Nämä yhdistäisin suomalaisuudessa ja amerikkalaisuudessa:

Kauan sitten asuin toista vuotta Yhdysvalloissa. Muistan yhteisöllisyyden, hyväntekeväisyyden, vapaaehtoistyön ja tavanomaiseen arkeen kuuluvat teot, hymyt ja kauniit sanat lähimmäisten hyväksi. Elintasoerot ovat siellä hurjat eikä valtio pelasta.

Suomessa sosiaaliturva takaa sen, että kaikilla on toivoa. Vapaaehtoistyötä on täälläkin, mutta sen henki on erilaista ja lähimmäinen on kaukana, vaikka tavoitettavissa. Paha olo, ilkeily ja muille v*ttuilu on meillä arkipäivää.

Millainen olisikaan maa, jossa sosiaaliturva olisi kunnossa JA ihmiset siitä huolimatta lämpimiä toisilleen? Olisiko se maailman onnellisin niin, että sen todella TUNTEE eikä vain tilastosta totea?

Tätä mietin tänään, kun mietin miksi aina kaipaan jonnekin. Voisiko koskaan olla paikkaa, josta ei kaipaisi pois, vaan olisi vain... hyvä? Tulen surulliseksi kun tiedostan, mihin Suomessa pystyttäisiin, jos vain ihmiset havahtuisivat kuin ihmeen kaupalla kerralla. Tietenkään niin ei koskaan käy, kuten ei Yhdysvalloissakaan käännetä katkaisijaa, ja niinpä kaikki jatkuu niin kuin aina ennenkin.