RAIVOKOHTAUKSET

Eli uhmaikäisen ihan tyypilliseltä käytökseltä kuulostaa. Meidän tyttö (nyt 2,5 vuotta) saa ihan samanlaisia raivareita aika ajoin. Joillekin lapsille tehoaa fyysinen kontakti (siis otat lapsen hellästi mutta tiukasti syliisi ja pitelet kunnes lapsi rauhoittuu), joillain se vaan pahentaa asiaa. Meillä paras tapa on hyvin rauhallisesti selittää lapselle että nyt sinua varmaan harmittaa se-ja-se, istupa tuossa tuolissa/ole omassa huoneessasi/mitä milloinkin, ja sano sitten kun äiti saa tulla lohduttamaan. Yleensä parin minuutin karjumisen jälkeen tyttö haluaa halin ja lohdutusta, ja tilanne laukeaa. Tosi hyviä ohjeita löytyy MLL:n nettisivuilta kohdasta " Tukea vanhemmille" -> " Tukea ja taitoa tilanteesta toiseen" .



Tsemppia pikku uhmiksen kanssa!

-Pyjamabansku

Meillä on 3-vuotias, jolla riittää omaa tahtoa ja jaksaa todella kauan pitää kiinni omasta mielipiteestään ja raivota ellei saa mitä haluaa. Hänen annoimme aluksi raivota itsekseen lattialla, mutta kun kuvaan tuli lyömistä, puremista ym. niin aloimme pitää hänestä kiinni kunnes tilanne meni ohi. Kuitenkaan sekään ei jokaisessa kiukkukohtauksessa tuntunut oikein hyvältä.



Niinpä nykyään kiikutan lapsen meidän parisänkyyn ja pidän siellä kunnes kiukku on ohi. Istun itse sängyn laidalla enkä päästä lasta pois ennenkuin hän on rauhoittunut ja jos alkaa väkivaltaiseksi niin pidän kiinni. Kun hän on aikansa riehunut niin haluaa syliin ja sitten istumme sylikkäin ja keskustelemme asiasta, kunnes hän on rauhoittunut ja suunnilleen ymmärtänyt mistä oli kyse ja miksi häntä kiellettiin tekemästä jotain (useimmiten raivarit seuravat kun jotain kielletään).



Kannattaa kokeilla eri menettelytapoja, kasvatus ei ole samantien pilalla vaikka sitä hyvää ja sopivaa keinoa tilanteiden hoitamiseen ei heti löytyisikään. Itse olin aluksi ihan ymmälläni ja pelkäsin että pilaan kaiken kun toimin väärällä tavalla, mutta näin taaksepäin kun katsoo niin tuskinpa alun omalla hämmennyksellä ja erilaisilla menettelytavoilla oli juurikaan merkitystä. Lapsemme tuli meille adoption kautta 3 vuotiaana, joten pääsimme kertaheitolla uhmaikäisen vanhemmiksi ja se oli kieltämättä alkuun aika haasteellista, lapsella kun muuttui samalla ihan kaikki elämässä. Eikä se muutos itsellekään ihan pieni ollut:)



Tärkeintä on yrittää pysyä itse rauhallisena vaikka lapsi olisi kuinka ärsyttävä ja olla antamatta periksi, vaikka lapsi kiukkuaisi kuinka ja paljon. Jossakin vaiheessa sinnikkyys palkitaan!



MLL:n sivuilla äsken käväisin, siellä oli tosiaan kivoja vinkkejä, kiitos sinulle joka annoit vihjeen!

Poika nyt 2v 4kk ja raivokohtauksia on ollut! Aluksi olin ihan ymmällä, mutta nyt on auttanut parhaiten joko se, että en kiinnitä häneen juurikaan huomiota ja jätän omaan rauhaansa esim keittiön lattialle huutamaan, mutta useimmiten auttaa parhaiten sylissä väkisin pitäminen. Se tuntuu pahalta, mutta kun hän huutaa ja rimpuilee niin, että saattaisi vaikka satuttaa itsensä, niin olen katsomut sen hyväksi keinoksi rauhoittaa hänet. Aika kauan se siinä rimpuilee, mutta kun vaan pidän tiukasti ja yritän itse pysyä rauhallisena, niin kohtaus menee kyllä ohi. Juttelen hänelle, että " äiti päästää irti sitten kun olet rauhoittunut" .



Nyt hän jopa itse joskus pyytää itkiessään, että mennään omaan huoneeseen rauhoittumaan. Sitten menemme hänen huoneeseensa ja pidän häntä sylissä ja hän ilmoittaa itse, kun on rauhoittunut. No silloin itku ei ole vielä edes yltynyt raivokohtauksen tasolle, kun hän itse pystyy näin järkevästi toimimaan.



Olen kuullut, että joillain uhma-ikäisillä lähtee jopa taju, kun huutavat niin kauheasti. Sitäkään ei siis kannata pelästyä! Menevät siis hetkeksi ihan tajuttomaksi raivoamisen seurauksena!