Olen 51v eikä minulla ole lapsenlapsia
Kolme lastani on jo yli 20-vuotiaita. Vanhin 29v, opiskelee nyt toista ammattiaan ammattikorkeassa, viimeinen vuosi menossa. 26v on vähän syrjäytynyt yhteiskunnasta, on työttömänä eikä koskaan liiku missään. 22v lähti juuri ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi reissaamaan. Kukaan heistä ei tietääkseni edes seurustele tällä hetkellä.
Nuorimmaiseni on vasta 15-vuotias.
Haluaisin olla vielä hyvässä kunnossa kun lapsenlapset syntyvät ja ovat pieniä, mutta ei nyt kauheasti toivoa ole.
Kommentit (40)
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 13:44"]
En aio mummoilla muuta kun miten itselleni sopii. Eläkeläisenä tulee olemaan kivoja kiireitä. Poika vasta 18 vee ja oon valistanut kauan aikaa että ensiksi opiskellaan ammatti ja siihen menee monia vuosia. Ei ole kiirettä perustaa perhettä. Mikäli niissä puuhissa on niin sitten vasta kun seukataan ja täytyy olla kasa kondomeita aina mukana, kotona jne.
[/quote]
Joillakin vain on niin, etteivät he tiedä mitä he haluavat opiskella. Itse menin peruskoulusta suoraan ammattikouluun, jonka keskeytin kahden vuoden opiskelun jälkeen. Ei vain ollut oma alani ja siitä lähtien yritin sitä ammattiani löytää. Sillä välin kun sitä yritin etsiä niin perustimme mieheni kanssa perheen. Nyt sitten olen sen alani löytänyt, mutta kerta tämä vaatii korkeakouluopintoja, pitää olla se toisen asteen tutkinto suoritettuna. Tässä sitä nyt ollaan vuosien tauon jälkeen takaisin koulun penkillä, lukion oppilaana ja tavoitteena sitten se yliopistoon pääseminen. Haastavaa kyllä on opiskella, kun lapset (alle 3-vuotiaat) ovat sellasia rasavillejä, että... Mutta sisulla ja optimistisella asenteella pääsee pitkälle ja onhan minulla toi parempi puolisko auttamassa lasten kanssa. :)
Ihan normaalia. Onneksi lapsesi ei lisäänny liian nuorena
Sama täällä, olen 50 v. Tosin esikoinen on 20 v ja kuopuskin vasta 9 v.
Fiksuja lapsia. Ei pidä lisääntyä liian aikaisin.
Voihan se olla niinkin, että kukaan lapsistasi ei halua lisääntyä. Varaudu siihen!
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 11:02"]Fiksuja lapsia. Ei pidä lisääntyä liian aikaisin.
[/quote]
Perustele?..Aloittajalle sanoisi, että et ole kovin vanha vielä. Kerkiit isovanhemmaksi.... Aloittaja on muuten ollut nuori vanhempi, niin miettisin näitä kokommentteja, että älä lisäänny liian aikaisin.
Toivottavasti mulla ei ole vielä lapsenlapsia kun olen 51.
Kylläpä olet tehnyt nuorena esikoisen. Nykyaikana sinua pidettäisiin teiniäitinä ja paheksuttaisiin. Ei mitään kiirettä mummoksi, nykyään ensisynnyttäjä on keskimäärin 30 vuotias.
Vain idiootti tekee lapsia romahtavaan yhteiskuntaan. Maailma hukkuu lapsiin ilman että sun jälkikasvu pahentaa taakkaa entisestään. Hieno valinta lapsiltasi!
Pidä kunnostasi huolta. Ei se ole iästä kiinni.
Hah, 51 v. Isoäiti, tosi wt touhua.,
Kyllä itteä mietyttää, että mitä nää 40v vanhemmat tekee täällä av:lla. Missä teidän lapset on?
Minun isäni on 64 ja äiti 60, eikä heilläkään ole lapsenlapsia.
Minun äitini täytti juuri 60v ja minä olen 24v eikä lapsi ole suunnitelmissa muutamaan vuoteen vielä. Ihan hyväkuntoinen mummo hän silti tulee olemaan ellei joku onnettomuus satu.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 10:59"]
Kolme lastani on jo yli 20-vuotiaita. Vanhin 29v, opiskelee nyt toista ammattiaan ammattikorkeassa, viimeinen vuosi menossa. 26v on vähän syrjäytynyt yhteiskunnasta, on työttömänä eikä koskaan liiku missään. 22v lähti juuri ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi reissaamaan. Kukaan heistä ei tietääkseni edes seurustele tällä hetkellä. Nuorimmaiseni on vasta 15-vuotias. Haluaisin olla vielä hyvässä kunnossa kun lapsenlapset syntyvät ja ovat pieniä, mutta ei nyt kauheasti toivoa ole.
[/quote] Noh, ei se toio vielä ole menetetty. Itsellä tosin parempi "tuuri". olen 49 ja lapsenlapsia on 9.
Minä olen 52v eikä ole minullakaan. Tosin omatkin lapseni ovat vasta 18v, 17v ja 15v, joten olisi aika kauheaa, jos olisin jo mummu. Mielestäni mummuikä alkaa vasta 60-vuotiaana, joten en toivo omalle kohdalleni mummoutta ainakaan ennen sitä. Omasta äidistäni tuli mummu 61-vuotiaana.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 11:30"][quote author="Vierailija" time="19.04.2015 klo 10:59"]
Kolme lastani on jo yli 20-vuotiaita. Vanhin 29v, opiskelee nyt toista ammattiaan ammattikorkeassa, viimeinen vuosi menossa. 26v on vähän syrjäytynyt yhteiskunnasta, on työttömänä eikä koskaan liiku missään. 22v lähti juuri ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi reissaamaan. Kukaan heistä ei tietääkseni edes seurustele tällä hetkellä. Nuorimmaiseni on vasta 15-vuotias. Haluaisin olla vielä hyvässä kunnossa kun lapsenlapset syntyvät ja ovat pieniä, mutta ei nyt kauheasti toivoa ole.
[/quote] Noh, ei se toio vielä ole menetetty. Itsellä tosin parempi "tuuri". olen 49 ja lapsenlapsia on 9.
[/quote]
Minkä ikäsenä teit ensimmäisen lapsen. Entä minkä ikäinen oli lapsesi vauvan syntyessä?
Minun äitini on 72-vuotias ja lapsenlapsia ei ole eikä tule, koska minä (45) ja veljeni (37) olemme molemmat veloja.
Minun äidistäni tuli mummo vasta 69-vuotiaana ja ihan hyvässä kunnossa hän oli silloinkin. Joten älä nyt vielä menetä toivoa, muutaman vuoden päästäkin olet vielä nuori mummoksi.
Olen 55v ja äärettöän onnellinen, että lapsenlapsia ei ole. Saan tehdä rauhassa töitä, matkustaa viikonloppulomille, opiskella, harrastaa ja "hoitaa parisuhdetta" eli kaikessa rauhassa rupatella puolison kanssa. Olisi hirveää, jos nytkin olisi pitänyt viikonloppu päivystää ja hoitaa lapsenlapsia, että omat lapset saa vapaata aikaa perheen kamaluudesta.
Palstalla roikun, koska minusta on hauskaa lukea nykyvanhempien elämän kamaluudesta. Lapsia jaksetaan tehdä, seksiä jaksetaan harrastaa, mutta kotitöihin tarvitaankin sitten yhteiskunnalta kotiapua. Ennen tehtiin se möäärä lapsia, mikä jaksettiin itse hoitaa. Nyt lapsilukua ei rajoita raha eikä jaksaminen, koska yhteiskunnan tarjoama kotiapu näyttää olevan monessa perheessä kolmantena pyöränä ja arjen pyörittäjänä.