Jos koulut menee etäopetukseen, miten käy sitten esim. kouluavustajille ja muille jotka ei voi tehdä etätyötä?
Kommentit (19)
viimeksi siirettii vanhustenhoitoon
Ruokajakelua ja etäohjausta
Oulun kaupunki oli sitä mieltä, että koulunkäynninohjaajia ei etäkoulussa tarvita. Loman jälkeen ohjaajat lomautettiin, mutta Keränen oli onnekas: rehtori soitti ja pyysi töihin. Kaupunki alkoi jakaa oppilaille ruokaa, ja Kerästä tarvittiin sen jakelussa. Samalla sovittiin, että hän ohjaisi pienryhmän oppilaita etäyhteyksin.
https://jyty-lehti.fi/tyoelama/ammatit/tiukan-arjen-sankari/
Läksytuki, etäavustamista, ruoan jako.
Miksi eivät voi tehdä etätyötä? Meillä avustajat toimivat niin lähinä kuin etänä aivan samalla tavalla.
Eiköhän kouluavustajia todellakin tarvita koulussa, jos koulu on niin onnellisessa tilassa, että avustaja siellä sattuu olemaan. Kouluissa on kuitenkin esim. erityisen tuen oppilailla oikeus opiskella koko ajan lähiopetuksessa, ja eihän opettaja ehdi heitä jatkuvasti auttaa, kun hän pitää samaan aikaan etäopetusta muulle ryhmälle eri yli kahdellekymmenelle oppilaalle, jotka kysyvät hekin koko ajan apua ruudun välityksellä.
Eikö osa koululaisista ole kuitenkin lähiopetuksessa? Heille tehostetumpaa tukea ja huomiota.
etätyö ois mahtavaa, sitten säästäs siinä kun voisi hakea ruoat ruoka-avusta 3 kertaa viikossa
Ovat siellä etäopetuksessa mukana niin kuin opetkin. Silloinhan sitä tukea vasta tarvitaankin. En ymmärrä kysymystä.
Vierailija kirjoitti:
viimeksi siirettii vanhustenhoitoon
Höpöhöpö. Auttoivat oppilaita etänä.
Ei ole enää koulussa avustajia. Ovat ohjaajia.
Oli lähiopetus ta etä, niin ensin kuunnellaan opettajan ohjeet ja autetaan järjestyksenpidossa, jos tarvetta. Sitten avustaja auttaa pientä ryhmää (max 5 oppilasta) tehtävien teossa, kun ope vastaa ison ryhmän tukemisesta. Joskus myös päinvastoin eli avustaja on tukena isolle ryhmälle, kun ope auttaa eniten apua tarvitsevia. Näin meillä.
Vieläkö jossain puhutaan avustajista?
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö jossain puhutaan avustajista?
ainakin Helsingissä
Kyllä ne erityisen tuen oppijat tarvitsevat sitä tukea myös (ja etenkin) etäopetuksessa.
Kyllä siellä koulussa aina joku on esimerkiksi kriittistenalojen työntekijöiden lapset joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta vahtia/ohjata alakouluikäistä koululaista etäkoulupäivän aikana vetäytymällä etätöihin.
Varhaiskasvatus tarvitsee porukkaa.
Lomautetaanko?