Lue keskustelun säännöt.
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon myös, että narsismin uhri muuttuu vähitellen narsistiksi. Suojelen jatkuvasti lähipiiriäni totuudelta. Eli valehtelen. Heidän mielenterveytensä menisi jos kertoisin totuuden. Sen lisäksi tai vaihtoehtoisesti minut hylättäisiin.
Narsismin uhri joutuu olemaan kohtuuttoman vahva. Kärsivällinen, ymmärtäväinen, suojeleva, itsensä unohtava. Saan esim. kuulla usein kehuja, kuinka hyvä ja luotettava tämä ihminen on. Toinen kaltoinkohtelijani on uransa huipulla. Olen varma, että hänellä on muitakin uhreja kuin minä.
Tämä on hämähäkinseitti, jossa rimpuillessaan joutuu vain pahempaan jumiin. Parempi olla tekemättä mitään ja unohtaa itsensä, elämänsä, kaiken.
Ei läheskään jokainen muutu itse narsistiksi. Miksi muuttuisi? Onkohan todellisuudentajusi narsistin horjuttama?
Ei, todellisuudentajuni on vahva kuin kallio. Sitä ei pysty enää horjuttamaan. Tarkoitin lähinnä uhreja, jotka ovat narsistin kasvattamia. Heillä on suuri riski sairastua itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsistin tekojen lisäksi on ollut vaikea kohdata muiden ihmisten epäuskoisuutta. Jos kohdalle osuu todella hullu narsisti, hänen tekonsa voivat olla niin absurdeja, ettei kukaan usko uhria. Niin sitä onkin lopulta tuplauhri.
Olen ajatellut tämän näin, että suurin osa ihmisistä ovat tottuneet tiettyyn perusturvalliseen maailmaan. Heille se tosiasia, että maailmassa voi olla todellista pahuutta ihan lähellä, voi olla liian järkyttävää. Joten he eivät usko sinua, suojellakseen itseään.
Ystäväpiiri siis pienenee vähitellen, he jotka uskovat sinua. Minullakin on vain enää muutama. Joudun myös miettimään sitä, että kenelle uskaltaa puhua, etten järkytä. Se, ettei ystävä usko minua on äärimmäisen loukkaavaa, mutta sitä en ehdi edes miettiä.
Terapeutit ovat sitten ihan oma lukunsa. Olen todennut, että monella on itsellään traumataustaa. Heistä ei ole ollut juurikaan apua. Harvassa ovat tasapainoiset ihmiset.
Uhrin asema on todella heikko, eikä järjestelmä tue uhria. Lisäksi uhrin pitäisi olla erityisen jämäkkä luonteeltaan, ollakseen uskottava ja saadakseen äänensä kuuluviin. Jos olet luonteeltasi herkkä oma itsesi, joudut helpommin uhriksi etkä ole uskottava puolustaessasi oikeuksiasi. Joten olen muuttunut tässä prosessissa kovaksi ja jämäkäksi. En pidä tästä itsestäni, pidin siitä herkästä minästä enemmän. Jotakin narsisti onnistui siis minussa itsessäni tuhoamaan.
Ihminen, joka ei tätä kaikkea ymmärrä on onnekas. "Miksi velloat menneissä, jatka eteenpäin jne." Kyse ei ole menneistä vaan eilisestä, tästä päivästä ja huomisesta. Olen kuin olenkin yrittänyt 'jättää menneet takseni', vuosia. Se toi minut tähän päivään, jossa narsisti pyrkii vain entistä pahemmin keinoin satuttamaan. Joten ei kovinkaan viisas neuvo.
Moni maallikko ottaa myös poliisin roolin. "Onko sulla todisteita, ehkä kuitenkin kuvittelit kaiken?". Päälle myötätuntoinen katse.
Kuulostaako tutulta?
Kun ensimmäisen kerran kerroin joistakin tapahtumista jollekin muulle niin kukaan ei silloin tunnistanut sitä narsismiksi ja päädyin jäämään suhteeseen, koska ehkä oli väärinkäsitys, ehkä n:llä huono päivä, yms. Halusin olla itsekin silloin "mukavuusleirissäni", siihen maailmankuvaan ei sovi että joku läheinen ihminen onkin oikeasti läpeensä totaalisen paha ja ilkeä ja vain näyttelee hyvää. Että joku voi haluta huijata tuollaisella tasolla ja käsittämättömistä sairaista motiiveistaan. Epämiellyttävä ajatus ajetaan siis pois, muutetaan muotoon "ehkä hänellä on vaikeaa", ei voi olla sentään kokonaan paha. Sitten vaan takaisin mukavuusleirille ja unohdetaan ikävä ajatus. N sekä hovi ympärillä kaasuvalottaa myös eikä tue uhria, mukavuussyistä tietenkin. Sitten lopulta n rikkoo jotain sellaisia rajoja tai pudottaa naamionsa jolloin koko kauheus paljastuu kohteelle täysin vastaansanomattomasti. Siinä ei ole enää mahdollista ajatella mukavasti ja paeta mukavuusleiriin takaisin. Kohde shokkitilassa selvittää mitä tapahtui ja kun löytää narsismin käsitteen ja alkaa vihdoin ymmärtää... Sen jälkeen tässä shokkitilassa täytyykin sitten alkaa kaikille muille rautalangasta ymmärrettävästi kertomaan asiaa, rauhallisesti toki ja kertoen vain tosiasioita, ei tulkintoja eikä ainakaan saa sanoa että n! Tapahtumat ovat totuuden valossa usein olleet niin kauheita henkilökohtaisia iskuja vyön alle että niitä ei halua edes jakaa. Ja niin absurdeja... Täytyy löytää keino kertoa sairaat hullut tapahtuneet asiat ymmärrettävästi, rauhallisesti, ja tietenkin, järkevästi - vaikka tapahtumissa ei järkeä normaalille ihmiselle olekaan. Ei mikään helppo tehtävä ja vaatii kestävyyttä ja sitkeyttä. Kyseessä ei ole pikamatka vaan maraton. Cptsd ja paniikkikohtaukset voivat olla jopa päivittäisiä ja trauma on muuttanut omaa persoonaa tässä vaiheessa. Itselläni myös tietynlainen uusi jämäkkyys ollut pakollista, eikä paluuta aiempaan ole. Tunnistan narsistit ja psykot erittäin nopeasti nykyisin ja pysyn kaukana. Jos läheiseni olisivat tienneet silloin paremmin narsismista niin olisivat voineet minua varoittaa jollain lailla, ei syyttäen vaan kysyen. Sen vuoksi tätä tietoa pitää jakaa laajasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon myös, että narsismin uhri muuttuu vähitellen narsistiksi. Suojelen jatkuvasti lähipiiriäni totuudelta. Eli valehtelen. Heidän mielenterveytensä menisi jos kertoisin totuuden. Sen lisäksi tai vaihtoehtoisesti minut hylättäisiin.
Narsismin uhri joutuu olemaan kohtuuttoman vahva. Kärsivällinen, ymmärtäväinen, suojeleva, itsensä unohtava. Saan esim. kuulla usein kehuja, kuinka hyvä ja luotettava tämä ihminen on. Toinen kaltoinkohtelijani on uransa huipulla. Olen varma, että hänellä on muitakin uhreja kuin minä.
Tämä on hämähäkinseitti, jossa rimpuillessaan joutuu vain pahempaan jumiin. Parempi olla tekemättä mitään ja unohtaa itsensä, elämänsä, kaiken.
Ei läheskään jokainen muutu itse narsistiksi. Miksi muuttuisi? Onkohan todellisuudentajusi narsistin horjuttama?
Ei, todellisuudentajuni on vahva kuin kallio. Sitä ei pysty enää horjuttamaan. Tarkoitin lähinnä uhreja, jotka ovat narsistin kasvattamia. Heillä on suuri riski sairastua itsekin.
Joo, siis jo lapsena muovautuvat narsisteiksi eli narsistin syntymekanismi. Siitähän täällä on puhuttukin, että osasta tulee itse narsisteja ja toisesta osasta sitten saman janan toinen ääripää, ylikilttejä ja yliempaattisia henkilöitä. Näillä yliempaattisilla ja alistuvilla ihmisillä on kuitenkin puoelllaan se etu, että heillä ei ole persoonallisuushäiriötä toisin kuin narsistilla ja myös omaa elämää haittaavista malleista voi oppia pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistin tekojen lisäksi on ollut vaikea kohdata muiden ihmisten epäuskoisuutta. Jos kohdalle osuu todella hullu narsisti, hänen tekonsa voivat olla niin absurdeja, ettei kukaan usko uhria. Niin sitä onkin lopulta tuplauhri.
Olen ajatellut tämän näin, että suurin osa ihmisistä ovat tottuneet tiettyyn perusturvalliseen maailmaan. Heille se tosiasia, että maailmassa voi olla todellista pahuutta ihan lähellä, voi olla liian järkyttävää. Joten he eivät usko sinua, suojellakseen itseään.
Ystäväpiiri siis pienenee vähitellen, he jotka uskovat sinua. Minullakin on vain enää muutama. Joudun myös miettimään sitä, että kenelle uskaltaa puhua, etten järkytä. Se, ettei ystävä usko minua on äärimmäisen loukkaavaa, mutta sitä en ehdi edes miettiä.
Terapeutit ovat sitten ihan oma lukunsa. Olen todennut, että monella on itsellään traumataustaa. Heistä ei ole ollut juurikaan apua. Harvassa ovat tasapainoiset ihmiset.
Uhrin asema on todella heikko, eikä järjestelmä tue uhria. Lisäksi uhrin pitäisi olla erityisen jämäkkä luonteeltaan, ollakseen uskottava ja saadakseen äänensä kuuluviin. Jos olet luonteeltasi herkkä oma itsesi, joudut helpommin uhriksi etkä ole uskottava puolustaessasi oikeuksiasi. Joten olen muuttunut tässä prosessissa kovaksi ja jämäkäksi. En pidä tästä itsestäni, pidin siitä herkästä minästä enemmän. Jotakin narsisti onnistui siis minussa itsessäni tuhoamaan.
Ihminen, joka ei tätä kaikkea ymmärrä on onnekas. "Miksi velloat menneissä, jatka eteenpäin jne." Kyse ei ole menneistä vaan eilisestä, tästä päivästä ja huomisesta. Olen kuin olenkin yrittänyt 'jättää menneet takseni', vuosia. Se toi minut tähän päivään, jossa narsisti pyrkii vain entistä pahemmin keinoin satuttamaan. Joten ei kovinkaan viisas neuvo.
Moni maallikko ottaa myös poliisin roolin. "Onko sulla todisteita, ehkä kuitenkin kuvittelit kaiken?". Päälle myötätuntoinen katse.
Kuulostaako tutulta?
Kun ensimmäisen kerran kerroin joistakin tapahtumista jollekin muulle niin kukaan ei silloin tunnistanut sitä narsismiksi ja päädyin jäämään suhteeseen, koska ehkä oli väärinkäsitys, ehkä n:llä huono päivä, yms. Halusin olla itsekin silloin "mukavuusleirissäni", siihen maailmankuvaan ei sovi että joku läheinen ihminen onkin oikeasti läpeensä totaalisen paha ja ilkeä ja vain näyttelee hyvää. Että joku voi haluta huijata tuollaisella tasolla ja käsittämättömistä sairaista motiiveistaan. Epämiellyttävä ajatus ajetaan siis pois, muutetaan muotoon "ehkä hänellä on vaikeaa", ei voi olla sentään kokonaan paha. Sitten vaan takaisin mukavuusleirille ja unohdetaan ikävä ajatus. N sekä hovi ympärillä kaasuvalottaa myös eikä tue uhria, mukavuussyistä tietenkin. Sitten lopulta n rikkoo jotain sellaisia rajoja tai pudottaa naamionsa jolloin koko kauheus paljastuu kohteelle täysin vastaansanomattomasti. Siinä ei ole enää mahdollista ajatella mukavasti ja paeta mukavuusleiriin takaisin. Kohde shokkitilassa selvittää mitä tapahtui ja kun löytää narsismin käsitteen ja alkaa vihdoin ymmärtää... Sen jälkeen tässä shokkitilassa täytyykin sitten alkaa kaikille muille rautalangasta ymmärrettävästi kertomaan asiaa, rauhallisesti toki ja kertoen vain tosiasioita, ei tulkintoja eikä ainakaan saa sanoa että n! Tapahtumat ovat totuuden valossa usein olleet niin kauheita henkilökohtaisia iskuja vyön alle että niitä ei halua edes jakaa. Ja niin absurdeja... Täytyy löytää keino kertoa sairaat hullut tapahtuneet asiat ymmärrettävästi, rauhallisesti, ja tietenkin, järkevästi - vaikka tapahtumissa ei järkeä normaalille ihmiselle olekaan. Ei mikään helppo tehtävä ja vaatii kestävyyttä ja sitkeyttä. Kyseessä ei ole pikamatka vaan maraton. Cptsd ja paniikkikohtaukset voivat olla jopa päivittäisiä ja trauma on muuttanut omaa persoonaa tässä vaiheessa. Itselläni myös tietynlainen uusi jämäkkyys ollut pakollista, eikä paluuta aiempaan ole. Tunnistan narsistit ja psykot erittäin nopeasti nykyisin ja pysyn kaukana. Jos läheiseni olisivat tienneet silloin paremmin narsismista niin olisivat voineet minua varoittaa jollain lailla, ei syyttäen vaan kysyen. Sen vuoksi tätä tietoa pitää jakaa laajasti.
Hyvä ja selkeä kirjoitus, täyttä asiaa.
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon myös, että narsismin uhri muuttuu vähitellen narsistiksi. Suojelen jatkuvasti lähipiiriäni totuudelta. Eli valehtelen. Heidän mielenterveytensä menisi jos kertoisin totuuden. Sen lisäksi tai vaihtoehtoisesti minut hylättäisiin.
Narsismin uhri joutuu olemaan kohtuuttoman vahva. Kärsivällinen, ymmärtäväinen, suojeleva, itsensä unohtava. Saan esim. kuulla usein kehuja, kuinka hyvä ja luotettava tämä ihminen on. Toinen kaltoinkohtelijani on uransa huipulla. Olen varma, että hänellä on muitakin uhreja kuin minä.
Tämä on hämähäkinseitti, jossa rimpuillessaan joutuu vain pahempaan jumiin. Parempi olla tekemättä mitään ja unohtaa itsensä, elämänsä, kaiken.
Narsismin syntyyn vaikuttaa tempperamenttipiirre sekä lapsuudenkokemukset (voi olla mm. spoild entitlement -narsisteja, joille vanhemat / vanhempi on opettanyt, että hän on kaiken keskipiste). Aikuisena voi varmasti mennä narsistin pyörityksessä itsekin huonompaan suuntaan, mutta tuskin aikuinen ilman selkeää aivovammaa yhtäkkiä muuttuu narsistiksi. Trauma toki muuttaa aivoja, mutta uskoisin, että ihan jollain muulla tapaa aikuisena.
Mulla oli edellisessä suhteessa tämä narsisti, joka oli vakavasti läheisriippuvainen myös. Kiristämällä, uhkailemalla ja vainoamisella uhaten sytyttää kotini tuleen tai hajottamalla ikkunat sai mut suostumaan päästää lähelleen. Oli joko tai. Että kaikki on hyvin, kuhan suostun avaa oven/vastaamaan jne... Olin jo psyykkisesti hajotettu ja syyskuussa pääsin karkuun vasta. Toipuminen kaikesta vasta alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudessa sai pelätä isäni raivokohatuksia ja huutoa sekä tavaroiden paiskomista, aihe saattoi olla niinkin mitätön että ei jäänyt tarpeeksi ruokaa tai herkkuja(joita itse veti kaksin käsin,hyvä että mulle edes jäi mitään), tai siitä jos ei heti vastannut kysymykseen tai jos ei puhunut tarpeeksi sekin suututti jos taas puhui (opin olemaan varpaisillani ja lopulta en keksinyt mitään sanottavaa kun aina vähäteltiin ja naureskeltiin), sovinistinen ,naiset ovat huonompia, naiset ei osaa mitään,naisille kaikki kotityöt , valitti ja raivosi usein kuinka likaista ja siltikin valitti vaikka olisi siivonnut yms kotityötä. Tuo yksi asia oli sille tärkeä: oma minä ja miltä siltä tuntuu,muiden tunteilla ei ollut mitään väliä, itku ärsytti sitä tai jos loukkaantui jostain hänen sanomastaan loukkauksesta ja solvaamisesta, alkoi raivoaminen.
Täällä on niin hyviä esimerkkejä kaikista noista käytöksen elementeistä. Äitini nyt edelleen ns orjana, meistä puolet lapsista laitettu välit poikki,äiti yrittää sovitella mutta tiedän että isäni ei itse ole vilpitön,jos nyt ottaisin yhteyttä alkaisi raivoaminen ja mitätöinti ja kaikki jatkuisi samanlaisena.
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
MIkä sinun tilanteesi nyt on? Jo irti? No contact tai onko pakko olla kontaktissa?
Itse ajattelen aina heikkona hetkenä, että puolen vuoden päästä / vuoden päästä tähän aikaan tilanne ja olotila tulee olemaan täysin eri.
Onko sulla jotain iloista tai kaunista musiikkia, josta nautit? Joku hyvänmielen kirja tai lempilehti tai sarja? Nautitko ulkoilusta? Jostain hyvästä terveellisestä ruuasta? Mieti jotain elämäsi hyviä ja onnellisia hetkiä.
Sinä tulet voimaan hyvin ja olemaan tasapainoinen! Sinä olet terve ja siksi sinä käyt läpi surun ja tuskan. Se mahdollistaa myös aidon ilon ja onnen tuntemisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa parantumistani hidastaa se, että molemmat narsistit elämässäni ovat aspergereita. Näen heidät siis vahvasti myös uhreina. Huolimatta hirveistä teoistaan.
Aspergereita hylkii ja kiusaa myös ihan tavalliset, ei persoonallisuushäiriöiset ihmiset. Jotenkin koko maailma näyttäytyy tällä hetkellä täysin epäreilua paikkana, jossa nämä ns. normaalit, vähän vaan kiusaavat, pitävät valtaa.
Tasapainoiset, reilut, aidosti hyvät ihmiset ovat todella harvassa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
Miten olisi auta Antti podcast, tuo kaikkien lohtupodcastien setä vähintään. Se on nyt maksumuurin takana, mutta Ylestä löytyy Antin oopperajuhlat, on ilmainen ja jotain ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsistin tekojen lisäksi on ollut vaikea kohdata muiden ihmisten epäuskoisuutta. Jos kohdalle osuu todella hullu narsisti, hänen tekonsa voivat olla niin absurdeja, ettei kukaan usko uhria. Niin sitä onkin lopulta tuplauhri.
Olen ajatellut tämän näin, että suurin osa ihmisistä ovat tottuneet tiettyyn perusturvalliseen maailmaan. Heille se tosiasia, että maailmassa voi olla todellista pahuutta ihan lähellä, voi olla liian järkyttävää. Joten he eivät usko sinua, suojellakseen itseään.
Ystäväpiiri siis pienenee vähitellen, he jotka uskovat sinua. Minullakin on vain enää muutama. Joudun myös miettimään sitä, että kenelle uskaltaa puhua, etten järkytä. Se, ettei ystävä usko minua on äärimmäisen loukkaavaa, mutta sitä en ehdi edes miettiä.
Terapeutit ovat sitten ihan oma lukunsa. Olen todennut, että monella on itsellään traumataustaa. Heistä ei ole ollut juurikaan apua. Harvassa ovat tasapainoiset ihmiset.
Uhrin asema on todella heikko, eikä järjestelmä tue uhria. Lisäksi uhrin pitäisi olla erityisen jämäkkä luonteeltaan, ollakseen uskottava ja saadakseen äänensä kuuluviin. Jos olet luonteeltasi herkkä oma itsesi, joudut helpommin uhriksi etkä ole uskottava puolustaessasi oikeuksiasi. Joten olen muuttunut tässä prosessissa kovaksi ja jämäkäksi. En pidä tästä itsestäni, pidin siitä herkästä minästä enemmän. Jotakin narsisti onnistui siis minussa itsessäni tuhoamaan.
Ihminen, joka ei tätä kaikkea ymmärrä on onnekas. "Miksi velloat menneissä, jatka eteenpäin jne." Kyse ei ole menneistä vaan eilisestä, tästä päivästä ja huomisesta. Olen kuin olenkin yrittänyt 'jättää menneet takseni', vuosia. Se toi minut tähän päivään, jossa narsisti pyrkii vain entistä pahemmin keinoin satuttamaan. Joten ei kovinkaan viisas neuvo.
Moni maallikko ottaa myös poliisin roolin. "Onko sulla todisteita, ehkä kuitenkin kuvittelit kaiken?". Päälle myötätuntoinen katse.
Kuulostaako tutulta?
Todellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
MIkä sinun tilanteesi nyt on? Jo irti? No contact tai onko pakko olla kontaktissa?
Itse ajattelen aina heikkona hetkenä, että puolen vuoden päästä / vuoden päästä tähän aikaan tilanne ja olotila tulee olemaan täysin eri.
Onko sulla jotain iloista tai kaunista musiikkia, josta nautit? Joku hyvänmielen kirja tai lempilehti tai sarja? Nautitko ulkoilusta? Jostain hyvästä terveellisestä ruuasta? Mieti jotain elämäsi hyviä ja onnellisia hetkiä.
Sinä tulet voimaan hyvin ja olemaan tasapainoinen! Sinä olet terve ja siksi sinä käyt läpi surun ja tuskan. Se mahdollistaa myös aidon ilon ja onnen tuntemisen.
Kiitos tsempeistä. Yritän vielä, yritän nousta tästä. Olen vain lyöty niin monta kertaa alas, että voimia ei ole paljon.
No contact toiseen jo vuosia, toinen taas vainoaa. En halua sen tarkemmin kertoa, mutta vainoaminen on pikkuhiljaa kaventanut elämääni, elinpiiriäni, vienyt elämänilon. Joudun aina kodista poistuessani ottaa huomioon reitit, ja sen että hän saattaa ilmestyä eteeni. Tätä on jatkunut jo pitkään.
Pahinta on se, että vaikka hän lopettaisi tämän, tulen aina hänet nähdessäni taatumaan traumatilaan. Tätä ei voi ymmärtää kukaan, joka ei ole samaa kokenut. Eikä tästä voi oikein puhua kenelläkään, koska kukaan ei usko. Narsistilla on täysi valta tässä.
Olin joskus aivan tavallinen, iloinen ihminen, jolla oli haaveita ja unelmia. Haluaisin palata ajassa taaksepäin, aloittaa alusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4275: lisänä tuohon rahan kontrollointi, äidillä oli nuorempana tili,mutta kun muutti naimisiin mentyään isän kanssa asumaan niin tili piti poistaa, ja nyt kontrolloinut viimeiset 30 vuotta rahan menoa ja aina me ollaan niitä ahneita ja rahansyöppöjä, ei se ostanut todellakaan meille uusia vaatteita tms, itse kaikkeen turhaan höpö höpö juttuun pistänyt rahaa,,lisäksi tuista kun lakkasin olemasta hiljaa ja puhumasta niin valitti kun en mitään puhu. Ja suuttuminen ja mykkäkoulu olivat täälläkin hyvin tuttuja oli niinkuin ei kuuliskaan ja joskus näytti vaan keskaria tai kieltä jos yritti olla ystävällinen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
MIkä sinun tilanteesi nyt on? Jo irti? No contact tai onko pakko olla kontaktissa?
Itse ajattelen aina heikkona hetkenä, että puolen vuoden päästä / vuoden päästä tähän aikaan tilanne ja olotila tulee olemaan täysin eri.
Onko sulla jotain iloista tai kaunista musiikkia, josta nautit? Joku hyvänmielen kirja tai lempilehti tai sarja? Nautitko ulkoilusta? Jostain hyvästä terveellisestä ruuasta? Mieti jotain elämäsi hyviä ja onnellisia hetkiä.
Sinä tulet voimaan hyvin ja olemaan tasapainoinen! Sinä olet terve ja siksi sinä käyt läpi surun ja tuskan. Se mahdollistaa myös aidon ilon ja onnen tuntemisen.
Kiitos tsempeistä. Yritän vielä, yritän nousta tästä. Olen vain lyöty niin monta kertaa alas, että voimia ei ole paljon.
No contact toiseen jo vuosia, toinen taas vainoaa. En halua sen tarkemmin kertoa, mutta vainoaminen on pikkuhiljaa kaventanut elämääni, elinpiiriäni, vienyt elämänilon. Joudun aina kodista poistuessani ottaa huomioon reitit, ja sen että hän saattaa ilmestyä eteeni. Tätä on jatkunut jo pitkään.
Pahinta on se, että vaikka hän lopettaisi tämän, tulen aina hänet nähdessäni taatumaan traumatilaan. Tätä ei voi ymmärtää kukaan, joka ei ole samaa kokenut. Eikä tästä voi oikein puhua kenelläkään, koska kukaan ei usko. Narsistilla on täysi valta tässä.
Olin joskus aivan tavallinen, iloinen ihminen, jolla oli haaveita ja unelmia. Haluaisin palata ajassa taaksepäin, aloittaa alusta.
Palkkaa joku henkivartija sanomaan sille, että antaa olla viimeinen kerta kun tulee ilmestymään eteesi, jos siis tekee sitä tahallaan. Jos taas sattumalta törmäätte, voisitko muuttaa vähän kauemmas? Jos sinulla on auto, mene autolla ensin vähän pidemmälle ja siellä lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
MIkä sinun tilanteesi nyt on? Jo irti? No contact tai onko pakko olla kontaktissa?
Itse ajattelen aina heikkona hetkenä, että puolen vuoden päästä / vuoden päästä tähän aikaan tilanne ja olotila tulee olemaan täysin eri.
Onko sulla jotain iloista tai kaunista musiikkia, josta nautit? Joku hyvänmielen kirja tai lempilehti tai sarja? Nautitko ulkoilusta? Jostain hyvästä terveellisestä ruuasta? Mieti jotain elämäsi hyviä ja onnellisia hetkiä.
Sinä tulet voimaan hyvin ja olemaan tasapainoinen! Sinä olet terve ja siksi sinä käyt läpi surun ja tuskan. Se mahdollistaa myös aidon ilon ja onnen tuntemisen.
Kiitos tsempeistä. Yritän vielä, yritän nousta tästä. Olen vain lyöty niin monta kertaa alas, että voimia ei ole paljon.
No contact toiseen jo vuosia, toinen taas vainoaa. En halua sen tarkemmin kertoa, mutta vainoaminen on pikkuhiljaa kaventanut elämääni, elinpiiriäni, vienyt elämänilon. Joudun aina kodista poistuessani ottaa huomioon reitit, ja sen että hän saattaa ilmestyä eteeni. Tätä on jatkunut jo pitkään.
Pahinta on se, että vaikka hän lopettaisi tämän, tulen aina hänet nähdessäni taatumaan traumatilaan. Tätä ei voi ymmärtää kukaan, joka ei ole samaa kokenut. Eikä tästä voi oikein puhua kenelläkään, koska kukaan ei usko. Narsistilla on täysi valta tässä.
Olin joskus aivan tavallinen, iloinen ihminen, jolla oli haaveita ja unelmia. Haluaisin palata ajassa taaksepäin, aloittaa alusta.
Palkkaa joku henkivartija sanomaan sille, että antaa olla viimeinen kerta kun tulee ilmestymään eteesi, jos siis tekee sitä tahallaan. Jos taas sattumalta törmäätte, voisitko muuttaa vähän kauemmas? Jos sinulla on auto, mene autolla ensin vähän pidemmälle ja siellä lenkille.
Olen muuttanut jo monta kertaa. Vaihtanut puhelinnumeroa monta kertaa. En vaan enää jaksa taistella. En usko, että tälle ihmiselle voi puhua järkeä, tai että esim. "henkivartija" aiheuttaisi mitään reaktiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
MIkä sinun tilanteesi nyt on? Jo irti? No contact tai onko pakko olla kontaktissa?
Itse ajattelen aina heikkona hetkenä, että puolen vuoden päästä / vuoden päästä tähän aikaan tilanne ja olotila tulee olemaan täysin eri.
Onko sulla jotain iloista tai kaunista musiikkia, josta nautit? Joku hyvänmielen kirja tai lempilehti tai sarja? Nautitko ulkoilusta? Jostain hyvästä terveellisestä ruuasta? Mieti jotain elämäsi hyviä ja onnellisia hetkiä.
Sinä tulet voimaan hyvin ja olemaan tasapainoinen! Sinä olet terve ja siksi sinä käyt läpi surun ja tuskan. Se mahdollistaa myös aidon ilon ja onnen tuntemisen.
Kiitos tsempeistä. Yritän vielä, yritän nousta tästä. Olen vain lyöty niin monta kertaa alas, että voimia ei ole paljon.
No contact toiseen jo vuosia, toinen taas vainoaa. En halua sen tarkemmin kertoa, mutta vainoaminen on pikkuhiljaa kaventanut elämääni, elinpiiriäni, vienyt elämänilon. Joudun aina kodista poistuessani ottaa huomioon reitit, ja sen että hän saattaa ilmestyä eteeni. Tätä on jatkunut jo pitkään.
Pahinta on se, että vaikka hän lopettaisi tämän, tulen aina hänet nähdessäni taatumaan traumatilaan. Tätä ei voi ymmärtää kukaan, joka ei ole samaa kokenut. Eikä tästä voi oikein puhua kenelläkään, koska kukaan ei usko. Narsistilla on täysi valta tässä.
Olin joskus aivan tavallinen, iloinen ihminen, jolla oli haaveita ja unelmia. Haluaisin palata ajassa taaksepäin, aloittaa alusta.
Palkkaa joku henkivartija sanomaan sille, että antaa olla viimeinen kerta kun tulee ilmestymään eteesi, jos siis tekee sitä tahallaan. Jos taas sattumalta törmäätte, voisitko muuttaa vähän kauemmas? Jos sinulla on auto, mene autolla ensin vähän pidemmälle ja siellä lenkille.
Olen muuttanut jo monta kertaa. Vaihtanut puhelinnumeroa monta kertaa. En vaan enää jaksa taistella. En usko, että tälle ihmiselle voi puhua järkeä, tai että esim. "henkivartija" aiheuttaisi mitään reaktiota.
Eikö tuollaiselle voi hakea lähestymiskieltoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
Miten olisi auta Antti podcast, tuo kaikkien lohtupodcastien setä vähintään. Se on nyt maksumuurin takana, mutta Ylestä löytyy Antin oopperajuhlat, on ilmainen ja jotain ihan muuta.
Kiitos ideasta, täytyy kuunnella. Olen kyllä Antti-fani ja nauraminen auttaa varmasti. Ajattelin enemmän jotakin meditaatiota tai tietoista positiivisuuden kehittämistä, taidan mennä googlailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä auttaisi tähän lamaantuniseen, luovuttamiseen?
Haluisin aloittaa päivän kuuntelemalla jotakin positiivista psyykkaus pod castia tms.? En jaksa enkä kykene lukemaan narsismista, olen tällä hetkellä niin rikki kuin olla voi.
Miten olisi auta Antti podcast, tuo kaikkien lohtupodcastien setä vähintään. Se on nyt maksumuurin takana, mutta Ylestä löytyy Antin oopperajuhlat, on ilmainen ja jotain ihan muuta.
Kiitos ideasta, täytyy kuunnella. Olen kyllä Antti-fani ja nauraminen auttaa varmasti. Ajattelin enemmän jotakin meditaatiota tai tietoista positiivisuuden kehittämistä, taidan mennä googlailemaan.
Ei läheskään jokainen muutu itse narsistiksi. Miksi muuttuisi? Onkohan todellisuudentajusi narsistin horjuttama?