Onko kahvin maku muuttunut?
Ootteko muut huomannu samaa? Olen käyttänyt löfbergsin kahveja jo monta vuotta, ja se yhdistettynä kauramaitoon on ollut täydellinen makuelämys. Nyt jo muutaman kuukauden ajan kahvi on maistunut kitkerältä vaikka olisi laihaakin. Olen kokeillut ostaa uuden keittimen, keittää soodalla, keittää viinalla (väkiviinaetikalla), pestä astianpesuaineella koko vesisäiliön ja koneen, keittää kalkinpoistoaineella ja silti maistuu huonolta. Ihan kuin aromit jotenkin puuttuisi, vaikka olen juuri avannut uuden paketin ja säilyttänyt sitä peltipurkissa alkuperäisessä paketissa erillään muista. Olen kokeillut kaiken, joten täytyykö tässä nyt vaan hyväksyä se että kahvi on nykyään huonoa ja minun on jätettävä tämä Suomen kansallisjuoma pois elämästäni?
Kommentit (47)
Eikös siitä ollut juttua jokin aika sitten, että ilmastonmuutos on vaikuttanut kahvisatoon ja nimenomaan juuri niihin papuihin, joita suomalaiset lähinnä käyttää? Siitähän se hinnan nousukin johtui.
Ollut jo useamman kuukauden kuin kitkerää teetä. Pitänyt vähentää veden suhdetta, mutta ei ole auttanut. Juuri eilen heitin puolikkaan Juhla mokan roskiin, kun ei edes keittäessä haissut kahville. Hirveetä kurap######.
Mulla on keitin joka jauhaa pavut. Käytän espressopapuja, Lavazza-merkkiä. Ihanan samettinen kahvi tulee.
Onkohan tuo Löfbergin ongelma? Käyttäneet huonolaatuisempia papuja, kun kahvin hinta noussut?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Juhla Mokka on ollut hyvää.
Juhla-moka EI ole hyvää!
🇺🇦🇮🇱
paulinkin yhtiö kokouksessa varmaan sama meininki kuin haribolla . pienennetään kokoja ja montaa toinen toistaan huonompaa laatua ETTE VAAN TAJUNNEET ETTÄ POOMERIT TAHTOVAT SAMAA LAADUKASTA TUOTETTA.
Kaffepulla kirjoitti:
Mulla on keitin joka jauhaa pavut. Käytän espressopapuja, Lavazza-merkkiä. Ihanan samettinen kahvi tulee.
Onkohan tuo Löfbergin ongelma? Käyttäneet huonolaatuisempia papuja, kun kahvin hinta noussut?
Ei ole, vaan kaikki muutkin merkit maistuu samalta.
Mä en ole huomannut eroa Lavazzan espressopavuissa!
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Juhla Mokka on ollut hyvää.
Juhla Mokka on täyttä kuraa, kitkerää huoltoasemakahvia, yök!
On muuttunut kaikissa yleisimmissä merkeissä kitkeräksi. Ja kallista
Juon Reko-kahvia ja olen huomannut saman.
Eilen ostin uuden paketin, maksoi 6€. Ei hemmetti.
Olisiko arabica-papujen saatavuus huono joten sekaan laitettu enemmän robustaa? Eli halvempaa ja kitkerämpää papulaatua.
Okei no toivottavasti kahvin maku muuttuu vielä entiselleen!!
Ap
suomee roudataan kaikki paska mikä ei muille kelpaa lopetin kahvin ja teen juonnin. PITÄKÖÖT TUOTTEENSA. hinnottelu meni yli sama kuin suolassa. spr tukekoon en tosin maksa.
Kävin lomalla ja ihmettelin, miten hyvältä kahvi maistuu. Luulen, että kyseessä oli vielä pikakahvi, jota itse en suomessa tavallisesti juo. Heti Suomen puolella ihmettelin, miten voi olla hotellissa niin pahaa kahvia. Vaan niin oli kotonakin. Juon myös Löfbergsin kahveja. Vähän auttoi, kun vaihtoi kauramaidon kookospohjaiseen soijamaitoon. Mitähän kahvia sitä kärsisi juoda...
Olin juonut Löfbergin Kharismaa jo vuosia, silloin tällöin olen ostanut myös Magnifikaa. Aina samalla tavalla: Moccamasterilla keitettynä ja maitotilkan kanssa.
Olen jo muutaman kuukauden kummastellut kahvin hieman kitkerää makua ja sitä, että siinä ei enää ole kahvin vahvaa tuoksua. Verkkokaupan kahvihyllyllä hätkähdin äskettäin Löfbergin kahvien liki kuuden euron hintaa ja ostin suurin piirtein halvinta tummapaahtoista kahvia sen sijaan. Tunnen kyllä makueron, mutta en valitettavasti voi sanoa, että viimeaikainen Kharisma olisi sanottavasti parempaa kuin tämä puolet halvempi.
Erikoinen huomio muuten: olen äskettäin ostanut kasvonaamion, kuorintavoidetta ja jäätelöä, joissa pitäisi olla kahvia seassa, mutta en haista kahvia ollenkaan, vaan vaniljan. Ulottuuko kahvikriisi jo esansseihinkin?
Eikä ole koronaa.
Niinpä mitä kaikkea myrkkyä se USA kylvikään Vietnamiin pommituksissaan Vietnamin sodan aikana ?
Nykyään Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvintuottajamaa.
Wake up and smell the coffee!