Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Keskustelutyyli on sellainen, että ihmettelet kesken keskustelun, kun fiksulta vaikuttava ihminen on jotenkin niin epälooginen ja ei pysy asiassa ollenkaan. Toinen ihmetyksen aihe on, että käyttäytyy lapsellisesti.
Narsismista ei puhuttu vielä 20 vuotta sitten. Muistan, kun yhden ”keskustelun” tuksinassa tulin verranneeksi häntä taaperoon, jolla on ongelmia pottahommien kanssa. Oltiin silloin jo yli 40 molemmat. Mutta sellainen hän oli, mutta uhmakkaasti vaan vaatimassa ja vaatimassa. Silloin kun ei ollut syyttämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2-3% väestöstä on oikeastaan aika paljon. Jos on vaikka 400 facebook-tuttua niin laskennallisesti siellä olisi 8-12 narsistia mukana.
Sitten on vielä isompi porukka joilla on runsaasti narsistisia piirteitä, mutta ei kuitenkaan niin voimakkaita että täyttäisivät diagnostiset kriteerit.
Lisäksi sekä narsistisen pershäiriön diagnostiset rajat täyttävät että nuo rajat nippa nappa alittavat (mutta silti paljon n-piirteitä omaavat) ovat usein ongelmissa ihmissuhteissa ja työelämässä ja siksi heillä on usein lukuisia kariutuneita parisuhteita ja ystävyyssuhteita ja usein myös lyhyeksi jääneitä työsuhteita/opintoja (lue: toisin sanoen normaalia enemmän ex-puolisoita, ex-kavereita ja ex-työkavereita).
Myös ADHD- diagnoosin saaneet ovat usein ongelmissaihmissuhteissa ja työelämässä ja heillä on usein lukuisia karioutuneita parosuhteita ja ystävyyssuhteita ja usein myös lyhyeksi jääneitä työsuhteita ja opintoja (lue: ts.normaalia enemmän ex-puolisoita, ex-kavereita ja ex-työkavereita).
Ja turha väittää, että ADHD- diagnosoidut tai muut NEPSYt ovat myös narsisteja!
Adhd ja narsismi eivät sulje toisiaan pois🙄
Adhd-ihmisellä usein traumoinaan ymmärtämätön kotikasvatus, koulukiusaamista, ulkopuolisuuden ja huonommuuden tunteita, ihmissuhdevaikeuksia, jotka kaikki altistavat persoonallisuushäiriöille.
Ei. Eikä se että on haava sormessa tai punaiset hiukset ja iso perse. Ei nyt vedetä tähän kaikkea mukaan mikä ei kuulu asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun puhutaan ilminarsistista ja piilonarsistista niin voiko olla molempia?
En osaa eksästä oikein määritellä kumpaa olisi, sillä piirteitä on molemmista. Vastaavasti molemmissa on piirteitä jotka eivät sovi kuvioon lainkaan.
Ja kyseessä todella julma hirviö, että olen jopa miettinyt voiko olla psykopaatti ja onko silloin yhteyttä enemmän ilmi- vai piilonarsismiin?
En ole tutustunut lainkaan ilmi- ja piilonarsismin käsitteisiin, mutta eksäni on haavoittuvainen narsisti, mid range narsisti ja myös luultavasti psykopaatti. Lisäksi sellainen communal narsisti, joka kaveeraa kaikkien kanssa ja auttaa ihmisiä ja luultavasti onnistuu näin pitämään itseään hyvänä ihmisenä. Ja minäkin erehdyin pitämään häntä sosiaalisena ja avuliaana sen sijaan, että kulkeekin koko ajan kokemassa verkkoja.
Nämä ilmi ja piilonarsu käsitteet, kuin myös ohut-ja paksunahkaisuus käsitteet ovat täyttä huuhaata ja varmaan jonkun psykopaatin kehittämiä että saadaan hämmennettyä koko narsismi käsite aivan päälaelleen. Narsistin uhrejakin kun näissä monissa tämän sortin artikkeleissa väitetään myös toisen sortin narsisteiksi.
Onneksi täällä aikalailla ymmärretään ettei uhri ole narsisti.
Miksi ne ovat sinusta täyttä huuhaata? Käsittääkseni käsitteet ovat psykiatrien ja psykologien kehittämiä, ja mielestäni kumpaakin narsismia on olemassa. Kun narsisistin uhri on lapsi, on suuri vaara, että hänellekin kehittyy narsismia, vanhemmistaanhan hän saa mallin. Tämä on se tapaus, jossa uhrista voi tulla myös narsisti. Yleensä en ole muuten nähnyt uhreja väitetyn narsisteiksi, voisitko laittaa tähän linkin yhteen artikkeliin niistä monista, jossa mielestäsi sellaista väitetään? Kuulostaa aika erikoiselta. Kiitos.

Joo tämä toki selvää että narsistin lapsesta eli uhrista voi tulla narsisti myös. Etsin sinulle tänään myöhemmin niitä artikkeleita jossa näin on asia väännetty. Onko muilla samanlaisia havaintoja muuten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun puhutaan ilminarsistista ja piilonarsistista niin voiko olla molempia?
En osaa eksästä oikein määritellä kumpaa olisi, sillä piirteitä on molemmista. Vastaavasti molemmissa on piirteitä jotka eivät sovi kuvioon lainkaan.
Ja kyseessä todella julma hirviö, että olen jopa miettinyt voiko olla psykopaatti ja onko silloin yhteyttä enemmän ilmi- vai piilonarsismiin?
En ole tutustunut lainkaan ilmi- ja piilonarsismin käsitteisiin, mutta eksäni on haavoittuvainen narsisti, mid range narsisti ja myös luultavasti psykopaatti. Lisäksi sellainen communal narsisti, joka kaveeraa kaikkien kanssa ja auttaa ihmisiä ja luultavasti onnistuu näin pitämään itseään hyvänä ihmisenä. Ja minäkin erehdyin pitämään häntä sosiaalisena ja avuliaana sen sijaan, että kulkeekin koko ajan kokemassa verkkoja.
Nämä ilmi ja piilonarsu käsitteet, kuin myös ohut-ja paksunahkaisuus käsitteet ovat täyttä huuhaata ja varmaan jonkun psykopaatin kehittämiä että saadaan hämmennettyä koko narsismi käsite aivan päälaelleen. Narsistin uhrejakin kun näissä monissa tämän sortin artikkeleissa väitetään myös toisen sortin narsisteiksi.
Onneksi täällä aikalailla ymmärretään ettei uhri ole narsisti.
Miksi ne ovat sinusta täyttä huuhaata? Käsittääkseni käsitteet ovat psykiatrien ja psykologien kehittämiä, ja mielestäni kumpaakin narsismia on olemassa. Kun narsisistin uhri on lapsi, on suuri vaara, että hänellekin kehittyy narsismia, vanhemmistaanhan hän saa mallin. Tämä on se tapaus, jossa uhrista voi tulla myös narsisti. Yleensä en ole muuten nähnyt uhreja väitetyn narsisteiksi, voisitko laittaa tähän linkin yhteen artikkeliin niistä monista, jossa mielestäsi sellaista väitetään? Kuulostaa aika erikoiselta. Kiitos.
Tää on aika pitkä mutta tässäkin oli aiheesta jokseenkin kyseenalaistakin juttua ja tästä samasta asiasta on ollut nyt viimeaikoina yhä enemmän puolesta ja vastaan. Onneksi on myös vastaan, ettei kaikkea niellä sellaisenaan.. https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
Vierailija kirjoitti:
Eräs keino, jolla tunnistaa manipulointi: alat epäillä itseäsi ja omaa todellisuustajuasi.
Hän kääntää jotenkin asian sinun syyksesi ja sinulle tulee olo, että haluaisit nauhoittaa keskustelun, jotta voisit olla varma mitä sanottiin. Hän väittää mustaa valkoiseksi.
Jos sinulla on traumatausta, olet altis manipulaatiolle, ja he haistavat sen.
Pakene heti, älä katso taakse, niin voit pelastua. Omaa vaistoa kannattaa kuunnella. Eläimetkin lähtevät heti pakoon vaiston varassa ja pelastavat näin henkensä, eivät ne jää analysoimaan "olenkohan kuvitellut kaiken".
T. Joten kuten hullun kynsistä selviytynyt
Niin, kuten valkohäntäpeura singahtaa peltojen yli lähes lentämällä, kunnanrajoista piittaamatta. No ei ole ihmisellä yhtä helppoa unohtaa. Jos on vuosikymmeniä oltu tekemisissä triggereitä tulee kaikesta elämään liittyvästä. Enitenhän narsistia kiinnosti kaikki. Narsistia kiinnosti kaikki, varsinkin kotiin ja yksityisyyteen liittyvä.
Tietysti on primitiivireaktioita, mutta kyllä ajatteleva, tunteva ihminen jonkin verran eroaa eläimistä.
Narsistit ovat julmimpia ihmisiä. Heillä on ilo tehdä vahinkoa muille. He valehtelevat, teeskentelevät ja leikkivät olevansa uhreja – kun totuus on, että he vahingoittavat muita. Piilotetut narsistit ovat vaarallisia, koska he teeskentelevät olevansa hyviä ihmisiä, mutta eivät ole sitä.
He ovat kuin vampyyrejä, jotka imevät kaiken elämäsi ilon. Sitten heti kun he varmistavat korvaavan, he tuhoavat elämäsi kokonaan. Oikealla luodilla ampuminen on ystävällistä, mutta he ovat liian pelkuria tehdäkseen sitä. Ne jättävät sinut verta elämään.
Tampereella on pahamaineinen arkkitehti, joka on tunnettu siitä, miten hän käyttää, pahoinpitelee ja roskaa naisia. Silti hän selviää, kun hän teeskentelee olevansa jotain mitä hän ei ole – sydämetön, paha, julma narsisti, joka on sarjapettäjä ja hyväksikäyttö on suljettujen ovien takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun puhutaan ilminarsistista ja piilonarsistista niin voiko olla molempia?
En osaa eksästä oikein määritellä kumpaa olisi, sillä piirteitä on molemmista. Vastaavasti molemmissa on piirteitä jotka eivät sovi kuvioon lainkaan.
Ja kyseessä todella julma hirviö, että olen jopa miettinyt voiko olla psykopaatti ja onko silloin yhteyttä enemmän ilmi- vai piilonarsismiin?
En ole tutustunut lainkaan ilmi- ja piilonarsismin käsitteisiin, mutta eksäni on haavoittuvainen narsisti, mid range narsisti ja myös luultavasti psykopaatti. Lisäksi sellainen communal narsisti, joka kaveeraa kaikkien kanssa ja auttaa ihmisiä ja luultavasti onnistuu näin pitämään itseään hyvänä ihmisenä. Ja minäkin erehdyin pitämään häntä sosiaalisena ja avuliaana sen sijaan, että kulkeekin koko ajan kokemassa verkkoja.
Nämä ilmi ja piilonarsu käsitteet, kuin myös ohut-ja paksunahkaisuus käsitteet ovat täyttä huuhaata ja varmaan jonkun psykopaatin kehittämiä että saadaan hämmennettyä koko narsismi käsite aivan päälaelleen. Narsistin uhrejakin kun näissä monissa tämän sortin artikkeleissa väitetään myös toisen sortin narsisteiksi.
Onneksi täällä aikalailla ymmärretään ettei uhri ole narsisti.
Miksi ne ovat sinusta täyttä huuhaata? Käsittääkseni käsitteet ovat psykiatrien ja psykologien kehittämiä, ja mielestäni kumpaakin narsismia on olemassa. Kun narsisistin uhri on lapsi, on suuri vaara, että hänellekin kehittyy narsismia, vanhemmistaanhan hän saa mallin. Tämä on se tapaus, jossa uhrista voi tulla myös narsisti. Yleensä en ole muuten nähnyt uhreja väitetyn narsisteiksi, voisitko laittaa tähän linkin yhteen artikkeliin niistä monista, jossa mielestäsi sellaista väitetään? Kuulostaa aika erikoiselta. Kiitos.
Tämä henkilö puhuu myös tuota ajatusta vastaan että narsistin uhri olisi myös eräänlainen narsisti. Onneksi on näitä tämän suuntauksen vastustajiakin siis. On tästä asiasta ollut täälläkin puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Narsistit ovat julmimpia ihmisiä. Heillä on ilo tehdä vahinkoa muille. He valehtelevat, teeskentelevät ja leikkivät olevansa uhreja – kun totuus on, että he vahingoittavat muita. Piilotetut narsistit ovat vaarallisia, koska he teeskentelevät olevansa hyviä ihmisiä, mutta eivät ole sitä.
He ovat kuin vampyyrejä, jotka imevät kaiken elämäsi ilon. Sitten heti kun he varmistavat korvaavan, he tuhoavat elämäsi kokonaan. Oikealla luodilla ampuminen on ystävällistä, mutta he ovat liian pelkuria tehdäkseen sitä. Ne jättävät sinut verta elämään.
Tampereella on pahamaineinen arkkitehti, joka on tunnettu siitä, miten hän käyttää, pahoinpitelee ja roskaa naisia. Silti hän selviää, kun hän teeskentelee olevansa jotain mitä hän ei ole – sydämetön, paha, julma narsisti, joka on sarjapettäjä ja hyväksikäyttö on suljettujen ovien takana.
Narsisteja on erilaisia, ihan kuin kaikki ihniaet keskenään ovat erilaisia. Toiset narsistit enemmän ja näyttävämmin narsistisia kun taas toiset hillitymmin ja ehkä salakavalammin.
Kuitenkin... Kaikki narsistit ovat tarvittaessa "piilossa" ja piilottavat narsisminsa erinomaisesti. Ovathan he kamaleontteja ja muuntautuvat aina sen oman tarkoitusperänsä mukaan. Ei narsisteilla olisi uhreja jos he olisivat avoimesti julmia alusta asti.
Kaikki narsistit ovat sitä sanaa kastia, eri paketissa. Kaikki he ovat piilotettuja ja toisinaan avoimesti oksentavat päällesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun puhutaan ilminarsistista ja piilonarsistista niin voiko olla molempia?
En osaa eksästä oikein määritellä kumpaa olisi, sillä piirteitä on molemmista. Vastaavasti molemmissa on piirteitä jotka eivät sovi kuvioon lainkaan.
Ja kyseessä todella julma hirviö, että olen jopa miettinyt voiko olla psykopaatti ja onko silloin yhteyttä enemmän ilmi- vai piilonarsismiin?
En ole tutustunut lainkaan ilmi- ja piilonarsismin käsitteisiin, mutta eksäni on haavoittuvainen narsisti, mid range narsisti ja myös luultavasti psykopaatti. Lisäksi sellainen communal narsisti, joka kaveeraa kaikkien kanssa ja auttaa ihmisiä ja luultavasti onnistuu näin pitämään itseään hyvänä ihmisenä. Ja minäkin erehdyin pitämään häntä sosiaalisena ja avuliaana sen sijaan, että kulkeekin koko ajan kokemassa verkkoja.
Nämä ilmi ja piilonarsu käsitteet, kuin myös ohut-ja paksunahkaisuus käsitteet ovat täyttä huuhaata ja varmaan jonkun psykopaatin kehittämiä että saadaan hämmennettyä koko narsismi käsite aivan päälaelleen. Narsistin uhrejakin kun näissä monissa tämän sortin artikkeleissa väitetään myös toisen sortin narsisteiksi.
Onneksi täällä aikalailla ymmärretään ettei uhri ole narsisti.
Miksi ne ovat sinusta täyttä huuhaata? Käsittääkseni käsitteet ovat psykiatrien ja psykologien kehittämiä, ja mielestäni kumpaakin narsismia on olemassa. Kun narsisistin uhri on lapsi, on suuri vaara, että hänellekin kehittyy narsismia, vanhemmistaanhan hän saa mallin. Tämä on se tapaus, jossa uhrista voi tulla myös narsisti. Yleensä en ole muuten nähnyt uhreja väitetyn narsisteiksi, voisitko laittaa tähän linkin yhteen artikkeliin niistä monista, jossa mielestäsi sellaista väitetään? Kuulostaa aika erikoiselta. Kiitos.
Tää on aika pitkä mutta tässäkin oli aiheesta jokseenkin kyseenalaistakin juttua ja tästä samasta asiasta on ollut nyt viimeaikoina yhä enemmän puolesta ja vastaan. Onneksi on myös vastaan, ettei kaikkea niellä sellaisenaan.. https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
Oletko siis eri mieltä jakamasi artikkelin kanssa vai mitä tarkoitat?

Enkä siis väitä että tässäkään artikkelissa olisi kaikki mennyt metsään, mutta aika paljon rasahtelee tuon ohutnahkaisen narsistin kohdalla...

Kyllä. Lyhykäisyydessään, Ei ole mitään ohut-ja paksunahkaisia narsisteja.

Samaa mieltä :) 151
Niin, mitätöintihän oli yksi lempikeino.
Vierailija kirjoitti:
Vääriä tulkintoja
n. 10 %: lla suomalaisista on narsistisia ja psykopaattisia piirteitä ilman, että heillä on persoonallisuushäiriö. Piirteet aiheuttavat tavallisesti merkittäviä hankaluuksia ja ongelmia sekä henkilölle itselleen, että hänen lähellä oleville.
Narsistityyppistä käyttäytymistä voi näkyä monissa mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriöissä ilman, että kyse olisi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
Esimerkiksi ADHD- ja Aspergerin oireyhtymä voidaan usein väärin tulkita narsismiksi niissä yleisesti esiintyvän impulsiivisen käyttäytymisen vuoksi. Nämä voivat osaltaan selittää narsismi-termin käytön yleisyyden.
Tässä terkkuja kaikille!
Psykiatri tekee diagnoosin.
ADHD- ja Aspergerin oireyhtymä tulkitaan liian usein narsismiksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen korjaan, etteivät aspergerit puhu aina totta. Tämä on ihan täyttä hölynpölyä, jota ihmiset, jotka eivät asseja tunne hokevat.
Asperger toteaa kyllä suoraan sen minkä kokee, mutta sekin on usein hänen tulkintansa. Assit osaavat myös nentin tavan jättää asioita sanomatta. Tai napata tekstistä sen itselleen edullisen pointin.
Kiitos korjauksesta. En tosiaan tiennyt tätä. Luulin että assit ovat ina oikeudenmukaisia ja umpirehellisiä
Aspergerkin voi olla narsisti, sosiopaatti, psykopaatti. Ei Asperger tee ihmistä automaattisesti hyväksi ja rehelliseksi. Sehän on vain rakenne-ero aivoissa.
Monia asseja kiusataan lapsena, joten he ovat jopa alttiita sairastumaan persoonallisuushäiriöihin. Psykopatti on taas sairas syntymästään saakka.
Siksi että tämä ketju sisältää vääriä yleistyksiä. Edellä sellainen..
narsistin keskustelutyyli on joukolla linkkiytyä jotakin ihmistä vastaan. siinä on lauma KIUSAAJIA!
naisvalta ala pahin.
sitä miten yksi jätetään ulkopuolelle kaikesta, tiedosta. kutsuista jne. kaikista esim. työpaikan yhteisistä asioista.
Huomaat ennen pitkää, että itse taannut narsistin kanssa keskustellessa. Et olekaan enää se järkvästi ja asiallisesti keskusteleva aikuinen. Tasapainosi horjuu. Aika varmat merkit, että enää ei olla enää ihan normaali suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun puhutaan ilminarsistista ja piilonarsistista niin voiko olla molempia?
En osaa eksästä oikein määritellä kumpaa olisi, sillä piirteitä on molemmista. Vastaavasti molemmissa on piirteitä jotka eivät sovi kuvioon lainkaan.
Ja kyseessä todella julma hirviö, että olen jopa miettinyt voiko olla psykopaatti ja onko silloin yhteyttä enemmän ilmi- vai piilonarsismiin?
En ole tutustunut lainkaan ilmi- ja piilonarsismin käsitteisiin, mutta eksäni on haavoittuvainen narsisti, mid range narsisti ja myös luultavasti psykopaatti. Lisäksi sellainen communal narsisti, joka kaveeraa kaikkien kanssa ja auttaa ihmisiä ja luultavasti onnistuu näin pitämään itseään hyvänä ihmisenä. Ja minäkin erehdyin pitämään häntä sosiaalisena ja avuliaana sen sijaan, että kulkeekin koko ajan kokemassa verkkoja.
Nämä ilmi ja piilonarsu käsitteet, kuin myös ohut-ja paksunahkaisuus käsitteet ovat täyttä huuhaata ja varmaan jonkun psykopaatin kehittämiä että saadaan hämmennettyä koko narsismi käsite aivan päälaelleen. Narsistin uhrejakin kun näissä monissa tämän sortin artikkeleissa väitetään myös toisen sortin narsisteiksi.
Onneksi täällä aikalailla ymmärretään ettei uhri ole narsisti.
Miksi ne ovat sinusta täyttä huuhaata? Käsittääkseni käsitteet ovat psykiatrien ja psykologien kehittämiä, ja mielestäni kumpaakin narsismia on olemassa. Kun narsisistin uhri on lapsi, on suuri vaara, että hänellekin kehittyy narsismia, vanhemmistaanhan hän saa mallin. Tämä on se tapaus, jossa uhrista voi tulla myös narsisti. Yleensä en ole muuten nähnyt uhreja väitetyn narsisteiksi, voisitko laittaa tähän linkin yhteen artikkeliin niistä monista, jossa mielestäsi sellaista väitetään? Kuulostaa aika erikoiselta. Kiitos.
Tää on aika pitkä mutta tässäkin oli aiheesta jokseenkin kyseenalaistakin juttua ja tästä samasta asiasta on ollut nyt viimeaikoina yhä enemmän puolesta ja vastaan. Onneksi on myös vastaan, ettei kaikkea niellä sellaisenaan.. https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
Enkä siis väitä että tässäkään artikkelissa olisi kaikki mennyt metsään, mutta aika paljon rasahtelee tuon ohutnahkaisen narsistin kohdalla...
Ok, sinulla on täysi oikeus olla sitä mieltä. Itse uskon jakamasi artikkelin olevan melko lailla oikea analyysissaan. Eli lapselle syntyy jo hyvin varhain vuorovaikutussuhteessa trauma, joka synnyttää narsismin. Lisäksi uskon, että se tekee narsismin parantamisesta niin vaikeaa, lähes mahdotonta. Onneksi heitä voi oppia välttämään edes.
Maailmassa on miljoonia musiikkikappaleita mutta vain muutama suomenkielinen keskustelupalsta joten älkää spämmätkö noita YouTube biisejä tänne.