Lue keskustelun säännöt.
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Epäjohdonmukaisuudet omakuvassa ja itsereflektion puute:
"Minulla on hyvä paineensietokyky" --- ehkä töissä, mutta kotioloissa räjähtää pienestäkin stressistä tai vastoinkäymisestä.
"Osaan nauraa itselleni." --- ei koskaan naura itselleen.
"En tee ylitöitä" --- jo ensimmäiset treffit siirsi, kun jäi ylitöihin.
"Olen hyvin älykäs, mutta en halua korostaa sitä" --- Oma käsitys omasta älykkyydestä tuotiin jatkuvasti esille. Muiden ihmisten älykkyyttä arvioitiin aina suhteessa omaan älykkyyteen "hänellä on jopa korkeampi ao kuin minulla!" tai "Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, koska emme keskustele samalla tasolla."
"Raha ja materia ei ole minulle tärkeää" - mistään muusta ei puhunut kuin rahasta ja materiasta.
"Minua ei kukaan koskaan auta" --- todellisuudessa saa useat ihmiset auttamaan häntä.
"En katso peruutuspeiliin, en muistele vanhoja" --- muistaa kymmenenkin vuoden takaa sanotun sivulauseen eli petoksen, johon palataan jokaisessa riidassa.
Vuosikymmen aivan samoja fraaseja ja samaa kehää, nämä vain korostuivat ja toistuivat yhä useammin ja useammin puheissa vuosien kuluessa. En oikeastaan edes ymmärrä, että miten tämä on mahdollista. Miten ihminen ei tunnetasolla kehity tai opi tuntemaan omaa itseään?
Taas niin kuin omasta elämästäni oli tämä sinun kertoma. Voi hyvä luoja, kuinka surkeita muut työkaverit olivat häneen verrattuna. Kuinka kukaan parempiin työnjohdollisiin tehtäviin siirtyneistä ei olisi päässyt siihen asemaan ilman häntä ja jos joku erehtyi olemaan hänen kanssaan eri mieltä niin johan oli perjantaina ennen työajan päättymistä käynyt Alkosta hakemassa kuoharia ja siideriä ja ennen kymmentä minun sohvalla itkemässä kuinka maailma on kamala paikka ja kaikki muut ihan väärässä. Voi hel vetin per kele mikä luu seri, en voi muuta sanoa. Ja aina vetosi samoihin minun sanomisiin kun tuli riita jostakin, kyllä muisti pilkulleen mitä minä olin tehnyt ja sanonut mutta ei omaa raivoamistaan koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä huomioita narsistiksi uskomastani / hyvin narsistisesti käyttäytyvästä henkilöstä:
halutessaan kykenee kiusaamaan säälimättä
riidassa tärkeintä on voittaminen hinnalla millä hyvänsä ja keinoja kaihtamatta (henkisen laskun toki maksaa riidan toinen osapuoli)
luottamuksella kerrottujen henkilökohtaisten asioiden käyttäminen aseena
puolitutut ovat mahtavia, läheiset huonoja
jos toinen iloitsee jostakin on se saatava jollakin ikävällä kommentilla sammumaan
mykkäkoulu
kadehdittavan asian tuhoamisyritykset
mustasukkaisuus
mielenterveyteen liittyvien asioiden edim. psykologien halveksunta
ihmisten arvo määräytyy mm. koulutustason perusteella
Vierailija kirjoitti:
Epäjohdonmukaisuudet omakuvassa ja itsereflektion puute:
"Minulla on hyvä paineensietokyky" --- ehkä töissä, mutta kotioloissa räjähtää pienestäkin stressistä tai vastoinkäymisestä.
"Osaan nauraa itselleni." --- ei koskaan naura itselleen.
"En tee ylitöitä" --- jo ensimmäiset treffit siirsi, kun jäi ylitöihin.
"Olen hyvin älykäs, mutta en halua korostaa sitä" --- Oma käsitys omasta älykkyydestä tuotiin jatkuvasti esille. Muiden ihmisten älykkyyttä arvioitiin aina suhteessa omaan älykkyyteen "hänellä on jopa korkeampi ao kuin minulla!" tai "Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, koska emme keskustele samalla tasolla."
"Raha ja materia ei ole minulle tärkeää" - mistään muusta ei puhunut kuin rahasta ja materiasta.
"Minua ei kukaan koskaan auta" --- todellisuudessa saa useat ihmiset auttamaan häntä.
"En katso peruutuspeiliin, en muistele vanhoja" --- muistaa kymmenenkin vuoden takaa sanotun sivulauseen eli petoksen, johon palataan jokaisessa riidassa.
Vuosikymmen aivan samoja fraaseja ja samaa kehää, nämä vain korostuivat ja toistuivat yhä useammin ja useammin puheissa vuosien kuluessa. En oikeastaan edes ymmärrä, että miten tämä on mahdollista. Miten ihminen ei tunnetasolla kehity tai opi tuntemaan omaa itseään?
Tämä osui nappiin! En ollut ajatellutkaan, mutta juuri noin se on. Ja ne ovat todennäköisesti sellaisia asioita mistä heitä on joskus kritisoitu.
Lisään vielä hokeman "En ole kenellekään kateellinen", vaikka koko elämän ajan se on ollut yksi suurimmista voimista, mikä narsistia ajaa. Se jatkuva vertailu, kilpailu ja hänen sairaalla asteikolla ihmisten arvottaminen.
Vierailija kirjoitti:
Epäjohdonmukaisuudet omakuvassa ja itsereflektion puute:
"Minulla on hyvä paineensietokyky" --- ehkä töissä, mutta kotioloissa räjähtää pienestäkin stressistä tai vastoinkäymisestä.
"Osaan nauraa itselleni." --- ei koskaan naura itselleen.
"En tee ylitöitä" --- jo ensimmäiset treffit siirsi, kun jäi ylitöihin.
"Olen hyvin älykäs, mutta en halua korostaa sitä" --- Oma käsitys omasta älykkyydestä tuotiin jatkuvasti esille. Muiden ihmisten älykkyyttä arvioitiin aina suhteessa omaan älykkyyteen "hänellä on jopa korkeampi ao kuin minulla!" tai "Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, koska emme keskustele samalla tasolla."
"Raha ja materia ei ole minulle tärkeää" - mistään muusta ei puhunut kuin rahasta ja materiasta.
"Minua ei kukaan koskaan auta" --- todellisuudessa saa useat ihmiset auttamaan häntä.
"En katso peruutuspeiliin, en muistele vanhoja" --- muistaa kymmenenkin vuoden takaa sanotun sivulauseen eli petoksen, johon palataan jokaisessa riidassa.
Vuosikymmen aivan samoja fraaseja ja samaa kehää, nämä vain korostuivat ja toistuivat yhä useammin ja useammin puheissa vuosien kuluessa. En oikeastaan edes ymmärrä, että miten tämä on mahdollista. Miten ihminen ei tunnetasolla kehity tai opi tuntemaan omaa itseään?
Ai että, nyt osuu taas täydellisesti narsistiin ex-aviomieheeni.
Lisää esimerkkejä omasta kokemuksesta:
"Mä olen niin herkkä" (tätä tehostettiin alahuulen väpättämisellä, ehkä jopa kyynel silmäkulmassa) - minuutin päästä se herkkä exä huutoraivosi kurkku suorana kuinka pakotan hänet selibaattiin ja en ole taaskaan antanut seksiä kahteen päivään ja että viime kerrallakaan en suostunut hänen pyytämiinsä temppuihin makuuhuoneessa (en edes viitse kertoa mitä yritti pyytää, mutta kaukana perusjutuista).
"Mä teen aina niin kuin on oikein tehdä" - toki narsisti itse määritti mikä on oikein ja mikä ei. Käännettyään selän minulle hän jatkoi seksitreffien sopimista jonkun nettituttavuuden kanssa. Kun muistutin avioliittovalasta ja kymmenestä käskystä (älä petä), mies poistui huoneesta sanaakaan sanomatta.
"Jos toisen tuntee ja rakastaa niin ei tarvitse kysyä" - eli minun olisi pitänyt ymmärtää lukea hänen ajatuksensa ja osoittaa rakkautta hänelle erinäisin tavoin, kuten yllätysillallinen ravintolassa tmv. Ravintolaillallisista ei saanut keskustella etukäteen yhdessä, koska hän sanoi että minun pitää itse ymmärtää järjestää miehelle mieleinen ravintolakäynti, koska se on merkki siitä että rakastan häntä. Narsisti itse sen sijaan istui kaikki työajan ulkopuolisen ajan kotona (ei harrastuksia, ei ystäviä) eikä järjestänyt minulle yllätyksiä.
"Mä teen AINA kaiken, sä et tee mitään" - jep jep. Kävin täysipäiväisesti töissä, hoidin kolme lasta, omakotitalon pihatyöt, talon siivoamisen sekä pikkuremontit, pyykit, polttopuiden kantamisen, tulisijojen lämmittämisen ja ruokien laittamisen. Exän ainoa kotityö oli renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa sekä puolet ruokakauppareissuista. Meillä ei ollut mitään tukiverkkoja.
Entäpä millainen teillä muilla oli narsistin kontrollintarve? Meillä exän kontrollintarve eri asioissa lisääntyi 20 vuoden suhteen loppua kohti koko ajan. Hän halusi kontrolloida kaikkea; minua, lapsia, taloutemme hankintoja ja tekemisiä. Hän halusi loppua kohti käydä esim ruokakaupassa, koska jos minä kävin niin sain huudot kuinka olin ostanut vääränmerkkistä tiskiainetta ja tuoremehua. Käymällä itse kaupassa hän varmisti, että tuli ostettua "oikeita" eli hänen mieleisiään ruokia ja päivittäistavaroita, jotka olivat aina sitä kalleinta merkkiä tai kalleimman kilohinnan lihaa. Ex ei kuunnellut vaihtoehtoisia ehdotuksia minulta. Jos yritin keskustella vaihtoehdoista, sain infernaalisen huutoraivon. Ex päätti mistä ostetaan matto ja millainen, millä lämpötilalla tiskikonetta ja pyykkikonetta käytetään. Huutoraivosi minulle, että pyykki pestään 95 asteessa, että tulee kunnolla puhdasta. Kuulemma se, että pesin 40 asteessa oli sairasta ja saituutta.
Lisäksi ex, joka ei ollut koskaan siivonnut taloamme, alkoi loppua kohti saamaan siivousraivareita. Haki raivon säestämänä pesuaineita ja käytti ylenmäärin vessapesuaineita ja teollisuusviemärinpuhdistusaineita, kun pesi vessaa. Raivosi, että "mä laitan kunnon pesuaineet niin tulee kerrankin puhdasta". Tai tyhjensi yhtäkkiä keittiön kaapit, haki pesuaineet ja hankaussienet ja huutoraivon säestämänä hinkkasi kettiön kaapit "taas jää kaappienkin pesu minulle". Ei ollut herran pessyt keittiön kaappeja 20 vuoteen.... En sitten tiedä onko exällä muitakin mt-ongelmia. Hän ei suostunut lääkäriin, vaikka hyvin varovasti sellaista ehdotin ja lupasin lähteä tueksi. Raivosi, että minä se tässä apua tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kahlannut ketjun läpi ja alkaa puskea todella vihaisia tunteita exää kohtaan. Hän siis teki ihan tahallaan ja tietoisesti kaiken minkä teki. Jotenkin sai mut uskomaan, että en ole mitään, en osaa mitään. Minä, joka olen kaikkialta muualta saanut parhaat arvosanat, kiitosta ja kanmustusta, päässyt sitkeydellä ja osaamisella eteenpäin. Mutta niin vain aloin uskoa tätä yhtä. Olen mä kyllä vähän tyhmä.
Ei vaan sinä olet kiltti ja empaattinen ihminen. Narsisti vaistoaa, että sinä olet sellainen ja sinäkin vaistoat, että sulla olisi annettavaa narsistille. Olette kuin yhteensopivat palaset. Siinä on vaan se ongelma, että sen sijaan, että empaatikon rakkaus ja kärsivällisyys parantaisi narsistin haavat, narsisti saa empaatikosta polttoainetta narsismiinsa ja imee tämän tyhjiin ja tuhoaa tämän prosessissa kuin vampyyri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistit kaipaavat enemmän vaihtelua, vaikka kumppani olisi kaikin puolin "ok", haetaan silti parempaa jollain tasolla. Narsisti lähtee uuden kumppanin matkaan ja haluaa kokea uutuuden viehätys ennemmin kuin yrittää parantaa suhdetta missä on, millään tavoin sitä edes mainitsemalla tai yrittämällä. Narsisti odottaa kumppanilta täydellisyyttä ja ajatusten lukutaitoa.
Näitä narsisteja riittää joilla ei ole kykyä kommunikoida, estäminen ja suhteen lopettaminen on heidän tapa ratkoa ongelmat puhumisen ja kompromissien sijaan, mikä rikkoo ihmisiä. Avioero hakemusten jättäjistä EU tilastojen mukaan maasta riippuen n. 60-76% on naisia, tästä voi selvästi päätellä että naisissa on enemmän kommunikaatio kyvyttömiä, enemmän tai vähemmän narsisteja jotka eivät osaa puhua asioista.
Narsisti käyttää usein näitä aloitus lauseita:
"En halua puhua asiasta."
"En, koska sinä et halua..."
"Et halua koskaan..."
"Sinä et kuitenkaan...?"
"Oletko varma että...?"
Samat lauseet narsistin käytössä jos haluavat mustamaalata uhriaan tuttaville, mutta syyttävässä muodossa.
Narsistin tapa laittaa sanoja toisen suuhun koska oma mielipide ratkaisee, toisen mielipiteellä ei ole arvoa, tai sitä ei huomioida lainkaan. Narsisti onnistuu näillä lauseilla usein manipuloimaan toisen itsetunnon olemattomiin.
Syyttävä muoto, kuulematta ja huomioimatta toisen puolen mielipidettä asiasta on se kaikkein selkein merkki, heti vaikenemisen jälkeen. Useimmiten narsistin keskustelu tyyli on se, että ei halua puhua asioista, joten he jättävät jälkeensä ihmisraunioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäyksiä tämän sivun yläpuolella oleviin omista kokemuksista, en viitsi lainata pitkiä ketjuja.
- alkoi puhua halveksivasti rakkaudesta
- toinen eksä halusi sitouttaa ylinopeasti kihloilla, toinen taas ei halunnut puhua sitoutumisesta lainkaan
- molemmat tietyllä lailla ujoja ja estyneitä, mutta pornomaiset jutut kiinnostivat, rakastelu ja toisen kiihottuminen ei kiinnostanut
- kaupasta piti ostaa halvinta, muu oli tuhlausta, tupakkaan silti riittää rahaa
- ravintolaruuasta ei osaa nauttia, koska se on niin kallista
- pilasivat juhlapäiviä
- ei koskaan naura rentona tai ole ylipäätään rento ja ilman kontrollia
- ei yhteistä huumoria, hän toki esiintyy hauskuuttajana ja seuramiehenä
Tässä yksi arkinen esimerkki, kutsutaan sitä nyt vaikka "tahalliseksi(?) väärinymmärtämiseksi".
Minä: En voi puhua kanssasi klo 8-16 välisenä aikana, koska olen työssä. Voisitko soittaa muina aikoina?
Hän: Okei, en tiennyt että se häiritsee sinua. Lupaan vähentää soittelua.
--> Soittelu tosiaan ensin vähenee, mutta edelleen jatkuu ko aikana kunnes taas lisääntyy. Monesti puhelu myös tuli tasan klo 7.55.
Minä: Niin kuin jo sanoin, voisitko soittaa jonain muuna kuin työaikana, sillä en pysty puhumaan kanssasi.
Hän: Ai sä siis ihan oikeasti oot sitä mieltä, ettet halua vastata mun puheluihin tuolloin? En tiennyt, että ne häiritsee sua ja että et ollenkaan halua puheluja tuolloin. Sä siis oikeesti et halua niitä? Voinko mä kuitenkin soittaa pari kertaa viikossa muina aikoina?
Minä: Kyllä, niin kuin jo sanoin, en voi puhua ko aikana vaan soita jonain toisena ajankohtana.
--> Puhelut loppuu kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi arkinen esimerkki, kutsutaan sitä nyt vaikka "tahalliseksi(?) väärinymmärtämiseksi".
Minä: En voi puhua kanssasi klo 8-16 välisenä aikana, koska olen työssä. Voisitko soittaa muina aikoina?
Hän: Okei, en tiennyt että se häiritsee sinua. Lupaan vähentää soittelua.
--> Soittelu tosiaan ensin vähenee, mutta edelleen jatkuu ko aikana kunnes taas lisääntyy. Monesti puhelu myös tuli tasan klo 7.55.
Minä: Niin kuin jo sanoin, voisitko soittaa jonain muuna kuin työaikana, sillä en pysty puhumaan kanssasi.
Hän: Ai sä siis ihan oikeasti oot sitä mieltä, ettet halua vastata mun puheluihin tuolloin? En tiennyt, että ne häiritsee sua ja että et ollenkaan halua puheluja tuolloin. Sä siis oikeesti et halua niitä? Voinko mä kuitenkin soittaa pari kertaa viikossa muina aikoina?
Minä: Kyllä, niin kuin jo sanoin, en voi puhua ko aikana vaan soita jonain toisena ajankohtana.
--> Puhelut loppuu kokonaan.
Tämä ei kuvaa narsistista käytöstä. Narsisti ei myöskään lopeta soittelua, paitsi rangaistuksena, jos kohde tahtoo yhä olla tekemisissä.
Mulla tuli tällainen metaforatarina mieleen. Saa kommentoida ja olla eri mieltä.
(En tiedä, voiko ns. täysin terve ja tasapainoinen ihminen jäädä narsistin kanssa suhteeseen kuukausiksi tai vuosiksi, ainakaan sen jälkeen kun rakkausvaihe on muuttunut ns. normaalivaiheeksi. Suurin osa varmaan tunnistaa narsistin jo alun alkaen ja kieltäytyy kunniasta, kun narsisti lähestyy.)
Sekä narsisti että empaatikko ovat molemmat joutuneet jonkun traumatisoivan lapsuusolosuhteen uhriksi, heidät on ikään kuin paiskattu myrskyävään mereen. Narsisti on muuttunut mereen sopivaksi, hänen sisuksensa on muuttunut toisenlaiseksi kuin maalla elävän ihmisen. Mutta hänellä on yksinäistä siellä meressä ja hän kaipaa sinne itselleen seuraa. Lisäksi häntä vähän ärsyttää, kun hän tajuaa, että toiset elävät maalla, kauniissa taloissa rannalla ja viettävät mukavaa elämää.
Empaatikko on osannut rakentaa ajopuista itselleen lautan, jolla hän luovii merellä kohti rannalla siintäviä valoja ja aina joskus joku empaatikko pääsee rantaan asti ja siirtyy elämään normaalia elämää.
Kun empaatikko näkee narsistin, joka aika ajoin nousee syvyyksistä haukkaamaan happea, hän haluaa pelastaa tämän omalle lautalleen ja pyrkiä yhdessä tämän kanssa kohti rantaa. Hän kuvittelee, että he yhdessä olisivat vahvemmat ja auttaisivat toinen toisiaan aallokossa.
Narsisti rakkauspommituksessa maalailee kuvia siitä, millaisen huvilan he rakentavat kauniille tontille ja miten he elävät siellä onnellisina elämänsä loppuun asti. Narsisti kohentelee empaatikon lauttaa sieltä täältä ja kertoo haluavansa juuri samanlaisen talon, mistä empaatikkokin on haaveillut.
Sitten kuitenkin tapahtuu jotain. Empaatikko alkaa ihmetellä, miksi matka on niin raskas. Narsisti tipahtelee lautan kyydistä tuon tuosta. Onko se tahallista vai tapahtuuko se vahingossa? Sitten narsisti vetäisee empaatikonkin lautalta, kun tämä nostaa narsistia takaisin kyytiin. Sama toistuu. Oliko se vahinko? Niitä alkaa tapahtua kumman usein. Välillä tuntuu, että lauttakin vuotaa, ihan kuin siitä olisi kadonnut osia. Voiko narsisti olla sabotoinut lauttaa? Ei kai. Tuo herkkä ihminen, jonka kanssa on ollut niin ihanaa.
Empaatikko sanoo narsistille, että jotenkin on ollut raskasta tämä melominen. Pystytkö auttamaan hetken, että saan levätä tai tehdäänkö vaikka vuorot? Narsisti ei sano mitään vaan sukeltaa veteen. Syvälle. Mykkäkoulu. Empaatikko on täysin hätäännyksissään. Mitä narsistille nyt tapahtuu. Hukkuuko se? Katoaako se? Tönäisinkö minä sen vahingossa veteen? Sukellan perään ja yritän saada selville mitä tapahtui.
Lopulta tätä kaikkea tapahtuu enenevässä määrin, useammin ja useammin ja empaatikon voimat alkavat olla täysin loppu. Jossain vaiheessa hän tajuaa. Narsisti ei edes halua päästä maihin. Eikä narsisti edes halua lautallekaan. Nasrsisti haluaa vain saada empaatikon mukaansa seurakseen sekä energianlähteekseen meren syvyyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi arkinen esimerkki, kutsutaan sitä nyt vaikka "tahalliseksi(?) väärinymmärtämiseksi".
Minä: En voi puhua kanssasi klo 8-16 välisenä aikana, koska olen työssä. Voisitko soittaa muina aikoina?
Hän: Okei, en tiennyt että se häiritsee sinua. Lupaan vähentää soittelua.
--> Soittelu tosiaan ensin vähenee, mutta edelleen jatkuu ko aikana kunnes taas lisääntyy. Monesti puhelu myös tuli tasan klo 7.55.
Minä: Niin kuin jo sanoin, voisitko soittaa jonain muuna kuin työaikana, sillä en pysty puhumaan kanssasi.
Hän: Ai sä siis ihan oikeasti oot sitä mieltä, ettet halua vastata mun puheluihin tuolloin? En tiennyt, että ne häiritsee sua ja että et ollenkaan halua puheluja tuolloin. Sä siis oikeesti et halua niitä? Voinko mä kuitenkin soittaa pari kertaa viikossa muina aikoina?
Minä: Kyllä, niin kuin jo sanoin, en voi puhua ko aikana vaan soita jonain toisena ajankohtana.
--> Puhelut loppuu kokonaan.
Tämä ei kuvaa narsistista käytöstä. Narsisti ei myöskään lopeta soittelua, paitsi rangaistuksena, jos kohde tahtoo yhä olla tekemisissä.
Noh, olkoot mitä on, mutta erikoista kuitenkin. Mun mielestä on ihan v*******a ja testaamista(?) soitella monta päivää peräkkäin klo 7.55 kun olen sanonut etten voi puhua klo 8-16 ja jos en vastaa niin soitella myöhemmin työaikana. Sitten kun saisi luvan kanssa soitella muutoin ja sanon sen olevan ok, niin puhelut loppuu joksikin aikaa kokonaan. Toimitaan siis kaikessa just päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi arkinen esimerkki, kutsutaan sitä nyt vaikka "tahalliseksi(?) väärinymmärtämiseksi".
Minä: En voi puhua kanssasi klo 8-16 välisenä aikana, koska olen työssä. Voisitko soittaa muina aikoina?
Hän: Okei, en tiennyt että se häiritsee sinua. Lupaan vähentää soittelua.
--> Soittelu tosiaan ensin vähenee, mutta edelleen jatkuu ko aikana kunnes taas lisääntyy. Monesti puhelu myös tuli tasan klo 7.55.
Minä: Niin kuin jo sanoin, voisitko soittaa jonain muuna kuin työaikana, sillä en pysty puhumaan kanssasi.
Hän: Ai sä siis ihan oikeasti oot sitä mieltä, ettet halua vastata mun puheluihin tuolloin? En tiennyt, että ne häiritsee sua ja että et ollenkaan halua puheluja tuolloin. Sä siis oikeesti et halua niitä? Voinko mä kuitenkin soittaa pari kertaa viikossa muina aikoina?
Minä: Kyllä, niin kuin jo sanoin, en voi puhua ko aikana vaan soita jonain toisena ajankohtana.
--> Puhelut loppuu kokonaan.
Tämä ei kuvaa narsistista käytöstä. Narsisti ei myöskään lopeta soittelua, paitsi rangaistuksena, jos kohde tahtoo yhä olla tekemisissä.
En ole tuo jolle vastasit, mutta olet väärässä väitteitesi kanssa.
Narsisti soittelee työajalla, koska se ei ole sopivaa. Kun toinen tekee selväksi ettei työajalla voida keskustella, niin narsisti perääntyy ja kääntää asian mieleisekseen.
Narsisti jatkaa asian "selvittelyä" jonkun toisen kanssa uhriutumalla itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei mikään määrä tekoja riitä eikä niitä huomata. Narsisti teki aina "kaiken" tai vähintään puolet, vaikka tosiasiassa arjen pyöritys oli pääasiassa minun vastuullani ja olin ainoa, joka piti esim. parisuhdetta yllä. Sama koski maksettuja laskuja, hän kuulemma hoiti kaiken.
Jossain vaiheessa aloin kirjaamaan ylös kaiken tekemäni ja maksamani, ja data näytti selkeästi että tein ja maksoin valtaosan laskuistakin. Kun yritin todistaa tilannetta, n aina totesi, että toiset ne jaksaa listata ja korostaa tekemiään juttuja, HÄN VAAN TEKEE eikä tee siitä numeroa.
Kun sitten muutamalta ulkopuoliselta kuulin, että kaikille oli aina selvää että tein melkein kaiken yksin, aloin itkemään helpottuneena. Näin toimi se sumutus/gaslighting, kun oma todellisuus hämärtyy. Ja kyllä hän teki, hän teki sen verran ettei kukaan voinut sanoa ettei hän tee mitään, mutta hän itse koki tekevänsä kaiken ja että minä vain olin.
Tämä on ihan kuin meillä exän kanssa. Tunsin aina itsekin, että olen vain loisiva sika, vaikka kävin aina kokopäivätöissä ja hoidin lapset, ruuanlaiton ja siivoukset yksin lähes koko avioliittomme ajan. Hän teki hommansa näyttävästi ja touhukkaasti, yleensä jotain ulkohommaa, jonka laadusta minulla ei ollut käsitystä eikä lopputulosta erottanut paitsi nyt lumitöiden ja renkaiden vaihdon osalta. Aina koin syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa, etten pystynyt parempaan enkä ollut laihempi, kauniimpi ja rikkaampi. Rahani myös imettiin kuiviin, olin vain jotenkin käsittämättömästi vastuussa esim. kaikista lasten menoista, ruokalaskusta ja lisäksi tietysti puolesta kaikista lainoista. Mitään ei voinut puhua - viimeinen argumentti oli: - Mikset tienaa enemmän?
Tämä on älykkäin aiheesta lukemani ketju ! Tuo ylistämällä alistaminen oli meilläkin käytössä. Vallankin, jos yritin puhua jostain vaikeammasta. Toinen yleinen temppu oli se, että jos kävi jotain ikävää, jonka jollain kierolla tavalla ajateltiin olevan minun syytäni ( kuten kaikki oli), hän oli ensin ymmärtäväinen ja neutraali. Mutta annas olla, päivien ja viikkojen ajan eli kosto ja usein lopulta tuli se reaktiokin, esim. jokin viime tingassa kerrottu häipyminen viikonlopuksi juuri kun lapset olivat kuumeessa ja oksennustaudissa.
Sairastuin tässä menossa ihan fyysisesti, meinasin kuolla. En ehkä ikinä olisi kyennyt lähtemään ilman sitä, koska näin viimein, että henki tässä menee. Jäin eloon ja kiitän jokaisesta päivästä ilman häntä ! On toisen naisen taakka nyt.
Minä ajattelin n. 20 vuotta, että jos olisin varakkaampi, rikkaampi, niin olisimme onnellisia. Miehen kaikki mielenkiinto kohdistui rahaan ja kaiken hän myös avioliiton aikana pisti omiin nimiinsä. Meillä useampi lapsi, yhdessä tehty. Mä tein mitä tahansa hanttihommia, että sain lasten ja omaa elämääni vähän siedettävämmäski. Mutta kaikki toimet (kouluttautuminen), joilla olisi saanut sitten isompia muutoksia aikaiseksi mies torppasi. Asuimme paljon miehen työn vuoksi ulkomaillakin.
Ja minä onneton mietin, että jos olisin rikkaampi, niin olisimme onnellisia.
Eron myötä on paljastunut miehen todellinen varallisuus ja kyllähän hän aika hyvän omaisuuden sai kartutettua. Jos olisi ”tuhlannut” siitä edes neljäsosan perheeseen olisimme varmaan voineet olla onnellisempia, iloisempia yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäjohdonmukaisuudet omakuvassa ja itsereflektion puute:
"Minulla on hyvä paineensietokyky" --- ehkä töissä, mutta kotioloissa räjähtää pienestäkin stressistä tai vastoinkäymisestä.
"Osaan nauraa itselleni." --- ei koskaan naura itselleen.
"En tee ylitöitä" --- jo ensimmäiset treffit siirsi, kun jäi ylitöihin.
"Olen hyvin älykäs, mutta en halua korostaa sitä" --- Oma käsitys omasta älykkyydestä tuotiin jatkuvasti esille. Muiden ihmisten älykkyyttä arvioitiin aina suhteessa omaan älykkyyteen "hänellä on jopa korkeampi ao kuin minulla!" tai "Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, koska emme keskustele samalla tasolla."
"Raha ja materia ei ole minulle tärkeää" - mistään muusta ei puhunut kuin rahasta ja materiasta.
"Minua ei kukaan koskaan auta" --- todellisuudessa saa useat ihmiset auttamaan häntä.
"En katso peruutuspeiliin, en muistele vanhoja" --- muistaa kymmenenkin vuoden takaa sanotun sivulauseen eli petoksen, johon palataan jokaisessa riidassa.
Vuosikymmen aivan samoja fraaseja ja samaa kehää, nämä vain korostuivat ja toistuivat yhä useammin ja useammin puheissa vuosien kuluessa. En oikeastaan edes ymmärrä, että miten tämä on mahdollista. Miten ihminen ei tunnetasolla kehity tai opi tuntemaan omaa itseään?
Ai että, nyt osuu taas täydellisesti narsistiin ex-aviomieheeni.
Lisää esimerkkejä omasta kokemuksesta:
"Mä olen niin herkkä" (tätä tehostettiin alahuulen väpättämisellä, ehkä jopa kyynel silmäkulmassa) - minuutin päästä se herkkä exä huutoraivosi kurkku suorana kuinka pakotan hänet selibaattiin ja en ole taaskaan antanut seksiä kahteen päivään ja että viime kerrallakaan en suostunut hänen pyytämiinsä temppuihin makuuhuoneessa (en edes viitse kertoa mitä yritti pyytää, mutta kaukana perusjutuista).
"Mä teen aina niin kuin on oikein tehdä" - toki narsisti itse määritti mikä on oikein ja mikä ei. Käännettyään selän minulle hän jatkoi seksitreffien sopimista jonkun nettituttavuuden kanssa. Kun muistutin avioliittovalasta ja kymmenestä käskystä (älä petä), mies poistui huoneesta sanaakaan sanomatta.
"Jos toisen tuntee ja rakastaa niin ei tarvitse kysyä" - eli minun olisi pitänyt ymmärtää lukea hänen ajatuksensa ja osoittaa rakkautta hänelle erinäisin tavoin, kuten yllätysillallinen ravintolassa tmv. Ravintolaillallisista ei saanut keskustella etukäteen yhdessä, koska hän sanoi että minun pitää itse ymmärtää järjestää miehelle mieleinen ravintolakäynti, koska se on merkki siitä että rakastan häntä. Narsisti itse sen sijaan istui kaikki työajan ulkopuolisen ajan kotona (ei harrastuksia, ei ystäviä) eikä järjestänyt minulle yllätyksiä.
"Mä teen AINA kaiken, sä et tee mitään" - jep jep. Kävin täysipäiväisesti töissä, hoidin kolme lasta, omakotitalon pihatyöt, talon siivoamisen sekä pikkuremontit, pyykit, polttopuiden kantamisen, tulisijojen lämmittämisen ja ruokien laittamisen. Exän ainoa kotityö oli renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa sekä puolet ruokakauppareissuista. Meillä ei ollut mitään tukiverkkoja.
Entäpä millainen teillä muilla oli narsistin kontrollintarve? Meillä exän kontrollintarve eri asioissa lisääntyi 20 vuoden suhteen loppua kohti koko ajan. Hän halusi kontrolloida kaikkea; minua, lapsia, taloutemme hankintoja ja tekemisiä. Hän halusi loppua kohti käydä esim ruokakaupassa, koska jos minä kävin niin sain huudot kuinka olin ostanut vääränmerkkistä tiskiainetta ja tuoremehua. Käymällä itse kaupassa hän varmisti, että tuli ostettua "oikeita" eli hänen mieleisiään ruokia ja päivittäistavaroita, jotka olivat aina sitä kalleinta merkkiä tai kalleimman kilohinnan lihaa. Ex ei kuunnellut vaihtoehtoisia ehdotuksia minulta. Jos yritin keskustella vaihtoehdoista, sain infernaalisen huutoraivon. Ex päätti mistä ostetaan matto ja millainen, millä lämpötilalla tiskikonetta ja pyykkikonetta käytetään. Huutoraivosi minulle, että pyykki pestään 95 asteessa, että tulee kunnolla puhdasta. Kuulemma se, että pesin 40 asteessa oli sairasta ja saituutta.
Lisäksi ex, joka ei ollut koskaan siivonnut taloamme, alkoi loppua kohti saamaan siivousraivareita. Haki raivon säestämänä pesuaineita ja käytti ylenmäärin vessapesuaineita ja teollisuusviemärinpuhdistusaineita, kun pesi vessaa. Raivosi, että "mä laitan kunnon pesuaineet niin tulee kerrankin puhdasta". Tai tyhjensi yhtäkkiä keittiön kaapit, haki pesuaineet ja hankaussienet ja huutoraivon säestämänä hinkkasi kettiön kaapit "taas jää kaappienkin pesu minulle". Ei ollut herran pessyt keittiön kaappeja 20 vuoteen.... En sitten tiedä onko exällä muitakin mt-ongelmia. Hän ei suostunut lääkäriin, vaikka hyvin varovasti sellaista ehdotin ja lupasin lähteä tueksi. Raivosi, että minä se tässä apua tarvitsen.
Meillä näyttäisi tosiaan olevan hyvin identtiset kokemukset. Pettämisestä hän ei tosin jäänyt kiinni koskaan, mutta kaikki oli hyvin salaperäistä, salattua ja epämääräistä koko ajan. Esim. kalentereita ei voinut jakaa/synkronisoida, seuraavaa viikkoa ei voitu yhdessä istua etukäteen suunnittelemaan, puhelin oli aina lukittuna, enkä saanut pitää sitä hetkeäkään kädessäni.
Meidän elämää ohjasi hyvin paljon hänen tarpeensa kontrolloida ja ohjata omaa elämäänsä. Hän ei kestänyt, jos koki muiden johdattelevan tai käskevän häntä. Jos sanoin hänelle, että nyt olisi hyvä sauma hänen käydä salilla, hän ei varmasti lähtenyt ja raivostui ehdotuksesta. Hän käy salilla tasan silloin kuin itse haluaa, yleensä silloin kun se oli minulle lasten hoidon kannalta mahdollisimman hankalaa.
Sama asia koski siivoamista. Hän ei siivoa, jos toinen ehdottaa sitä, vaan hän siivoa kun aloite tulee häneltä itseltään. Säännölllistä siivouspäivä ei saanut sopia. Kun siivosi (harvoin), niin imuroi asunnon ylösalaisin, kaikki nurkat ja sohvanaluset raivoten samalla sitä, kuinka pölyistä oli ja kuinka tätäkään nurkkaa ei ollut siivottu ainakaan kuukausiin. Sitten jätti imuroidun asunnon mullin mallin ja häipyi salille. Hän oli hyvin tyytymätön kotimme siivouksen tasoon, mutta ei itse siivonnut juuri lainkaan. Siivousta ei saanut myöskään ulkoistaa, vaikka rahasta se ei ollut kiinni.
Myös hänen mukaansa parisuhteen olisi pitänyt soljua itsestään, minun olisi pitänyt lukea hänen ajatuksensa ja tarpeensa kysymättä. Kysyessäni hänen preferenssejään tai toiveitaan, hän ei koskaan kertonut niitä. Ne olisi pitänyt vaan osata tietää. Häntä olisi pitänyt osata sparrata, tukea, kannustaa, arvostaa, ihailla.
Olen ymmärtänyt vasta jälkikäteen, että hän asettaa täysin mahdottomat odotukset kumppanilleen. Ei yksi ihminen voi niitä täyttää. Pitäisi olla vaimo, muusa, äiti, paras ystävä, assistentti, personal trainer ja sen lisäksi käydä töissä, tienata, hoitaa lapset ja koti. Sydänystäviä ei ole, joten aina kulloisenkin kumppanin on täytettävä monta saapasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei mikään määrä tekoja riitä eikä niitä huomata. Narsisti teki aina "kaiken" tai vähintään puolet, vaikka tosiasiassa arjen pyöritys oli pääasiassa minun vastuullani ja olin ainoa, joka piti esim. parisuhdetta yllä. Sama koski maksettuja laskuja, hän kuulemma hoiti kaiken.
Jossain vaiheessa aloin kirjaamaan ylös kaiken tekemäni ja maksamani, ja data näytti selkeästi että tein ja maksoin valtaosan laskuistakin. Kun yritin todistaa tilannetta, n aina totesi, että toiset ne jaksaa listata ja korostaa tekemiään juttuja, HÄN VAAN TEKEE eikä tee siitä numeroa.
Kun sitten muutamalta ulkopuoliselta kuulin, että kaikille oli aina selvää että tein melkein kaiken yksin, aloin itkemään helpottuneena. Näin toimi se sumutus/gaslighting, kun oma todellisuus hämärtyy. Ja kyllä hän teki, hän teki sen verran ettei kukaan voinut sanoa ettei hän tee mitään, mutta hän itse koki tekevänsä kaiken ja että minä vain olin.
Tämä on ihan kuin meillä exän kanssa. Tunsin aina itsekin, että olen vain loisiva sika, vaikka kävin aina kokopäivätöissä ja hoidin lapset, ruuanlaiton ja siivoukset yksin lähes koko avioliittomme ajan. Hän teki hommansa näyttävästi ja touhukkaasti, yleensä jotain ulkohommaa, jonka laadusta minulla ei ollut käsitystä eikä lopputulosta erottanut paitsi nyt lumitöiden ja renkaiden vaihdon osalta. Aina koin syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa, etten pystynyt parempaan enkä ollut laihempi, kauniimpi ja rikkaampi. Rahani myös imettiin kuiviin, olin vain jotenkin käsittämättömästi vastuussa esim. kaikista lasten menoista, ruokalaskusta ja lisäksi tietysti puolesta kaikista lainoista. Mitään ei voinut puhua - viimeinen argumentti oli: - Mikset tienaa enemmän?
Tämä on älykkäin aiheesta lukemani ketju ! Tuo ylistämällä alistaminen oli meilläkin käytössä. Vallankin, jos yritin puhua jostain vaikeammasta. Toinen yleinen temppu oli se, että jos kävi jotain ikävää, jonka jollain kierolla tavalla ajateltiin olevan minun syytäni ( kuten kaikki oli), hän oli ensin ymmärtäväinen ja neutraali. Mutta annas olla, päivien ja viikkojen ajan eli kosto ja usein lopulta tuli se reaktiokin, esim. jokin viime tingassa kerrottu häipyminen viikonlopuksi juuri kun lapset olivat kuumeessa ja oksennustaudissa.
Sairastuin tässä menossa ihan fyysisesti, meinasin kuolla. En ehkä ikinä olisi kyennyt lähtemään ilman sitä, koska näin viimein, että henki tässä menee. Jäin eloon ja kiitän jokaisesta päivästä ilman häntä ! On toisen naisen taakka nyt.
Minä ajattelin n. 20 vuotta, että jos olisin varakkaampi, rikkaampi, niin olisimme onnellisia. Miehen kaikki mielenkiinto kohdistui rahaan ja kaiken hän myös avioliiton aikana pisti omiin nimiinsä. Meillä useampi lapsi, yhdessä tehty. Mä tein mitä tahansa hanttihommia, että sain lasten ja omaa elämääni vähän siedettävämmäski. Mutta kaikki toimet (kouluttautuminen), joilla olisi saanut sitten isompia muutoksia aikaiseksi mies torppasi. Asuimme paljon miehen työn vuoksi ulkomaillakin.
Ja minä onneton mietin, että jos olisin rikkaampi, niin olisimme onnellisia.
Eron myötä on paljastunut miehen todellinen varallisuus ja kyllähän hän aika hyvän omaisuuden sai kartutettua. Jos olisi ”tuhlannut” siitä edes neljäsosan perheeseen olisimme varmaan voineet olla onnellisempia, iloisempia yhdessä.
Tässäkin täysin sama kokemus. Hänellä oli varallisuutta omissa nimissään hajautettuna, joista en tiennyt yhtään mitään. Menimme köyhinä opiskelijoina yhteen, joten ne oli perhe-elämämme aikana ansaittua. Mitään extraa ei laitettu perhe-elämään, vaan absoluuttinen minimi.
Eron jälkeen hän järjesti itselleen nollatulot mahdollisia elareita ajatellen.
Minäkin kuulin aina, että minun pitäisi tienata enemmän tai ottaa rinnalle toinen työ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäjohdonmukaisuudet omakuvassa ja itsereflektion puute:
"Minulla on hyvä paineensietokyky" --- ehkä töissä, mutta kotioloissa räjähtää pienestäkin stressistä tai vastoinkäymisestä.
"Osaan nauraa itselleni." --- ei koskaan naura itselleen.
"En tee ylitöitä" --- jo ensimmäiset treffit siirsi, kun jäi ylitöihin.
"Olen hyvin älykäs, mutta en halua korostaa sitä" --- Oma käsitys omasta älykkyydestä tuotiin jatkuvasti esille. Muiden ihmisten älykkyyttä arvioitiin aina suhteessa omaan älykkyyteen "hänellä on jopa korkeampi ao kuin minulla!" tai "Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, koska emme keskustele samalla tasolla."
"Raha ja materia ei ole minulle tärkeää" - mistään muusta ei puhunut kuin rahasta ja materiasta.
"Minua ei kukaan koskaan auta" --- todellisuudessa saa useat ihmiset auttamaan häntä.
"En katso peruutuspeiliin, en muistele vanhoja" --- muistaa kymmenenkin vuoden takaa sanotun sivulauseen eli petoksen, johon palataan jokaisessa riidassa.
Vuosikymmen aivan samoja fraaseja ja samaa kehää, nämä vain korostuivat ja toistuivat yhä useammin ja useammin puheissa vuosien kuluessa. En oikeastaan edes ymmärrä, että miten tämä on mahdollista. Miten ihminen ei tunnetasolla kehity tai opi tuntemaan omaa itseään?
Ai että, nyt osuu taas täydellisesti narsistiin ex-aviomieheeni.
Lisää esimerkkejä omasta kokemuksesta:
"Mä olen niin herkkä" (tätä tehostettiin alahuulen väpättämisellä, ehkä jopa kyynel silmäkulmassa) - minuutin päästä se herkkä exä huutoraivosi kurkku suorana kuinka pakotan hänet selibaattiin ja en ole taaskaan antanut seksiä kahteen päivään ja että viime kerrallakaan en suostunut hänen pyytämiinsä temppuihin makuuhuoneessa (en edes viitse kertoa mitä yritti pyytää, mutta kaukana perusjutuista).
"Mä teen aina niin kuin on oikein tehdä" - toki narsisti itse määritti mikä on oikein ja mikä ei. Käännettyään selän minulle hän jatkoi seksitreffien sopimista jonkun nettituttavuuden kanssa. Kun muistutin avioliittovalasta ja kymmenestä käskystä (älä petä), mies poistui huoneesta sanaakaan sanomatta.
"Jos toisen tuntee ja rakastaa niin ei tarvitse kysyä" - eli minun olisi pitänyt ymmärtää lukea hänen ajatuksensa ja osoittaa rakkautta hänelle erinäisin tavoin, kuten yllätysillallinen ravintolassa tmv. Ravintolaillallisista ei saanut keskustella etukäteen yhdessä, koska hän sanoi että minun pitää itse ymmärtää järjestää miehelle mieleinen ravintolakäynti, koska se on merkki siitä että rakastan häntä. Narsisti itse sen sijaan istui kaikki työajan ulkopuolisen ajan kotona (ei harrastuksia, ei ystäviä) eikä järjestänyt minulle yllätyksiä.
"Mä teen AINA kaiken, sä et tee mitään" - jep jep. Kävin täysipäiväisesti töissä, hoidin kolme lasta, omakotitalon pihatyöt, talon siivoamisen sekä pikkuremontit, pyykit, polttopuiden kantamisen, tulisijojen lämmittämisen ja ruokien laittamisen. Exän ainoa kotityö oli renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa sekä puolet ruokakauppareissuista. Meillä ei ollut mitään tukiverkkoja.
Entäpä millainen teillä muilla oli narsistin kontrollintarve? Meillä exän kontrollintarve eri asioissa lisääntyi 20 vuoden suhteen loppua kohti koko ajan. Hän halusi kontrolloida kaikkea; minua, lapsia, taloutemme hankintoja ja tekemisiä. Hän halusi loppua kohti käydä esim ruokakaupassa, koska jos minä kävin niin sain huudot kuinka olin ostanut vääränmerkkistä tiskiainetta ja tuoremehua. Käymällä itse kaupassa hän varmisti, että tuli ostettua "oikeita" eli hänen mieleisiään ruokia ja päivittäistavaroita, jotka olivat aina sitä kalleinta merkkiä tai kalleimman kilohinnan lihaa. Ex ei kuunnellut vaihtoehtoisia ehdotuksia minulta. Jos yritin keskustella vaihtoehdoista, sain infernaalisen huutoraivon. Ex päätti mistä ostetaan matto ja millainen, millä lämpötilalla tiskikonetta ja pyykkikonetta käytetään. Huutoraivosi minulle, että pyykki pestään 95 asteessa, että tulee kunnolla puhdasta. Kuulemma se, että pesin 40 asteessa oli sairasta ja saituutta.
Lisäksi ex, joka ei ollut koskaan siivonnut taloamme, alkoi loppua kohti saamaan siivousraivareita. Haki raivon säestämänä pesuaineita ja käytti ylenmäärin vessapesuaineita ja teollisuusviemärinpuhdistusaineita, kun pesi vessaa. Raivosi, että "mä laitan kunnon pesuaineet niin tulee kerrankin puhdasta". Tai tyhjensi yhtäkkiä keittiön kaapit, haki pesuaineet ja hankaussienet ja huutoraivon säestämänä hinkkasi kettiön kaapit "taas jää kaappienkin pesu minulle". Ei ollut herran pessyt keittiön kaappeja 20 vuoteen.... En sitten tiedä onko exällä muitakin mt-ongelmia. Hän ei suostunut lääkäriin, vaikka hyvin varovasti sellaista ehdotin ja lupasin lähteä tueksi. Raivosi, että minä se tässä apua tarvitsen.
Meillä näyttäisi tosiaan olevan hyvin identtiset kokemukset. Pettämisestä hän ei tosin jäänyt kiinni koskaan, mutta kaikki oli hyvin salaperäistä, salattua ja epämääräistä koko ajan. Esim. kalentereita ei voinut jakaa/synkronisoida, seuraavaa viikkoa ei voitu yhdessä istua etukäteen suunnittelemaan, puhelin oli aina lukittuna, enkä saanut pitää sitä hetkeäkään kädessäni.
Meidän elämää ohjasi hyvin paljon hänen tarpeensa kontrolloida ja ohjata omaa elämäänsä. Hän ei kestänyt, jos koki muiden johdattelevan tai käskevän häntä. Jos sanoin hänelle, että nyt olisi hyvä sauma hänen käydä salilla, hän ei varmasti lähtenyt ja raivostui ehdotuksesta. Hän käy salilla tasan silloin kuin itse haluaa, yleensä silloin kun se oli minulle lasten hoidon kannalta mahdollisimman hankalaa.
Sama asia koski siivoamista. Hän ei siivoa, jos toinen ehdottaa sitä, vaan hän siivoa kun aloite tulee häneltä itseltään. Säännölllistä siivouspäivä ei saanut sopia. Kun siivosi (harvoin), niin imuroi asunnon ylösalaisin, kaikki nurkat ja sohvanaluset raivoten samalla sitä, kuinka pölyistä oli ja kuinka tätäkään nurkkaa ei ollut siivottu ainakaan kuukausiin. Sitten jätti imuroidun asunnon mullin mallin ja häipyi salille. Hän oli hyvin tyytymätön kotimme siivouksen tasoon, mutta ei itse siivonnut juuri lainkaan. Siivousta ei saanut myöskään ulkoistaa, vaikka rahasta se ei ollut kiinni.
Myös hänen mukaansa parisuhteen olisi pitänyt soljua itsestään, minun olisi pitänyt lukea hänen ajatuksensa ja tarpeensa kysymättä. Kysyessäni hänen preferenssejään tai toiveitaan, hän ei koskaan kertonut niitä. Ne olisi pitänyt vaan osata tietää. Häntä olisi pitänyt osata sparrata, tukea, kannustaa, arvostaa, ihailla.
Olen ymmärtänyt vasta jälkikäteen, että hän asettaa täysin mahdottomat odotukset kumppanilleen. Ei yksi ihminen voi niitä täyttää. Pitäisi olla vaimo, muusa, äiti, paras ystävä, assistentti, personal trainer ja sen lisäksi käydä töissä, tienata, hoitaa lapset ja koti. Sydänystäviä ei ole, joten aina kulloisenkin kumppanin on täytettävä monta saapasta.
Niin tuttua. Jos olin viime viikolla siivonnut kaapin, niin hän ovet avatessaan saattoi huutaa, että tätäkään ei ole vuosiin siivottu. Hän saattoi olla itse paikallakin, kun työtä tein. Kaikki mitä hän teki oli sellaista, että sitä ei ole kukaan muu vuosiin tehnyt. Aluksi yritin toki sanoa, että tein sen silloin ja silloin, mutta viesti ei vain mennyt perille.
Joustamattomuus iso asia. Mun piti joustaa ja venyä joka suuntaan. Hän ei sitä tehnyt. Esimerkiksi juuri tuo, että nyt sun olisi hyvä sauma mennä salille. Ei voinut mennä, piti vitkutella. Tulkitsin sen niin, että halusi olla pois silloin, kun kotona olisi ollut hänen apunsa tarpeen. Olisi vielä joutunut hoitamaan lapsia tai ruuanlaittoon.
Kun lapset olivat vauvoja (meillä monikot), niin hän pakonomaisesti huudatti tv:tä tai musiikkia todella kovalla, kun lapset nukkuivat. En vaatinut mitään täyshiljaisuutta, mutta volyymi oli todella kovalla, kovemmalla kuin normaalisti. Ihan kuin hän olisi viestittänyt, että minun tekemisiäni ette rajoita millään tavoin. Se oli jotenkin pakkomielteistä.
Ja niin tuttua. Kaikki oli salaista, salasanojen takana. Mutta hän oli aina ”asentamassa”, kun esim. otin uuden puhelimen käyttöön (ulkomailla) ja pääsi jo siis asennusvaiheessa näkemään salasanoja ym. Mulla ei tietenkään ollut pääsyä esim. tietokoneelle hänen käyttiksellään, mutta hänellä oli meidän kaikkien muiden tiedot. Usein työmatkat niin, että en edes tiennyt missä hotellissa on.
Kuvaavaa oli, että kerran seurustellessa soitin hänen kännykkäänsä (90-luvun puolella), kun hän oli toisella mantereella. Oli ikävä ja halusin toivottaa hänelle hyvää huomenta (aikaero suuri). Ensimmäisenä hän kysyi, että tarkistatko, että olenko täällä jonkun toisen kanssa. Latisti kyllä vähän tunnelmaa.
Niin paljon samoja juttuja. Meillä taloudellinen valta oli hänellä ja sen vallan käyttö kävi aina vain pahemmaksi. Samoin hirveä komtrolli lasten ja minun asioihin. Vähättely, aliarviointi, toisiin vertaaminen niin minun kuin lasten kohdalla. Lyttääminen niin, että miksi et saa mitään aikaiseksi, kun tuo naapurin maijakin tekee sitä tai tätä.
Joku sanoi aikaisemmin, että puolituttuja kehuttiin ja arvostettiin, oma kotiväki lytättiin. Meillä oli juuri näin.
”Niin tuttua. Jos olin viime viikolla siivonnut kaapin, niin hän ovet avatessaan saattoi huutaa, että tätäkään ei ole vuosiin siivottu. Hän saattoi olla itse paikallakin, kun työtä tein. Kaikki mitä hän teki oli sellaista, että sitä ei ole kukaan muu vuosiin tehnyt. Aluksi yritin toki sanoa, että tein sen silloin ja silloin, mutta viesti ei vain mennyt perille.”
Ymmärsin muuten juuri jotain aika tärkeää. Mun äiti oli aika haastava. Olen miettinyt, että hänen kasvattamanaan musta tuli otollinen kynnysmatto luonnevikaisen kävellä yli ja pyyhkiä jalkansa. Äiti teki tätä samaa minulle: jos olin pessyt lattian pesi hän sen uusiksi ja kertoi naapureillekin, että karmea likavesi lähti.
Kiitos metaforatarinasta. Minuun se osui. Eron jälkeen olen työstänyt myös hartaasti itsessäni ollutta tai suhteen myötä syntynyttä läheisriippuvuutta. Empaatikko olen myös varmasti. Kuvauksessa kosketti etenkin empaatikon hämmennys siitä estääkö narsisti vahingossa vai tahallaan matkan kulkua, kuinka alun ihanuuden jälkeen painolastia kertyy vähitellen. Suhde on täynnä ristiriitaisuuksia. Ratkaiseva askel minulla eroon oli myöntää, että narsisti tekee kaiken pahan tahallaan ja hän ei millään tavalla oikeasti välitä minusta eikä tule koskaan välittämäänkään.
Epäjohdonmukaisuudet omakuvassa ja itsereflektion puute:
"Minulla on hyvä paineensietokyky" --- ehkä töissä, mutta kotioloissa räjähtää pienestäkin stressistä tai vastoinkäymisestä.
"Osaan nauraa itselleni." --- ei koskaan naura itselleen.
"En tee ylitöitä" --- jo ensimmäiset treffit siirsi, kun jäi ylitöihin.
"Olen hyvin älykäs, mutta en halua korostaa sitä" --- Oma käsitys omasta älykkyydestä tuotiin jatkuvasti esille. Muiden ihmisten älykkyyttä arvioitiin aina suhteessa omaan älykkyyteen "hänellä on jopa korkeampi ao kuin minulla!" tai "Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella, koska emme keskustele samalla tasolla."
"Raha ja materia ei ole minulle tärkeää" - mistään muusta ei puhunut kuin rahasta ja materiasta.
"Minua ei kukaan koskaan auta" --- todellisuudessa saa useat ihmiset auttamaan häntä.
"En katso peruutuspeiliin, en muistele vanhoja" --- muistaa kymmenenkin vuoden takaa sanotun sivulauseen eli petoksen, johon palataan jokaisessa riidassa.
Vuosikymmen aivan samoja fraaseja ja samaa kehää, nämä vain korostuivat ja toistuivat yhä useammin ja useammin puheissa vuosien kuluessa. En oikeastaan edes ymmärrä, että miten tämä on mahdollista. Miten ihminen ei tunnetasolla kehity tai opi tuntemaan omaa itseään?