Kumpi aika on ollut karumpaa: 90-luvun lama tai korona?

Vierailija kirjoitti:

Lama.

Koska se oli henkilökohtaista, tämä korona on kollektiivinen kaikille sama.

Olen samaa mieltä että lama oli pahempi.

Mutta ei korona ole kaikille sama. Tuntuu, että vaikeinta on niillä, jotka ovat tottuneet matkustelemaan paljon, viettämään aikaa baareissa ja jotka muutenkin ovat riippuvaisia vilkkaasta sosiaalisesta elämästä.

Toinen ryhmä, joilla on ollut erityisen vaikeaa, ovat monet vanhukset, kun kontakteja läheisiin on rajoitettu. Kun elinaikaa ei ole paljon, ei voi ajatella että nähdään enemmän sitten taas kun tämä aika on ohi.

Varmaan joillakin koululaisillakin on vaikeaa. Joillekin koulu on se ainoa henkireikä kurjien kotiolojen keskellä. Kaikki eivät yhtä hyvin opi etäopetuksessa.

Mutta minulle tämä on sopinut mainiosti. Työt ovat etänä, opinnot ovat etänä, viihdyn kotonani. Mistään olennaisesta en ole jäänyt paitsi. Yksi peruuntunut teatteriesitys vähän jäi harmittamaan, mutta eipä muuta sitten.

Itselle henkilökohtaisesti korona. 

Valmistuin kanssa pahimpaan laman aikaan, mutta suhteilla sain työpaikan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa mua kiusattiin myös opettajien toimesta, kun isovanhempieni firma teki konkurssin. Niinkuin minä olisin ollut siihen syyllinen.

Musta tuntuu että 90-luvun lama jätti vieläkin syvemmän ja mädäntyneemmän haavan kuin sodat. Sotia on käsitelty yhteiskunnallisesti monet kerrat, lamaa ei. Miksi? 

koska laman aiheuttajat ovat vieläkin virkatehtävissä.

Vierailija kirjoitti:

Siihen aikaan uskottiin että työttömäksi jääminen tarkotti että olit vakavasti mokannut töissä, tehnyt jotain tosi pahasti pieleen. Ei ennen lamaa ihmiset muuten oikein työttömäksi jääneet.

Tämä! Selitäpä työttömyytesi suuriin ikäluokkiin kuuluneille vanhemmillesi, jotka olivat ikänsä saaneet tehdä töitä, ilman että koulujakaan oli käytynä kuin vuosi tai kaksi keskikoulun päälle. Etenkin kun tuoreessa muistissa oli vielä 80-luku, jolloin töitä sai kuka tahansa joka halusi. Minustakin opiskelijasta työnantajat olivat oikein tapelleet, tein kaikki loma-ajat töitä ja opintojen ohessa myös. Ja sitten kaikki loppui vähän ennen kuin valmistuin. Duunarivanhempani letkauttelivat, että ollaan sitä nyt maisterina niin isoa herraa ettei enää työkään kelpaa. Itse saivat säilyttää työpaikkansa, eikä ymmärrystä herunut.

Vierailija kirjoitti:

Ysärin lama, ehdottomasti.

Koronan aikaan on mukava kotoilla, ja on hyvä syy kieltäytyä sosiaalisista aktiviteeteista, jotka todellisuudessa eivät kiinnosta pätkän vertaa.

Jos olet niin tyhmä, ettei pysty suutasi avaamaan tai ihan vain jättää tekemättä epämieluisia asioita ilman koronan tuomaa turvaa, niin sinä juuri olet ihminen, joka tekee maailmasta huonomman paikan, oli aika mikä tahansa. 

Että jotkut jaksavatkin jatkuvasti kertoa, kuinka heillä ei ole selkärankaa elää sellaista elämää mitä haluavat, koska "muut pakottavat sosiaalisiin aktiviteetteihin". 

Vierailija kirjoitti:

Lama oli pahempi. Korona aikaan voin tilata kaiken suoraan kotiin ja ei tarvitse nähdä muita ihmisiä. Teen etätöitä, tilaan ostokset kotiin, pelailen suurimman osan päivästä, ei tarvitse olla muiden kanssa tekemisissä. Tämä on juhlaa!

Aivan, onhan se kiva, että muut tekevät ja tuovat sinulle kotiin tuotteita riistopalkalla. Oikein juhlaa se!

Vierailija kirjoitti:

Lama.

Koska se oli henkilökohtaista, tämä korona on kollektiivinen kaikille sama.

Kiinnostava näkökulma, että pahempaa on, jos ongelmat vain henklökohtaisia, tai että korona on sama kaikille. Kuitenkin jotkut tästäkin tilanteesta hyötyvät, jotkut vain kärsivät.  

Ei 90-luvun lama kaikkia koskettanu. Sain juuri 90-luvun alussa vakituisen työpaikan. Myös kaikilla ystävillä ja sululaisilla oli työtä. Hyviä bileitä. Minulle ihanaa aikaa koko 90-luku.

Olen todella onnekas, sillä olen elänyt molemmat ajat eikä kumpikaan ole henkilökohtaisella tasolla vaikuttanut elämääni oikeastaan mitenkään.

Laman aikaan olin yläasteella. Lähipiirissäni kaikilla oli asiat tavalliseen tapaan: töitä, omakotitalo, kesämökki, autoja, ulkomaanmatkoja, harrastuksia, viimeisen muodin mukaiset vaatteet. En tuntenut ketään, joka olisi kärsinyt lamasta mitenkään. Elettiin ihan kuin ennenkin, ei jäänyt elintasoon niin mitään jälkeä.

Nyt koronan aikaan taas olen vakityössä alalla, joka ei heilahda pandemian vaikutuksista mihinkään. Päin vastoin, työt vain lisääntyvät tuollaisista muutoksista. Sosiaalinen elämä ei ole minulle introverttina mikään menetys, kulttuuriharrastukset hiukan kärsivät mutta kestän kyllä.

Yleisellä yhteiskunnallisella tasolla korona on kyllä yhdenvertaisempi kuin lama. Vahingot eivät ole vain henkilökohtaisia vaan kerrannaisvaikutukset tekevät niistä kaikkien kannettavia.

Ei kumpikaan. Ysärillä olin ekassa pysyvässä työpaikassa ja elämä oli hyvää. Nyt olen eläkkeellä enkä arjessa näe koronajuttuja kuin viestimien kautta.

Ei ole leipäni leveä mutta turvattu. Nyt on tietenkin aikuiset lapset, joiden puolesta hiukan murehdin ja iäkkäitä sukulaisia ja naapureita, joista tykkään ja liian harvoin näen, mutta luuri toimii ja postikin joskus kulkee.

90-luvun lamassa ei tarvinnut katsella maskilampaita, joten kyllä se oli parempaa aikaa kuin tämä.

Kyllä 90-luvun lama oli rankempi. Se ei koskettanut kaikkia pahasti, mutta monen perheen talous romahti eikä valoa näkynyt tunnelin päässä. Seurauksina oli paitsi köyhyyttä, mm. mt-ongelmia, perheiden hajoamisia, alkoholin liikakäyttöä, jopa itsemurhia.

Silloin ei vielä puhuttu yhtä avoimesti mt-ongelmista (ahdistus, masennus jne.) kuin nykyään. Niitä hävettiin mikä pahensi tilannetta.

Korona pahempi. Vastakkainasettelu, vihamielisyys ja toisten kyttääminen, tämä ei ole suomi jonka tunnen tai jossa haluan elää.

Olin laman aikana juuri kirjoittanut yo, ei opiskelupaikkaa, ei töitä.

Lama tietysti. Silloin oli HIV-epidemia. Molemmat oli koronaa pahemmat yksinkin. Tää korona on ihan lällärijuttu, josta vain joku erityisherkkä ahdistuu.

Korona toisaalta kurittaa erityisesti lellittyä porvarisluokkaa, ja siksi ulina on suurempi kuin lamassa.