Autetaan löytämään kadoksissa olevia elokuvia, biisejä jne.
Onko sinulla unohduksissa oleva elokuva, sarja, kappale, kirja tms. mutta nimi ei tule päähän? Kerro tähän ketjuun muistamiasi asioita vihjeeksi niin muut voivat yrittää auttaa löytämään hakemasi :)
Kommentit (6182)
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen elokuva: yksinäinen mies on kerännyt kokoon suuren määrän kultakolikoita. Häneltä varastetaan ne, muistaakseni rikollinen on paikkakunnan isokenkäisen poika.
Ensin muistelin, että pääosan esittäjä olisi esim Steve Martin tai Robert Redford, mutta en löydä heidän listoiltaan vastaavaa elokuvaa.
Muistuisiko jollekulle tällainen filmi mieleen?
Kyllä kyseessä on Steve Martin ja elokuva Kohtalon peliä (A Simple Twist of Fate, 1994).
Vierailija kirjoitti:
En ole tähän päivään mennessä nähnyt tai kuullut uudelleen biisiä/musiikkivideota, jonka näin 2000-luvun alussa. Ei ole koskaan tullut enää uudelleen missään vastaan, eikä löydy mistään YouTuben 2000-luvun alun soittolistoilta.
Musiikkivideossa mustatukkainen (tai todella tummanruskeat hiukset) nuori nainen laulaa kaupungilla kävellessään. Kuvakulma oli suoraan edestäpäin, eli kuvassa näkyi naisen kasvot ja hän käveli kadulla eteenpäin eli kohti kameraa.
Näkemäni pätkä oli joko musiikkivideo tai mainos tulevasta CD-levystä. Itse biisi oli poppia, sellaista hyväntuulista ja hyvintuotettua, ei kuitenkaan mitään kertakäyttötavaraa. Biisissä oli sanomaa, eli biisi jonka voi ottaa vakavasti. Biisi muistuttaa Michelle Branchin biisiä The Game of Love.
Mitään lyriikoita en muista, enkä muista laulajan nimeä. Aika oli 2000-2003. En ole varma näinkö videon Ylen kanavilta vai MTV Music Televisio
Massive Attack - Unfinished Sympathy?
Uhh, tämä oli siiitä Hämärän rajamailla- sarjasta. Olisko sarjan nimessä ollut kans Alfred Hitchcock esittää tai jotain. Todella mieleenjäävä ja painostavan pelottava! 80-luvulta, luulisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on vaikea ja muistikuvat hämäriä. Muistan yhden kohtauksen ulkoasun. Näin tämän televisiosta vuoden 1987 alussa pakkasten aikaan.
50- tai 60-luvun värielokuva, jossa beigeen moderniin päällystakkiin pukeutunut herrasmies käyskentelee valoisassa ja kaikin puolin vaaleassa tilassa, jossa on pylväitä ja shakkiruudullinen lattia. Saattoi olla viikset.
Voisiko olla Vaaleanpunainen pantteri -elokuvista? Siinä päähenkilöllä on beige päällystakki ja viikset.
Ainoa "vuoden 1987 alussa pakkasten aikaan" Suomessa TV:stä tullut Vaaleanpunainen pantteri -elokuva on Vaaleanpunaisen pantterin kirous (1983), joka on tullut 3.2., 14.2. ja 18.2. Mutta: a) se on tullut kaapeliteeveen elokuvakanavalta, ja b) siinä beigetakkinen komisario Clouseau -hahmo vain vilahtaa lyhyesti.
Vaaleanpunaisen pantterin paluu (1975) on tullut Kolmoskanavalta pitkänäperjantaina 17.4., mutta siinä vaiheessa pakkaset olivat jo ohi.
Laulu oli kiltimpi ja sellainen, josta 10-12 -vuotias voisi pitää. Kerron nyt vaikka esimerkkinä Destinys Childin Girl-kappaleen
Mutta tosiaan en siihen etsimääni biisiin ole koskaan törmännyt, vaikka musiikki-fani olenkin.

Eli tämä tuli vastauksena siihen Massive Attack ehdotukseen
Vierailija kirjoitti:
En ole tähän päivään mennessä nähnyt tai kuullut uudelleen biisiä/musiikkivideota, jonka näin 2000-luvun alussa. Ei ole koskaan tullut enää uudelleen missään vastaan, eikä löydy mistään YouTuben 2000-luvun alun soittolistoilta.
Musiikkivideossa mustatukkainen (tai todella tummanruskeat hiukset) nuori nainen laulaa kaupungilla kävellessään. Kuvakulma oli suoraan edestäpäin, eli kuvassa näkyi naisen kasvot ja hän käveli kadulla eteenpäin eli kohti kameraa.
Näkemäni pätkä oli joko musiikkivideo tai mainos tulevasta CD-levystä. Itse biisi oli poppia, sellaista hyväntuulista ja hyvintuotettua, ei kuitenkaan mitään kertakäyttötavaraa. Biisissä oli sanomaa, eli biisi jonka voi ottaa vakavasti. Biisi muistuttaa Michelle Branchin biisiä The Game of Love.
Mitään lyriikoita en muista, enkä muista laulajan nimeä. Aika oli 2000-2003. En ole varma näinkö videon Ylen kanavilta vai MTV Music Televisio
Kym Marshin Cry voisi olla myös esimerkkinä
tai Natalia Imbruglian Wrong Impression
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen elokuva: yksinäinen mies on kerännyt kokoon suuren määrän kultakolikoita. Häneltä varastetaan ne, muistaakseni rikollinen on paikkakunnan isokenkäisen poika.
Ensin muistelin, että pääosan esittäjä olisi esim Steve Martin tai Robert Redford, mutta en löydä heidän listoiltaan vastaavaa elokuvaa.
Muistuisiko jollekulle tällainen filmi mieleen?
Kyllä kyseessä on Steve Martin ja elokuva Kohtalon peliä (A Simple Twist of Fate, 1994).
Taitaa perustua kuvauksesta päätellen George Elliotin 1800-luvulla romaaniin Silas Marner (Kankurit ja hänen kultansa).

.. .anteeksi Kankuri ja hänen kultansa.
Muistaako kukaan sellaisen kaljun suomalaisen miehen nimeä, oli pitkään presidenttinäkin?
Joskus 2000-luvun alussa tuli telkkarista ruotsalainen sarja, jossa oli päähenkilöinä keski-ikäinen iranilainen tai iranilainen mies ja nuori soma lialainen poika. He lähtivät pakomatkalle välttääkseen palautuksen kotimaahansa. Myöhemmin miesten seuraan liittyi vaalea ruotsalaisnainen, joka oli nuorempana ollut jonkinlainen missi tai malli. Mikähän sarjan nimi oli?

Det Nya Landet (2000), TV-elokuva
https://m.imdb.com/title/tt0188350/
Vierailija kirjoitti:
Joskus 2000-luvun alussa tuli telkkarista ruotsalainen sarja, jossa oli päähenkilöinä keski-ikäinen iranilainen tai iranilainen mies ja nuori soma lialainen poika. He lähtivät pakomatkalle välttääkseen palautuksen kotimaahansa. Myöhemmin miesten seuraan liittyi vaalea ruotsalaisnainen, joka oli nuorempana ollut jonkinlainen missi tai malli. Mikähän sarjan nimi oli?
Vierailija kirjoitti:
Olen se, joka tätä kyseli. Haluaisin tietää mitä ohjelmaa katsoin koulusta tullessani. Olin tuolloin ala-asteella. Muistan, että ohjelma oli selkeästi suunnattu peruskouluikäisille, ja siinä oli myös osallistavia osioita, joihin pyydettiin katsojilta vastauksia postikortilla. Ohjelmassa ei ollut musiikkivideoita kuten Jyrkissä, ja muutenkin pop-kulttuuria oli vähemmän. Mieleeni on jäänyt osio, jossa katsojille näytettiin jokin valokuva jossa oli erikoinen tilanne. Katsojien piti sitten lähettää ehdotuksia siitä, mitä kuvassa tapahtuu, tai mitä on juuri tapahtunut. Osa kuvista oli jotenkin uncanny valley-osastoa, kuten pukuun puettu mallinukke liukuportaissa. Edellisen viikon vastauksia käytiin läpi lähetyksessä.
Tämä ohjelma on kaikesta päätellen ollut aiemmin mainittu Ykskaksnyt. Se on tullut Ylen ykköskanavalta perjantaisin kello 16:05 - 17:00 kevätlukukauden 1993 ajan, ensimmäisen kerran 8.1. ja viimeisen kerran 28.5. Luonnehdinta ohjelmatiedoissa on "Kiinnostuksen kohteita kouluikäisille, meille kaikille", ja välillä mainitaan yhtenä osiona "viikon kuvapähkinä".
Vartin mittainen N.Y.T. Nuorten uutiset -osio, johon kukin jakso päättyi, jatkoi sitten pari vuotta omana erillisenä ohjelmanaan ja loppui 2.6.1995.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tulee todella erikoinen. Tämä sarja tai minisarja tuli joko TV1 tai TV2 90-luvun alussa (varmaan v. 93/94) ja sitä esitettiin koulun jälkeen joskus klo 15-17 maissa. Tämä saattoi olla jonkun nuortenohjelman yhteydessä tai ainakin sitä esitettiin nuorteohjelmana.
Itse sarja oli jotenkin sekava ja silloin ala-asteikäisenä jotenkin jopa pelottava. Siinä jossain kohtauksissa istui kallion sisällä Predatorin (tai vastaavan näköinen olio) jossain valvontakeskuksen tapaisessa ja hänen edessään oli paljon monitoreja, joista tarkkaili jotain.
Hei! Tämä ei varmaan mene oikein, mutta minulla oli pitkään kadoksissa eräs TV1:n nuortenohjelma, ja kyseessä oli Spellbinder ja Spellbinder Land of the Dragon Lord. En ole varma, onko etsimäsi ohjelma sama mutta ajattelin vinkata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen elokuva: yksinäinen mies on kerännyt kokoon suuren määrän kultakolikoita. Häneltä varastetaan ne, muistaakseni rikollinen on paikkakunnan isokenkäisen poika.
Ensin muistelin, että pääosan esittäjä olisi esim Steve Martin tai Robert Redford, mutta en löydä heidän listoiltaan vastaavaa elokuvaa.
Muistuisiko jollekulle tällainen filmi mieleen?
Kyllä kyseessä on Steve Martin ja elokuva Kohtalon peliä (A Simple Twist of Fate, 1994).
Monet kiitokset! Filmi tuli mieleeni kun joku mainitsi facebookissa George Eliotin (Mary Ann Evans) romaanin Silas Marner. Täytyy muuten lukeakin se uudelleen ja ehkä tuo filmikin löytyy katsottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Muistaako kukaan sellaisen kaljun suomalaisen miehen nimeä, oli pitkään presidenttinäkin?
Jokin hämärä mielikuva on jäänyt, että nimensä oli Urpo Kepponen. Muistatko, oliko hänellä silmälasit? Urpolla ainakin oli.
Vierailija kirjoitti:
En ole tähän päivään mennessä nähnyt tai kuullut uudelleen biisiä/musiikkivideota, jonka näin 2000-luvun alussa. Ei ole koskaan tullut enää uudelleen missään vastaan, eikä löydy mistään YouTuben 2000-luvun alun soittolistoilta.
Musiikkivideossa mustatukkainen (tai todella tummanruskeat hiukset) nuori nainen laulaa kaupungilla kävellessään. Kuvakulma oli suoraan edestäpäin, eli kuvassa näkyi naisen kasvot ja hän käveli kadulla eteenpäin eli kohti kameraa.
Näkemäni pätkä oli joko musiikkivideo tai mainos tulevasta CD-levystä. Itse biisi oli poppia, sellaista hyväntuulista ja hyvintuotettua, ei kuitenkaan mitään kertakäyttötavaraa. Biisissä oli sanomaa, eli biisi jonka voi ottaa vakavasti. Biisi muistuttaa Michelle Branchin biisiä The Game of Love.
Mitään lyriikoita en muista, enkä muista laulajan nimeä. Aika oli 2000-2003. En ole varma näinkö videon Ylen kanavilta vai MTV Music Televisio
Oli sanomaa, muttet muista mitään lyriikoita? Oliko laulaja valkoinen, musta, ruskea, keltainen? Popia, rockia, kantria, R & B:tä?

Tarkoitin sanomalla siis sitä, ettei ollut mitään yksinkertaista ja tyhmää. Eli todennäköisesti laulussa oli tarina, ja todennäköisesti lauloi ihmissuhteista. Laulaja oli valkoinen, genreksi sanoisin pop/pop-rock.
Laulajalla oli todennäköisesti kaulaan asti napitettu ruskea takki. Käveli kädet taskussa kaupungilla. Kasvoilla oli hymy. Laulun tempo oli keskinopea, eli balladista ei ollut kyse.
Mutta en ole koskaan tähän lauluun törmännyt, vaikka aktiivisesti seurailenkin musiikkimaailmaa.
Joskus mietin oliko levy tarkoitus julkaista, mutta hyllytettiin. En tiedä.
Samankaltaisia laulajia esim: Michelle Branch, Natalie Imbruglia, Dido