuu että "yhyy koti-ikävä Eurooppaan" aina kun tarvitsee uusia tuotteita instagram-esittelyä varten kuten uuden auton, uusia vaatteita ja asusteita, uuden kämpän, uuden naaman......
Kuulemma tyypillistä käytöstä sugarbabyiltä, opetettu tuohon että miten väännetään ns käänteistä psykologiaa jotta saavat miehiltä kaiken haluamansa.
Yarahan oli deitannut lääkäriä kotipuolessa, ja äitinsä kuulemma rakasti sitä miestä ja sen ammattia ja varakkuutta, ja oli taloudellisesti kaikki hyvin Yaralla ja äidilläkin tuon miehen myötä, mutta yllättäen kävi ilmi että lääkärillä olikin vaimo ja lapset, eli oli vain käynyt paneskelemassa Yaraa.
Yara pamautti heti Jenkkeihin saavuttuaan että unelmansa olisi asua Los Angelesissa, saada sieltä iso talo Kardashians tositv-perheen naapurustosta. Kuka muu ajattelee noin, paitsi golddiggerit kuten Yara, Miona ja Anfisa joka sentään pääsi Kaliforniaan eikä rantarämeikölle (Yara) tai vuoristoseudun ja peltojen tuntumaan (Miona)?
Tosiaan Jovi tekee töitä öljy- ja kaasulautoilla, pitkin mailmaa. Vedenalaisen robotiikan avulla. Vaativa, vaarallinen eli ts hyvin räjähdysaltis työ hällä. Tienaa hyvin noilla monen viikon työkeikoillaan eli on varaa ostella asuntoja, autoja, merkkituotteita, plastikkakirurgiaa vaimolleen, mutta tosiaan saa nalkutusta osakseen heti kun haluaa ottaa muutaman oluen vanhojen kavereidensa kanssa. Sarjassa tehty näyttämään tyhmältä alkkikselta joka ravaa kulmakunnan strippibaarit läpi.
Yaralle Jovi saa kelvata, kunnes joku rikkaampi sattuu kohdalle. Mitä te veikkaatte? :)

Saattaapi olla että työpaikan lähteminen pandemian takia keksitty juttu, koska pandemian aikaan tietotekniikkafirmoilla meni todella hyvin, vasinkin noilla jenkkiseuduilla ja ohjelmoijana olevilla kuten Colt, koska ihmiset ostelivat todella paljon pelejä, softia ja muita kun olivat karanteeneissa, etätöissä jne :) Tiedän koska pari jenkkituttuani on tuolla päin ohjelmistofirmoissa, eivät tosin tunne Coltia töistä eikä sarjasta, kysyin tottakai jo aikoinaan heiltä asiasta :D
Olisikohan Larissan oikeusjutut, sarjassa mukana olemiset, poliisikotikäynnit, Larissan aikuisviihdeura jne olleet syynä sille etteivät halunneet pitää huonomaineista miestä enää palkkalistoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja tuossa Natalie morsiamena toisissa häissään, aivan eri näköinen ollut silloinkin
https://preview.redd.it/8hppg6ygq3n61.jpg?auto=webp&s=68edab20b441444ee…
Oi että, hän oli kyllä tosi kaunis morsian. Tai siis kaunis hän on edelleenkin, mutta haluaisin nähdä hänet paremmalla tukalla kuin mitä nyt on. Ja toisenlaisessa silmämeikissä. 🙂 Joku makeover olisi paikallaan.
Natalie on tunkenut naamaansa niin paljon täyteainetta vuosien ajan, että ne on jotenkin tehneet naamasta taikinaisen ja huulistakin elottomat ja alahuulesta ratkenneen näköisen ja ne huulten reunatkin näyttää kummallisilta kuin suun päälle liimatulta piparkakulta, saattaa olla ettei veri kierrä kunnolla jos ne hyaloronihapot ja kemikaaliyhdisteet tukkii pintasuonistoa poskissa, leuassa, huulten lisäksi. Pitäisi tehdä täyteaineiden pois liuotushoito sillä täyteaineen vasta-aineella eli aloittaa muodonmuutos siitä. Lisäksi se kun aloitettu noi aineiden pistokset Ukrainassa ja jatkettu Jenkeissä, niin eihän ne välttämättä ole saman merkkisiä ja koostumuksellisiakaan ne aineet joten voivat reagoidessaan aiheuttaa kaiken maailman kapseloitumisia huulten sisään ja ihon alle. Itselläni tulee mieleen että EU ja Jenkkiviranomaiset tarkempia markkinoille tuotavien aineiden kanssa mitä esim. Ukraina ja Venäjä ja kiinalaisperäisissä täyteaineissa on ollut kaiken näköistä sivutuotosta kuten myrkkyjä ja niitä on kuka tahansa pystynyt ostaa netistä ja niitä on voinut pistää kouluttamattomat henkilöt keneen tahansa, halvalla. Tuo ala on kuin villi länsi, Suomessakin täyteaineita saa pistää muut kuin terveydenhuollon ammattilaiset ja Helsingin seudulla kuulemma jotkut venäläiset kotilaittajat käy piikittelemässä nuorten naisten huulia halvalla. Kun ei terveydenhuollon ammattilaisia eikä lääkelupia niin mietin että mitä tekevät jos joku saa allergiashokin siitä pistoksesta, niin ei ole tarvittavia lääkkeitä eikä vasta-aineita?! :o
Jovi ehdotti toista lasta niin Yaran ilme oli että "hell no"!
Yhden sai hankittua tulemalla salaa raskaaksi, niin mitäs sitä enää toisella "ankkurilapsella" tekisi? :D
Vierailija kirjoitti:
Yara on mestarimanipuloija, rakastaa jenkkikulttuuria ja sitä että kaikki on niin helppoa ja saatavilla siellä. Siksi yrittää antaa kuvaa ettei välitä materialistisista asioista, eli teeskentelee. Uhriutuu että "yhyy koti-ikävä Eurooppaan" aina kun tarvitsee uusia tuotteita instagram-esittelyä varten kuten uuden auton, uusia vaatteita ja asusteita, uuden kämpän, uuden naaman......
Kuulemma tyypillistä käytöstä sugarbabyiltä, opetettu tuohon että miten väännetään ns käänteistä psykologiaa jotta saavat miehiltä kaiken haluamansa.
Yarahan oli deitannut lääkäriä kotipuolessa, ja äitinsä kuulemma rakasti sitä miestä ja sen ammattia ja varakkuutta, ja oli taloudellisesti kaikki hyvin Yaralla ja äidilläkin tuon miehen myötä, mutta yllättäen kävi ilmi että lääkärillä olikin vaimo ja lapset, eli oli vain käynyt paneskelemassa Yaraa.
Yara pamautti heti Jenkkeihin saavuttuaan että unelmansa olisi asua Los Angelesissa, saada sieltä iso talo Kardashians tositv-perheen naapurustosta. Kuka muu ajattelee noin, paitsi golddiggerit kuten Yara, Miona ja Anfisa joka sentään pääsi Kaliforniaan eikä rantarämeikölle (Yara) tai vuoristoseudun ja peltojen tuntumaan (Miona)?
Tosiaan Jovi tekee töitä öljy- ja kaasulautoilla, pitkin mailmaa. Vedenalaisen robotiikan avulla. Vaativa, vaarallinen eli ts hyvin räjähdysaltis työ hällä. Tienaa hyvin noilla monen viikon työkeikoillaan eli on varaa ostella asuntoja, autoja, merkkituotteita, plastikkakirurgiaa vaimolleen, mutta tosiaan saa nalkutusta osakseen heti kun haluaa ottaa muutaman oluen vanhojen kavereidensa kanssa. Sarjassa tehty näyttämään tyhmältä alkkikselta joka ravaa kulmakunnan strippibaarit läpi.
Yaralle Jovi saa kelvata, kunnes joku rikkaampi sattuu kohdalle. Mitä te veikkaatte? :)
En sano etteikö Yara olisi gold digger, mutten ole aina niin varma onko hän jenkkilän tai jenkkikulttuurin perään. Minusta hän on ollut onneton koko sen ajan kun ovat olleet Jovin kanssa yhdessä. Ei viihdy lainkaan New Orleansissa, se on selvä, mutta välillä tulee sellaista piikkiä amerikkalaisista tavoista ja elämäntyylistä, että mietin onko hänelle ollut melkoinen pettymys koko maa. Tuntuu kovasti kaipaavan takaisin Eurooppaan. Voihan tietty olla, että joku Losi olisi enemmän hänelle mieleen. Tosin sinne kukkuloille ei ole vielä tuolla tulotasolla asiaa. ;)
Ei ole älyteeveetä.