Siis onko kotiäidin työ rankkaa vai ei? Yks tuttu sanoi, että hänellä oli tosi tylsää

Teen päivisin kaikki kotityöt, laitan ruokaa, ulkoilen ja leikin lasten kanssa ja siinä ne päivät menee. En koe sitä rankaksi, mutta ei tässä aikaa opiskeluun enää jää.

Esim. itse olen mielettömän laiska tekemään kotitöitä. Muuten kyllä teen lasten kanssa kaikkea. Rankaksi koen tämän, koska en ole ns. kotiäitityyppi eli en tosiaan nauti mistään kotitöistä, sisustamisesta, kukkien kasvatuksesta jne. Lapsistani nautin. Muutakin saisi elämässä olla.

Itse olen laiska yhden lapsen kotiäiti. Teen mitä jaksan ja mikä sattuu milloinkin huvittamaan, siis lapsenhoidon lisäksi eikä tää musta kovin rankkaa ole, mutta ei missään nimessä tylsääkään. Paljon kivempaa kuin töiden teko :-).

Kotitöiden määrä on melko vakio, oli sitten töissä tai kotona, ainoastaan ruoanlaittoa on kotona ollessa enemmän. Mutta ihan samalla tavalla koti pitää siivota, pyykit pestä jne ja kotona ollessa siihen on enemmän aikaa kuin työpäivän päätteeksi.



Lasten kanssa oleminen (ulkoilut, kerhot, askartelut, liikkuminen luonnossa jne) on ihanaa kun on kerrankin aikaa tehdä kaikkea sitä mitä haluaa.



Tylsäksi ei käy kun lähtee rohkeasti neljän seinän sisältä muualle, hankkii harrastuksia joihin voi mennä lastenkin kanssa, uusia ystäviä ja vohdoin on aikaa vapaaehtoistyöllekin.. Päivät kuluu nopeaan, liiankin nopeaan ja kaikesta tästä nautin äärettömästi. Töissäkäydessä ehti keskittyä " omaan elämään" paljon vähemmän.

lapsista ja toisakseen siitä mitä pitää rankkana.



Meillä esim 2 pientä ja liikkuvaista ja omapäistä poikaa. Kyllä niissä tosi tekeminen on. Hyvä ajatus kyllä liikkua, ja liikutaanhan me, mutta kyllä se työstä käy kun toinen ei kävele ja toinen on uhmaiässä.

Lapsi vielä niin pieni, ettei siitä ole samalla tavalla seuraa kuin isommista... Odotan aikaa jolloin voidaan ruveta askartelemaan, piirtämään, leipomaan yms mitä voi tehdä lapsen kanssa. Nyt päivät kuluu lähinnä vahtimiseen, ettei toinen loukkaa itseään tai tunge suuhunsa mitään sopimatonta...

Esikoisen kanssa oli rankkaa jo yksin, oli koliikkivauva ja muutenkin " tyytymätön" ja levoton. Sitten aloin odottaa toista ja voin pahoin monta kuukautta. Esikoinen oli jo vuoden mutta oman voinnin takia oli tosi vaikea olla lapsen kanssa. Toisen synnyttyä esikoisella kauhea uhma ja mustasukkaisuus sekä taantumisvaihe; ei tee mitään itse vaikka osaisi kun ei vauvakaan tee. Onneksi kuopus on ollut helppohoitoinen vauva, muuten olisin ollut jo ihan äärirajoilla. Minulla on täysi työ saada päivät jotenkin järkevästi kahlattua läpi, ei paljon mitään ekstraa jaksa tehdä. Tilanteet on erilaisia, minulla oli ainakin työelämässä helpompaa (ja edes lakisääteiset vessa-, kahvi- ja ruokatauot)

Tai onhan se mullakin välillä sellaista henkistä tylsyyttä; kaipaa sosiaalisia kuvioita ja aikuisia ihmisiä. Mutta miten muuten voi olla tylsää kun nä en ainakaan saa kahden lapsen kanssa olla hetkeäkään rauhassa???

taaperoikäisten kaksosten kanssa. Vauvaaika meni sumussa taistellen ja vielä pari kuukautta sitten päivät oli lähinnä selviytymistä tunnista toiseen, aamusta iltaan ja viikosta toiseen. Nyt vähän alkaa helpottamaan.

Jossain oli sanottu, että jos lapsilla alkaa olee tylsää kotona, silloin on asiat just hyvin. No, ehkä ei äidillä. Esikoisen kanssa ihan ahdisti, kun olin kotona. Kävin töissä välillä ja oli ihanaa,kun sai " omaa aikaa ajatuksille" . Siin töitä tein, mutta ei tarvinnnut huolehtia kenestäkään, kuin itsestään. Fyysisesti olikin sitten rankkaa, kun kävin töissä hoidin kodin ja lapsen tarhan periaatteessa yksin ja olin just alkanut odottaa kakkosta. Mutta, ah autuasta, kun jäin kotiin tokan kerran, ihanaa. Mulle riitti itselleni virikkeeksi hyvä kaveri ( jolla kans pieniä lapsia), esikon muskari ja äitilapsi -jumppa. Joskus tapasin toisia kavereitakin (lapsellisia). Kai se on taas vaan niin tyyppikohtaista! Mutta kaikkea kannattaa kokeilla, varsinkin jos ei ole tyytyväinen tilaanteensa.

Mutta jos vauva nukkuu kymmenen tuntia, niin siinä ei vanhemmat ehdi saada edes riittävän pitkiä yöunia, joten elämä on väsyneen selviytymistaistelua. Ei ole tylsää ja on tosi rankkaa.

ekan lapsen kanssa kieltämättä vähän ihmettelin, että missä se paljon puhuttu rankkuus nyt on oikein on. Kun lapsia oli kaksi, aloin kaivata älyllisiä haasteita ja jatkoin opintojani pikkuhiljaa, kun lapset olivat puistotädillä, nukkuivat tai isä hoiti heitä. Lasten kanssa aikaa jäi silti riittävästi.

Opiskelu varmaan auttaa pysymään järjissään tai ainakin aikuistenkirjoissa.

Lapsi on rättiväsynyt ja kitisee ja huutaa kaiken hereilläoloaikansa. Aika monesti on tänäsyksynä vituttanut kantaa vauvaa sylissä kaatosateessa kun on käynyt hakemassa isomman eskarista. Kolmen kilometrin matkaan on joskus mennyt kaksikin tuntia. Mua ei haittaa yöllä valvominen, mutta päivät saisi olla helpompia. Tylsää ei ole kun kantaa tuntikausia pientä kiljukaulaa sylissään ja yrittää saada nukkumaan. Vanhemmillekin lapsille iski uhmaikä. Meillä huutaa nykyään kaikki.

Eli mä oon kans kokenut kahden lapsen kans kotonaolon tosi työlääksi toisinaan. On se rankkaa, ja mun mielestä olisi paaaaljon helpompaa olla töissä, oispahan edes joku hetki päivästä aikaa olla rauhassa, ilman että tarvitsee olla joka sekunti huolehtimassa toisen tarpeista... Eli ei oo tylsää, eikä tosiaan mitään aikaa opiskella! Ei edes aikaa lukea herranjestas päivän lehteä!



Ja toisaalta on tylsää : se tylsyys tulee siitä, että mullakaan ei ole kavereita, jotka ois kotiäitinä, eikä lapsilla oikein ikäisiään kavereita. Päivät on aika samanlaisia, rutiininomaisia toisinaan. Se on vähä tylsää, lapset ehkä ei kaipaa vaihtelua mutta minä kaipaisin. Ja aikuista seuraa.

Toisten lapset eivät nuku...

mulla on tänäänkin ollut tosi rankkaa: noustiin ylös kahdeksan jälkeen, aamupalan ja lehdenluvun jälkeen ulkoiltiin. Lapsi (1v 3kk) leikki hetken yksin hiekkalaatikolla, kun mä tein lounasta. Syötiin, pottailtiin ja sitten olikin päiväuniaika. Unet kestävät 2-3 tuntia joka päivä. Yleensä surffaan tai luen lehtiä tai jotain kirjaa. Tänään katsoin eilen nauhoittamaani komediaa videolta ja join kahvia ja söin suklaata.



Päiväunien jälkeen syödään välipalaa ja taas ulkoillaan, sitten isi tuleekin töistä ja voidaan tehdä jotain yhdessä.



Ei musta todellakaan ole rankkaa eikä edes tylsää. Mutta mulla on vain yksi lapsi enkä ole asettanut itselleni mitään suoritustavoitteita. Ja sosiaalista elämääkin on ihan riittämiin, joten ei edes seuranpuute vaivaa. Päinvastoin, aika usein nautin juuri siitä yksinolosta.