Lue keskustelun säännöt.
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
901/10671
|
04.01.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Narsismi ei ole sairaus/diagnoosi.
Ei virallisesti ehkä olekaan, mutta pahin vika päässä siltikin, ja täysin parantumaton pään vakava vika. Narsismi on diagnoosi, ja "tyyppivika" ihmisessä. "Tyyppivika" siinä mielessä, että kaikkien narsistien käytös on samanlaista. Sellaista miksi se Listassa kuvataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äskettäinen keskusteluni narsistimieheni kanssa:
Minä: Etkö sä yhtään tajua, miten rumasti sä käyttäydyt?
Mies: Totta kai tajuan. Mitä sitten? Jos ei miellytä, niin tee omat johtopäätöksesi.
Minä: Etkö halua korjata käytöstäsi, jos kerran ymmärrät että se on huonoa?
Mies: En. Ei mun tarvitse.
Samaan aikaan mies kuitenkin tuo ilmi, että haluaa jatkaa suhdetta - on ihan hyviä keskusteluja mutta sitten on taas näitä käsittämättömiä. Haluan aina uudestaan uskoa ja yrittää, mutta... Onko kellään muulla tällaista vai olenko mä ainoa tyhmä ansaan jäänyt akka?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arsismi ei ole sairaus/diagnoosi. Meissä jokaisessa on nars. piirteotä ja ne utlevat esille riippuen, iästä, seurasta, tilanteesta, enemmän ja vähemmän.
Sen sijaan havahduin hiljattain törkeän manipuloivan henkilön puhetyylin. Kyseinen hlö on entinen alkoholisti/mt-ongelmainen. Ei taisi ihan olla lääkitys Kohillaan.
/quote]
Narsistinen luonnehäiriö on eri asia kuin terveet narsistiset piirteet, tervettä narsismia on jokaisessa ihmisessä.
Varmaan moni narsistista puhuva tarkoittaa juuri narsistista luonnehäiriötä mutta on helpompi sanoa vain narsisti,sanana lyhyempi. Jokaisessa on narsistia mutta sairaalloinen narsismi lähentelee jo psykopatiaa, näistäkin ketjun jutuista moni.
Täällä oli veikkaus että narsistilla saattanut olla ankea lapsuus. Hiffasin että exälläni ei ainakaan ollut, oli perheen iltatähti, kaikkien lemmikki. Sai karkkia ja herkkuja muilta salaa. Aikuisena aina mukava ja fiksu vieraiden aikana, mutta kahdestaan ollessa joskus täysi piru. Eron jälkeen siskonsa soittelivat mulle ja kun hiukan valotin asioita eivät millään uskoneet, "ei suinkaan se meidän Matti nyt sellainen, kiltimpää saa hakea". Minusta siis tehtiin syntipukki suvulle valheilla.
Narsismi on kylläkin ihan persoonallisuushäiriö ja vakava sellainen. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM- järjestelmää vuonna 1980. Nämä kriteerit löytyy googlaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsismi voi kehittyä myös, jos lapsi on "kultapojuasemassa" lellikkilapsena. Jos saa jatkuvasti kiitosta ja huomiota olemassaolostaan ja saavutuksistaan.
Tuntemani narsisti oli perheen ja suvun älykkäin, komein ja kohteliain. Pelkkiä kymppejä. Hän sai jatkuvasti pienestä pojasta lähtien kehuja ja kiitosta kaikilta. Oppi sellaisen hymypoikaroolin. Itse perhe oli kuitenkin rikki, kun isä lähti ja äiti jäi pärjäilemään yksin usean lapsen kanssa. Tälle lapselle kehittyi tosi syvä häpeän ja vaille jäämisen trauma, joka oli lähisuhteessa todella läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Äskettäinen keskusteluni narsistimieheni kanssa:
Minä: Etkö sä yhtään tajua, miten rumasti sä käyttäydyt?
Mies: Totta kai tajuan. Mitä sitten? Jos ei miellytä, niin tee omat johtopäätöksesi.
Minä: Etkö halua korjata käytöstäsi, jos kerran ymmärrät että se on huonoa?
Mies: En. Ei mun tarvitse.
Samaan aikaan mies kuitenkin tuo ilmi, että haluaa jatkaa suhdetta - on ihan hyviä keskusteluja mutta sitten on taas näitä käsittämättömiä. Haluan aina uudestaan uskoa ja yrittää, mutta... Onko kellään muulla tällaista vai olenko mä ainoa tyhmä ansaan jäänyt akka?!
Et varmasti ole ainoa, mutta et olisi myöskään ainoa, joka päättää lopulta ottaa elämänsä omaan haltuunsa.
Sun mieshän sanoo sulle suoraan, ettei aio muuttua eikä välittää tunteistasi. Ja sinä jäämällä suhteeseen vahvistat hänelle sen, että hän voi toimia noin.
Mitäs, jos tutustuisit narsismiin ja narsistin jättämiseen ja uhrien toipumiseen ja soisit itsellesi hyvän loppuelämän ja antaisit miehesi jäädä kalastelemaan itselleen uutta uhria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten te jotka siedätte kumppaniltanne, ihan sama on teillä lapsia vai, tuollaista käyttäytymismallia? Miten reagoitte jatkuvaan mitätöintiin ja dissaukseen? Kommenttien perusteella ette mitenkään? Vielä keskustelette siitä, että ei kannata reagoida mitenkään. Sekös narsistia harmittaa :) Ei hitto. Kuulostaa, että hiljaisella hyväksynnällä hyväksytte tuollaisen käytöksen, pahimmillaan vielä lapset siinä sivussa oppivat, että tuollainen käytös on ok. Toinen marttyyrimaisesti hyväksyy kaiken. En omalla kohdalla voisi ikinä kuvitella hyväksyväni tuollaista käytöstä keneltäkään sanomatta aika pahasti vastaan. Eli onko niin, että nämä alisteiset suhteet vaativat vahvan kumppanin (narsistin) ja heikon kumppanin (tossukka, sorry)? Tämän ketjun luettuani olen alkanut miettimään olenkohan itsekin narsisti? Etten nyt vaan ole vahingossa loukannut heikompaa, omaa mielipidettä olevan kumppanin tunteita. Jos hän lakaiseekin vaan kaiken paskan maton alla ja odottaa, että vuori maton alla on tarpeeksi korkea ja vasta sitten avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo kaiken kokemansa vääryyden. Apua.
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli veikkaus että narsistilla saattanut olla ankea lapsuus. Hiffasin että exälläni ei ainakaan ollut, oli perheen iltatähti, kaikkien lemmikki. Sai karkkia ja herkkuja muilta salaa. Aikuisena aina mukava ja fiksu vieraiden aikana, mutta kahdestaan ollessa joskus täysi piru. Eron jälkeen siskonsa soittelivat mulle ja kun hiukan valotin asioita eivät millään uskoneet, "ei suinkaan se meidän Matti nyt sellainen, kiltimpää saa hakea". Minusta siis tehtiin syntipukki suvulle valheilla.
Ex- aviomieheni on pesunkestävä narsisti. Exän vanhempien mukaan exäni eli heidän poikansa on luonnollisestikin hirvittävän fiksu ja oikeudentajuinen.
Exän lapsuus ei ollut ankea. Vaan pikemminkin viimeiaikaset tutkimustulokset, joiden mukaan lapsen liiallinen ja jatkuva kehuminen voivat myös aiheuttaa narsismia, koska silloinkaan ei kehity tervettä itsetuntoa. Ja tämä kyllä sopii exääni. Hänen äitinsä on aina, koko miehen iän, kehunut exääni maasta taivaaseen. Kun hän on niin viisas ja kaikin puolin älykäs. Ja kun muut oppilaatkin koulussa olivat vähemmän älykkäitä. Lisäksi ex-anoppini on aina ollut sellainen, että lapselle ei saa tulla paha mieli milloinkaan. Jos lapsi kaatui, hänelle työnnettiin suu täyteen suklaata ettei tule paha mieli ja itku. Jos exäni veljellä oli synttärit niin myös exälleni annettiin pieni lahja "ettei sen tule paha mieli kun velikin eli synttärisankari sai lahjan".
Exäni oli pirullinen kotona, muiden ihmisten läsnä ollessa iloinen huumoriveikko. Minuakaan ei kukaan meinannut uskoa aluksi, kun kerroin millainen hirviö mies oli kodin seinien sisäpuolella. "Ei kai, sehän on aina niin nauravainen ja iloinen". Siinä vaiheessa vasta sukulaiset ja tuttavat uskoivat, kun mies kävi käsiksi minuun lasten nähden ja uhkasi tappavansa minut. Onneksi poliisit ehtivät väliin. En ole avioeron jälkeen ollut missään tekemisissä exän suvun kanssa enkä haluakaan olla. Exän sukulaiset haluaisivat jostain syystä olla kanssani tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te jotka siedätte kumppaniltanne, ihan sama on teillä lapsia vai, tuollaista käyttäytymismallia? Miten reagoitte jatkuvaan mitätöintiin ja dissaukseen? Kommenttien perusteella ette mitenkään? Vielä keskustelette siitä, että ei kannata reagoida mitenkään. Sekös narsistia harmittaa :) Ei hitto. Kuulostaa, että hiljaisella hyväksynnällä hyväksytte tuollaisen käytöksen, pahimmillaan vielä lapset siinä sivussa oppivat, että tuollainen käytös on ok. Toinen marttyyrimaisesti hyväksyy kaiken. En omalla kohdalla voisi ikinä kuvitella hyväksyväni tuollaista käytöstä keneltäkään sanomatta aika pahasti vastaan. Eli onko niin, että nämä alisteiset suhteet vaativat vahvan kumppanin (narsistin) ja heikon kumppanin (tossukka, sorry)? Tämän ketjun luettuani olen alkanut miettimään olenkohan itsekin narsisti? Etten nyt vaan ole vahingossa loukannut heikompaa, omaa mielipidettä olevan kumppanin tunteita. Jos hän lakaiseekin vaan kaiken paskan maton alla ja odottaa, että vuori maton alla on tarpeeksi korkea ja vasta sitten avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo kaiken kokemansa vääryyden. Apua.
Niin ainahan on tuo lopussa esittämäsi mahdollisuus, vaikka et olisikaan mitenkään narsisti.
Ja kukaan, joka ei ole ollut narsistisessa suhteessa, ei voi käsittää sitä dynamiikkaa mikä sellaisessa suhteessa on. Ainakaan itse en ole mikään tossukka, mutta se on vähän kuin antaisi koulukiusaajan kiusata itseään, jos lähtisi reagoimaan narsistin haluamalla tavalla.
Hän esimerkiksi näkee telkkarissa samanlaiset kengät, joita tykkäät käyttää ja hän toteaa, että on muuten rumat tuollaiset kengät. Hänhän toivoo, että alkaisit puolustaa itseäsi ja päivitellä, miten hän voi sanoa noin, kun sulla on samanlaiset kengät. Ihan oikeasti parasta on vaan olla ihan kuin ei tajuaisi mistään mitään ja kerätä todistusaineistoa sen verran, että on varma siitä, ettei kyse ole jostain yhdestä tai kahdesta väärinymmärryksestä ja sitten nostaa kytkintä. Tässä on sekin hyöty, että narsisti saa polttoainetta siitä, että saa sinut raivostumaan tai itkemään ja kun ei ole saanut sinua reagoimaan aiempiin kommentteihin, hän jättää sinut erotilanteessa rauhaan, koska olit tylsä narsistinen lähde, ja lähtee etsimään jotain uutta ja reagoivampaa uhria.
Ei kissakaan jaksa leikkiä kuin liikkuvalla lelulla.
Vierailija kirjoitti:
Miten te jotka siedätte kumppaniltanne, ihan sama on teillä lapsia vai, tuollaista käyttäytymismallia? Miten reagoitte jatkuvaan mitätöintiin ja dissaukseen? Kommenttien perusteella ette mitenkään? Vielä keskustelette siitä, että ei kannata reagoida mitenkään. Sekös narsistia harmittaa :) Ei hitto. Kuulostaa, että hiljaisella hyväksynnällä hyväksytte tuollaisen käytöksen, pahimmillaan vielä lapset siinä sivussa oppivat, että tuollainen käytös on ok. Toinen marttyyrimaisesti hyväksyy kaiken. En omalla kohdalla voisi ikinä kuvitella hyväksyväni tuollaista käytöstä keneltäkään sanomatta aika pahasti vastaan. Eli onko niin, että nämä alisteiset suhteet vaativat vahvan kumppanin (narsistin) ja heikon kumppanin (tossukka, sorry)? Tämän ketjun luettuani olen alkanut miettimään olenkohan itsekin narsisti? Etten nyt vaan ole vahingossa loukannut heikompaa, omaa mielipidettä olevan kumppanin tunteita. Jos hän lakaiseekin vaan kaiken paskan maton alla ja odottaa, että vuori maton alla on tarpeeksi korkea ja vasta sitten avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo kaiken kokemansa vääryyden. Apua.
Ei se mitätöinti ja dissaus ole aina jatkuvaa, vaan ensin voi tulla kymmenen kehua. Missä sanottiin, ettei kannata reagoida mitenkään? Minä muuten tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka dissaavat lapsiaan, esim kaupassa. Tuntuu aivan normikulttuurilta täälläpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te jotka siedätte kumppaniltanne, ihan sama on teillä lapsia vai, tuollaista käyttäytymismallia? Miten reagoitte jatkuvaan mitätöintiin ja dissaukseen? Kommenttien perusteella ette mitenkään? Vielä keskustelette siitä, että ei kannata reagoida mitenkään. Sekös narsistia harmittaa :) Ei hitto. Kuulostaa, että hiljaisella hyväksynnällä hyväksytte tuollaisen käytöksen, pahimmillaan vielä lapset siinä sivussa oppivat, että tuollainen käytös on ok. Toinen marttyyrimaisesti hyväksyy kaiken. En omalla kohdalla voisi ikinä kuvitella hyväksyväni tuollaista käytöstä keneltäkään sanomatta aika pahasti vastaan. Eli onko niin, että nämä alisteiset suhteet vaativat vahvan kumppanin (narsistin) ja heikon kumppanin (tossukka, sorry)? Tämän ketjun luettuani olen alkanut miettimään olenkohan itsekin narsisti? Etten nyt vaan ole vahingossa loukannut heikompaa, omaa mielipidettä olevan kumppanin tunteita. Jos hän lakaiseekin vaan kaiken paskan maton alla ja odottaa, että vuori maton alla on tarpeeksi korkea ja vasta sitten avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo kaiken kokemansa vääryyden. Apua.
Mitä kuvittelet saavuttavasi sanomalla narsistille tiukasti tai pahasti vastaan? Narsistin alkuperäinen isku oli eka erä, jonka hävisit. Ja siihen moni lopettaa. Sinä sitten haluat ottaa turpaasi myös erät kaksi, kolme ja neljä? Koska sellaista lopputulosta et tule saamaan, että saisit jotain hyvitystä itsellesi vaan tulet häviämään joka ainoan erän. Hukkaan heitettyä energiaa sekä omasta nenästä kaivettua verta.
Vierailija kirjoitti:
Miten te jotka siedätte kumppaniltanne, ihan sama on teillä lapsia vai, tuollaista käyttäytymismallia? Miten reagoitte jatkuvaan mitätöintiin ja dissaukseen? Kommenttien perusteella ette mitenkään? Vielä keskustelette siitä, että ei kannata reagoida mitenkään. Sekös narsistia harmittaa :) Ei hitto. Kuulostaa, että hiljaisella hyväksynnällä hyväksytte tuollaisen käytöksen, pahimmillaan vielä lapset siinä sivussa oppivat, että tuollainen käytös on ok. Toinen marttyyrimaisesti hyväksyy kaiken. En omalla kohdalla voisi ikinä kuvitella hyväksyväni tuollaista käytöstä keneltäkään sanomatta aika pahasti vastaan. Eli onko niin, että nämä alisteiset suhteet vaativat vahvan kumppanin (narsistin) ja heikon kumppanin (tossukka, sorry)? Tämän ketjun luettuani olen alkanut miettimään olenkohan itsekin narsisti? Etten nyt vaan ole vahingossa loukannut heikompaa, omaa mielipidettä olevan kumppanin tunteita. Jos hän lakaiseekin vaan kaiken paskan maton alla ja odottaa, että vuori maton alla on tarpeeksi korkea ja vasta sitten avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo kaiken kokemansa vääryyden. Apua.
Ei se ole noin yksinkertaista. Omat tähän ketjuun antamani esimerkit ovat olleet 15 vuoden ajalta, ja pahimmat verbaaliset ja aggressiivisetkin esimerkit vasta niiltä ajoilta, kun aloin pistämään kunnollisia rajoja. Eron aikana ja jälkeen asiat vain kärjistyivät, vaikka hän oli se, joka otti eron (ja varmaan juuri siksi, että aloin vaatimaan parempaa ja olin huono narsistinen lähde). Erossa hän ratkaisi minua ja vei ns. kaiken mm. taloudellisesti. Monelle ero voi olla vaarallista, varsinkin jos on itse ottanut eron narsistista.
Ensimmäiset kunnolliset narsistiset minuun kohdistuvat merkit alkoivat esiintymään n. 3 vuoden seurustelun kohdalla. Yksittäisiä juttuja tai "kriisejä" ehkä puolivuosittain, tai kerran vuodessa. Sitten oli pitkään hyvää, todella hyvää tai tarpeeksi hyvää.
Asiat muuttuivat huonompaan suuntaan pikkuhiljaa kunnes kärjistyivät kunnolla. Se oli pitkään niin hienovaraista, ettei sitä itsekään tajunnut, ja kun tajusi, se oli jo osittain pelkoa. Ja siinä välissä oma itsetunto ja itsenäisyys ihan palasina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkki erittäin tyypillisestä narsistisesta käyttäytymismallista! :D :D :D
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8eb70bad-6594-4ae9-904a-9c0dd85cf…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli veikkaus että narsistilla saattanut olla ankea lapsuus. Hiffasin että exälläni ei ainakaan ollut, oli perheen iltatähti, kaikkien lemmikki. Sai karkkia ja herkkuja muilta salaa. Aikuisena aina mukava ja fiksu vieraiden aikana, mutta kahdestaan ollessa joskus täysi piru. Eron jälkeen siskonsa soittelivat mulle ja kun hiukan valotin asioita eivät millään uskoneet, "ei suinkaan se meidän Matti nyt sellainen, kiltimpää saa hakea". Minusta siis tehtiin syntipukki suvulle valheilla.
Ex- aviomieheni on pesunkestävä narsisti. Exän vanhempien mukaan exäni eli heidän poikansa on luonnollisestikin hirvittävän fiksu ja oikeudentajuinen.
Exän lapsuus ei ollut ankea. Vaan pikemminkin viimeiaikaset tutkimustulokset, joiden mukaan lapsen liiallinen ja jatkuva kehuminen voivat myös aiheuttaa narsismia, koska silloinkaan ei kehity tervettä itsetuntoa. Ja tämä kyllä sopii exääni. Hänen äitinsä on aina, koko miehen iän, kehunut exääni maasta taivaaseen. Kun hän on niin viisas ja kaikin puolin älykäs. Ja kun muut oppilaatkin koulussa olivat vähemmän älykkäitä. Lisäksi ex-anoppini on aina ollut sellainen, että lapselle ei saa tulla paha mieli milloinkaan. Jos lapsi kaatui, hänelle työnnettiin suu täyteen suklaata ettei tule paha mieli ja itku. Jos exäni veljellä oli synttärit niin myös exälleni annettiin pieni lahja "ettei sen tule paha mieli kun velikin eli synttärisankari sai lahjan".
Exäni oli pirullinen kotona, muiden ihmisten läsnä ollessa iloinen huumoriveikko. Minuakaan ei kukaan meinannut uskoa aluksi, kun kerroin millainen hirviö mies oli kodin seinien sisäpuolella. "Ei kai, sehän on aina niin nauravainen ja iloinen". Siinä vaiheessa vasta sukulaiset ja tuttavat uskoivat, kun mies kävi käsiksi minuun lasten nähden ja uhkasi tappavansa minut. Onneksi poliisit ehtivät väliin. En ole avioeron jälkeen ollut missään tekemisissä exän suvun kanssa enkä haluakaan olla. Exän sukulaiset haluaisivat jostain syystä olla kanssani tekemisissä.
Täysi piru se minunkin exä oli. kun muita (lapsiamme) ei ollut näkemässä, oli tönimistä, haukkumista, nälvimistä jne. Vieraiden aikana hyvä seuramies, teki kotona kaiken, vaihtoi vaippaa, hoiti kahvintarjoilun, ja jälkeenpäin sain sukulaisilta kuulla että olen laiska lotko, mies tekee meillä kaiken ja minä vain makaan, no ei neljältä lapselta paljon ehdi makoilemaan. Hepä sen tiesivät .. Kun vieraat lähti alkoi arki... Kun alkoholi oli monen vuoden ryyppäämisen jälkeen tuhonnut exän aivosoluja tuli se kerran kurkkuihin kiinni, lapsi sattui olemaan kotona ja repi irti. Silloin ajattelin että oli viimeinen kerta, kultapoju saa nyt jäädä. Eniten eron jälkeen on vi**ttanut kun suku on edelleen sitä mieltä että minä olin syypää kaikkeen, kaikenlaista shittiä olen kuullut itsestäni. Yleensäkin parantuminen narsistista vie vuosia, ei siinä enää valheita haluaisi kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Miten te jotka siedätte kumppaniltanne, ihan sama on teillä lapsia vai, tuollaista käyttäytymismallia? Miten reagoitte jatkuvaan mitätöintiin ja dissaukseen? Kommenttien perusteella ette mitenkään? Vielä keskustelette siitä, että ei kannata reagoida mitenkään. Sekös narsistia harmittaa :) Ei hitto. Kuulostaa, että hiljaisella hyväksynnällä hyväksytte tuollaisen käytöksen, pahimmillaan vielä lapset siinä sivussa oppivat, että tuollainen käytös on ok. Toinen marttyyrimaisesti hyväksyy kaiken. En omalla kohdalla voisi ikinä kuvitella hyväksyväni tuollaista käytöstä keneltäkään sanomatta aika pahasti vastaan. Eli onko niin, että nämä alisteiset suhteet vaativat vahvan kumppanin (narsistin) ja heikon kumppanin (tossukka, sorry)? Tämän ketjun luettuani olen alkanut miettimään olenkohan itsekin narsisti? Etten nyt vaan ole vahingossa loukannut heikompaa, omaa mielipidettä olevan kumppanin tunteita. Jos hän lakaiseekin vaan kaiken paskan maton alla ja odottaa, että vuori maton alla on tarpeeksi korkea ja vasta sitten avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo kaiken kokemansa vääryyden. Apua.
Narsistihan on alkuun aivan unelmakumppani ja osaa ihmeellisesti hurmata ja sitoa toisen itseensä. Alku on melkein liiankin upeaa ja täydellisen hyvää ollakseen totta...
Kaikki se alistaminen, itsetunnon murentaminen, valheiden verkko ym. rakennetaan niin vaivihkaa ja taitavasti, että siihen ansaan vain jää, jos ei ole jo valmiiksi pesunkestävä narsistiasiantuntija (eli nähnyt niitä tyyppejä tarpeeksi monta / tarpeeksi kauan, että huomaa ne pienet vaivihkaiset merkit jo alussa ja kaukaa)!
Kun kaikki kunnolliset yhteydet mahdollisiin omiin sukulaisiin ja ystäviin on narsistin toimesta pikkuhiljaa estetty ja kielletty (milloin milläkin "hyvällä" syyllä), uhrista tehty vaivihkaa lähes täysin riippuvainen itsestä, arjen asioihin vaikutusmahdollisuudet saatu minimoitua, saatu uhri ajattelemaan ja uskomaan, että vika ja syy aivan kaikkeen löytyy uhrista itsestään, saatu hänet uskomaan että hän on se mielisairas tai peräti narsisti, saatu uhri uskomaan esim., että kaikki nauravat hänelle ja kaikki suorastaan vihaavat häntä tai vähintäänkin karsastavat häntä, että kukaan ei häntä koskaan auttaisi muuttamaan tilannetta, että kukaan ei koskaan auttaisi häntä nousemaan jaloilleen. Kaikki uhrin omaisuus ja mahdollisuudet itsenäiseen elämään on viekkaasti ja vähitellen hukattu... Ja niin edelleen....
Siitä pirullisesta verkosta ei vain kertakaikkiaan ole enää ollenkaan helppo päästä irti - saati uskoa itseensä ja siihen, että mitenkään enää pystyisi pärjäämään ja rakentamaan koko elämää ja ehjää minuutta uusiksi, alusta saakka! Jotkut hoksaavat ajoissa ja jaksavat vielä tulla pois siitä pimeästä kellarista. Sen jälkeen he tunnistavatkin narsistiset piirteet tulevista tuttavuuksista jo kaukaa, niin että osaavat pysyä mahdollisimman kaukana ja neutraalina yhteistyö- tai hurmausyrityksille! ;) <3
Tähän sopii oikein hyvin tarina elävältä keitettävästä sammakosta, miten se kuulemma tapahtuu:
Sammakko laitetaan pataan, sopivan mukavan lämpöiseen veteen. sen jälkeen alle laitetaan pieni tuli niin, että veden lämpötila nousee pikkuhiljaa. Sammakon elimistö tottuu tähän hienoiseen, jatkuvaan lämpötilan nousuun, eikä huomaa siinä mitään vaarallista. Se vain jatkaa köllöttelyään ihanan lämpöisessä kylvyssänsä... Kunnes sen lihasten ja hermoston valkuaisaineet alkavat huomaamatta hyytyä kuin kanamunanvaluainen kuumassa vedessä.
Kun se viimein huomaa olevansa pulassa, on jo liian myöhäistä: se ei kykene enää liikkumaan niin tehokkaasti, että pääsisi loikkaamaan padasta pois - ja niin kuolema on jo ovella, ilman että avuttomaan tilaan joutunut sammakko voisi asialle yhtään mitään!
Taatusti äänestän! :D kirjoitti:
Esimerkki erittäin tyypillisestä narsistisesta käyttäytymismallista! :D :D :D
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8eb70bad-6594-4ae9-904a-9c0dd85cf…
Täydellinen esimerkki siitä miten keskustelu narsistin kanssa kulkee. Itse hän valehtelee ja sen jälkeen vetäytyy vastuusta, sälyttää vastuun muille ja huomaat lopuksi olleesi hankala ihminen joka edes kehtasi kaikessa tyhmyydessään nostaa epäkohdan esille.
Vierailija kirjoitti:
Moni narsisti valehtelee huomattavan paljon. (Ei kaikki.)
Senkin huomasin vasta vuosien jälkeen. Kun muutama pieni asia oli täyttä puppua, aloin kyseenalaistaa aiempiakin puheita ja ehkä hieman epäillen kaikkia lausuntoja. Ja niinpä huomasin valehtelun olevan päivittäistä. Hurja määrä pieniä valheita. Isoista en saanut kiinni.
Minusta ei ole narsismia ilman valhetta. Ovat eräänlaisia synonyymeja ihmisen tavalle olla olemassa. Tai harhaisuus, mutta sehän on valheen muoto.
Ja nämä lähes mykät narsistit valehtevat salaamalla. He eivät paljasta itsestään mitään todellista mutta nauttivat kyllä sinun heikkouksiesi kartoittamisesta kun avaat heille murheitasi heikkona hetkenä.
Narsisti ei luota muihin ihmisiin ja se ajaa heidät joko salailemaan ja/tai satuilemaan. Sitten vielä se ettei hän edes muista miten asiat menivät. Eli säveltävät usein sellaista mikä ns kuulostaa hyvältä tai minkä uskovat tilanteessa toimivan. Mikä periaatteessa voi tarkoittaa että lurittelevat eri ihmisille eri tarinan.
Että joo, kyllä kaikki narskut puhuvat paskaa, värittävät asiat omaksi edukseen ja suoranaisesti valehtelevat. He ovat valheen ruumillistumia. Tämän kun ymmärtää tajuaa miksi narsismi on niin vaarallista niille, jotka pyrkivät elämään rehellisesti, autenttisesti ja pelaamatta suhdepelejä. Narsisti koettaa kaikin keinoin saada paskan myytyä totena. Se on hänen pelinsä ydin.
Nämä kaksi maailmaa (elämisen ja olemisen tapaa) ovat täysin irrallaan toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli veikkaus että narsistilla saattanut olla ankea lapsuus. Hiffasin että exälläni ei ainakaan ollut, oli perheen iltatähti, kaikkien lemmikki. Sai karkkia ja herkkuja muilta salaa. Aikuisena aina mukava ja fiksu vieraiden aikana, mutta kahdestaan ollessa joskus täysi piru. Eron jälkeen siskonsa soittelivat mulle ja kun hiukan valotin asioita eivät millään uskoneet, "ei suinkaan se meidän Matti nyt sellainen, kiltimpää saa hakea". Minusta siis tehtiin syntipukki suvulle valheilla.
Ex- aviomieheni on pesunkestävä narsisti. Exän vanhempien mukaan exäni eli heidän poikansa on luonnollisestikin hirvittävän fiksu ja oikeudentajuinen.
Exän lapsuus ei ollut ankea. Vaan pikemminkin viimeiaikaset tutkimustulokset, joiden mukaan lapsen liiallinen ja jatkuva kehuminen voivat myös aiheuttaa narsismia, koska silloinkaan ei kehity tervettä itsetuntoa. Ja tämä kyllä sopii exääni. Hänen äitinsä on aina, koko miehen iän, kehunut exääni maasta taivaaseen. Kun hän on niin viisas ja kaikin puolin älykäs. Ja kun muut oppilaatkin koulussa olivat vähemmän älykkäitä. Lisäksi ex-anoppini on aina ollut sellainen, että lapselle ei saa tulla paha mieli milloinkaan. Jos lapsi kaatui, hänelle työnnettiin suu täyteen suklaata ettei tule paha mieli ja itku. Jos exäni veljellä oli synttärit niin myös exälleni annettiin pieni lahja "ettei sen tule paha mieli kun velikin eli synttärisankari sai lahjan".
Exäni oli pirullinen kotona, muiden ihmisten läsnä ollessa iloinen huumoriveikko. Minuakaan ei kukaan meinannut uskoa aluksi, kun kerroin millainen hirviö mies oli kodin seinien sisäpuolella. "Ei kai, sehän on aina niin nauravainen ja iloinen". Siinä vaiheessa vasta sukulaiset ja tuttavat uskoivat, kun mies kävi käsiksi minuun lasten nähden ja uhkasi tappavansa minut. Onneksi poliisit ehtivät väliin. En ole avioeron jälkeen ollut missään tekemisissä exän suvun kanssa enkä haluakaan olla. Exän sukulaiset haluaisivat jostain syystä olla kanssani tekemisissä.
Täysi piru se minunkin exä oli. kun muita (lapsiamme) ei ollut näkemässä, oli tönimistä, haukkumista, nälvimistä jne. Vieraiden aikana hyvä seuramies, teki kotona kaiken, vaihtoi vaippaa, hoiti kahvintarjoilun, ja jälkeenpäin sain sukulaisilta kuulla että olen laiska lotko, mies tekee meillä kaiken ja minä vain makaan, no ei neljältä lapselta paljon ehdi makoilemaan. Hepä sen tiesivät .. Kun vieraat lähti alkoi arki... Kun alkoholi oli monen vuoden ryyppäämisen jälkeen tuhonnut exän aivosoluja tuli se kerran kurkkuihin kiinni, lapsi sattui olemaan kotona ja repi irti. Silloin ajattelin että oli viimeinen kerta, kultapoju saa nyt jäädä. Eniten eron jälkeen on vi**ttanut kun suku on edelleen sitä mieltä että minä olin syypää kaikkeen, kaikenlaista shittiä olen kuullut itsestäni. Yleensäkin parantuminen narsistista vie vuosia, ei siinä enää valheita haluaisi kuulla.
Musta tuntuu, että on tosi hankalaa päästä yli pitkästä avioliitostani tämän narsistimiehen kanssa. Henkiset vaurioni ovat todella syvät. En oikein edes osaa kuvitella itselleni uutta parisuhdetta. Mulla on koko ajan tuntosarvet herkällä.
Kävin jokin aika sitten sokkotreffeillä. Ajattelin, että eihän siitä haittaa ole. Mutta en tiedä olenko jo vainoharhainen vai mitä, mutta kahden tunnin treffit miehen kanssa kyllä saivat narsistitutkani piippaamaan. Tuntuu, että haistan jo liian herkästi. Mies oli kovin merkkivaatetietoinen ja käytti lähes koko tapaamisemme saavutuksistaan kertomiseen. Kuinka hän on niiiiiin matkustellut ulkomailla ja kuinka hän tekee niin vaativaa työtä. Kertoi myös tarkasti kuinka paljon mikäkin hänen ulkomaanmatkansa oli maksanut. Kertoi etsivänsä itselleen naisystävää joka toiselle viikolle eli lapsivapaille viikoille. Lapsenhoitoviikoillaan hän ei kuulemma voi viettää aikaa mahdollisen uuden naisystävän kanssa. Ja kun kerroin keskustelujemme ohessa, että työni sisältää jonkin verran matkustamista, hän sanoi heti että "ai, sä siis matkustat myös hänen lapsivapailla viikoillaan...". Ei ollut lainkaan kiinnostunut minusta ihmisenä. Ei jatkoon.