Miksi toiset ihmiset ovat hyviä puhumaan, esiintymään, eivät jännitä ja muistavat kaiken ulkomuistista mitä pitää sanoa?

Aspergereilla hyvä muisri yleensä ja ovat tarkkoja

Muisti

Pelkään esiintymisiä eniten, kauhea jännitys päiväkausia  ja tuntuu ettei mitään osaa ekä muista kun harjoittelee.

Sitten kun on se oma vuoro niin jostain syystä ekan 5 sekunnin jälkeen jännitys pois ja nautin siitä todella paljon , ja aina menny hyvin .

Vierailija kirjoitti:

Aspergereilla hyvä muisri yleensä ja ovat tarkkoja

Niin, assithan ovat usein näyttelijöitä. Eiku...

Koska nimenomaan esittävät. Repertuaarissa on vuorosanat eri tilaisuuksiin. Mitään aitoa ja omaa suusta ei tule koskaan.

Ei kukaan varmaan aina muista kaikkea ulkoa, ja nekin, jotka eivät esiintymistä jännitä, ovat varmaan hyvin harvassa. Ehkä jotkut vain saavat suhtauduttua esiintymiseen eri tavalla, ja saavat ajatuksensa keskittymään oman tilansa sijasta esimerkiksi itse aiheeseen, tai yleisön viihdyttämiseen. Varmaan eri henkilöille ja eri tilanteissa esiintyminen on lähtökohtaisesti helpompaa tai vaikeampaa, mutta esiintymistä voi varmaan myös jotenkin harjoitella.

Eli syntyjään hyvien esiintyjien lisäksi jotkut ovat ehkä harjoittelemalla oppineet esiintymään paremmin. Yksi vaihtoehto on tietenkin esiintyä kaatokännissä, jolloin muistat selkeästi kaiken tärkeän. Tai ainakin näin omasta mielestäsi.

Olen ollut maailman surkein esiintyjä, puhevikainen ja pahin jännittäjä mitä tiedän. Mutta kun jouduin töissä esiintymään lähes koko ajan kahden vuoden ajan niin se vei sen pois melkein kokonaan ja olen normaali esiintyjä. Tosin sen verran epämiellyttävä prosessi, että ei kyllä varmaan kukaan vapaaehtoisesti lähtisi moiseen altistukseen. Ne ensimmäiset kuukaudet kuolin henkisesti joka kerta ja tuli valvottua paaaaljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aspergereilla hyvä muisri yleensä ja ovat tarkkoja

Niin, assithan ovat usein näyttelijöitä. Eiku...

Kyllä, näyttelijöissä on useita asseja. Hyvä pointti tämäkin.

Minä luulen, että he kertovat kuulijoille tarinaa. Osaathan sinäkin kertoa tarinan kaverillesi kahvipöydässä, vaikka siitä miten unohdit auton avaimet sovituskoppiin. Kaikki menee oikein ja hienosti. Pitää tuntea se tarina ja sitten kertoa se.

Mua auttaa, kun olen oikeasti sisäistänyt, mitä pitää sanoa. Jos pitäisi ladella ulkoa opeteltuja mitään tarkoittamattomia lauseita, ei homma sujuisi.

Lisäksi harjoittelu kehittää tässäkin asiassa.

Sillon kun mua ei jännitä ja oon into piukeena mun aiheestani, niin etten jaksa odottaa että pääsen kertomaan yleisölle aiheesta niin olen aivan upea esiintyjä. Osaan puhua luontevasti ja innostavasti, mitään muistiinpanoja ei tarvita, kaikki tulee ulos johdonmukaisesti.

Sitten kun jännittää ja ahdistaa että osaanko aiheeni ja pitääkö yleisö mua tollona jos mokaan niin en saa sanaa suustani vaan luen kaiken suoraan paperista. Tärisen ja puhun mitä sattuu ja meinaan pyörtyä.

Koskaan en voi tietää millainen fiilis on tulevassa esiintymisessä, eli on aina valmistauduttava niin että voi lukea paperilta. Muutkin ovat huomanneet että mulla on suurta vaihtelua siinä, millainen esiintyjä olen :D Pitäis aina ottaa se asenne että jos jotain jää uupumaan niin ei haittaa.

Omalla kohdalla kyse on harjoittelusta. Olin teininä tosi kova jännittämään ja surkea esiintyjä. Olen kuitenkin hakeutunut sellaisiin töihin, jossa pitää välillä esiintyä ja puhua, ja nykyään osaan esiintyä ihan itsevarmasti ja vakuuttavasti. Lonkalta en pysty esitelmää mistään uudesta aiheesta vetämään, vaan valmistaudun esiintymiseen etukäteen perehtymällä aiheeseen ja tarvittaessa spiikkaamalla sen läpi kerran tai pari.

Mitä hiton selityksiä täältä taas löytyy? Aivan typerää saivartelua. Oukea vastaus on: GEENIT, KOTIKASVATUS, KOULUTUS ja KOKEMUS. Näistähän koko elämä muutenkin koostuu.

Itsevarmuushan tuossa tärkeintä on. Muistamiseen taas auttaa se, että olet itse oikeasti sisäistänyt sen asian, mitä olet puhumassa. Ja sekin vaikuttaa osaltaan siihen itsevarmuuteen, että oikeasti luottaa siihen, että osaa sanoa asiansa oikein. 

Vaikka jokin esiintyminen menisi kokonaankin pieleen, sillä ei yleensä ole mitään merkitystä isossa mittakaavassa. Planeetat jatkavat edelleen radoillaan. Eli se asioiden suhteuttaminen. Ja sitten toisekseen osa voi jännittää, vaikka se ei siltä näyttäisi.

Riipuu monesta asiasta. Jos joudun esiintymään täysin tuntemattomille "korkea-arvoisille" ihmisille (jotka siis esim. ratkaisevat rahoituksen jollekin asialle), niin jännittää. Jos silloin puhun asiasta, joka ei ole minulle tuttu, jota en osaa kovin hyvin, niin hermostuttaa vielä enemmän. Oksettaa suorastaan. Silloin olen yleensä kirjoittanut kaiken paperille, niin tulee sanottua edes kaikki oleellinen.

Jos taas puhun asiasta, jonka osaan ulkoa unissanikin ja josta olen vieläpä innostunut, ja jos se esittäminen on tärkeää, että asiaa saa vietyä eteenpäin, niin näköjään pystyn puhumaan siitä ihan järkevästi televisiossakin! Mitään en siitä muista, mutta kunhan kehtasin sen jälkikäteen katsoa, niin ei siitä huomannut, että meinasin tukehtua ja oksentaa ja pyörtyä yhtä aikaa.

Mitä useammin joutuu esiintymään (en siis ole mikään näyttelijä enkä toimittaja) sitä helpommaksi se tulee. On tilanteita, joissa pystyn pitämään puolentoista tunnin luennon vanhojen materiaalien pohjalta niin, että vain pulssi on hieman koholla.

Yleensä onkin hyvä, että ennen esitystä on vähän jännitystä, koska jos menee silleen soitellen sotaan, niin voi olla, että onkin pohjatöissä unohtanut jotain oleellista, kun kuvittelee, että tää on niin helppo nakki etten viitsi edes vaivautua valmistelemaan mitään.