Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Tai kun miettii niin nuo seksihullu-narsistit myös suurelta osin kiihottuvat kaikesta i n h o t t a v a s t a. Eli kaukana hellyys ja lämpö. Eivät he sellaisesta ymmärrä mitään.
Ahdistavaa seksi noiden kanssa on, tavalla tai toisella.
Joo, seksi oli omituista. Se oli kylmää ja outoa. Siitä puuttui kaikki hellyys ja lämpö. Koko suhteesta puuttui oikea rakkaus. Onneksi on saanut myöhemmin kokea rakkaudellisen parisuhteen ja hellän rakastelun ihanuuden!

Ja mä yritin pelastaa sen tyypin! Yritin epätoivoisesti antaa sille ressukalle rakkautta ja myötätuntoa. Ja mitä sain palkaksi? Huh huh.
Tämä on hyvä ketju. Silmäni ovat avautuneet.
Kiitos kaikille vertaistuesta!
https://www.facebook.com/narsistivsmina/photos/446115983922392
Tuntuu käsittämättömältä, että joku näyttelisi alati, feikkaisi, esittäisi, vetäisi roolia.. Mutta ihmiseltä, jolla ei ole omaa persoonaa, jatkuva valhemaailman pyörittäminen luontuu. Se vain tulee, ei se vaadi häneltä mitään ekstraponnistelua
Tämä on yksi kipeimpiä asioita narsistin uhrille kohdata ja sisäistää: narsistilla on sisimmässään sellainen vaurio, että hänelle elämä on ainaista peliä, oikeudenkäyntiä, kilpailua, näytelmää ja salaliittoteoriaa. Narsisti pitää jokaista ihmistä vastustajana, käyttöesineenä, lypsylehmänä, likasankona, uhkana.. Narsistisena lähteenä. Hän ammentaa toisista ihmisistä todisteita omasta ylivertaisuudestaan. Tässä valossa kaikki teot, sanat, toimet ovat laskelmoituja.
Tervehtymisen kannalta ei ole hyväksi loputtomasti keskittyä narsistiin eli hänen traumaansa ja sen synnyttämään omatunnottomuuteen, vaikka saadaksemme pontta luopua fantasiasta onkin tärkeää ymmärtää narsismin ja narsistin anatomiaa. Repivää, mutta välttämätöntä.

Se tyyppihän on TÄYSI feikki!
Todellisuus ja puheet ovat TÄYSIN eri maailmasta.
Ja näitä ”pelastajia” riittää..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai kun miettii niin nuo seksihullu-narsistit myös suurelta osin kiihottuvat kaikesta i n h o t t a v a s t a. Eli kaukana hellyys ja lämpö. Eivät he sellaisesta ymmärrä mitään.
Ahdistavaa seksi noiden kanssa on, tavalla tai toisella.
Joo, seksi oli omituista. Se oli kylmää ja outoa. Siitä puuttui kaikki hellyys ja lämpö. Koko suhteesta puuttui oikea rakkaus. Onneksi on saanut myöhemmin kokea rakkaudellisen parisuhteen ja hellän rakastelun ihanuuden!
Ja mä yritin pelastaa sen tyypin! Yritin epätoivoisesti antaa sille ressukalle rakkautta ja myötätuntoa. Ja mitä sain palkaksi? Huh huh.
Tämä on hyvä ketju. Silmäni ovat avautuneet.
Kiitos kaikille vertaistuesta!
Niinpä. Minäkin halusin tarjota rakkautta ja hyvän, tasapainoisen elämän, ystävyyttä, kumppanuutta, seksiä, läheisyyttä.
Omakin tausta on rikkonainen ja vaikea, mutta olen löytänyt onnen ja tasapainon. Koska olen itse tehnyt siirtymän, kuvittelin narsistinkin haluavan onnea, mutta hänhän kokee olevansa kotonaan siinä kaoottisessa elämässään tyhjänä ihmiskuorena - valehtelevana seksiaddiktina, kyvyttömänä kiintymään kehenkään.
Vierailija kirjoitti:
Exäni lapsuudenkoti oli ”kartano” (oikeasti ihan hirveä, homeinen ja saastainen, rintamamiestalo). Hän oli ”suurtilallinen” (oikeasti pieni viljatila).
Kaikille tuntemattomille hän kutsui itseään ”Kartanonherraksi”. LOL
Ja kallis autokin oli: kylän kallein bemari.
Ilmeisesti kylän ainoa bemari XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteiden mitätöinti on myös tyypillinen esimerkki. Jos sanot, että sinulla on kylmä, narsku sanoo "ei täällä ole kylmä". Tämä on myös rajatonta käytöstä. Toinen ihminen ei voi määritellä sitä, mitä sitä tunnet.
Tätä tekee monet vanhemman sukupolven edustajat ja uskon sen juontavan sota-aikaan. Lapsille saatettiin todeta näin sota-aikaan, hyvä tarkoitus takana. Jos henkilö ei osaa kyseenalaistaa tapaansa se muodostuu rajattomuudeksi ja narsistiseksi käytökseksi.
Tunteiden mitätöinti oli perusarkea narsistin ex-mieheni kanssa 20 vuoden avioliitossa.
Palelemisen ja väsymyksen mainitseminen aiheutti miehessä huutoraivon, naapuritkin varmaan kuulivat.
Olen ollut aina vilukissa ja asuimme vetoisassa omakotitalossa. Tykkäsin siksi käyttää syksyllä ja talvella villasukkia ja villapaitaa. Mies kutsui niitä seksintappoaseiksi. Kyn sanoin ohimennen, että ”ai kun paleltaakin, laitanpa villasukat jalkaan” niin mies räjähti . Hän huusi kurkku suorana ”ei oo normaalia että KOKO ajan ihminen palelee, tee asialle jotain jos palelee, hanki apua, mutta ei oo normaalia pukeutua tollaisiin seksintappoaseisiin sisällä, ne ei viettele mua!”. Eli oma vikani kun palelin ja en tajunnut pukeutua miestä viettelevästi.
Samoin jos sanoin ”kylläpä väsyttääkin, taidan mennä nukkumaan” klo 22-23 aikoihin. Mies huutiärjysi minulle ”Normaalille ihmiselle riittää 6-7 tunnin uni, ei voi ketään väsyttää KOKO ajan! Arvaa miltä tuntuu kun sä meet mua ennen nukkumaan?!? Se on kuule seksuaalista torjuntaa, sä et rakasta, jos rakastaisit niin menisit mun kanssa samaan aikaan nukkumaan klo 24 ja tarjoaisit mulle samalla yllätykseksiä.” Eli olin epänormaali kun halusin mennä nukkumaan aiemminkin mies enkä tarjonnut joka ilta yllätysseksiä miehelle klo 24, tyhmä minä.
Jostain kumman syystä nälän ilmaiseminen ei aiheuttanut miehessä huutoraivoa.
Voi ei, meilläkin oli tuo "et rakasta minua, kun menet nukkumaan ennen minua, etkä odota valveilla, että saat tarjota mielikuvitusrikasta seksiä, joka tähtää minun or'gas'miin". Mutta tietenkin minun kuului herätä kuudelta lapsen kanssa, mieluiten hiljaa, ettei lapsi häiritse miehen unia.
Vierailija kirjoitti:
https://www.facebook.com/narsistivsmina/photos/446115983922392
Tuntuu käsittämättömältä, että joku näyttelisi alati, feikkaisi, esittäisi, vetäisi roolia.. Mutta ihmiseltä, jolla ei ole omaa persoonaa, jatkuva valhemaailman pyörittäminen luontuu. Se vain tulee, ei se vaadi häneltä mitään ekstraponnistelua
Tämä on yksi kipeimpiä asioita narsistin uhrille kohdata ja sisäistää: narsistilla on sisimmässään sellainen vaurio, että hänelle elämä on ainaista peliä, oikeudenkäyntiä, kilpailua, näytelmää ja salaliittoteoriaa. Narsisti pitää jokaista ihmistä vastustajana, käyttöesineenä, lypsylehmänä, likasankona, uhkana.. Narsistisena lähteenä. Hän ammentaa toisista ihmisistä todisteita omasta ylivertaisuudestaan. Tässä valossa kaikki teot, sanat, toimet ovat laskelmoituja.
Tervehtymisen kannalta ei ole hyväksi loputtomasti keskittyä narsistiin eli hänen traumaansa ja sen synnyttämään omatunnottomuuteen, vaikka saadaksemme pontta luopua fantasiasta onkin tärkeää ymmärtää narsismin ja narsistin anatomiaa. Repivää, mutta välttämätöntä.
Kiitos sinulle! Silmäni avautuivat.
Ymmärrän nyt hänen käytöstään.
En voi uskoa omaa sinisilmäisyyttäni. Auts!

Ymmärrän nyt hänen käytöstään.En voi uskoa omaa sinisilmäisyyttäni. Auts!
Tämä oli siis suora lainaus tuolta FB-sivustolta. Suosittelen Narsisti vs minä facebookia ja youtubea kaikille, jotka tarvitsevat suomenkielistä infoa narsismista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.facebook.com/narsistivsmina/photos/446115983922392
Tuntuu käsittämättömältä, että joku näyttelisi alati, feikkaisi, esittäisi, vetäisi roolia.. Mutta ihmiseltä, jolla ei ole omaa persoonaa, jatkuva valhemaailman pyörittäminen luontuu. Se vain tulee, ei se vaadi häneltä mitään ekstraponnistelua
Tämä on yksi kipeimpiä asioita narsistin uhrille kohdata ja sisäistää: narsistilla on sisimmässään sellainen vaurio, että hänelle elämä on ainaista peliä, oikeudenkäyntiä, kilpailua, näytelmää ja salaliittoteoriaa. Narsisti pitää jokaista ihmistä vastustajana, käyttöesineenä, lypsylehmänä, likasankona, uhkana.. Narsistisena lähteenä. Hän ammentaa toisista ihmisistä todisteita omasta ylivertaisuudestaan. Tässä valossa kaikki teot, sanat, toimet ovat laskelmoituja.
Tervehtymisen kannalta ei ole hyväksi loputtomasti keskittyä narsistiin eli hänen traumaansa ja sen synnyttämään omatunnottomuuteen, vaikka saadaksemme pontta luopua fantasiasta onkin tärkeää ymmärtää narsismin ja narsistin anatomiaa. Repivää, mutta välttämätöntä.
Kiitos sinulle! Silmäni avautuivat.
Ymmärrän nyt hänen käytöstään.En voi uskoa omaa sinisilmäisyyttäni. Auts!
Tajusin nyt, että siinä on joku magneetti. Minun oma traumani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun narskuexä aina olleessaan tyytymätön jonkun naispuoleisen itseään ylemmällä työhierarkiassa olevan päätökseen (eli nainen oli päättänyt päinvastoin kun narskuni olisi halunnut) sanoi, että sitä ämmää pitäisi panna kakko*een.
Minua aina nauratti, koska heittomerkkiexälläni oli hyvin vaatimaton varustus, sillä ei pan*tu kunnolla edes ykköseen.
Muun muassa tällaisia asioita tulee mieleen, kun olen aktiivisesti ottanut hänen toimintaansa omassa päässäni käsittelyyn. Tunsin alusta asti että kaikki ei ole kunnossa. Hänellä oli hyvin erikoisia syitä olla ottamatta yhteyttä ja välillä saattoi mennä kaksikin viikoa, kun hän ei ottanut yhteyttä. Kerran ei tullut luokseni yöksi, vaikka olimme olleet yhdessä viettämässä iltaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuitenkin huusi naama punaisena ravintolassa, kun sanoin, että en halua jatkaa tällaista mukasuhdetta enää yhtään sekuntia. Hän ei siis olisi kestänyt mukaeroa.. just!
Lista tuntuu oikeasti loputtomalta. Pitäisiköhän ne kaikki red flägit kirjoittaa ylös?
Meillä on varmaan sama eksä. Mun eksällä ainakin on ollut naisia joka puolella mukasuhteita yksi toisensa perään ja varustus ja luonne täsmää. Toisaalta, valitettavasti nämä kaikki muistuttavat toisiaan.
Minun narskullani oli vain hyvin lyhyitä suhteita hyvin nuoriin naisiin. Siis itseään melkein puolta nuorempiin. Minä olin ilmeisesti ensimmäinen lähellä hänen omaa ikäänsä oleva nainen, jolla on omat mielipiteet ja mieltymykset. Siksi en kelvannutkaan kovin pitkäksi aikaa, ja sitten kun ymmärsin millaisen pahuu*den kanssa olen tekemisissä, en missään nimessä olisi halunnutkaan jatkaa hänen älyttömässä pelissään. YÄK!

Joo, itselläkin jo sen verran ikää, ettei jaksanut kiinnostaa seksi, jossa mies tulee nopeasti ja se olikin sitten siinä eikä naisen orgasmilla ole mitään merkitystä. Puhumattakaan siitä, että ei todellakaan kiinnosta olla suhteessa, jossa ei osata puhua ja jossa toinen yrittää alistaa ja kontrolloida. En pelkää hänen yrittävän luikerrella takaisin, koska olin liian hankala alistettavaksi.
Minun sijaiskotitraumani: kaikki hyväksyntä piti ansaita. Jos minua ei hyväksytty, piti yrittää kovemmin.
Kun parisuhteessa oli huono olo, se oli vain signaali minulle yrittää kovemmin.
Vierailija kirjoitti:
Minun sijaiskotitraumani: kaikki hyväksyntä piti ansaita. Jos minua ei hyväksytty, piti yrittää kovemmin.
Kun parisuhteessa oli huono olo, se oli vain signaali minulle yrittää kovemmin.
Ja jatkossa toivottavasti se on signaali lähteä pois. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai kun miettii niin nuo seksihullu-narsistit myös suurelta osin kiihottuvat kaikesta i n h o t t a v a s t a. Eli kaukana hellyys ja lämpö. Eivät he sellaisesta ymmärrä mitään.
Ahdistavaa seksi noiden kanssa on, tavalla tai toisella.
Joo, seksi oli omituista. Se oli kylmää ja outoa. Siitä puuttui kaikki hellyys ja lämpö. Koko suhteesta puuttui oikea rakkaus. Onneksi on saanut myöhemmin kokea rakkaudellisen parisuhteen ja hellän rakastelun ihanuuden!
Ja mä yritin pelastaa sen tyypin! Yritin epätoivoisesti antaa sille ressukalle rakkautta ja myötätuntoa. Ja mitä sain palkaksi? Huh huh.
Tämä on hyvä ketju. Silmäni ovat avautuneet.
Kiitos kaikille vertaistuesta!
Kiitos todellakin ketjusta, tämä on avannut minunkin silmiäni. Ja tärkeintä se etten ole kokemuksieni kanssa yksin, on teitä muitakin jotka tasan tietää mitä minäkin olen kokenut. On ollut terapeuttista lukea muidenkin oudosta ja kylmästä seksistä, sitähän se oli.
Ehkä joskus uskallan ottaa elämääni uuden miehen, mutta edelleen olen rikki eksästä.
Onko kenelläkään muulla ollut sellaista, että siitä mekaanisesta panemisesta huolimatta sitä miestä halusi? Olin hetkessä ihan valmis, hormoonit vyöryivät. Mutta silti siitä seksistä itsestään jäi pettynyt ja huono olo, kun todellisuus iski taas vasten kasvoja. Vaikka keho vielä janosi miestä niin toisaalta aloin jähmettyä henkisesti ja fyysisesti noissa intiimeissä hetkissä, enkä tullut tyydytetyksi. Ehkä siinä onkin syy sille, että sitä kuitenkin vielä halusi.
Ei kannata kaikkia intiimielämän yksityiskohtia tänne kirjoittaa, edes anonyymisti. Tässäkin keskustelussa pyörii narskuja, jotka hakevat lisäkicksinsä täältä.
Fb-ryhmiin, edes narsku-aiheisiun, ei kannata liittyä omalla nimellä eikä niihin kirjoittaa omalla nimillään. Sama pätee YouTube-kanavien seuraamiseen. Ohis