kuinka pian toinen lapsi?

Mieti sitä lasta, älä itseäsi. Hyvin pieni ikäero on ihan tutkitusti riski lapsen itsetunnolle, sillä liian lyhyellä ikäerolla tehdyillä lapsilla on jatkuva kilpailuasetelma ja usein pikkulapsi-iän jälkeen paljon ristiriitoja. Lapsi ei itse ymmärrä (eikä aina ympäristökään!) että se vuodenkin ikäero on aivan ratkaisevat etumatka kaikessa kehityksessä, vaan pienen ikäeron lapset pitävät helposti sisarusta vertaisenaan, ja pettyvät kun eivät yllä samoihin taitoihin, vaikka on melkein saman ikäinen. Lisäksi varsinkin esikoiselle on tosi rankkaa olla "iso" jo yksivuotiaana, kun on oikeasti ihan pieni vielä. Hyvin harvassa ovat ne äidit, jotka eivät käytännössä maksata sillä esikoisella sitä liian pientä ikäeroa olemalla lyhytpinnainen ja vaatimalla ihan liikaa lapsen ikään nähden. Kukaan äitihän ei tätä tietenkään myönnä, vaan kaikki on aina mennyt vaan ihan "ihanasti" eikä sille yksivuotiaalle suinkaan tullut tiuskittua ja karjuttua ja tuskailtua, kun yksivuotias ei osaakaan itse vaihtaa vaippaansa ja kävellä reippaasti ja miettiä äidin tunteita, vaikka äiti on tässä vauvanhoidossa jo ihan väsyksissä.

Eli tee lapselle palvelus, ja anna hänen kehittyä ja kasvaa kaikessa rauhassa, ja itsesikin toipua rauhassa vauvavuodesta. Omia voimavaroja on helppo yliarvioida, kun elää vielä sitä melko helppoa vaihetta lapsen kanssa. Kannattaa katsoa rauhassa mihin ne omat rahkeet riittää. Vuoden tai kahden odottelu sinun elämässäsi ei ole aika eikä mikään, mutta esikoisen elämässä se on ikuisuus.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 15:35"]Meidän lapsilla ikäeroa noin 1,5 vuotta. Ensimmäiset 6kk oli rakasta, koska isompi halusi tietyti huomiota juuri silloin kuin pienempää imetettiin tai nukutettiin. Mutta tuon jälkeen helpotti ja nyt pääsemme helpolla, koska lapset leikkivät paljon keskenään ja heille ei tarvitse koskaan keksiä tekemistä.

Mutta riippuu ihan siitä, kuinka hyvin sisarukset tulevat toimeen keskenään.

Toisaalta kaksi vauva-aikaa peräkkkäin menee siinä yhdessä rysäyksessä ja nopeastihan se helpottaa.
[/quote]

Meillä sama kokemus. Lapset tulee hyvin toimeen keskenään

[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 17:20"]Mieti sitä lasta, älä itseäsi. Hyvin pieni ikäero on ihan tutkitusti riski lapsen itsetunnolle, sillä liian lyhyellä ikäerolla tehdyillä lapsilla on jatkuva kilpailuasetelma ja usein pikkulapsi-iän jälkeen paljon ristiriitoja. Lapsi ei itse ymmärrä (eikä aina ympäristökään!) että se vuodenkin ikäero on aivan ratkaisevat etumatka kaikessa kehityksessä, vaan pienen ikäeron lapset pitävät helposti sisarusta vertaisenaan, ja pettyvät kun eivät yllä samoihin taitoihin, vaikka on melkein saman ikäinen. Lisäksi varsinkin esikoiselle on tosi rankkaa olla "iso" jo yksivuotiaana, kun on oikeasti ihan pieni vielä. Hyvin harvassa ovat ne äidit, jotka eivät käytännössä maksata sillä esikoisella sitä liian pientä ikäeroa olemalla lyhytpinnainen ja vaatimalla ihan liikaa lapsen ikään nähden. Kukaan äitihän ei tätä tietenkään myönnä, vaan kaikki on aina mennyt vaan ihan "ihanasti" eikä sille yksivuotiaalle suinkaan tullut tiuskittua ja karjuttua ja tuskailtua, kun yksivuotias ei osaakaan itse vaihtaa vaippaansa ja kävellä reippaasti ja miettiä äidin tunteita, vaikka äiti on tässä vauvanhoidossa jo ihan väsyksissä.

Eli tee lapselle palvelus, ja anna hänen kehittyä ja kasvaa kaikessa rauhassa, ja itsesikin toipua rauhassa vauvavuodesta. Omia voimavaroja on helppo yliarvioida, kun elää vielä sitä melko helppoa vaihetta lapsen kanssa. Kannattaa katsoa rauhassa mihin ne omat rahkeet riittää. Vuoden tai kahden odottelu sinun elämässäsi ei ole aika eikä mikään, mutta esikoisen elämässä se on ikuisuus.
[/quote]

No meillä ei ole tiuskittu tai odotettu liikoja tai muutenkaan maksatettu isommalla. Tiedän kyllä tuollaisia äitejä joilla lapset isommalla ikäerolla.... Kun isompi pahimmassa uhmassa ja vauvakin pitäisi hoitaa. En kyllä allekirjoita tätä kirjoitusta muutenkaan :D

No suositeltavin ikäero taitaa olla 3 vuotta. Silloin vielä leikit menevät joskus yhteen ja molemmat saavat olla vuorollaan "pieniä" ja huomion keskipisteenä. Itse päätöksen teet, minäkin aikoinani ajattelin samaa mutta en nyt enää kun esikoinen on 2 vuotias. Nyt ajattelen että onneksi silloin ehkäistiin. En olekaan mikään "lapsiperhe"ihminen ja haluan tehdä myös omia juttujani ja tavoitella unelmiani.Jos nyt olisi vauva tässä samassa niin pari vuotta täytyisi taas odottaa kun juuri nyt olen voinut taas alkaa täysillä omat harrastukset ja opinnot.

Up

Meillä ikäeroa 1v ja 1 viikko. Hyvin kaikki menee , turhaan stressaat

Ikäero 14 vuotta, sopiva aika

Meillä 11kk ja 3 viikkoa ikäeroa pojilla, nyt ovat 5v ja 6v. Alku oli ihan lastenleikkiä, vaipat vaihtui samaan tahtiin ja yöheräilyt oli vähäisiä. Nyt tappelevat koko ajan leluista ja jos ei muuta nahisteltavaa niin kummalla hienompi takki. Odota pari vuotta.

Meidän lapsilla ikäeroa noin 1,5 vuotta. Ensimmäiset 6kk oli rakasta, koska isompi halusi tietyti huomiota juuri silloin kuin pienempää imetettiin tai nukutettiin. Mutta tuon jälkeen helpotti ja nyt pääsemme helpolla, koska lapset leikkivät paljon keskenään ja heille ei tarvitse koskaan keksiä tekemistä.

Mutta riippuu ihan siitä, kuinka hyvin sisarukset tulevat toimeen keskenään.

Toisaalta kaksi vauva-aikaa peräkkkäin menee siinä yhdessä rysäyksessä ja nopeastihan se helpottaa.

Muista ettei se välttämättä "helpota nopeasti" tai "toinen menee siinä sivussa". Jos omat voimavarat epäilyttää jo nyt niin en itse lähtisi kokeilemaan jaksanko vai en. Odottaisin suosiolla muutaman vuoden.

Vuokraa aluks toinen vauva ja testaa pärjäätkö.

Meillä esikoinen oli 5kk kun tulin raskaaksi (tarkoituksella), eka kierto synnytyksen jälkeen ja imetin vielä. Imetystä jatkoinkin vuoden ikään ja kymmenen viikkoa myöhemmin syntyi kakkonen. Aivan ihana kaksikko :) Ensialkuun piti olla varovainen kun esikoinen esimerkiksi yritti mennä vauvan "syliin" istumaan ja ei välttämättä ymmärrä varoa samalla tavalla. Mutta mustasukkaisuudesta ei ollut tietoakaan (edes imetystilanteissa, ehti 10 viikossa unohtaa koko touhun vaikka itselläni ei edes maidontulo ehtinyt tyrehtyä) ja näillä oli heti alusta todella lämmin suhde keskenään. Esikoinen on todella hellä ja hoivaileva. Oli hauska kun kävimme leikkipuiston vauvakerhossa, kakkonen oli varmaan jotain puolivuotias. Niin esikoinen meni yhden vauvan (sellainen pieni, parikuinen) luo ja otti häntä kädestä. Kakkonen meni taas toisen vauvan luo ja otti häntä kädestä. Ja siinä ne sit rauhassa möllötti kaikki :D Tämä oli mielestäni hyvin kuvaava tilanne siitä mitä nämä ovat oppineet toisiltaan. Esikoinen myös innokkaasti jakaa esimerkiksi kaiken herkkuja myöten pienen kanssa. Toki nyt kun esikoinen on 2v2kk ja pienempi 1v niin saa välillä toimia erotuomarinakin kun tulee leluista kiistaa, lähipiirin perusteella tätä on vähän kaikilla pari kolme vuotiailla. Todella hienosti isompi kuitenkin sitten antaa pienemmällekin kun huomauttaa tiukasti että pienempikin saa leikkiä. Molemmat ovat perusluonteeltaan rauhallisia ja kilttejä, ja esikoisen uhmakin on toistaiseksi ollut lievää joten en koe että vielä olis millään muotoa kamalaa ollut näiden kanssa. Tuntuu että se toinen on oikeasti mennyt siinä missä yksikin. Toisaalta olin ehdottomasti sitä mieltä että pieni ikäero sopisi meille paremmin, minusta (ja muiden kokemuksia seuranneena) sellainen 2-3v ikäero on kaikista pahin. Tietysti tämä riippuu ihan ihmisestä mutta itse en jaksaisi sellaista, monesta eri syystä. Vauvavuosi on tuntunut todella helpolta ja jopa leppoisalta mutta siihenkin vaikuttaa monta asiaa. Ja epäilemättä ne kovemmat ajat on edessäpäin, mutta en stressaa niitä. Olen ollut aika pessimisti tähän asti ja lähes joka käänteessä yllättynyt positiivisesti, joten nyt mennään vaan askel kerrallaan ja nautitaan näistä. Me meinattiin muuten tehdä kolmaskin tähän perään mutta käytännön syistä päätettiin sitten lykätä sitä. Ajattelin että muutamien vuosien päästä ehkä yrittäisimme taas saada kaksikon peräjälkeen, saa nähdä :) Voi olla yltiöpositiivinen kirjoitus mutta liian usein tästä pelotellaan ja nähdään jotenkin negatiivisena asiana. Haluan vain kokemuksillani tuoda esille että AINA ei ole näin.

No lapset tappelevat helposti keskenään, me tehtiin esikoinen ja toinen lapsi pienellä ikäerolla, tappelevat nyt kokoajan. Toisen lapsen ja kuopuksen väliin tuli 4-v, tulevat paljon paremmin toimeen, tietysti riippuu paljon luonteesta, mutta tuttavanikin ovat huomanneet täysin saman, 4-5 on mielestäni sopiva ikäero, 3-v ehkä vähintään. Jokaisella on tietysti oma mielipiteensä, mutta olen itse huomannut suuremman ikäeron olevan parempi.

Niin ja minulla on kaksoissisko ja 6v vanhempi veli itselläni, molemmat edelleen todella tärkeitä ja hyvät välit. Eli ei välttämättä mikään ikäerojuttu. Myös miehelläni on sisaruksien kesken 1,5v ikäero (mieheni nuorin näistä kolmesta) ja hyvät välit heilläkin ollut. Etenkin mieheni ja tämä keskimmäinen (sisko) ovat olleet kuuleman mukaan kuin paita ja peppu koko lapsuutensa.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 15:59"]Niin ja minulla on kaksoissisko ja 6v vanhempi veli itselläni, molemmat edelleen todella tärkeitä ja hyvät välit. Eli ei välttämättä mikään ikäerojuttu. Myös miehelläni on sisaruksien kesken 1,5v ikäero (mieheni nuorin näistä kolmesta) ja hyvät välit heilläkin ollut. Etenkin mieheni ja tämä keskimmäinen (sisko) ovat olleet kuuleman mukaan kuin paita ja peppu koko lapsuutensa.
[/quote]

Tämä siis 9 :)

Mikä logiikka tässä "kaksi menee siinä missä yksikin" -fraasissa oikein on? Miten niin menee, kaksi vaippaikäistä on tuplasti työtä verrattuna yhteen!? Öisin taatusti ovat hereillä eri aikaan, uhmäiät ja sairastelut jne. 

[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 16:02"]

Mikä logiikka tässä "kaksi menee siinä missä yksikin" -fraasissa oikein on? Miten niin menee, kaksi vaippaikäistä on tuplasti työtä verrattuna yhteen!? Öisin taatusti ovat hereillä eri aikaan, uhmäiät ja sairastelut jne. 

[/quote]

Siis ehkä se tulee siitä, että kun jo heräillään muutenkin, niin samalla se toinenkin menee. Esimerkiksi meillä on kaksi lasta pienellä ikäerolla ja sen vuoden verran meni melkoisessa sumussa, mutta nyt ei enää edes haluaisi ryhtyä siihen rumbaan uudestaan.

Olin raskaana kun esikoinen oli 6kk ja suosittelen:) kaksi pientä ihanuutta kotona:) rankkaa joo eikä sovi kaikille, mutta meille sopi hyvin. Ja kolmatta aloin odottaa kun toinen lapsi oli 6kk. Eli siinä sitä sitten oltiin vauvan, yksivuotiaan ja kaksivuotiaan kanssa, ei ihan helppoa, mutta päivääkään en vaihtaisi:)

Neljäs syntyi kun kolmas oli 2v ja lähipäivinä syntyy viides lapsemme, neljäs on nyt 2v:)

Älä tee noin pienellä ikäerolla. Se on todella väärin molempia lapsia, mutta erityisesti sitä esikoista kohtaan. Hän on vielä aivan vauva kun toinen syntyy. Entä jos toinen on vaikea koliikkitapaus, tai esim. koko ajan rinnalla? Miten voit vastata esikoisen tarpeisiin silloin? Hänen tulisi päästä päivittäin ulos, touhuta kaikenlaista ja saada myös runsaasti huomiota. Entä jos saattekin kaksoset tai vaikka kolmoset? Entä jos toinen lapsista (tai vanhemmista) sairastuu?

Ylipäätänsä liian moni uusi äiti haluaa toisen vauvan heti putkeen, kun on vielä aivan synnytyshormonien sekoittama ja vauvahuumassa. Tottakai kaikki on ihanaa siinä vaiheessa ja tuntuu että on maailman paras äiti ja kykenee mihin vain, mutta kun se lapsi on myöhemmin paljon muutakin kuin helposti mukana kulkeva vauva. Tarvitsee huomiota ja aktiivisuutta myös vanhemmilta. Siinä kun on sitten pieni vauva (mahdollisesti jo useampikin) mukana, niin alkaakin tuntua houkuttelevalta saada se "häiritsevä" esikoinen pois tieltä päivähoitoon tai usein esim. mummolaan. Käy vähän aikaa seuraamassa lapsiperheiden arkea vaikka puistossa tai perhekahvilassa/avoimessa päiväkodissa ja mieti sitten asiaa uudelleen.

Alku on rankkaa, mutta kun kouluikä alkaa niin lyhyt ikäero pelkkää plussaa. Ovat toistensa tukena lähes samassa elämäntilanteessa. Toki kiistojakin syntyy, mutta ne kasvattavat. Meillä lapset 11 ja 10, ikäeroa 1v2kk.

Pikkulapsiaika hujahti ja nyt mulla on aikaa panostaa harrastuksiin sekä työhön. Lisäksi kotona viihtyy isojen lasten kanssa. Hiekkalaatikolla roikkuminen ei ollut mun juttu.