Hollywood-näyttelijä sai tarpeekseen, lähti sotimaan ISIS-järjestöä vastaan
Amerikkalaisen journalistin, James Foleyn barbaarinen murha ja Al-Kassasbehin elävältä polttaminen olivat viimeinen niitti.
– Olemme tulleet vaiheeseen, jossa haluan absoluuttisesti hävittää heidät ja tappaa heidät heti näköyhteyden saatuani. ISIS on kertakaikkiaan kammottava. Tämä on herätys ihmiskunnalle, herätys kaikille tehdä mitä vain voimme, millä tahansa tavalla.
Enright on ollut Syyriassa yli kaksi kuukautta, saaden koulutusta kurdijoukoilta. Enright ei kertonut perheelleen, joka asuu edelleen Manchesterissä, että hän aikoo lähteä Lähi-itään sotimaan. Hän sanoo, että katuu eniten sitä, ettei lähtenyt aiemmin. Perhe sai lopulta tietää, kun hän kertoi asiasta heille Facebookin kautta.
Jotkut eivät vain heiluttele huulia ja höpise joutavia vaan tekevät jotain.
Kommentit (7)
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 04:07"]
No tuskinpa kovin makeaa elämää vietti näyttelijänä. Ei vaikuta kovin tunnetulta näyttelijältä. IMDB:ssäkin puuttuu kuva ja henkilötiedot (syntymäaika jne). Ollut vain pienissä sivurooleissa ja yleensä näkyi esiintyneen vain yhden jakson verran sarjoissa. Roolit tyyliin 3. laulava tarjoilija, junateknikko, jne. Isänmaan puolesta taistelevana saa varmasti enemmän mediahuomiota ja itselleenkin lisää susältöä elämään.
[/quote]Tulit sitten vähättelemään, mitä sinä olisit valmis tekemään että nämä hirviöt saataisiin hävitettyä tältä planeetalta. Selvää on se, että tämä porukka ei mitään järkipuhetta kuuntele, he haluavat hävittää sinut ja kaikki muut tältä maapallolta.
Kyllä tuo vaatii jo munaa lähteä paikan päälle ja hän on jo sen itse todennut, että reissusta voi tulla yksisuuntainen.
On helppoa aina vähätellä muita ja louksutella leukoja, se ei vaadi minkäänlaista rohkeutta.
Joo no aikamoinen kunnianhimo lopettaa maailmasta hullujen sekopäitten olemassaolo. Isi s on vaan näkyvin tän hetkinen terrorijärjestöksikin luettava järjestö... Tsiesus kun on vaan ajankysymys ennenkuin länsimaita kohtaa niin monta muutakin vihamielistä asiaa/maata/järjestöä :,(
minä olen päänäyttelijä perunateatterissa! Lähden tästä kylmäköksi fight the world hunger...
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 04:12"]
Joo no aikamoinen kunnianhimo lopettaa maailmasta hullujen sekopäitten olemassaolo. Isi s on vaan näkyvin tän hetkinen terrorijärjestöksikin luettava järjestö... Tsiesus kun on vaan ajankysymys ennenkuin länsimaita kohtaa niin monta muutakin vihamielistä asiaa/maata/järjestöä :,(
minä olen päänäyttelijä perunateatterissa! Lähden tästä kylmäköksi fight the world hunger...
[/quote]Se on hänen valintansa, haluaa tehdä oman osansa. Kunniottakaamme sitä, onhan tuonne lähtenyt paljon muitakin sotimaan ISISiä vastaan, entisiä sotilaita ja vapaaehtoisia.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 04:11"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 04:07"]
No tuskinpa kovin makeaa elämää vietti näyttelijänä. Ei vaikuta kovin tunnetulta näyttelijältä. IMDB:ssäkin puuttuu kuva ja henkilötiedot (syntymäaika jne). Ollut vain pienissä sivurooleissa ja yleensä näkyi esiintyneen vain yhden jakson verran sarjoissa. Roolit tyyliin 3. laulava tarjoilija, junateknikko, jne. Isänmaan puolesta taistelevana saa varmasti enemmän mediahuomiota ja itselleenkin lisää susältöä elämään.
[/quote]Tulit sitten vähättelemään, mitä sinä olisit valmis tekemään että nämä hirviöt saataisiin hävitettyä tältä planeetalta. Selvää on se, että tämä porukka ei mitään järkipuhetta kuuntele, he haluavat hävittää sinut ja kaikki muut tältä maapallolta.
Kyllä tuo vaatii jo munaa lähteä paikan päälle ja hän on jo sen itse todennut, että reissusta voi tulla yksisuuntainen.
On helppoa aina vähätellä muita ja louksutella leukoja, se ei vaadi minkäänlaista rohkeutta.
[/quote]
No minä en vähätellyt hänen tekojaan vaan minua lähinnä huvitti tuo otsikko "Hollywood-näyttelijä sai..." Ihme, ettei se perinteinen "suosikkinäyttelijä" ollut valittuna terminä keräämässä klikkauksia. T. 2
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 05:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 04:11"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 04:07"] No tuskinpa kovin makeaa elämää vietti näyttelijänä. Ei vaikuta kovin tunnetulta näyttelijältä. IMDB:ssäkin puuttuu kuva ja henkilötiedot (syntymäaika jne). Ollut vain pienissä sivurooleissa ja yleensä näkyi esiintyneen vain yhden jakson verran sarjoissa. Roolit tyyliin 3. laulava tarjoilija, junateknikko, jne. Isänmaan puolesta taistelevana saa varmasti enemmän mediahuomiota ja itselleenkin lisää susältöä elämään. [/quote]Tulit sitten vähättelemään, mitä sinä olisit valmis tekemään että nämä hirviöt saataisiin hävitettyä tältä planeetalta. Selvää on se, että tämä porukka ei mitään järkipuhetta kuuntele, he haluavat hävittää sinut ja kaikki muut tältä maapallolta. Kyllä tuo vaatii jo munaa lähteä paikan päälle ja hän on jo sen itse todennut, että reissusta voi tulla yksisuuntainen. On helppoa aina vähätellä muita ja louksutella leukoja, se ei vaadi minkäänlaista rohkeutta. [/quote] No minä en vähätellyt hänen tekojaan vaan minua lähinnä huvitti tuo otsikko "Hollywood-näyttelijä sai..." Ihme, ettei se perinteinen "suosikkinäyttelijä" ollut valittuna terminä keräämässä klikkauksia. T. 2
[/quote]Totta, mutta keskustelunherättäjänä hyvä pikkuisen kärjistää. Kuitenkin kunnioitan ihmisiä jotka ei vain höpise paskaa vaan tekevät jotain.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 03:56"]
Amerikkalaisen journalistin, James Foleyn barbaarinen murha ja Al-Kassasbehin elävältä polttaminen olivat viimeinen niitti.
– Olemme tulleet vaiheeseen, jossa haluan absoluuttisesti hävittää heidät ja tappaa heidät heti näköyhteyden saatuani. ISIS on kertakaikkiaan kammottava. Tämä on herätys ihmiskunnalle, herätys kaikille tehdä mitä vain voimme, millä tahansa tavalla.
Enright on ollut Syyriassa yli kaksi kuukautta, saaden koulutusta kurdijoukoilta. Enright ei kertonut perheelleen, joka asuu edelleen Manchesterissä, että hän aikoo lähteä Lähi-itään sotimaan. Hän sanoo, että katuu eniten sitä, ettei lähtenyt aiemmin. Perhe sai lopulta tietää, kun hän kertoi asiasta heille Facebookin kautta.
Jotkut eivät vain heiluttele huulia ja höpise joutavia vaan tekevät jotain.
[/quote]Siellä kannattaa pitää pari kranaattia vyössä, jotka kannattaa räjäyttää, ennen kuin jää vangiksi.