Nyt kun lapseni täytti 18v

niin aion ottaa itsekin rennommin. Olen stressannut ja valvonut öitä hänen asioittensa vuoksi, koulunkäynti takkuaa ja mieliala heittelee. olen tehnyt kaikkeni hänen eteensä, joka asiassa, yrittänyt auttaa ja tukea ja siloittanut tietä, antanut enemmän kuin muille lapsille. Stressi ja huoli on ollut niin kovaa, että olen voinut fyysisesti pahoin ja luullut hajoavani. Nyt hänen täytyy itse ymmärtää, että rakentaa omaa elämäänsä, en enää voi periaatteessa edes millään lailla puuttua. Koulunkännistä (tai käymättömyydestä) vastaa itse, samoin muun elämän ja asioitten sujumisesta. Toki autan, missä voin, mutta lapsellisia kiukutteluja minun ei tarvitse enää sietää. Jotenkin helpottaa omaa oloa tämä päätös. Kommentoikaa, mitä ajattelette asiasta.