Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Ei kun en kirjoittanut tuota ekaa vaan sen, johon tämä tuli vastauksena.
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutka piippaa vahvasti. Toivottavasti Susannalle ei käy kovin pahasti.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Susanna-Laineen-kanssa-seurusteleva-Petri…
Mikä tässä piippaa? Julkisuudenhakuinen räppäri heittää rooliin kuuluvaa typerää läppää - so?
Luin satunnaisella otannalla tästä ketjusta kommentteja ja sanoisin, että jos ei ole alan koulutusta ja kokemusta, niin olisi syytä pidättäytyä antamasta mitään psykologisia analyyseja tai diagnoseja - antavat lähinnä antajasta typerän kuvan.
Itselläni on yli 30 vuoden kokemus narsismista väkivaltaisen narsistin läheisenä. Luuletko, että en tiedä aiheesta mitään tuon kokemuksen perusteella?
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutka piippaa vahvasti. Toivottavasti Susannalle ei käy kovin pahasti.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Susanna-Laineen-kanssa-seurusteleva-Petri…
Mikä tässä piippaa? Julkisuudenhakuinen räppäri heittää rooliin kuuluvaa typerää läppää - so?
Luin satunnaisella otannalla tästä ketjusta kommentteja ja sanoisin, että jos ei ole alan koulutusta ja kokemusta, niin olisi syytä pidättäytyä antamasta mitään psykologisia analyyseja tai diagnoseja - antavat lähinnä antajasta typerän kuvan.
- kova vauhti suhteessa (lovebombing ja kiireentuntu)
- Susanna aivan myyty (lovebombing)
- narsistimiehelle ominainen lapsellisuus (pukeutuminen, tyyli, jutut, alkoholi)
- esineellistää naisia
No, aika näyttää.
Täytyy sanoa etten Petriä paremmin tunne mutta kyllä tuo naisten esineellistäminen ja räppäreille ominainen tyyli puhuu paljon narsismin puolesta. Susannasta sen puoleen olen jotenkin aina tykännyt. Hän vaikuttaa aivan ihanalta empaattiselta ihmiseltä.
Täälläkin tutka huutaa, mutta toivottavasti olen täysin väärässä.
Ratkaisu heille joille sellainen on mahdollinen kirjoitti:
Sata tapaa tappaa sielu -kirja.
On olemassa tapa narsistin lapsena erkaantua haitallisista käyttäytymismalleista. Psykologia siihen ei tosin valitettavati riitä.
Luojan ihmeet tosin kyllä.
Niin kaukaahaetulta kuin se tässä tämän yhden viestin aikana kuulostaakin, rukoilkaa kuten Raamattu opettaa, jos tuossa tilanteessa olette, niin ihmeet kyllä alkavat.
Jeesus teitä kaikkia sinuatkoot, etenkin näinä lopunaikoina.
Pelasta itsesi Jeesukselta hihhuli🙄

Petri Nygård on fiktiivinen hahmo, Petri Laurila fiksu ja symppis.

Kuten sanottu, aika näyttää. Lisätään listalle, että Petrin äiti on alkoholisti. Lähimmistä narsisteistani kaksi kolmesta on alkoholistiäidin poikia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutka piippaa vahvasti. Toivottavasti Susannalle ei käy kovin pahasti.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Susanna-Laineen-kanssa-seurusteleva-Petri…
Mikä tässä piippaa? Julkisuudenhakuinen räppäri heittää rooliin kuuluvaa typerää läppää - so?
Luin satunnaisella otannalla tästä ketjusta kommentteja ja sanoisin, että jos ei ole alan koulutusta ja kokemusta, niin olisi syytä pidättäytyä antamasta mitään psykologisia analyyseja tai diagnoseja - antavat lähinnä antajasta typerän kuvan.
- kova vauhti suhteessa (lovebombing ja kiireentuntu)
- Susanna aivan myyty (lovebombing)
- narsistimiehelle ominainen lapsellisuus (pukeutuminen, tyyli, jutut, alkoholi)
- esineellistää naisia
No, aika näyttää.
Täytyy sanoa etten Petriä paremmin tunne mutta kyllä tuo naisten esineellistäminen ja räppäreille ominainen tyyli puhuu paljon narsismin puolesta. Susannasta sen puoleen olen jotenkin aina tykännyt. Hän vaikuttaa aivan ihanalta empaattiselta ihmiseltä.
Täälläkin tutka huutaa, mutta toivottavasti olen täysin väärässä.
Petri Nygård on fiktiivinen hahmo, Petri Laurila fiksu ja symppis.
Miksi kukaan fiksu ja symppis ihminen antaisi noin idiootin kuvan itsestään? Kysyn vaan...
Todella vastenmielinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsisti exäni oli niin pihi, että hankki mielummin kuumimmilla kesähelteillä toistuvasti lämpöhalvauksen kuin osti shortsit. Aina olivat liian kalliita tai sitten vääränlaiset, kun ei löytynyt samanlaisia kuin ihanasta Thaimaasta. Muutenkin oli aina ihan resupekkana, varmasti tahallaan, jotta sai vaatteensa lähipiiriltä ilmaiseksi.
Minä ne shortsit hänelle viimein ostin, muu garderobi tulee pari kertaa vuodessa lahjoituksena rikkaalta lankomieheltä tämän uusiessa omansa.
Ehkä tässä oli mukana myös henkisesti ikuinen pikkulapsi, joka ei osaa pukeutua säänmukaisesti ja on liian uhmakas tottelemaan ”äitiä”.
Aurinkorasvaakin vain lääppäisi pikaisesti pelkkään naamaansa, punapäälle aika paha juttu🙄Minullakin oli tämmöinen ryysyläisnarsisti. Hän teki oikein taidetta siitä köyhääkin köyhempää showstaan. Dyykkasi roskiksiakin. Sai senkin käännettyä kuitenkin niin että on paljon valaistuneempi ja parempi kuin kaikki muut. Naisilta huijasi rahaa ja oli outo tyyppi monin eri tavoin.
Kuulostaa ihan yhdeltä Hyvinkääläiseltä hyypiö-Heebikseltä🤔
Täällä taitaa olla muitakin hyypiön uhreja.
Seksuaalista väkivaltaa (myös alaikäisten), rahan huijaamista, muuta loisimista ym.Kunnanvaltuusto ja luottamusmiesainesta.
Suoni otsassa ja housussa tykyttäen, silmät kiiluen paasaamassa🙄
Tuossa sijainnissa ilmeisesti useampikin. Omani juurikin kaikissa kuviteltavissa olevissa luottamustoimissa kunnostautunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutka piippaa vahvasti. Toivottavasti Susannalle ei käy kovin pahasti.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Susanna-Laineen-kanssa-seurusteleva-Petri…
Mikä tässä piippaa? Julkisuudenhakuinen räppäri heittää rooliin kuuluvaa typerää läppää - so?
Luin satunnaisella otannalla tästä ketjusta kommentteja ja sanoisin, että jos ei ole alan koulutusta ja kokemusta, niin olisi syytä pidättäytyä antamasta mitään psykologisia analyyseja tai diagnoseja - antavat lähinnä antajasta typerän kuvan.
- kova vauhti suhteessa (lovebombing ja kiireentuntu)
- Susanna aivan myyty (lovebombing)
- narsistimiehelle ominainen lapsellisuus (pukeutuminen, tyyli, jutut, alkoholi)
- esineellistää naisia
No, aika näyttää.
Täytyy sanoa etten Petriä paremmin tunne mutta kyllä tuo naisten esineellistäminen ja räppäreille ominainen tyyli puhuu paljon narsismin puolesta. Susannasta sen puoleen olen jotenkin aina tykännyt. Hän vaikuttaa aivan ihanalta empaattiselta ihmiseltä.
Täälläkin tutka huutaa, mutta toivottavasti olen täysin väärässä.
Petri Nygård on fiktiivinen hahmo, Petri Laurila fiksu ja symppis.
Miksi kukaan fiksu ja symppis ihminen antaisi noin idiootin kuvan itsestään? Kysyn vaan...
Todella vastenmielinen ihminen.
Samaa mietin itsekin. Tietysti joku aina menee siihen, että "se on vaan työrooli", mutta kuka ihme haluaa vetää tuollaista työroolia, rajansa kaikella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kohde, olen uhri. Tai oikeastaan selviytyjä. 'Kohde' on narsistin käyttämä termi uhrista.
Aijaa. Vai onko uhri sittenkin narsistin käyttämä termi kohteesta? En ole kuullut narsistin käyttävän mitään termiä. Varmaankin sallitaan että jokainen itse voi päättää mitä termiä itsestään käyttää tässä yhteydessä. Semantiikasta voidaan tietenkin keskustella, mitä sana kohde ilmaisee ja mitä uhri. Itselleni kohde ilmaisee suunnitelmallista kiusaamista. Miksei voi olla montaa termiä kun kerran ilmiökin on niin monimuotoinen.
Semantiikka voi tuntua hiusten halkomiselta, ja jos sanat ovat itselle vain sanoja ilman merkityksiä tämä keskustelu voi tuntua turhalta. Esim. aspergereille tämä tarve määrittää sanojen merkityksiä tässä yhteydessä olisi ehkä vaikea ymmärtää. Jokainen tietenkin määrittelee itse miten haluaa itsensä nähdä tai tulla kutsutuksi.
Kohde -sana edustaa minulle vastaavaa sanaa kuin maalitaulu. Molemmat sävyltään suhteellisen sotilaallisia. Minusta tuntuisi melko erikoiselta kutsua itseäni kaiken tämän keskellä maalitauluksi tai kohteeksi.
Mitä tulee suunnitelmallisuutteen, en tiedä toteuttaako narsistit yleensä jotakin suunnitelmaa? Sehän on sairaus, persoonallisuushäiriö, opittu käytösmalli.
Veikkaan, että nämä narsistit, jotka toteuttavat suunnitelmallisesti pahantekoa tai jonkinlaista kohteen tuhoamista ovat lopulta vähemmistössä.
Miten sinä tämän näet tai koet?
Itse olin nimenomaan maalitauluna ja kohteena, (muutaman eri psykiatrin vahvistaman) psykopaattisen narsistin käsittelyssä pari vuosikymmentä. Uskon, että tällaiset peitellyt psykopaatit ovat harvinaisempia kuin perusnarsut. Minulla vain kävi huono tuuri. En halua vähätellä yhtään kenenkään tilanteita, tunnen muutaman narsunkin. Välillä kuitenkin tuntuu että he ketkä eivät psykopaatin kanssa ole olleet läheisissä tekemisissä ja "kohteena" oikein ihan ymmärrä millaista se on ja saattavat vähätellä vahingossa. Eipä siinä mitään, niin se vaan menee, oman kokemuksen kautta kaikilla. Koko asia on surullista enkä halua ajatella itseäni uhrina, vaan kohteena tai selviytyjänä kuten sinäkin. Kiitos kun voit keskustella asiallisesti&rauhallisesti ja kysyit mielipidettäni. Siitähän on paljon näyttöä että toiset n:t ovat tietoisia ja suunnitelmallisia ja toiset vaan reagoivat ns. apinanraivolla (yleistettynä). Se suunnitelmallisuus mm. siinä juuri on erityisen loukkaavaa ja pelottavaa, kun sen tietoisesti toteuttaa ihminen johon olet luottanut täysin ja joka lopulta osoittautuu että onkin mieleltään ihan sekaisin. Paheni vuosi vuodelta, mutta alkanut jo lapsuudessa. Naamiona terve mieli. Voisi sanoa vaikka niin että n kävi koko ajan mielessään sotaa minua vastaan, mutta ei kertonut sitä minulle. Puolustautuminen tällaisessa tilanteessa on mahdotonta ja tilanne hyvin epäreilu. Kävi muitakin vastaan mutta minä olin maisemissa ylivoimaisesti pisimpään ja valikoiduin kohteeksi eri lailla kuin muut empatian vuoksi. Uhri voi olla tavallaan vahingonkin kautta (esim. sodan uhri), kohde ei ole vahinko (sodan kohde). Olen molempia, mutta minusta kohde on minun tilanteeseen kuvaavampi. Kyllä koen että n:t maalittaa, olkoonkin joillekin heille tiedostamatonta toimintaa. Minun tapauksessa maalitti kateuden kohdetta.
Kyllä siis semantiikalla on minullekin merkitystä ja pidätän itselläni oikeuden itsestäni käyttää edelleenkin valitsemiani termejä tässä yhteydessä. Jokaiselle suotakoon samat oikeudet. Tämä on ollut hyvä ketju.Minä kirjoitin tuon ekan lainatun viestin. Olen omassa toipumisessa menossa sellaisessa kohtaa, että en halua nimittää itseäni uhriksi. Olen myös menossa toipumiseni kanssa sellaisessa kohtaa menossa, että tunnen ilmiön jo etu- ja takaperin ja olen sisäistänyt täysin sen, että ilmiön kohdistumisella minuun tai härdellin pyörimiseen mun liepeilläni ei ole itseasiassa mitään tekemistä minun kanssani. Tässä mun tilalla voisi olla kuka tahansa muu (mahd poislukien ihmiset, joilla on selvät ja terveet rajat).
Uhri sanassa ei ole mitään ihmeellistä. Ei termejä ja sanoja voi muutella oman mielensä mukaan, kuten nykyaikana on tapana(ei saa olettaa sukupuolta jne) Mitäs jos sanon että minua uhrina loukkaa että pidät siis meitä uhreja jotenkin... en edes ymmärrä? Heikkoinako? Nuo oletukset ovat sinut omassa päässäsi. Narsistin kiusauksen kohde on uhri, ihan kuten on vaikkapa väkivallan kohdekin uhri. Faktat faktoina. Ei maailmassa kaikki asiat ole muokattavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutka piippaa vahvasti. Toivottavasti Susannalle ei käy kovin pahasti.
https://www.seiska.fi/Kotimaa/Susanna-Laineen-kanssa-seurusteleva-Petri…
Mikä tässä piippaa? Julkisuudenhakuinen räppäri heittää rooliin kuuluvaa typerää läppää - so?
Luin satunnaisella otannalla tästä ketjusta kommentteja ja sanoisin, että jos ei ole alan koulutusta ja kokemusta, niin olisi syytä pidättäytyä antamasta mitään psykologisia analyyseja tai diagnoseja - antavat lähinnä antajasta typerän kuvan.
- kova vauhti suhteessa (lovebombing ja kiireentuntu)
- Susanna aivan myyty (lovebombing)
- narsistimiehelle ominainen lapsellisuus (pukeutuminen, tyyli, jutut, alkoholi)
- esineellistää naisia
No, aika näyttää.
Täytyy sanoa etten Petriä paremmin tunne mutta kyllä tuo naisten esineellistäminen ja räppäreille ominainen tyyli puhuu paljon narsismin puolesta. Susannasta sen puoleen olen jotenkin aina tykännyt. Hän vaikuttaa aivan ihanalta empaattiselta ihmiseltä.
Täälläkin tutka huutaa, mutta toivottavasti olen täysin väärässä.
Petri Nygård on fiktiivinen hahmo, Petri Laurila fiksu ja symppis.
Miksi kukaan fiksu ja symppis ihminen antaisi noin idiootin kuvan itsestään? Kysyn vaan...
Todella vastenmielinen ihminen.
Samaa mietin itsekin. Tietysti joku aina menee siihen, että "se on vaan työrooli", mutta kuka ihme haluaa vetää tuollaista työroolia, rajansa kaikella.
Joku näyttelijän rooli ja Putous hahmot menee rooleista, mutta tosiaan Petri on alistanut naisia räpeillään vuosia. Se on Petrille enemmänkin lifestyle. Ja onhan räppäreiden koko ideologia juurikin sitä että naiset on seksiobjekteja, naisia horotellaan, naisia esineellistetään, nainen on miehen lelu.
Kyllä tuohon hommaan tarvitaan ihan tietynlaisen persoonallisuuden omaava henkilö.
Petri ei ole ok.
Susanna vaikuttaa herttaiselta. Mahdollisesti sinisilmäinen uhri.
25 vuotta sitten teol. tri. Raimo Mäkelä julkaisi kirjan Naamiona terve mieli. Siihen mennessä Suomessa ei kukaan puhunut narsismista. Mäkelän kirja toi aiheen ensimmäistä kertaa esille ja oli myyntimenestys. Yhtäkkiä kaikki lehdet täyttyivät narsismiartikkeleista, ja tilanne on edelleen 25 v. myöhemmin sama: joka päivä jossain suuressa lehdessä on juttua narsismista, eniten iltapäivälehdissä. Neljännesvuosisadan jatkunut jauhaminen samasta asiasta on äärimmäisen puuduttavaa ja rasittavaa, mutta koskapa ihmissuhdeasiat ovat maailman tärkeimpiä asioita tietylle ihmisryhmälle, tälle ei loppua näy.
Onko teille puhuttu siitä, mitä hän on tehnyt aiemmin elämässä (paskamaista, outoa, rikollista, epämoraalista tms)? Jo heti alkuvaiheessa ja miten olette reagoineet siihen? En tajua, miksen siinä vaiheessa vain lähtenyt. Tai tajuan, olin jo älyttömän ihastunut.
Yksi red flag on myös se, jos on etäinen lapsiaan ja sukuaan/ perhekuntaansa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
25 vuotta sitten teol. tri. Raimo Mäkelä julkaisi kirjan Naamiona terve mieli. Siihen mennessä Suomessa ei kukaan puhunut narsismista. Mäkelän kirja toi aiheen ensimmäistä kertaa esille ja oli myyntimenestys. Yhtäkkiä kaikki lehdet täyttyivät narsismiartikkeleista, ja tilanne on edelleen 25 v. myöhemmin sama: joka päivä jossain suuressa lehdessä on juttua narsismista, eniten iltapäivälehdissä. Neljännesvuosisadan jatkunut jauhaminen samasta asiasta on äärimmäisen puuduttavaa ja rasittavaa, mutta koskapa ihmissuhdeasiat ovat maailman tärkeimpiä asioita tietylle ihmisryhmälle, tälle ei loppua näy.
Minusta on tärkeää, että narsismista keskustellaan laaja-alaisesti ja monessa paikassa, koska kyseessä on hyvin yleinen pään vakava vika. Ja moni ajautuu ulkokullattujen ja väkivaltaisten narsistien uhreiksi.
Vierailija kirjoitti:
25 vuotta sitten teol. tri. Raimo Mäkelä julkaisi kirjan Naamiona terve mieli. Siihen mennessä Suomessa ei kukaan puhunut narsismista. Mäkelän kirja toi aiheen ensimmäistä kertaa esille ja oli myyntimenestys. Yhtäkkiä kaikki lehdet täyttyivät narsismiartikkeleista, ja tilanne on edelleen 25 v. myöhemmin sama: joka päivä jossain suuressa lehdessä on juttua narsismista, eniten iltapäivälehdissä. Neljännesvuosisadan jatkunut jauhaminen samasta asiasta on äärimmäisen puuduttavaa ja rasittavaa, mutta koskapa ihmissuhdeasiat ovat maailman tärkeimpiä asioita tietylle ihmisryhmälle, tälle ei loppua näy.
Eihän niitä tarvitse lukea, jos ei kiinnosta. Narsismissa on sellainen mielenkiintoinen seikka, että kaasuvalotuksen tai sumuttamisen takia uhri voi vuosikausia kuvitella kaiken olevan normaalia, kunnes suomut putoavat silmiltä tai kupla puhkeaa. Kaikki paha olo ja tunne siitä, että jotain on täysin pielessä, saa selityksen. Näin ainakin minulle kävi, vaikka siihen meni 50 vuotta. Miksi koet ilmiön haastavaksi? Lue vaikka urheilu-uutisia sitten.
Näistä olisi hyvä antaa valistusta jo koulussa ihan kuin väkivallan seurauksista, huumeista, seksistä jne.
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu heille joille sellainen on mahdollinen kirjoitti:
Sata tapaa tappaa sielu -kirja.
On olemassa tapa narsistin lapsena erkaantua haitallisista käyttäytymismalleista. Psykologia siihen ei tosin valitettavati riitä.
Luojan ihmeet tosin kyllä.
Niin kaukaahaetulta kuin se tässä tämän yhden viestin aikana kuulostaakin, rukoilkaa kuten Raamattu opettaa, jos tuossa tilanteessa olette, niin ihmeet kyllä alkavat.
Jeesus teitä kaikkia sinuatkoot, etenkin näinä lopunaikoina.
Pelasta itsesi Jeesukselta hihhuli🙄
Jeesus nyt oli ilmiselvä narsisti. Kuvitteli olevansa jumalan poika ja pystyvänsä ihmetekoihin. ;-)

Enemmän veikkaan skitsofreniaa tai skitsoaffektiivista häiriötä. Jeesus oli liian hyväsydäminen ollakseen narsisti. Narsistit on "minä ensin"-tyyppejä, Jeesus taas oli "muut ensin"-tyyppinen.
Minä kirjoitin tuon ekan lainatun viestin. Olen omassa toipumisessa menossa sellaisessa kohtaa, että en halua nimittää itseäni uhriksi. Olen myös menossa toipumiseni kanssa sellaisessa kohtaa menossa, että tunnen ilmiön jo etu- ja takaperin ja olen sisäistänyt täysin sen, että ilmiön kohdistumisella minuun tai härdellin pyörimiseen mun liepeilläni ei ole itseasiassa mitään tekemistä minun kanssani. Tässä mun tilalla voisi olla kuka tahansa muu (mahd poislukien ihmiset, joilla on selvät ja terveet rajat).