Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mielestään aina oikeassa ja reilu tyyppi, jolla on hyviä juttuja. Ei kuitenkaan osaa huomioida muita keskusteluissa, eikä ole kiinnostunut muiden kuulumisista/mielipiteistä. Hänen kanssaan tulee juttuun, jos häntä ”ihailee” ja mielistelee. Saa usein keskustelukumppaninsa tuntemaan itsensä hölmöksi pienillä eleillä/ignoorauksella.
Tähän vielä lisäyksenä, että osaa esittää hyvinkin miellyttävää, jos siitä on hänelle itselleen hyötyä. Siksi usein esim. suhteissa narsistien kumppaneiden ystävät ja sukulaiset saattavat aluksi pitää häntä tosi hyvänä ja täydellisenä tyyppinä. Narsisti ei myöskään hyväksy tappiota, usein mielummin ”tuhoaa” vastustajansa.
Erityisesti taloudellinen hyöty kiinnostaa kovasti. Myös tärkeää kuulua ns. muihin menestyjiin, joten siksi namedropping on tosi yleistä.
Tutulta kuulostaa. Normi-ihminen kertoo sukulaisvierailulla kahvipöydässä, miten naapurin Ekin kanssa leikattiin pensasaita tai töissä Pirkko oli käynyt Italiassa. Narskun lähes parhaat ystävät ovat vähintään johtaja- mutta mielellään ministeritasoa, no olkoon, ex-kansanedustajakin käy, rimaa hipoen.

Mutta toisaalta sitten taas narsistin ollessa "salainen" puhutaan kaverista, tuttavasta jne. eikä mainita nimiä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, mutta tekee niin pahalta ajatella ihmisestä, jota kohtaan on (ollut) lämpimiä tunteita. Ja suututtaa sen henkilön toiminta, joka teki narsistista sen mitä hänestä tuli.
Jokainen voi itse valita hyvän ja pahan välillä, joten on turhaa syyttää ketään muuta kuin narsistia itseään - korkeintaan hänen lapsuuden aikaista kasvuympäristöään. Narsistin narsismi syntyy siitä huolimatta, vaikka ensimmäisenä puolisona olisi maailman kiltein, anteliain ja empaattisin ihminen.

Ajattelin, että tuolla tarkoitettiinkin narsistin vanhempaa tai lapsuudenajan hyväksikäyttäjää tms.
Yksi kirjasuosistus lisää. Tätä kirjailijaa on arvosteltu, mutta on tässä kirjassa asiaakin.
Thomas Erikson Psykopaatit ympärilläni.
Onko narsismilla yhteyttä piheyteen?
Sellaiseen sairaaloiseen saituuteen?
Tyyliin kuumana kesäpäivänä syötiin parvekkaalla lounasta ja lapsilta jäi kalaa syömättä. Jäi korjaamatta astiat kun lähdettiin ulos kokopäiväksi, yöllä kun tultiin kotiin niin mies söi ne lohipalat. Oli kesän kuumin päivä jonne aurinko porottaa ja olivat siinä noin 12 tuntia. Mutta pihin ihmisen mielestä kalaa ei voi laittaa roskiin vaan sen voi todellakin syödä. Itse en olisi todellakaan syönyt.
Tai kun automatkalla vauva huutaa nälkää ja korviketta pitää saada lisää. Niin mies käy 4 kaupassa katsomassa missä on halvinta korviketta (vaikka koitan sanoa ettei yhdessä kaupassa ole tyyliin kuin makeisia mutta sielläkin hänen piti käydä tsekkaan onko korviketta). Hinta kaikissa heittää 0,01 euroa niin pihi ihminen tekee ostopäätöksen mistä sais halvinta. Tiedä sitten paljonko bensaakin meni tuossa operaatiossa, mutta itse olisin käynyt ostaan ensimmäisestä kaupasta riippumatta paljonko se äidinmaidonkorvike maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten löytää tasapaino sen kanssa, että tuntisi tarpeeksi vihaa, inhoa pysyäkseen takuuvarmasti irti narsistista, mutta ei niin, että se myrkyttää oman mielen...
Etkö siis tunne vihaa vai mitä tarkoitat? Et anna itsesi tuntea vihaa? Pelkäät että vihaat liikaa jos annat vohan tunteen nousta?
Tunteethan on luonnollinen osa elämää ja ihmisen kuuluu tuntea. Onko narsisti varastanut tunteesi vai mistä mättääpi?
Anna kuule palaa vaan! Vihastu! Mene salille ja lyö säkkiä, mene metsään ja karju sydämesi kyllyydestä. Anna vihan tulla ulos! Et voi padota sitä. Sisälläsi se tekee eniten tuhoa.
Narsistillasi ei ollut oikeutta tehdä niitä tekoja sinulle.
Mä ainakin luulen, että meiltä uhreilta on joskus lapsuudessa koulittu terve vihastuminen pois, se on ollut kielletty tunne. Vanhemmalle ei ole saanut osoittaa mielipidettä eikä varsinkaan harmistumista, saati vihaisuutta. Varmaan normi tyttöjen kasvatukselle, että pitää olla nöyrä, kiltti ja palvelualtis.
Joten sitä on sitten valmis uhri narsistille, koska aina, kun mikään hälytysvalo vilkkuu itsellä toisen käytöksestä, niin katkaisin lyö päälle "minä varmaan ajattelen tätä jotenkin väärin ja olen itsekäs, nyt minun täytyy ajatella tätä hänen näkökulmasta". Jolloin hänen selitys kaikkeen menee sukkana läpi.
Toki hänellä on työssä raskasta, ja hänen täytyy saada levätä. Olinpa laiska ja itsekäs, kun en kiirehtinyt laittamaan hänelle ruokaa valmiiksi. Ja hän joutui roskatkin viemään.
Kun nyt ajattelin, tällaiseksi kasvatusäiti minut opetti. Jos hän kokkaa, minä en saa lukea. Jos hän siivoaa, minun pitää heti hypätä kysymään, mitä voin tehdä. Kun hän tulee kotiin, minun pitää heti jättää käsistä mitä tahansa olinkaan tekemässä, ja olla valmis tiskaamaan tai juoksemaan kauppaan.
Olin kyllä niin kypsä hedelmä narsistille. Kiitti vaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko narsismilla yhteyttä piheyteen?
Sellaiseen sairaaloiseen saituuteen?
Tyyliin kuumana kesäpäivänä syötiin parvekkaalla lounasta ja lapsilta jäi kalaa syömättä. Jäi korjaamatta astiat kun lähdettiin ulos kokopäiväksi, yöllä kun tultiin kotiin niin mies söi ne lohipalat. Oli kesän kuumin päivä jonne aurinko porottaa ja olivat siinä noin 12 tuntia. Mutta pihin ihmisen mielestä kalaa ei voi laittaa roskiin vaan sen voi todellakin syödä. Itse en olisi todellakaan syönyt.
Tai kun automatkalla vauva huutaa nälkää ja korviketta pitää saada lisää. Niin mies käy 4 kaupassa katsomassa missä on halvinta korviketta (vaikka koitan sanoa ettei yhdessä kaupassa ole tyyliin kuin makeisia mutta sielläkin hänen piti käydä tsekkaan onko korviketta). Hinta kaikissa heittää 0,01 euroa niin pihi ihminen tekee ostopäätöksen mistä sais halvinta. Tiedä sitten paljonko bensaakin meni tuossa operaatiossa, mutta itse olisin käynyt ostaan ensimmäisestä kaupasta riippumatta paljonko se äidinmaidonkorvike maksaa.
Olet varmaan jäljillä tuossa.
Toisaalta pihiys on kontrollia. Narsistin pitää saada kontolloida, lähtökohtaisesti.
Toisaalta se on myös että kenellekään ei pidä antaa mitään, minkä voi antaa suoraan narsistille. Joten kun narsisti pihistää kaikilta muilta, hänelle itselle jää enemmän.
Tulee mieleen kengät, jotka eksä väen vängällä osti lapselle mahdollisimman halvalla. Sitten kun ne kastuivat ekan kerran, niistä lähti pohja. Sitten minä jouduin ostamaan kunnon kengät. Mikä oli tietysti pois suoraan minun omista käyttörahoista.
Minulla perhetausta, jossa narsisti-isä ja hänen näännytämä äiti ja siinä pyörteessä sitten minun tarpeeni tulivat viimeisenä tai lainkaan. Meni aikansa oppia, että minä olen ihan yhtä tärkeä kuin muutkin ja se riittää, että jokin tuntuu minusta itsestäni pahalta. Minun ei tarvitse osallistua eikä venyä toisten toiveiden mukaan.
Minun narskuexä aina olleessaan tyytymätön jonkun naispuoleisen itseään ylemmällä työhierarkiassa olevan päätökseen (eli nainen oli päättänyt päinvastoin kun narskuni olisi halunnut) sanoi, että sitä ämmää pitäisi panna kakko*een.
Minua aina nauratti, koska heittomerkkiexälläni oli hyvin vaatimaton varustus, sillä ei pan*tu kunnolla edes ykköseen.
Muun muassa tällaisia asioita tulee mieleen, kun olen aktiivisesti ottanut hänen toimintaansa omassa päässäni käsittelyyn. Tunsin alusta asti että kaikki ei ole kunnossa. Hänellä oli hyvin erikoisia syitä olla ottamatta yhteyttä ja välillä saattoi mennä kaksikin viikoa, kun hän ei ottanut yhteyttä. Kerran ei tullut luokseni yöksi, vaikka olimme olleet yhdessä viettämässä iltaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuitenkin huusi naama punaisena ravintolassa, kun sanoin, että en halua jatkaa tällaista mukasuhdetta enää yhtään sekuntia. Hän ei siis olisi kestänyt mukaeroa.. just!
Lista tuntuu oikeasti loputtomalta. Pitäisiköhän ne kaikki red flägit kirjoittaa ylös?
Vierailija kirjoitti:
Onko narsismilla yhteyttä piheyteen?
Sellaiseen sairaaloiseen saituuteen?
Tyyliin kuumana kesäpäivänä syötiin parvekkaalla lounasta ja lapsilta jäi kalaa syömättä. Jäi korjaamatta astiat kun lähdettiin ulos kokopäiväksi, yöllä kun tultiin kotiin niin mies söi ne lohipalat. Oli kesän kuumin päivä jonne aurinko porottaa ja olivat siinä noin 12 tuntia. Mutta pihin ihmisen mielestä kalaa ei voi laittaa roskiin vaan sen voi todellakin syödä. Itse en olisi todellakaan syönyt.
Tai kun automatkalla vauva huutaa nälkää ja korviketta pitää saada lisää. Niin mies käy 4 kaupassa katsomassa missä on halvinta korviketta (vaikka koitan sanoa ettei yhdessä kaupassa ole tyyliin kuin makeisia mutta sielläkin hänen piti käydä tsekkaan onko korviketta). Hinta kaikissa heittää 0,01 euroa niin pihi ihminen tekee ostopäätöksen mistä sais halvinta. Tiedä sitten paljonko bensaakin meni tuossa operaatiossa, mutta itse olisin käynyt ostaan ensimmäisestä kaupasta riippumatta paljonko se äidinmaidonkorvike maksaa.
Kyllä! Näin toimivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko narsismilla yhteyttä piheyteen?
Sellaiseen sairaaloiseen saituuteen?
Tyyliin kuumana kesäpäivänä syötiin parvekkaalla lounasta ja lapsilta jäi kalaa syömättä. Jäi korjaamatta astiat kun lähdettiin ulos kokopäiväksi, yöllä kun tultiin kotiin niin mies söi ne lohipalat. Oli kesän kuumin päivä jonne aurinko porottaa ja olivat siinä noin 12 tuntia. Mutta pihin ihmisen mielestä kalaa ei voi laittaa roskiin vaan sen voi todellakin syödä. Itse en olisi todellakaan syönyt.
Tai kun automatkalla vauva huutaa nälkää ja korviketta pitää saada lisää. Niin mies käy 4 kaupassa katsomassa missä on halvinta korviketta (vaikka koitan sanoa ettei yhdessä kaupassa ole tyyliin kuin makeisia mutta sielläkin hänen piti käydä tsekkaan onko korviketta). Hinta kaikissa heittää 0,01 euroa niin pihi ihminen tekee ostopäätöksen mistä sais halvinta. Tiedä sitten paljonko bensaakin meni tuossa operaatiossa, mutta itse olisin käynyt ostaan ensimmäisestä kaupasta riippumatta paljonko se äidinmaidonkorvike maksaa.
Olet varmaan jäljillä tuossa.
Toisaalta pihiys on kontrollia. Narsistin pitää saada kontolloida, lähtökohtaisesti.
Toisaalta se on myös että kenellekään ei pidä antaa mitään, minkä voi antaa suoraan narsistille. Joten kun narsisti pihistää kaikilta muilta, hänelle itselle jää enemmän.
Tulee mieleen kengät, jotka eksä väen vängällä osti lapselle mahdollisimman halvalla. Sitten kun ne kastuivat ekan kerran, niistä lähti pohja. Sitten minä jouduin ostamaan kunnon kengät. Mikä oli tietysti pois suoraan minun omista käyttörahoista.
Mut kuitenkin nämä samat tyypit antavat koruja ja ostelevat matkoja kun täytyy ns. ”kiristää otetta”. Ristiriitaista!
Ehkä pöllivät korut mummoltaan?

Näistä saisi tosi hyvät red flägit!
Ja Kalevauva vielä kehiin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mielestään aina oikeassa ja reilu tyyppi, jolla on hyviä juttuja. Ei kuitenkaan osaa huomioida muita keskusteluissa, eikä ole kiinnostunut muiden kuulumisista/mielipiteistä. Hänen kanssaan tulee juttuun, jos häntä ”ihailee” ja mielistelee. Saa usein keskustelukumppaninsa tuntemaan itsensä hölmöksi pienillä eleillä/ignoorauksella.
Saat narskulta päivittäin piilovittuilua ja hienovaraista arvostelua. Hän odottaa sinulta VAIN ihailua.
Narsku kuvittelee että hänellä on oikeus jatkuvasti arvioida toisia ihmisiä. Kuin hän olisi jumala joka nostaa ja laskee peukkua mahtavuudessaan sen mukaan, miten Hänen mielestään suoriudut. Eli olet Hänelle mieliksi ja toimit kuten Hänen mielestä kuuluu toimia. Kuin alistava ilkeä koirankouluttaja. Hänen seurassaan ei olla ikinä vapaana ja rentona ilman hänen arvioivaa katsetta ja sanoja.
Ei hän ymmärrä, että aikuiset ihmiset ovat aikuisia ihmisiä eikä hänen koulutettavia ja kontrolloitavia koiranpentuja tai pikkulapsia. Mitä hän oikein kuvittelee itsestään..
Tasa-arvoiset, molemminpuoleiseen kunnioitukseen, arvostukseen ja ymmärrykseen perustuvat ihmissuhteet menevät täysin hänen käsityskykynsä ja ihmissuhdetaitojensa yli. Ei vain osaa.
Voih, tämä summasi mun pitkän avioliiton.
Vierailija kirjoitti:
Minun narskuexä aina olleessaan tyytymätön jonkun naispuoleisen itseään ylemmällä työhierarkiassa olevan päätökseen (eli nainen oli päättänyt päinvastoin kun narskuni olisi halunnut) sanoi, että sitä ämmää pitäisi panna kakko*een.
Minua aina nauratti, koska heittomerkkiexälläni oli hyvin vaatimaton varustus, sillä ei pan*tu kunnolla edes ykköseen.
Muun muassa tällaisia asioita tulee mieleen, kun olen aktiivisesti ottanut hänen toimintaansa omassa päässäni käsittelyyn. Tunsin alusta asti että kaikki ei ole kunnossa. Hänellä oli hyvin erikoisia syitä olla ottamatta yhteyttä ja välillä saattoi mennä kaksikin viikoa, kun hän ei ottanut yhteyttä. Kerran ei tullut luokseni yöksi, vaikka olimme olleet yhdessä viettämässä iltaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuitenkin huusi naama punaisena ravintolassa, kun sanoin, että en halua jatkaa tällaista mukasuhdetta enää yhtään sekuntia. Hän ei siis olisi kestänyt mukaeroa.. just!
Lista tuntuu oikeasti loputtomalta. Pitäisiköhän ne kaikki red flägit kirjoittaa ylös?
Meillä on varmaan sama eksä. Mun eksällä ainakin on ollut naisia joka puolella mukasuhteita yksi toisensa perään ja varustus ja luonne täsmää. Toisaalta, valitettavasti nämä kaikki muistuttavat toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko narsismilla yhteyttä piheyteen?
Sellaiseen sairaaloiseen saituuteen?
Tyyliin kuumana kesäpäivänä syötiin parvekkaalla lounasta ja lapsilta jäi kalaa syömättä. Jäi korjaamatta astiat kun lähdettiin ulos kokopäiväksi, yöllä kun tultiin kotiin niin mies söi ne lohipalat. Oli kesän kuumin päivä jonne aurinko porottaa ja olivat siinä noin 12 tuntia. Mutta pihin ihmisen mielestä kalaa ei voi laittaa roskiin vaan sen voi todellakin syödä. Itse en olisi todellakaan syönyt.
Tai kun automatkalla vauva huutaa nälkää ja korviketta pitää saada lisää. Niin mies käy 4 kaupassa katsomassa missä on halvinta korviketta (vaikka koitan sanoa ettei yhdessä kaupassa ole tyyliin kuin makeisia mutta sielläkin hänen piti käydä tsekkaan onko korviketta). Hinta kaikissa heittää 0,01 euroa niin pihi ihminen tekee ostopäätöksen mistä sais halvinta. Tiedä sitten paljonko bensaakin meni tuossa operaatiossa, mutta itse olisin käynyt ostaan ensimmäisestä kaupasta riippumatta paljonko se äidinmaidonkorvike maksaa.
Olet varmaan jäljillä tuossa.
Toisaalta pihiys on kontrollia. Narsistin pitää saada kontolloida, lähtökohtaisesti.
Toisaalta se on myös että kenellekään ei pidä antaa mitään, minkä voi antaa suoraan narsistille. Joten kun narsisti pihistää kaikilta muilta, hänelle itselle jää enemmän.
Tulee mieleen kengät, jotka eksä väen vängällä osti lapselle mahdollisimman halvalla. Sitten kun ne kastuivat ekan kerran, niistä lähti pohja. Sitten minä jouduin ostamaan kunnon kengät. Mikä oli tietysti pois suoraan minun omista käyttörahoista.
Mut kuitenkin nämä samat tyypit antavat koruja ja ostelevat matkoja kun täytyy ns. ”kiristää otetta”. Ristiriitaista!
Ehkä pöllivät korut mummoltaan?
Korua täytyy pitää, se näkyy muille ihmisille, ja se saa antajan näyttämään hyvältä. He saavat myös tuntea itsensä vauraiksi liikemiehiksi. Korun täytyy näyttää kalliimmalta kuin mitä se oikeasti maksoi. Usein se ei näytä saajan tyyliseltä yhtään, vaan kuvastaa antajan näkemystä komeasta.
Matkan tarjoaminen on hyvä sijoitus, sillä saa matkalle mukaan paljon seksiä. Matkat on yhdelle usein melkein yhtä kalliita kuin kahdelle. Matkalla voi kehuskella tuttaville, siksi narsisti valitsee halvalla komean kuuloisen paikan, josta voi jakaa somessa hienoja kuvia.
Lisäksi nämä ovat hyvää valuuttaa suhteessa. Kun köyhempi pyytää talousrahaa, sanotaan, että " minähän maksan meidän lomatkin kaikki".
Paitsi, että narsisti on ohjannut rahat itse haluamaansa hupiin ja valinnut sen itse (koska on maksaja) ja uhrin rahat käytetään yhteiseen ruokaan ja lasten vaatteisiin.
Lisäksi narsisti luo "hyviä muistoja" säännöllisesti, koska niillä uhri koukutetaan, odottamaan niitä ja kestämään taas vuoden tallomista.
Kun "olihan meillä se hyvä hetki siellä hotellihuoneessa kolme vuotta sitten".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko narsismilla yhteyttä piheyteen?
Sellaiseen sairaaloiseen saituuteen?
Tyyliin kuumana kesäpäivänä syötiin parvekkaalla lounasta ja lapsilta jäi kalaa syömättä. Jäi korjaamatta astiat kun lähdettiin ulos kokopäiväksi, yöllä kun tultiin kotiin niin mies söi ne lohipalat. Oli kesän kuumin päivä jonne aurinko porottaa ja olivat siinä noin 12 tuntia. Mutta pihin ihmisen mielestä kalaa ei voi laittaa roskiin vaan sen voi todellakin syödä. Itse en olisi todellakaan syönyt.
Tai kun automatkalla vauva huutaa nälkää ja korviketta pitää saada lisää. Niin mies käy 4 kaupassa katsomassa missä on halvinta korviketta (vaikka koitan sanoa ettei yhdessä kaupassa ole tyyliin kuin makeisia mutta sielläkin hänen piti käydä tsekkaan onko korviketta). Hinta kaikissa heittää 0,01 euroa niin pihi ihminen tekee ostopäätöksen mistä sais halvinta. Tiedä sitten paljonko bensaakin meni tuossa operaatiossa, mutta itse olisin käynyt ostaan ensimmäisestä kaupasta riippumatta paljonko se äidinmaidonkorvike maksaa.
Olet varmaan jäljillä tuossa.
Toisaalta pihiys on kontrollia. Narsistin pitää saada kontolloida, lähtökohtaisesti.
Toisaalta se on myös että kenellekään ei pidä antaa mitään, minkä voi antaa suoraan narsistille. Joten kun narsisti pihistää kaikilta muilta, hänelle itselle jää enemmän.
Tulee mieleen kengät, jotka eksä väen vängällä osti lapselle mahdollisimman halvalla. Sitten kun ne kastuivat ekan kerran, niistä lähti pohja. Sitten minä jouduin ostamaan kunnon kengät. Mikä oli tietysti pois suoraan minun omista käyttörahoista.
Mut kuitenkin nämä samat tyypit antavat koruja ja ostelevat matkoja kun täytyy ns. ”kiristää otetta”. Ristiriitaista!
Ehkä pöllivät korut mummoltaan?
Korua täytyy pitää, se näkyy muille ihmisille, ja se saa antajan näyttämään hyvältä. He saavat myös tuntea itsensä vauraiksi liikemiehiksi. Korun täytyy näyttää kalliimmalta kuin mitä se oikeasti maksoi. Usein se ei näytä saajan tyyliseltä yhtään, vaan kuvastaa antajan näkemystä komeasta.
Matkan tarjoaminen on hyvä sijoitus, sillä saa matkalle mukaan paljon seksiä. Matkat on yhdelle usein melkein yhtä kalliita kuin kahdelle. Matkalla voi kehuskella tuttaville, siksi narsisti valitsee halvalla komean kuuloisen paikan, josta voi jakaa somessa hienoja kuvia.
Lisäksi nämä ovat hyvää valuuttaa suhteessa. Kun köyhempi pyytää talousrahaa, sanotaan, että " minähän maksan meidän lomatkin kaikki".
Paitsi, että narsisti on ohjannut rahat itse haluamaansa hupiin ja valinnut sen itse (koska on maksaja) ja uhrin rahat käytetään yhteiseen ruokaan ja lasten vaatteisiin.Lisäksi narsisti luo "hyviä muistoja" säännöllisesti, koska niillä uhri koukutetaan, odottamaan niitä ja kestämään taas vuoden tallomista.
Kun "olihan meillä se hyvä hetki siellä hotellihuoneessa kolme vuotta sitten".
Tää on niin totta! Pelottavaa.
Muuttuuko narsistin uhri puolison naisihannetta vastaavaksi? Pukeutuminen, paino, hiukset, työ..?
Voiko narsisti pakottaa uhrin ns. vapaaseen suhteeseen oman nautinnon halunsa vuoksi?
Vai onko kaikkien narsistin seksuaalinen libido ”heikko”?
Ei se ole mikään uskon asia vaan fakta. Kaikki narsistiksi leimatut miehet tai naisetkaan ole narskuja. Leimaaja saattaa olla jopa itse narsisti.
Mutta oliko joku kieroilijapahis narsisti tai jotain muuta onkin toinen juttu. Eihän se tee kieroilevan ihmisen kieroilusta yhtään sen hyväksyttävämpää oli hän narsisti tai ei.
Mutta juu. Itsekin joudun olemaan narsistisen naisen kanssa tekemisissä. Muut sen kaltaiset olen "jättänyt taakseni", vaikka tiedänkin ettei heitä vain jätetä jos ovat narsisteja.
Tästäkin luulin päässeni eroon, mutta enpäs päässytkään. 😂