Lue keskustelun säännöt.
Äitiys avasi silmät
14.04.2015 |
Äitiys on muuttanut elämäni kokonaan. Sain esikoiseni loppuvuodesta ja olen aivan mielettömän onnellinen ja rakastunut tuohon suloiseen ja hymyilevään vauvaan. Tälläistä rakkautta en edes osannut kuvitella olevan olemassa. Rakkaus mieheeni on myös syvää mutta ei sitä voi edes verrata, mitä tuntee tuota omaa lastaan kohtaan. Sitä vain katsoo ja ihmettelee ja ihailee. Kyyneleet silmissä.
Mutta vauva on avannut myös silmäni maailman muille lapsille. En ole koskaan ollut mitenkään yltiöpäisen lapsirakas. Lapset ovat olleet ihan suloisia ja kivoja, mutta en ole kokenut mitään kummempaa vauvakuumetta tai kokenut muiden lapsia kohtaan sen suurempia tunteita. Tiesin aina haluavani lapsia mutta vauvakuumetta en kokenut varsinaisesti.
Nyt olen viikottain ahdistunut siitä, että maailmassa on niin paljon pahaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Olen itkenyt sitä, kun se saksalainen kone tippui ja mukana oli kaksi vauvaa. Kuinka heidän äitinsä/isänsä ovat tajunneet ehkä mitä tapahtuu ja rutistaneet vauvojaan syliinsä :( Olen itkenyt Eerikaa, joka kuoli kruunu päässään pienenä prnsessana julmien aikuisten vuoksi. En pysty lukemaan mitään lapsia kohtaan kohdistuvaa pahaa uutisista. Kamalaa tajuta, että vauvat syntyvät tänne niin puhtaina ja kauniina ja mihin tahansa perheisiin. Toki olen tämän ennenkin tiennyt, mutta nyt kun on oma vauva, sen tajuaa konreettisemmin.
Sanokaa että tämä on vain jotain imetyshormooneista johtuvaa ajoittaista ahdistusta eikä pysyvää, äitiyden tuomaa tuskaa? Pakko vain ymmärtää ettei kaikkia maailman lapsia voi pelastaa. Ja luottaa ja uskoa että oma pysyy terveenä ja saa elää onnellisen elämän.
Kommentit (12)
Helpottaa se, mutta ainakaan minulla ei ole loppunut. Kuten sanoit, maailma on paha paikka eikä kaikkia voi pelastaa, joten valitse tarkoin, mitä luet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se herkkyys katoa ikinä. En vain pysty lukemaan lapsikohtaloista otsikoitakaan, mutta niitä hyppii väkisin silmille. On tämä vähän kuitenkin laimentunut taaperovuosista. Nuorin on 10v, lapsia 5 ja ikääkin yli 40.
Täällä sama... tulee ihan hirveä olo kun kuulee pahoja juttuja lapsista :(
Sama täällä. Ennen itsekin pystyin ilman sen kummempia lukemaan esim pienen Jamien murhasta, mutta nykyisin en todellakaan kykene, kun niin alkaa ahdistamaan
Ei ole ainakaan parissa vuodessa mennyt ohi :´(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
katotaan kun se hymyilevä vauva muuttuu krooniseksi uhmaikäiseksi, toinen seuraa toista, ei koskaan lakkaa, uusi on vaan edellistä voimakkaampi.
joo toki lasten ikävät kohtalot on aina surullisia
Ei lapsen henki ole sen arvokkaampi kuin aikuisenkaan, mahdollisesti jopa päin vastoin. On vain evoluution kannalta järkevää, että äidit suhtautuvat hysteerisesti lasten kärsiimyksiin, vaikkei siihen mitään rationaalista perustetta olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mm. tuon takia en pystyisi alkamaan vanhemmaksi. Huolehtisin liikaa jatkuvasti ja pelkäisin aina tämän puolesta. Näin lapsettomana lapsen teko näyttäisi siltä kuin irrottaisi itsestään palan sielua ja se lähtee viipeltämään maailmalle omin jaloin. Eikä koskaan voi tietää mitä se tekee ja missä, mutta silti jos sille käy jotain, niin se aiheuttaa pohjatonta surua ja pysyvät arvet. Propsit tosin niille, jotka uskaltavat.
Johtunee hormoneista raskaus, synnytys ja imetys herkistää. Pidä kiinni rakkaudestasi lapsiisi. elämä on sellaista että kaikkea voi tapahtua ja tapahtuu. Meidän tehtävä on huomioida ne lapsukaiset, jotka ovat tässä ja nyt lähellämme. Jos maailman tapahtumat ahdistaa lopeta lööppien lukeminen. Aina kun lapsen on syntynyt samaan aikaan on ollut kriisi. Ajattelin mitä tästäkin tulee, vuosien mittaan olen huomannut että teini-ikä tulee ja se ihana pikkuinen ilmoittaa kaikenlaisia "totuuksia" ja tekee omia tulkintoja asioista. Tänäänkin olen ollut tyhmä, stalkkeri, arvostelija...ja kaikkea muuta. Hetken kuluttua voidaankin tulla ja pyytää voisitko hieroa jalka on vähän kipeä. :) Vanhemmuus on kivaa ja toisinaan vähemmän kivaa. Rakkaus, huomioiminen ja kuunteleminen kantaa. Yksi ihminen ei voi koko maailmaa pelastaa, mutta lähipiirille voi olla hyvinkin merkityksellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Ja lusäksi edelleen tekee pahaa, jos pieni vauva itkee esim. kaupassa, vaikka tiedänkin, ettei sillä oikeasti ole mikään hätänä ja ettei äiti juuri sillä hetkellä pysty tekemään mitään, millä itku lakkaisi. Ja mulla sentään pojat on jo 15 ja 7.
Nuorimmatkin lapseni täyttävät tänä vuonna 18v ja edelleen samanlaisia tunteita kuin ap:lla. Ei se mene ohi.
Sama :(