Soittaisimme mieheni kanssa noin kolmen viikon välein vanhemmillemme, jos ei heistä kuulu mitään

Soitan vanhemmilleni lähes joka päivä.

Kerran viikossa on ihan ok, minulle se on jopa tiheähkö tahti. En muutenkaan juuri puhu puhelimessa enkä tiedä, miksi jokainen risahdus pitäisi raportoida vanhemmille.

Toisaalta olen nyt aktivoitunut käymään heidän luonaan n. 2 x kk. Välimatkaa 40km. Alkavat olla jo iäkkäitä ja minulla on tunne, että pitää vähän katsoa perään kuinka pärjäävät. Mutta turhanpäiväinen soittelu on tarpeetonta.

Meilläkin soittelevat, juttelemme hetken ja sitten muihin hommiin. Minut on kasvatettu niin, että elämässä pitää ajatella muitakin kuin itseään. Vanhemmilla on ikävä, sen ymmärrän, lapsenlapset ovat heille kaikki kaikessa, minun elämä ei kaadu siihen, että juttelen 10 minuuttia puhelimessa tai mieheni juttelee sen 10 minuutttia.

Vastaavasti saamme heiltä huolenpitoa, pääsemme yhdessä elokuviin ja lasilliselle kun vierailevat meillä. Paljon auttavat taloudellisesti, ukki ja mumma vievät lapset polkupyörä- kenkä- ja vaateostoksille, säästyy moni euro talolainan lyhennyksiin meiltä.

Jos vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla niin siinä tapauksessa tuollainen kolmen viikon soitteluväli kertoo jossain määrin siitä että välit eivät ole kunnossa etenkin jos ollaan jo siinä iässä että on lapsenlapsia heille. Luulisi että silloin tavattaisiinkin pari kertaa kuukaudessa vähintään. Kauempana asuvaa isovanhempaa luulisi lapsenlapsen asiat sen verran kiinnostavan että ainakin jossain muodossa Ollaan yhteydessä viikoittain. Luulen että monen palstailevan henkilön omat isovanhemmat ovat jo menehtyneet mutta kysynpä kuitenkin, jos heitä on vielä jäljellä niin kuinka usein olette tekemisissä?

Minä olen mummu, kolme pientä on poikani perheessä, minä olen 67 v, eläkeläinen.

Viesteilemme monta kertaa viikossa ja näen lapsia joskus monta kertaa viikossa kun olen hoitamassa, että miniäni pääsee asioilleen ja saa hommia tehdyksi. Mikään ei ole niin ihanaa kuin nuo kolme pikkustamme.

Minä soittelen/viestittelen äitini kanssa lähes päivittäin, ihan molempien halusta näin. Äiti asuu satojen kilometrien päässä emmekä näe usein. Mies pitää omaan äitiinsä yhteyttä noin kerran viikossa, anoppi asuu meidän lähellä ja näemme muutaman viikon välein. Lapsia meillä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin soittelevat, juttelemme hetken ja sitten muihin hommiin. Minut on kasvatettu niin, että elämässä pitää ajatella muitakin kuin itseään. Vanhemmilla on ikävä, sen ymmärrän, lapsenlapset ovat heille kaikki kaikessa, minun elämä ei kaadu siihen, että juttelen 10 minuuttia puhelimessa tai mieheni juttelee sen 10 minuutttia.

Vastaavasti saamme heiltä huolenpitoa, pääsemme yhdessä elokuviin ja lasilliselle kun vierailevat meillä. Paljon auttavat taloudellisesti, ukki ja mumma vievät lapset polkupyörä- kenkä- ja vaateostoksille, säästyy moni euro talolainan lyhennyksiin meiltä.

Meillä sama, minun vanhemmat ovat kuolleet mutta appivanhemmat soittelevat videopuheluita, että näkevät lapsia samalla. Paljon saadaan apua heiltä, sekä hoitoapua että juuri taloudellista, en muista milloin olemme itse ostaneet mitään kalliimpaa lapsille. Syksyllä ostivat kaikille talvikengät ja -vaatteet, jouluksi ostimme itse lapsille yhdet lahjat kun mummi ja vaari kuitenkin ostavat niin paljon. Kysyvät aina meidän mielipiteen, siis vaikkapa jostakin pelistä, että onko lapsille sopiva ja vaatteitten ja kenkien koot.

Uutena vuotena tulevat jotta me pääsemme ystäväpariskunnan kanssa istumaan iltaa. Mummi tuo herkut ja ruuat tullessaan, hän on oivallinen ruoanlaittaja. Emme pyytäneet he itse kysyivät, että sopiiko. Mieheni sisaren lapset ovat jo liki aikuisia joten eivät enää kaipaa isovanhempien hoivaa.

Voi kun omat vanhempani eläisivät vielä! Antaisin mitä vain, jos saisin puhua heidän kanssaan puhelimessa.

Aloittaja ei paljasta ikäänsä mutta sanoisin että aloittajan kuvailema käytös on normaalia vasta itsenäistyneelle nuorelle, joka haluaa näyttää että pärjää itse.

Sen sijaan jos reilusti aikuistunut henkilö haluaa pitää omiin sukulaisiinsa yhteyttä vain satunnaisesti se tarkoittaa käytännössä erittäin huonoja välejä.

Jaa a, saatan soittaa kerran puolessatoissa kuukaudessa. Sitä harvemmaksi jos menee äiti soittaa. En vain osaa soittaa kellekään ilman kunnon asiaa.