Mitä tehdä kun kiusaaminen on edennyt jo liian pahaksi?
Rikosilmoitukset on tehty, kiusaajia on ihan helkutisti, nettikiusaamista siis. Kaikki henkilökohtaiset tietoni on levitetty nettiin ja sitä rataa. Nyt ollaan myös kiusaajien toimesta esiinnytty poliisina sekä muuta kivaa.
Vainottiin viime syksyllä niin että he seurasivat mua ulkona koska olen vammaisen näköinen.
Ja olen ollut pienemmällä luokalla koska helpompi keskittyy.
Kommentit (4)
Tsemppiä! Kuulostaa vaikealta tilanteelta. Nykyään kun on hankala olla ilman somea. Kuulostat nuorelta henkilöltä, mutta tiedän aikuisen ihmisen, jota kiusattiin nettipalstoilla nimeltä mainiten. Toistuvasti, säännöllisesti, systemaattisesti ja järjestelmällisesti. En tiedä, miten ihmeessä hän kesti sen. Hänen kohdallaan luulen, että aika auttoi, ja tilanne on nyt ehkä rauhoittunut. Mutta nuorelle ihmiselle ei voi sanoa niin, että aika auttaa. Aika voi tuntua iäisyydeltä ja on liian pitkä.
En siis kovin paljon osaa neuvoa. Muuta kuin sellaisen melko heppoisen keinon sanon, että koeta hankkia reaalielämän kontakteja. Tapaa ihmisiä face to face. Ymmärrän, että keino ei ole kovin hyvä, koska nuoremmalla väellä some ja reaalielämä ovat yhtä ja samaa. Mutta sanon silti. Panosta kasvokkain kohtaamisiin. Ja: koeta vähentää somea. Aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Kännykkä on mahdollista laittaa äänettömälle, lentotilaan tai jopa pois päältä. Pyri vaikuttamaan itse siihen, milloin ja miten olet netissä. Parinkin tunnin tauko voi tehdä ihmeitä. Erityisesti pyri välttämään nettiä yöaikaan. Ja kun olet somessa, pyri etsimään nettipaikkoja, jossa sinua ei kiusata. Jossa sinulla on mukava olla ja jossa itse viihdyt. (Ymmärrän että sekään ei välttämättä niin hyvä neuvo, kun kaverit ja kiusaaminen voivat olla samassa paikassa netissä. Mutta koeta silti pyristellä siitä irti. Hankkia itsellesi kiusaamisvapaita ympyröitä. Reaalielämän lisäksi netissäkin.)
Ulkona seuraaminen: kerro läheisillesi asiasta. Tietävät, että tällaista tapahtuu. Jo sekin auttaa. (ja tilanteen ollessa päällä, voit soittaa läheisellesi, ja kertoa, jolloin toinen heti tietää, mistä on kyse.)
Jos et halua kertoa läheisillesi, kerro kaverille. Etsi edes yksi ihminen, jolle kerrot, että sinua saatetaan seurata ulkona.
Poliisina esiintyminen voi viitata johonkin järjestäytyneeseen, ellei kyse ole sattumasta. Tuota harrastavia on enemmänkin. Tosin osa kai poliisin suojelussa, että se siitä.
Onhan kaikesta kuvakaappaukset?
Alaikäisistä tekijöistä kaikista lastensuojeluilmoitukset.