Lue keskustelun säännöt.
+50-vuotiaissa tuntuu olevan kahta eri luokkakuntaa
17.01.2022 |
On sellaisia +50-vuotiaita, jotka ovat haluttua työvoimaa. Heillä on olemassa mahdollisesti lakisääteiden pätevyys jollekin sellaiselle alalle, jossa pätevyyden saavuttamiseen menee vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Alalla bisnes ei toimi ilman lakisääteistä pätevyyttä omaavia henkilöitä. Heillä on yleensä vielä terveyttäkin eikä ole omaa kroppaa ja terveyttä pilattu alkoholilla ja tupakoinnilla. Nämä henkilöt ovat ehkä ymmärtäneet valita sellaisenkin alan, joka työllistää tulevaisuudessakin ja jota koneiden on vaikea korvata, luonnollisesti ei välttämättä ole fyysisesti raskas ala.
Sitten on niitä +50-vuotiaita, joita kukaan ei huoli. Heillä ei ole intohimoa, ei koulutusta, ei ammattitaitoa edellämainituille aloille, ehkä ovat olleet koko elämänsä ammatissa, johon ei kummosta koulutusta ja kokemusta vaadita. Sitten tuli tietotekniikan vallankumous ja nämä alat pikkuhiljaa kuihtuivat pois. Ehkä on jotain päihdeongelmaakin ja paikat kremppaavat, kun ei ole itsestä pidetty huolta. 55-vuotiaina ovat pitkäaikaistyöttömiä. Samaan aikaan edellämainittua ryhmää työnantaja pyytää jatkamaan yli eläkeiän, koska ovat korvaamattomia pätevyyksien ansiosta.
Nämä havainnot vihjeenä nuoremmille.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, ehkä pitää paikkaansa.
Lähinnä olen YT-neuvotteluiden yhteydessä huomannut, että irtisanonut ikääntyvän ikäryhmän edustajat ovat yleensä olleet keskitasoa palkatumpia ja muutosvastarintaisia. Toki niitä on ollut nuoremmissakin, mutta jäänyt mieleen, koska luonnollisesti sitä nelikymppisenäkin miettii vanhemman ikäluokan huolia irtisanomisista.Työsuhteeseen ovat päinvastoin jääneet edelleen tässä päivässä olevat, hyvin työssään Jaksavat, työn muuttuvan laadun mukana kulkeneet, usein elämän myönteiset ja itsestään huoltapitävät, jotka tarvittaessa ovat osanneet myös perustellusti kieltäytyä työtehtävistä, jotka olisivat vaikuttaneet työssä jaksamiseen. Olen jotenkin koettanut opetella heiltä tuon rajan vetämistä, että missä ollaan mukana ja missä kannattaa sanoa ei. Sitä tässä vielä opetellaan, ettei väsähdä kesken.
Itse olen rakennesuunnittelija konsulttiyhtiöllä ja meillä on talo täynnä 50-eläkeikäisiä. Heillä on yleensä joko vaativan tai poikkeuksellisen vaativan kohteen suunnittelijan pätevyys. Erityisesti jälkimmäiselle pätevyydelle vaaditaan yli 10 vuoden kokemusta ja ylempää korkeakoulututkintoa. He ovat yhtiöllä avainhenkilöitä ja kultaakin kalliimpia. Jos ei ole riittävästi pätevyyksiä omaavia henkilöitä, niin ei ole myöskään projekteja joita tehdä kun rakennusvalvonta ei hyväksy kokemattomia vastaaviksi suunnittelijoiksi.
Yleensä vanhemmat gubet ovat vähän muutosvastarintaisia, eivät esimerkiksi halua opetella tietomallintamista, tekevät autocadilla niin kuin tehtiin kasarillakin. Tai sitten mieluiten piirtävät käsin.
Ainakin meillä ongelmana tulee se, että 40-50 vuotiaat loistavat poissaolollaan. On näitä vanhempia gubbeja ja paljon nuoria koulusta juuri valmistuneita. Työnantajan pitää näitä vanhempia houkutella pysymään talossa isolla rahalla, koska uusia vastuusuunnittelijoita ei ole jonoksi asti eikä edes sellaisia jotka lähitulevaisuudessa pätevyydet saisivat.
Olen näitä "gubbeja" vaikka olenkin nainen. En pystyisi tietomallintamaan edes henkeni pitimiksi, ilman kuukauden harjoittelua. Osasin joskus, mutta kaikki työnantajani ovat sen jälkeen halunneet ulosmitata kaiken kokemukseni ja venyttää sen kattamaan mahdollisimman monta projektia, joita sitten mallintavat mee halvemmat nuoremmat. Olen jo viisitoista vuotta vain istunut palavereissa varmistamassa, että nuori suunnittelija tietää, mikä projektissa on olennaista, ja asiakas ymmärtää, mitä hän voi odottaa ja mitä ei.
Ei työnantajia kiinnosta minun osaamisen ylläpitäminen. Saisin tehdä sitä iltaisin vapaalla, eikä sitä kukaan jaksa 30 vuotta.
Mutta nyt minulla on tuota muuta, melko arvokasta valuuttaa. Minusta on ihan ok, että joku nuori suunnittelija saa keskittyä niihin muutamaan projektiin, ja tehdä ne hyvin, ja luottaa siihen, että pahassa paikassa olen hänen tukena etsimässä ratkaisua ja ottamassa haukut ja puolustamassa hänen ratkaisuja. Toivottavasti hän taas puolestaan ottaa kaiken opin. Hän tulee vielä joku päivä olemaan minun kengissä, ja remmissä on uudet nuoret ihmettelemässä, mistä niille gubeille maksetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaan, että kokeneen ei tarvitse enää käyttää niin monta nuolta, koska hän osuu jo maaliin yhdeksän kertaa kymmenestä.
Oi kuinka odotankaan, että pääsen tähän "ei kelpaavien" joukkoon. Sitten voin huoletta heittäytyä työttömäksi ja tiedän, että en tule enää työllistymään, vaan saan hengata sosiaalituilla ihan rauhassa. Säästöjä on sen verran, että pärjään. Ihan loistavaa. Korkea tai hyvä koulutus tai rautainen ammattitaito ovat pelkkä riesa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, ehkä pitää paikkaansa.
Lähinnä olen YT-neuvotteluiden yhteydessä huomannut, että irtisanonut ikääntyvän ikäryhmän edustajat ovat yleensä olleet keskitasoa palkatumpia ja muutosvastarintaisia. Toki niitä on ollut nuoremmissakin, mutta jäänyt mieleen, koska luonnollisesti sitä nelikymppisenäkin miettii vanhemman ikäluokan huolia irtisanomisista.Työsuhteeseen ovat päinvastoin jääneet edelleen tässä päivässä olevat, hyvin työssään Jaksavat, työn muuttuvan laadun mukana kulkeneet, usein elämän myönteiset ja itsestään huoltapitävät, jotka tarvittaessa ovat osanneet myös perustellusti kieltäytyä työtehtävistä, jotka olisivat vaikuttaneet työssä jaksamiseen. Olen jotenkin koettanut opetella heiltä tuon rajan vetämistä, että missä ollaan mukana ja missä kannattaa sanoa ei. Sitä tässä vielä opetellaan, ettei väsähdä kesken.
Itse olen rakennesuunnittelija konsulttiyhtiöllä ja meillä on talo täynnä 50-eläkeikäisiä. Heillä on yleensä joko vaativan tai poikkeuksellisen vaativan kohteen suunnittelijan pätevyys. Erityisesti jälkimmäiselle pätevyydelle vaaditaan yli 10 vuoden kokemusta ja ylempää korkeakoulututkintoa. He ovat yhtiöllä avainhenkilöitä ja kultaakin kalliimpia. Jos ei ole riittävästi pätevyyksiä omaavia henkilöitä, niin ei ole myöskään projekteja joita tehdä kun rakennusvalvonta ei hyväksy kokemattomia vastaaviksi suunnittelijoiksi.
Yleensä vanhemmat gubet ovat vähän muutosvastarintaisia, eivät esimerkiksi halua opetella tietomallintamista, tekevät autocadilla niin kuin tehtiin kasarillakin. Tai sitten mieluiten piirtävät käsin.
Ainakin meillä ongelmana tulee se, että 40-50 vuotiaat loistavat poissaolollaan. On näitä vanhempia gubbeja ja paljon nuoria koulusta juuri valmistuneita. Työnantajan pitää näitä vanhempia houkutella pysymään talossa isolla rahalla, koska uusia vastuusuunnittelijoita ei ole jonoksi asti eikä edes sellaisia jotka lähitulevaisuudessa pätevyydet saisivat.
Olen näitä "gubbeja" vaikka olenkin nainen. En pystyisi tietomallintamaan edes henkeni pitimiksi, ilman kuukauden harjoittelua. Osasin joskus, mutta kaikki työnantajani ovat sen jälkeen halunneet ulosmitata kaiken kokemukseni ja venyttää sen kattamaan mahdollisimman monta projektia, joita sitten mallintavat mee halvemmat nuoremmat. Olen jo viisitoista vuotta vain istunut palavereissa varmistamassa, että nuori suunnittelija tietää, mikä projektissa on olennaista, ja asiakas ymmärtää, mitä hän voi odottaa ja mitä ei.
Ei työnantajia kiinnosta minun osaamisen ylläpitäminen. Saisin tehdä sitä iltaisin vapaalla, eikä sitä kukaan jaksa 30 vuotta.Mutta nyt minulla on tuota muuta, melko arvokasta valuuttaa. Minusta on ihan ok, että joku nuori suunnittelija saa keskittyä niihin muutamaan projektiin, ja tehdä ne hyvin, ja luottaa siihen, että pahassa paikassa olen hänen tukena etsimässä ratkaisua ja ottamassa haukut ja puolustamassa hänen ratkaisuja. Toivottavasti hän taas puolestaan ottaa kaiken opin. Hän tulee vielä joku päivä olemaan minun kengissä, ja remmissä on uudet nuoret ihmettelemässä, mistä niille gubeille maksetaan.
Näin meilläkin vanhemmat tyypit sanovat että istuvat lähinnä palavereissa nykyään. Yhteensovituspalaverit vie nykyisin 3-4h kerralla. Päivässä esim. yksi yhteensovituspalaveri ja jonkun muun projektin normipalaveri, niin siinä onkin päivä jo täynnä.
Minä taas hankin ensimmäisen oman koneeni vasta 90-luvun puolivälissä, kun aloin tehdä graduani. Työtä olen aina tehnyt poissa konttorilta, joten ensin asiat hoituivat kotikoneella ja sittemmin yrittäjänä omalla kannettavalla. Yhtään tietokonekurssia en ole käynyt, vaan kaikki on pitänyt osata tehdä itse: hankinnat, asennukset ja hiuksianostattava vianmääritys.
Olen siis kasvanut tietokoneiden mukana. Parikymppiselle, joka pitää itseään diginatiivina ja minua kalkkiaivona, voin kertoa osaavani kaiken sen minkä hänkin, mutta minulla on parikymmentä vuotta enemmän kokemusta. :)
t. Oman elämänsä IT-tukihenkilö, 57 v.