Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa, kun lapsellani ei ole isää..
14.04.2015 |
Lapseni isä ei halua olla tekemisissä kanssamme. Kotielämä/perhe-elämä ei häntä kiinnosta. Olen siis yh-mamma, pärjään lapseni kanssa kahdestaan ihan hyvin, mutta hetkittäin surettaa, ettei lapsellani ole isää. Ja toki minäkin välillä kaipaan vastakkaista sukupuolta rinnalleni. Välillä vähän epätoivoinen fiilis asian suhteen.. Kuinka epärealistista on haaveilla uudesta miehestä, joka hyväksyisi myös lapseni elämäänsä?
Kommentit (7)
#2 ilmaisi asian tyylilleen uskollisen rumasti, mutta minäkin kysyn miten kummassa olet joutunut lisääntymään henkilön kanssa, joka ei lainkaan ole kiinnostunut sinusta tai lapsestaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ööö.. Pieni tarkennus: me oltiin lähes kahdeksan vuotta yhdessä. T.AP
#3 Kunpa mulle joku vaan kertoisi mikä muutti exäni.. Aluksi oli innoissaan lapsesta, mutta pikku hiljaa yhdessäolo väheni ja väheni. Varsinaista syytä ei koskaan ääneen sanonut, mutta töitä ja muuta tekemistä hankki itselleen jokaiselle viikonpäivälle. Lopulta kyllästyin (yli vuoden miettimisen jälkeen) ja pakkasin kamani ja lapseni ja muutimme pois. T.AP
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:22"]
#3 Kunpa mulle joku vaan kertoisi mikä muutti exäni.. Aluksi oli innoissaan lapsesta, mutta pikku hiljaa yhdessäolo väheni ja väheni. Varsinaista syytä ei koskaan ääneen sanonut, mutta töitä ja muuta tekemistä hankki itselleen jokaiselle viikonpäivälle. Lopulta kyllästyin (yli vuoden miettimisen jälkeen) ja pakkasin kamani ja lapseni ja muutimme pois. T.AP
[/quote] olisi kannattanut jäädä....ei kaikki liitot ole täydellisiä, mutta lapsi näki kuitenkin isäänsä päivittäin.
:( olen itse isätön 24-vuotias tyttö, asuin kahdestaan äidin kanssa koko elämän, kunnes muutin omilleni. Nyt parikymppisenä olen vasta ymmärtänyt mitä isättömyys on minulle tehnyt: olen äidintyttö henkeen ja vereen, äiti on paras ystäväni ja kaikkeni, enkä tiedä kuolisinko itsekin jos menettäisin hänet. Vaikka minulla on mieskin. Olen pienestä asti pelännyt, että jos menettäisin äitini - ollut aina huolissaan jos hän ei esim. tule sovittuna aikana (kolari, jotain sattunut...) ja olen muutenkin "ominut" hänet, liikaakin. Lisäksi luulen, että isättömyys on tehnyt minusta aran, ujon, vaikeiden tilanteiden välttäjän (en ikinä halunnut kertoa perheestäni vapaaehtoisesti yms) ja minulla menee kauan ennen kuin pystyn luottamaan saati avautumaan kenellekään. Se on myös tehnyt minusta sellaisen, että pyrin hakemaan turvaa ja jonkinlaista läheisyyttä itseäni reilusti vanhemmista miehistä. Olen monesti ihastunut n. 20-30 vuotta vanhempiin miehiin ja hakeutunut heidän lähelleen... Nyt olen ymmärtänyt, että tottakai se on johtunut isättömyydestä.
Samalla isättömyys on tehnyt minusta vahvan ja rehellisen ihmisen.
Olen edelleen katkera, että isä ei ole halunnut olla elämässäni. Nyt hän haluaisi, mutta se ei todellakaan ole enää ikinä mahdollista - niin syvät arvet se on minuun jättänyt. Haluaisin, että olisin hänelle "kuollut" ja että saisin hänet pois ajatuksistani lopullisesti.
Toivottavasi löydät itsellesi hyvän miehen, joka voi olla isänmallina lapsellesi. Jos lapsesi on poika, niin olisi erityisen tärkeää, muuten voi tulla todella rankka ja vaikea nuoruus... Kyllä varmasti löydätkin, et välttämättä heti, mutta ajan kanssa. Tsemppiä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 13:22"]
#3 Kunpa mulle joku vaan kertoisi mikä muutti exäni.. Aluksi oli innoissaan lapsesta, mutta pikku hiljaa yhdessäolo väheni ja väheni. Varsinaista syytä ei koskaan ääneen sanonut, mutta töitä ja muuta tekemistä hankki itselleen jokaiselle viikonpäivälle. Lopulta kyllästyin (yli vuoden miettimisen jälkeen) ja pakkasin kamani ja lapseni ja muutimme pois. T.AP
[/quote]
No, tässähän sinä vastaat itsesi ja lähes kaikkien teidän suhteesta pois lähteneiden "yh-mummojen" puolesta.
Sinä_lähdit_sutimaan_ja_Sinä_veit_lapsen.
Sinä menit, ja veit lapsen. Keskustelitko sinä tämän exän kanssa ennen eroa siitä, että mitäpä jos hän ryhtyy lähivanhemmaksi eron jälkeen ja Sinä tapaat lasta joka toinen viikonloppu????? Tuskin. No, nyt tähän kohtaan kuuluu teidän äitimyyttiihmisten taas toitottaa yhteinen virsi siitä kuinka äiti se kuitenkin on lapselle läheisin ja eihän lapsi tule toimeen olman äitiä ja blaa blii blöö.
Jos olisit eronnut aikuismaisesti, ja jos olisit selvittänyt miehesi kanssa reilusti teitä kaikkia (joo, myös lapsen parasta ajatellen) kohtaan miten nämä järjestelyt sitten eron jälkeen parhaiten menisi, niin ehkä hän olisi sitoutunut omaan lapseensa.
Valitettavan usein nimittäin on niin, että äiti on jo syntymästä ominut lapsen, isä ei muka osaa mitään eikä muka ota vastuuta. No ei ota, jos sitä ei anneta. Sitten kun se ero tulee, niin sama meno jatkuu ja äiti toteaa että jos/kun erotaan niin isästä tulee vkl-isä. Sossu ja oikeuslaitos tukee tätä tahtotilaa -esim. perusteettomat väitteet alkoholismista ja perheväkivallasta on tunnettuja ja varmoja keinoja saada lapsi äidille.
Sitten voikin alkaa se itku siitä, että kun ei se isä nyt sitten osallistu.
Jos te äidit haluatte että se isä osallistuu, niin ruvetkaa perkele vaatimaan siinä erossa, että isä ryhtyy lähivanhemmaksi, ja te rupeatte sitten tapaamaan lasta joka toinen viikonloppu, ja maksatte elarit isälle.
Tää on nyt pitkälti sun omaa syytä, ja tiedät sen ihan hyvin itsekin. Olit itsekäs piece of shit, kun omit lapsen ja käytit asiaa erossakin hyväksi. Tämä on sitten lopputulos.
Ja jos olisi niin ihmeellisesti, että sinä olisit juuri se yksi tapaus sadasta johon tämä ei päde, niin te voitte te muut lukijat mennä itseenne ja miettiä mitä tuli tehtyä.
Niin kannatti ottaa mällit pilluun lähiräkälän vessassa? Ois kannattanu miettiä kenen kanssa nussii. Syytä itseäsi, äläkä miesparkaa, josta väkisin teit isän.