Narsistin keskustelutyyli

Lahjan antaminenja se, että saisi toisen tuntemaan olonsa erityiseksi, on mahdotonta. Mun olisi pitänyt tajuta, kun alussa kyllä antoi lahjoja, toi tuliaisia. Mutta samalla kertaa tuliaisia saivat myös ex-vaimo, ex-tyttöystävä ja minä. Siis käynyt vain shoppaamassa ja maksimoinut tilanteen.

Myöhemmin, kun toi tuliaisia, toi myös samanlaisen työkaverilleen. Tai jos oli joku hemmottelu minulle, niin samanlainen oli sitten ystäväperheen äidille. Koskaan ei ollut mitään vain minulle. Ja jos osti joululahjan mulle, niin itselle oli arvokkaampi tai samanlainen. Tai hänellä oli jo itsellään sama asia. Ei siis niin, että vain minulla olisi ollut jotain tai minulla olisinollut jotain arvokkaampaa.

Ja tajusin paljon, paljon myöhemmin. Itse annan lahjoja mielelläni ja hän sai aina niin hyvät ja arvokkaat lahjat kuin mulla oli varaa. Joskus vähän arvokkaammatkin. Mutta mitäpä se oma kulta ei ansaitsisi. Tai siis…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu että maailmassa on niin pimeitä ihmisiä. Paljon! On epäluuloisia, huomionhakuisia ja vaikka mitä vaativia persoonallisuushäiriöisiä. Minulle on yksi ja sama millä näitä nimitetään, samaa p*skaa ovat kaikki jotka eivät muiden rajoja ja ihmisyyttä kunnioita. Lopputulema on aina muiden ihmisten kärsimys tai jopa kuolema. Aina luikertelemassa uusiin ihmissuhteisiin ja työpaikkoihin ja näiden kanssa meidän täytyy sitten vaan yrittää elellä. On se niin väärin.

Voe rakkaat siskot. Samaa miettinyt ja päättänyt että seuraavan epäkunnioittavan käytöksen kohatessani, sanon suoraan päin naamaa että onpa rumaa. Suomalaiset liian harvoin uskaltaa sanoa suoraan jonkun käytöksestä. Pitäisi uskaltaa! Koska senhän voi ketään loukkaamatta verhota ihan neutraaliksi mutta päättäväiseksi toteamukseksi, heittää sen ison harmaan kiven väliin eikä enää reagoida kyseiseen henkilöön. Olen autistin kirjolla oikein narsistin herkkupala. Mutta minulla on oikeus olla viaton, myötätuntoinen ja herkkä, eikä kenellkään ole oikeutta sitä polkea tai nauraa selän takana millainen naivi nössö olen. 

Erityisherkille suosittelen tsempiksi youtubesta kanavan Milo Sade: Osa 2 innosence ja Taukovideo - Parhaat puolet aspergereilla

Kamala ajatellakin että tosiaan uhriksihan voi ajautua myös asperger/autismin kirjolla olevia hyviä ihmisiä:'( Heillä kun voi olla elämässä muutenkin lisähaasteena lukea ns."rivien välistä" toisen ihmisen aikeita ja tarkoitusperiä. Sitten joku alhainen narsisti tulee ja häpeilemättä kohdistaa julmuuttaan näihin usein umpirehellisiin ja hyviin ihmisiin ETTÄ PISTÄÄ VIHAKSI!

Nyt välikommenttina että asperger/autismi ei tee ihmisestä erityisen hyvää eikä pahaa ihmistä. Vaikea sanoa ovatko he houkuttelevampia narsistille uhreina, riippuu varmaan ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

Lahjan antaminenja se, että saisi toisen tuntemaan olonsa erityiseksi, on mahdotonta. Mun olisi pitänyt tajuta, kun alussa kyllä antoi lahjoja, toi tuliaisia. Mutta samalla kertaa tuliaisia saivat myös ex-vaimo, ex-tyttöystävä ja minä. Siis käynyt vain shoppaamassa ja maksimoinut tilanteen.

Myöhemmin, kun toi tuliaisia, toi myös samanlaisen työkaverilleen. Tai jos oli joku hemmottelu minulle, niin samanlainen oli sitten ystäväperheen äidille. Koskaan ei ollut mitään vain minulle. Ja jos osti joululahjan mulle, niin itselle oli arvokkaampi tai samanlainen. Tai hänellä oli jo itsellään sama asia. Ei siis niin, että vain minulla olisi ollut jotain tai minulla olisinollut jotain arvokkaampaa.

Ja tajusin paljon, paljon myöhemmin. Itse annan lahjoja mielelläni ja hän sai aina niin hyvät ja arvokkaat lahjat kuin mulla oli varaa. Joskus vähän arvokkaammatkin. Mutta mitäpä se oma kulta ei ansaitsisi. Tai siis…

Tämähän toistuu kaikessa muussakin. Ei ole mitään erityistä teidän kahden välillä. Hän on yhtä lojaali tai jopa lojaalimpi ystävilleen (myös niille kanssaan eri sukupuolta oleville), tekee niiden kanssa samoja asioita, saattaa jeesata ja tukea muita enemmän kuin sinua jne jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu että maailmassa on niin pimeitä ihmisiä. Paljon! On epäluuloisia, huomionhakuisia ja vaikka mitä vaativia persoonallisuushäiriöisiä. Minulle on yksi ja sama millä näitä nimitetään, samaa p*skaa ovat kaikki jotka eivät muiden rajoja ja ihmisyyttä kunnioita. Lopputulema on aina muiden ihmisten kärsimys tai jopa kuolema. Aina luikertelemassa uusiin ihmissuhteisiin ja työpaikkoihin ja näiden kanssa meidän täytyy sitten vaan yrittää elellä. On se niin väärin.

Voe rakkaat siskot. Samaa miettinyt ja päättänyt että seuraavan epäkunnioittavan käytöksen kohatessani, sanon suoraan päin naamaa että onpa rumaa. Suomalaiset liian harvoin uskaltaa sanoa suoraan jonkun käytöksestä. Pitäisi uskaltaa! Koska senhän voi ketään loukkaamatta verhota ihan neutraaliksi mutta päättäväiseksi toteamukseksi, heittää sen ison harmaan kiven väliin eikä enää reagoida kyseiseen henkilöön. Olen autistin kirjolla oikein narsistin herkkupala. Mutta minulla on oikeus olla viaton, myötätuntoinen ja herkkä, eikä kenellkään ole oikeutta sitä polkea tai nauraa selän takana millainen naivi nössö olen. 

Erityisherkille suosittelen tsempiksi youtubesta kanavan Milo Sade: Osa 2 innosence ja Taukovideo - Parhaat puolet aspergereilla

Kamala ajatellakin että tosiaan uhriksihan voi ajautua myös asperger/autismin kirjolla olevia hyviä ihmisiä:'( Heillä kun voi olla elämässä muutenkin lisähaasteena lukea ns."rivien välistä" toisen ihmisen aikeita ja tarkoitusperiä. Sitten joku alhainen narsisti tulee ja häpeilemättä kohdistaa julmuuttaan näihin usein umpirehellisiin ja hyviin ihmisiin ETTÄ PISTÄÄ VIHAKSI!

Nyt välikommenttina että asperger/autismi ei tee ihmisestä erityisen hyvää eikä pahaa ihmistä. Vaikea sanoa ovatko he houkuttelevampia narsistille uhreina, riippuu varmaan ihmisestä.

Kaltoin kohdeltu assi voi olla myös persoonallisuushäiriönen. Assius itsessään ei tee ihmisestä hyvistä tai pahista sen enempää kuin vihreä tukka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu että maailmassa on niin pimeitä ihmisiä. Paljon! On epäluuloisia, huomionhakuisia ja vaikka mitä vaativia persoonallisuushäiriöisiä. Minulle on yksi ja sama millä näitä nimitetään, samaa p*skaa ovat kaikki jotka eivät muiden rajoja ja ihmisyyttä kunnioita. Lopputulema on aina muiden ihmisten kärsimys tai jopa kuolema. Aina luikertelemassa uusiin ihmissuhteisiin ja työpaikkoihin ja näiden kanssa meidän täytyy sitten vaan yrittää elellä. On se niin väärin.

Voe rakkaat siskot. Samaa miettinyt ja päättänyt että seuraavan epäkunnioittavan käytöksen kohatessani, sanon suoraan päin naamaa että onpa rumaa. Suomalaiset liian harvoin uskaltaa sanoa suoraan jonkun käytöksestä. Pitäisi uskaltaa! Koska senhän voi ketään loukkaamatta verhota ihan neutraaliksi mutta päättäväiseksi toteamukseksi, heittää sen ison harmaan kiven väliin eikä enää reagoida kyseiseen henkilöön. Olen autistin kirjolla oikein narsistin herkkupala. Mutta minulla on oikeus olla viaton, myötätuntoinen ja herkkä, eikä kenellkään ole oikeutta sitä polkea tai nauraa selän takana millainen naivi nössö olen. 

Erityisherkille suosittelen tsempiksi youtubesta kanavan Milo Sade: Osa 2 innosence ja Taukovideo - Parhaat puolet aspergereilla

Kamala ajatellakin että tosiaan uhriksihan voi ajautua myös asperger/autismin kirjolla olevia hyviä ihmisiä:'( Heillä kun voi olla elämässä muutenkin lisähaasteena lukea ns."rivien välistä" toisen ihmisen aikeita ja tarkoitusperiä. Sitten joku alhainen narsisti tulee ja häpeilemättä kohdistaa julmuuttaan näihin usein umpirehellisiin ja hyviin ihmisiin ETTÄ PISTÄÄ VIHAKSI!

Nyt välikommenttina että asperger/autismi ei tee ihmisestä erityisen hyvää eikä pahaa ihmistä. Vaikea sanoa ovatko he houkuttelevampia narsistille uhreina, riippuu varmaan ihmisestä.

Mielenkiintoinen näkökulma. Tästä mielipiteitä/näkemyksiä muilla?

Vierailija kirjoitti:

Hyvåt ihmiset! Onko tietoa koska tulee kolmas osa narsisti Steveniä? En löydä mistään!

Tähän kellään tietoa??

Jännä miten sitä itsekin unohtaa koko narsismin, kun ei hetkeen ole sen kanssa tekemisissä. Kun katsoin pari vuotta sitten noita 90 days fiancee jaksoja, joissa Ed oli, pidin tyyppiä vaan moukkana ja itserakkaana, mutta nyt taas koettuani tuoreeltaan suhteen narsistin kanssa, olen saanut asiasta muistutuksen ja näen kaikki hänen toimintansa red flagit.

Eli ei siis mikään ihme, että moni ei tajua koskaan olleensa tekemisissä narsistin kanssa, jos se ei iskenyt heihin tarpeeksi lujaa tai jos suhde oli niin läheinen, että rakkaus sotki havaintokykyä (vanhempi, puoliso). 

”Vahvojen  ihmisten  kuvataan  olevan  alttiita  kumppaniksi  joutumiselle. Narsisti  ei  yleensä valitse  kohteekseen  heikkoa  ihmistä.  Hän  on  suhteen  alkuaikoina  itsekin  toivonut  oppivansa vahvalta  kumppaniltaan  samanlaista  vahvuutta.”

https://docplayer.fi/3376770-Se-nyt-vaan-on-tyhmaa-luottaa-liikaa-asian…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3322: Hienoa, että olet päässyt irti ja saatte lapsen kanssa elää myös rauhassa. Kun lapsi kasvaa, hänellä on itsellään myös sanomista tapaamisiinsa. 

Varmasti mieleen meinaa hiipiä isosti katkeruutta ja vihaa ja ärsytystä ja aggressioa, toivottavasti saat ne purettua ja hävitettyä. 

Siinähän se onkin, että en kykene tuntemaan lainkaan vihaa tai aggressiota. Tai olen tuntenut sitä hetkittäin mutta en kertaakaan lapsen isää kohtaan, vaan kohteina on ollut lastensuojelun valehteleva sossu, olosuhdeselvittäjät, tuomari ja perhetyöntekijä, joka meillä oli vähän aikaa mukana kuviossa ja joka meni tietysti myös heti isän puolelle ja vaati jatkuvasti minua ajattelemaan asioita isän kannalta, kun minä olinkin yhtäkkiä se, joka oli tehnyt niin väärin isää kohtaan. Perhetyöntekijä jopa oikeutti isän ja hänen ystäviensä valehtelun oikeudessa sillä, että olinhan minäkin ottanut "omia askeleitani", ts. vaatinut yksinhuoltajuutta isän väkivaltaisen käytöksen takia. Koko lähdön jälkeinen tilanne on ollut kuin absurdia painajaista.

Listasin tässä vähän aikaa sitten erilaisia negatiivisia tunteita, joita koen, ja niitä tuli pitkä liuta lannistuneisuudesta, voimattomuudesta ja surusta epätoivoon, väsymykseen ja pelkoon. Mutta ilmeisesti en ole vielä valmis kokemaan aggressiota tai edes katkeruutta. Tunnen kyllä katumusta ja häpeää, myös epäuskoa kaikesta tapahtuneesta ja ajoittain jopa sääliä exää kohtaan, yhä edelleen, kaiken kokemani jälkeen - totuinhan ajattelemaan häntä lähes 30 vuotta väkivallantekijän sijaan väkivaltaisen lapsuudenkotinsa traumatisoimana uhrina.

Olen tosi pahoillani sun, ja etenkin lapsen puolesta, mutta en voi olla huomauttamatta siitä, että tuo ei ole sinulle itsellesi kovin hedelmällistä syyttää kaikkia viranomaisia.

Ne siellä lasussa, sossussa, tuomarit ja muut, ne on ihmisiä siinä missä sinäkin. Jos sun exäsi sumutti sinua 30 (!!) vuotta, miten ihmeessä ajattelet, että noiden vain hetken tilannetta nähneiden ihmisten pitäisi kyetä näkemään exäsi läpi?

Mä olen itsekin taistellut vuosikausia narsistista exää vastaan, koska ex vahingoittaa käytöksellään lapsia. Välillä lasu on ollut apuna, välillä on tuntunut vahvasti siltä, että sieltä ei ole kuin haittaa kun esim. työntekijä on vaihtunut ja ex on saanut uuden alkuunsa kiedottua pikkusormensa ympärille. On ahdistanut, v*tuttanut, ärsyttänyt. Miksi ne ei näe sen läpi mitä se esittää? Silloin ei auta kuin vetää syvää henkeä ja muistuttaa, että niin, mä itse elin sen ihmisen kanssa useamman vuoden, ennenkuin tajusin tilanteen. Se on se narsismin pirullisin ongelma, se että narsistinen ihminen kykenee hyvin usein esittämään itsensä niin hyvässä valossa, että vastapuoli näyttäytyy todella huonona. Silloin ei auta kuin pitää pää kylmänä, kerätä todisteita, esittää ne tarpeen tullen ja pysyä itse asiallisena. Ja ikävä kyllä, joskus vaan hyväksyä se, että välillä jää alakynteen kun muut uskoo sitä narsistista valehtelijaa.

Jos sä syytät sosiaalityöntekijöitä, perhetyöntekijöitä, tuomareita ym. siitä, että ne on huonoja ihmisiä, kun eivät näe exäsi toiminnan läpi, silloinhan myös sä itse olisit syypää tilanteeseen. Ethän säkään nähnyt. Käännä siis kiukkusi kohti oikeaa osoitetta, sitä exääsi. Totta, hän on itsekin uhri, sillä narsismi syntyy varhaislapsuudessa. Mutta silti vain ja ainoastaan hän on se sinun ja lapsesi elämään liittyvän pahan aiheuttaja. Et sinä, ei sossu, ei perhetyöntekijä, ei kukaan, joka uskoi taitavaa valehtelijaa.

Kiitos viestistäsi. Huomaan, että kirjoitin eilen epäselvästi ja riittämättömästi, sillä ymmärrän ja allekirjoitan kyllä itse kaiken tämän mitä kirjoitit. Omalla kierolla tavallaan se tuo jopa lohtua tässä tilanteessa - ei ihme, että todellakin uskoin siihen valheelliseen todellisuuteen lähes 30 vuotta, sillä exä on selvästikin poikkeuksellisen taitava valehtelija ja manipuloija.

Hyvin herkästi syytänkin itseäni tyhmäksi sen takia, että uskoin häntä niin pitkään ja annoin hänen huijata itseäni ja tavallaan varastaa itseltäni näin merkittävän siivun elämästäni, mutta tuo miten hän on pyörittänyt kaikkia viranomaisia mielensä mukaan juuri osoittaa sen, miten taitava hän on. Myös psykiatri, jolta hain lausunnon oikeudenkäyntiä varten, toisteli useita kertoja sitä, miten taitava exäni on. Muutamat näihin asioihin perehtyneet ammattilaiset ovat jopa sanoneet varsin suoraan uskovansa, että exäni ei ole vain narsisti vaan psykopaatti.

Siitä huolimatta en kykene tuntemaan vihaa tai edes kiukkua exää kohtaan, ja kuten eilen kirjoitin, olen tuntenut näitä viranomaisiakin kohtaan vihaa vain *hetkittäin*, ts. silloin kun tilanne on ollut tuore ja aiheuttanut edes jonkinlaisen tunnekuohun ennen kuin olen vajonnut taas lähestulkoon lamaantuneeseen tilaan. Toinen vaihtoehto on se, että olen kuin kivi enkä tunne käytännössä mitään negatiivisia tunteita, vaikka jatkan elämääni näennäisen normaalisti. Olosuhteeni ovat olleet niin pitkään niin sietämättömät, että joudun lokeroimaan tunteitani, ja menneisyyteni takia olen kehittynyt tässä itse varsin taitavaksi.

Olen puhunut tästä vihan tunteen puuttumisesta terapiassa, ja terapeuttini ainakin uskoo, etten ole vielä valmis tuntemaan sitä, vaan se tulee sitten ajallaan. Olen myös tutustunut vagushermon toimintaan ja epäilen sen vaikuttavan osaltaan asiaan. Traumatisoituneen ihmisen vagushermo ei toimi normaalisti, eikä normaali taistele ja pakene -toiminto aktivoidu pelkoa herättävässä tilanteessa, vaan ihminen lamaantuu. Minulla on siis diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, muuten psykiatri totesi minut jopa poikkeuksellisen vakaaksi, sitkeäksi ja joustavaksi.

Olen myös pahoillani, jos viestistäni sai sen kuvan, että syyttelin viranomaisia, kun yritin vain kertoa, mitä kaikkea absurdia tässä on tapahtunut. Kuten sanottu, ymmärrän kyllä erittäin hyvin, että syypää kaikkeen on häiriintynyt exäni, joka valitettavasti pyörittää koko järjestelmää täysin mielensä mukaan (vaikka pieni ääni ajatusteni taka-alalla syyttääkin enemmän itseäni, kun olin niin tyhmä että uskoin häntä - mutta työstän tätä parhaillaan terapiassa). On kuitenkin hyvin valitettavaa, että järjestelmä ei kykene tunnistamaan, mistä on kyse, eikä tällaisissa tapauksissa toteudu aina oikeus, mistä kärsii todellakin ennen kaikkea viaton lapsi.

Kuulin viime kesänä suunnitteilla olleesta koulutuksesta, jossa mm. lastenvalvojia ja tuomareita opetettaisiin tunnistamaan narsismia juuri tällaisten tapausten takia. Toivottavasti se toteutuu ja koulutuksen käy mahdollisimman moni viranomainen. Jospa se auttaisi tulevaisuudessa edes muita pelastamaan lapsensa narsistin kynsistä.

Tämä on täsmälleen oma kertomukseni. Olen nykyään aivan turta, kuin halvaantunut. En jaksa edes terapiaan mennä.

Vierailija kirjoitti:

”Vahvojen  ihmisten  kuvataan  olevan  alttiita  kumppaniksi  joutumiselle. Narsisti  ei  yleensä valitse  kohteekseen  heikkoa  ihmistä.  Hän  on  suhteen  alkuaikoina  itsekin  toivonut  oppivansa vahvalta  kumppaniltaan  samanlaista  vahvuutta.”

https://docplayer.fi/3376770-Se-nyt-vaan-on-tyhmaa-luottaa-liikaa-asian…

Niin, onhan se toki tylsä leikkikalu jos ei ooe yhtään haastetta. Varmaan esi tasoilla näissäkin mennään ja pelataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3322: Hienoa, että olet päässyt irti ja saatte lapsen kanssa elää myös rauhassa. Kun lapsi kasvaa, hänellä on itsellään myös sanomista tapaamisiinsa. 

Varmasti mieleen meinaa hiipiä isosti katkeruutta ja vihaa ja ärsytystä ja aggressioa, toivottavasti saat ne purettua ja hävitettyä. 

Siinähän se onkin, että en kykene tuntemaan lainkaan vihaa tai aggressiota. Tai olen tuntenut sitä hetkittäin mutta en kertaakaan lapsen isää kohtaan, vaan kohteina on ollut lastensuojelun valehteleva sossu, olosuhdeselvittäjät, tuomari ja perhetyöntekijä, joka meillä oli vähän aikaa mukana kuviossa ja joka meni tietysti myös heti isän puolelle ja vaati jatkuvasti minua ajattelemaan asioita isän kannalta, kun minä olinkin yhtäkkiä se, joka oli tehnyt niin väärin isää kohtaan. Perhetyöntekijä jopa oikeutti isän ja hänen ystäviensä valehtelun oikeudessa sillä, että olinhan minäkin ottanut "omia askeleitani", ts. vaatinut yksinhuoltajuutta isän väkivaltaisen käytöksen takia. Koko lähdön jälkeinen tilanne on ollut kuin absurdia painajaista.

Listasin tässä vähän aikaa sitten erilaisia negatiivisia tunteita, joita koen, ja niitä tuli pitkä liuta lannistuneisuudesta, voimattomuudesta ja surusta epätoivoon, väsymykseen ja pelkoon. Mutta ilmeisesti en ole vielä valmis kokemaan aggressiota tai edes katkeruutta. Tunnen kyllä katumusta ja häpeää, myös epäuskoa kaikesta tapahtuneesta ja ajoittain jopa sääliä exää kohtaan, yhä edelleen, kaiken kokemani jälkeen - totuinhan ajattelemaan häntä lähes 30 vuotta väkivallantekijän sijaan väkivaltaisen lapsuudenkotinsa traumatisoimana uhrina.

Olen tosi pahoillani sun, ja etenkin lapsen puolesta, mutta en voi olla huomauttamatta siitä, että tuo ei ole sinulle itsellesi kovin hedelmällistä syyttää kaikkia viranomaisia.

Ne siellä lasussa, sossussa, tuomarit ja muut, ne on ihmisiä siinä missä sinäkin. Jos sun exäsi sumutti sinua 30 (!!) vuotta, miten ihmeessä ajattelet, että noiden vain hetken tilannetta nähneiden ihmisten pitäisi kyetä näkemään exäsi läpi?

Mä olen itsekin taistellut vuosikausia narsistista exää vastaan, koska ex vahingoittaa käytöksellään lapsia. Välillä lasu on ollut apuna, välillä on tuntunut vahvasti siltä, että sieltä ei ole kuin haittaa kun esim. työntekijä on vaihtunut ja ex on saanut uuden alkuunsa kiedottua pikkusormensa ympärille. On ahdistanut, v*tuttanut, ärsyttänyt. Miksi ne ei näe sen läpi mitä se esittää? Silloin ei auta kuin vetää syvää henkeä ja muistuttaa, että niin, mä itse elin sen ihmisen kanssa useamman vuoden, ennenkuin tajusin tilanteen. Se on se narsismin pirullisin ongelma, se että narsistinen ihminen kykenee hyvin usein esittämään itsensä niin hyvässä valossa, että vastapuoli näyttäytyy todella huonona. Silloin ei auta kuin pitää pää kylmänä, kerätä todisteita, esittää ne tarpeen tullen ja pysyä itse asiallisena. Ja ikävä kyllä, joskus vaan hyväksyä se, että välillä jää alakynteen kun muut uskoo sitä narsistista valehtelijaa.

Jos sä syytät sosiaalityöntekijöitä, perhetyöntekijöitä, tuomareita ym. siitä, että ne on huonoja ihmisiä, kun eivät näe exäsi toiminnan läpi, silloinhan myös sä itse olisit syypää tilanteeseen. Ethän säkään nähnyt. Käännä siis kiukkusi kohti oikeaa osoitetta, sitä exääsi. Totta, hän on itsekin uhri, sillä narsismi syntyy varhaislapsuudessa. Mutta silti vain ja ainoastaan hän on se sinun ja lapsesi elämään liittyvän pahan aiheuttaja. Et sinä, ei sossu, ei perhetyöntekijä, ei kukaan, joka uskoi taitavaa valehtelijaa.

Kiitos viestistäsi. Huomaan, että kirjoitin eilen epäselvästi ja riittämättömästi, sillä ymmärrän ja allekirjoitan kyllä itse kaiken tämän mitä kirjoitit. Omalla kierolla tavallaan se tuo jopa lohtua tässä tilanteessa - ei ihme, että todellakin uskoin siihen valheelliseen todellisuuteen lähes 30 vuotta, sillä exä on selvästikin poikkeuksellisen taitava valehtelija ja manipuloija.

Hyvin herkästi syytänkin itseäni tyhmäksi sen takia, että uskoin häntä niin pitkään ja annoin hänen huijata itseäni ja tavallaan varastaa itseltäni näin merkittävän siivun elämästäni, mutta tuo miten hän on pyörittänyt kaikkia viranomaisia mielensä mukaan juuri osoittaa sen, miten taitava hän on. Myös psykiatri, jolta hain lausunnon oikeudenkäyntiä varten, toisteli useita kertoja sitä, miten taitava exäni on. Muutamat näihin asioihin perehtyneet ammattilaiset ovat jopa sanoneet varsin suoraan uskovansa, että exäni ei ole vain narsisti vaan psykopaatti.

Siitä huolimatta en kykene tuntemaan vihaa tai edes kiukkua exää kohtaan, ja kuten eilen kirjoitin, olen tuntenut näitä viranomaisiakin kohtaan vihaa vain *hetkittäin*, ts. silloin kun tilanne on ollut tuore ja aiheuttanut edes jonkinlaisen tunnekuohun ennen kuin olen vajonnut taas lähestulkoon lamaantuneeseen tilaan. Toinen vaihtoehto on se, että olen kuin kivi enkä tunne käytännössä mitään negatiivisia tunteita, vaikka jatkan elämääni näennäisen normaalisti. Olosuhteeni ovat olleet niin pitkään niin sietämättömät, että joudun lokeroimaan tunteitani, ja menneisyyteni takia olen kehittynyt tässä itse varsin taitavaksi.

Olen puhunut tästä vihan tunteen puuttumisesta terapiassa, ja terapeuttini ainakin uskoo, etten ole vielä valmis tuntemaan sitä, vaan se tulee sitten ajallaan. Olen myös tutustunut vagushermon toimintaan ja epäilen sen vaikuttavan osaltaan asiaan. Traumatisoituneen ihmisen vagushermo ei toimi normaalisti, eikä normaali taistele ja pakene -toiminto aktivoidu pelkoa herättävässä tilanteessa, vaan ihminen lamaantuu. Minulla on siis diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, muuten psykiatri totesi minut jopa poikkeuksellisen vakaaksi, sitkeäksi ja joustavaksi.

Olen myös pahoillani, jos viestistäni sai sen kuvan, että syyttelin viranomaisia, kun yritin vain kertoa, mitä kaikkea absurdia tässä on tapahtunut. Kuten sanottu, ymmärrän kyllä erittäin hyvin, että syypää kaikkeen on häiriintynyt exäni, joka valitettavasti pyörittää koko järjestelmää täysin mielensä mukaan (vaikka pieni ääni ajatusteni taka-alalla syyttääkin enemmän itseäni, kun olin niin tyhmä että uskoin häntä - mutta työstän tätä parhaillaan terapiassa). On kuitenkin hyvin valitettavaa, että järjestelmä ei kykene tunnistamaan, mistä on kyse, eikä tällaisissa tapauksissa toteudu aina oikeus, mistä kärsii todellakin ennen kaikkea viaton lapsi.

Kuulin viime kesänä suunnitteilla olleesta koulutuksesta, jossa mm. lastenvalvojia ja tuomareita opetettaisiin tunnistamaan narsismia juuri tällaisten tapausten takia. Toivottavasti se toteutuu ja koulutuksen käy mahdollisimman moni viranomainen. Jospa se auttaisi tulevaisuudessa edes muita pelastamaan lapsensa narsistin kynsistä.

Tämä on täsmälleen oma kertomukseni. Olen nykyään aivan turta, kuin halvaantunut. En jaksa edes terapiaan mennä.

:'(

Narskun bestis sai perinnön joten narskun oli pakko kateuksissaan katkaista välit kokonaan. Viis kymmenien vuosien ystävyydestä mutta kun perijästä tuli niin "itseään täynnä" :D :D 

Narsisti itse kertoi näin, en ollut siis kyseinen ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3322: Hienoa, että olet päässyt irti ja saatte lapsen kanssa elää myös rauhassa. Kun lapsi kasvaa, hänellä on itsellään myös sanomista tapaamisiinsa. 

Varmasti mieleen meinaa hiipiä isosti katkeruutta ja vihaa ja ärsytystä ja aggressioa, toivottavasti saat ne purettua ja hävitettyä. 

Siinähän se onkin, että en kykene tuntemaan lainkaan vihaa tai aggressiota. Tai olen tuntenut sitä hetkittäin mutta en kertaakaan lapsen isää kohtaan, vaan kohteina on ollut lastensuojelun valehteleva sossu, olosuhdeselvittäjät, tuomari ja perhetyöntekijä, joka meillä oli vähän aikaa mukana kuviossa ja joka meni tietysti myös heti isän puolelle ja vaati jatkuvasti minua ajattelemaan asioita isän kannalta, kun minä olinkin yhtäkkiä se, joka oli tehnyt niin väärin isää kohtaan. Perhetyöntekijä jopa oikeutti isän ja hänen ystäviensä valehtelun oikeudessa sillä, että olinhan minäkin ottanut "omia askeleitani", ts. vaatinut yksinhuoltajuutta isän väkivaltaisen käytöksen takia. Koko lähdön jälkeinen tilanne on ollut kuin absurdia painajaista.

Listasin tässä vähän aikaa sitten erilaisia negatiivisia tunteita, joita koen, ja niitä tuli pitkä liuta lannistuneisuudesta, voimattomuudesta ja surusta epätoivoon, väsymykseen ja pelkoon. Mutta ilmeisesti en ole vielä valmis kokemaan aggressiota tai edes katkeruutta. Tunnen kyllä katumusta ja häpeää, myös epäuskoa kaikesta tapahtuneesta ja ajoittain jopa sääliä exää kohtaan, yhä edelleen, kaiken kokemani jälkeen - totuinhan ajattelemaan häntä lähes 30 vuotta väkivallantekijän sijaan väkivaltaisen lapsuudenkotinsa traumatisoimana uhrina.

Olen tosi pahoillani sun, ja etenkin lapsen puolesta, mutta en voi olla huomauttamatta siitä, että tuo ei ole sinulle itsellesi kovin hedelmällistä syyttää kaikkia viranomaisia.

Ne siellä lasussa, sossussa, tuomarit ja muut, ne on ihmisiä siinä missä sinäkin. Jos sun exäsi sumutti sinua 30 (!!) vuotta, miten ihmeessä ajattelet, että noiden vain hetken tilannetta nähneiden ihmisten pitäisi kyetä näkemään exäsi läpi?

Mä olen itsekin taistellut vuosikausia narsistista exää vastaan, koska ex vahingoittaa käytöksellään lapsia. Välillä lasu on ollut apuna, välillä on tuntunut vahvasti siltä, että sieltä ei ole kuin haittaa kun esim. työntekijä on vaihtunut ja ex on saanut uuden alkuunsa kiedottua pikkusormensa ympärille. On ahdistanut, v*tuttanut, ärsyttänyt. Miksi ne ei näe sen läpi mitä se esittää? Silloin ei auta kuin vetää syvää henkeä ja muistuttaa, että niin, mä itse elin sen ihmisen kanssa useamman vuoden, ennenkuin tajusin tilanteen. Se on se narsismin pirullisin ongelma, se että narsistinen ihminen kykenee hyvin usein esittämään itsensä niin hyvässä valossa, että vastapuoli näyttäytyy todella huonona. Silloin ei auta kuin pitää pää kylmänä, kerätä todisteita, esittää ne tarpeen tullen ja pysyä itse asiallisena. Ja ikävä kyllä, joskus vaan hyväksyä se, että välillä jää alakynteen kun muut uskoo sitä narsistista valehtelijaa.

Jos sä syytät sosiaalityöntekijöitä, perhetyöntekijöitä, tuomareita ym. siitä, että ne on huonoja ihmisiä, kun eivät näe exäsi toiminnan läpi, silloinhan myös sä itse olisit syypää tilanteeseen. Ethän säkään nähnyt. Käännä siis kiukkusi kohti oikeaa osoitetta, sitä exääsi. Totta, hän on itsekin uhri, sillä narsismi syntyy varhaislapsuudessa. Mutta silti vain ja ainoastaan hän on se sinun ja lapsesi elämään liittyvän pahan aiheuttaja. Et sinä, ei sossu, ei perhetyöntekijä, ei kukaan, joka uskoi taitavaa valehtelijaa.

Kiitos viestistäsi. Huomaan, että kirjoitin eilen epäselvästi ja riittämättömästi, sillä ymmärrän ja allekirjoitan kyllä itse kaiken tämän mitä kirjoitit. Omalla kierolla tavallaan se tuo jopa lohtua tässä tilanteessa - ei ihme, että todellakin uskoin siihen valheelliseen todellisuuteen lähes 30 vuotta, sillä exä on selvästikin poikkeuksellisen taitava valehtelija ja manipuloija.

Hyvin herkästi syytänkin itseäni tyhmäksi sen takia, että uskoin häntä niin pitkään ja annoin hänen huijata itseäni ja tavallaan varastaa itseltäni näin merkittävän siivun elämästäni, mutta tuo miten hän on pyörittänyt kaikkia viranomaisia mielensä mukaan juuri osoittaa sen, miten taitava hän on. Myös psykiatri, jolta hain lausunnon oikeudenkäyntiä varten, toisteli useita kertoja sitä, miten taitava exäni on. Muutamat näihin asioihin perehtyneet ammattilaiset ovat jopa sanoneet varsin suoraan uskovansa, että exäni ei ole vain narsisti vaan psykopaatti.

Siitä huolimatta en kykene tuntemaan vihaa tai edes kiukkua exää kohtaan, ja kuten eilen kirjoitin, olen tuntenut näitä viranomaisiakin kohtaan vihaa vain *hetkittäin*, ts. silloin kun tilanne on ollut tuore ja aiheuttanut edes jonkinlaisen tunnekuohun ennen kuin olen vajonnut taas lähestulkoon lamaantuneeseen tilaan. Toinen vaihtoehto on se, että olen kuin kivi enkä tunne käytännössä mitään negatiivisia tunteita, vaikka jatkan elämääni näennäisen normaalisti. Olosuhteeni ovat olleet niin pitkään niin sietämättömät, että joudun lokeroimaan tunteitani, ja menneisyyteni takia olen kehittynyt tässä itse varsin taitavaksi.

Olen puhunut tästä vihan tunteen puuttumisesta terapiassa, ja terapeuttini ainakin uskoo, etten ole vielä valmis tuntemaan sitä, vaan se tulee sitten ajallaan. Olen myös tutustunut vagushermon toimintaan ja epäilen sen vaikuttavan osaltaan asiaan. Traumatisoituneen ihmisen vagushermo ei toimi normaalisti, eikä normaali taistele ja pakene -toiminto aktivoidu pelkoa herättävässä tilanteessa, vaan ihminen lamaantuu. Minulla on siis diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, muuten psykiatri totesi minut jopa poikkeuksellisen vakaaksi, sitkeäksi ja joustavaksi.

Olen myös pahoillani, jos viestistäni sai sen kuvan, että syyttelin viranomaisia, kun yritin vain kertoa, mitä kaikkea absurdia tässä on tapahtunut. Kuten sanottu, ymmärrän kyllä erittäin hyvin, että syypää kaikkeen on häiriintynyt exäni, joka valitettavasti pyörittää koko järjestelmää täysin mielensä mukaan (vaikka pieni ääni ajatusteni taka-alalla syyttääkin enemmän itseäni, kun olin niin tyhmä että uskoin häntä - mutta työstän tätä parhaillaan terapiassa). On kuitenkin hyvin valitettavaa, että järjestelmä ei kykene tunnistamaan, mistä on kyse, eikä tällaisissa tapauksissa toteudu aina oikeus, mistä kärsii todellakin ennen kaikkea viaton lapsi.

Kuulin viime kesänä suunnitteilla olleesta koulutuksesta, jossa mm. lastenvalvojia ja tuomareita opetettaisiin tunnistamaan narsismia juuri tällaisten tapausten takia. Toivottavasti se toteutuu ja koulutuksen käy mahdollisimman moni viranomainen. Jospa se auttaisi tulevaisuudessa edes muita pelastamaan lapsensa narsistin kynsistä.

Tämä on täsmälleen oma kertomukseni. Olen nykyään aivan turta, kuin halvaantunut. En jaksa edes terapiaan mennä.

Täällä kolmas. Kiitos tuosta vagus-hermotiedosta. Minulla lapsuudesta c-ptsd-tausta ja taannoinen suhde ja ero narsistin kanssa aktivoi traumaa. Työstressin edessä olen täysin lamaantunut ja työkyvytön, en saa aikataulupaineesta normaalia taistelumoodia ja vauhtia tekemiseen vaan olen täysin hyytynyt ja toimintakyvytön. 

Enkä jaksa edes hakea apua, haluaisin vain nukkua kuukauden tai pari. 

Vierailija kirjoitti:

”Vahvojen  ihmisten  kuvataan  olevan  alttiita  kumppaniksi  joutumiselle. Narsisti  ei  yleensä valitse  kohteekseen  heikkoa  ihmistä.  Hän  on  suhteen  alkuaikoina  itsekin  toivonut  oppivansa vahvalta  kumppaniltaan  samanlaista  vahvuutta.”

https://docplayer.fi/3376770-Se-nyt-vaan-on-tyhmaa-luottaa-liikaa-asian…

Narsisti ryhtyy useimmiten suhteeseen ihmisen kanssa, jonka ominaisuuksia ihailee. Ulkonäkö, koulutus, varallisuus, sisäinen kauneus, verkostot, sosiaaliset taidot, luovuus jne.  ja aluksi hän on ihan vau tästä ihmisestä. Haluaa tietysti hänet itselleen. Narsisti alkaa vähitellen kadehtimaan näitä piirteitä, kun sisäinen tyhjyys ei tule tyydytetyksi ja tuhovoimat alkavat jylläämään. Leivänpaahdin vertausta käyttäen, ei ole ihan sama minkä paahtimen valitsee, vaan sen joka paahtaa parhaat leivät juuri hänelle. Kumppanin on tarjottava hyvät resurssit narsistille tai muuten kumppani saattaa vaihtua lennosta. Narsisti tuskin kovin paljon uhraa ajatuksia sille, mitä hänellä itsellään on annettavaa kumppanilleen.

Vierailija kirjoitti:

Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?

Olisi kuin kaksi pikkulasta hiekkalaatikolla kilpailemassa ämpäristä. Kumpikin olisi toiselle vihainen ja katkera huomion ja ihailun puutteesta ja toisaalta siitä että toinen ei tanssi oman pillin mukaan. Homma todennäköisesti eskaloituisi melko pian valtataisteluksi, raivoriidoiksi ja kostokierteeksi.

"When narcissists call you "crazy", take it as an unintentional compliment.

In their twisted world, when you are "crazy" you are actually "discerning" and "difficult to manipulate"."

Minusta tämä on hyvin sanottu. Puolihuolimattomasti suomennettuna "jos narsu kutsuu sinua hulluksi, ota se tahattomana kohteliaisuutena. Narsun vinksahtaneessa maailmassa, kun olet hullu, olet oikeasti tarkkanäköinen ja vaikeasti manipuloitava."

Minähän olen edelleen vuosien eron jälkeen "sekopää", ja vain koska yritän pitää lapsen puolia. 🙊

Aina kuvittelin sellaisten pikku tylyjen tekojen olevan vahinkoja. Äiti asialla. Kunnon emäntä joka yleensä aina lukee pesuohjeet ylläettäen pesi ersasmusvaihdossa Skotlannissa ostamanani kashmirpaitani 60 asteessa. Oopperaan voi ihan hyvin mennä 16-vuotiaana puserona suurin piirtein kerraston yläosa, koska nykyään kaikki ovat "rentoja". Lahjaksi minä laktoosi-intolerantti sain aina valkosuklaata ja erilaisia Tokmannin halpissukkia ja muuta Saiturin pörssi -tavaraa. Kaikenlaista pikku jäynää, johon aina rationalisoin mielessäni selityksen ja puolustelin, mutta taisi olla kaikki ihan mietittyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan vähän yksinkertaiset ihmiset, usein naiset, alkavat syytellä toista narsistiksi, kun tämä osoittaa heille heidän omat kaksoisstandardinsa ja loogiset kömmähdyksensä. Moni ei kestä sitä, että keskustelukumppani on älykkäämpi kuin he itse, ja siitä täytyy sitten alkaa narsistihuutelulla kääntää huomiota pois. 

Terve ihminen ei "osoittele" muille "kaksoisstandardeja ja loogisia kömmähdyksiä".

Voin kertoa esimerkin: kun opintotukikuukauteni tulivat täyteen enkä ollut vielä valmistunut, eräs tuttuni selitti juurta jaksain, millä konsteilla pystyisin huijaamaan itselleni ylimääräisiä kela-tukia. Siitä hän sitten täysin sujuvasti siirtyi haukkumaan pakol*isia siitä, että nämä saavat toimeentulotukea väärin perustein, toki lisäten lopuksi että hän ei ole mikään rasis*i.

En voinut olla kommentoimatta, että eikös tässä nyt ole hiukan ristiriitaa, siis oliko se Kelan huijaaminen nyt ok vai ei? Vai riippuuko se kuitenkin ihonväristä? Meni tyyppi aika hiljaiseksi. Ja tämä samainen ihminen syytti exäänsä (jota en ole koskaan tavannut) juurikin narsistiksi. 

tuo jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjan antaminenja se, että saisi toisen tuntemaan olonsa erityiseksi, on mahdotonta. Mun olisi pitänyt tajuta, kun alussa kyllä antoi lahjoja, toi tuliaisia. Mutta samalla kertaa tuliaisia saivat myös ex-vaimo, ex-tyttöystävä ja minä. Siis käynyt vain shoppaamassa ja maksimoinut tilanteen.

Myöhemmin, kun toi tuliaisia, toi myös samanlaisen työkaverilleen. Tai jos oli joku hemmottelu minulle, niin samanlainen oli sitten ystäväperheen äidille. Koskaan ei ollut mitään vain minulle. Ja jos osti joululahjan mulle, niin itselle oli arvokkaampi tai samanlainen. Tai hänellä oli jo itsellään sama asia. Ei siis niin, että vain minulla olisi ollut jotain tai minulla olisinollut jotain arvokkaampaa.

Ja tajusin paljon, paljon myöhemmin. Itse annan lahjoja mielelläni ja hän sai aina niin hyvät ja arvokkaat lahjat kuin mulla oli varaa. Joskus vähän arvokkaammatkin. Mutta mitäpä se oma kulta ei ansaitsisi. Tai siis…

Tämähän toistuu kaikessa muussakin. Ei ole mitään erityistä teidän kahden välillä. Hän on yhtä lojaali tai jopa lojaalimpi ystävilleen (myös niille kanssaan eri sukupuolta oleville), tekee niiden kanssa samoja asioita, saattaa jeesata ja tukea muita enemmän kuin sinua jne jne jne.

Totta. Ystävät olivat hänelle erityisempiä kuin minä. Auttoi, piti hauskaa, kohteli kauniisti. Minä olin sitten se likakaivo, joka sai kaiken jätteen. Tuntui, että vaikka harrastusmatkan jälkeen kun tuli kotiin, niin tyhjensi kaiken keräämänsä vihan ja patoumat minuun. Ystävilleen ja kavereilleen ei. Eihän toki, tämä hauska seuramies.

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan vähän yksinkertaiset ihmiset, usein naiset, alkavat syytellä toista narsistiksi, kun tämä osoittaa heille heidän omat kaksoisstandardinsa ja loogiset kömmähdyksensä. Moni ei kestä sitä, että keskustelukumppani on älykkäämpi kuin he itse, ja siitä täytyy sitten alkaa narsistihuutelulla kääntää huomiota pois. 

Älä nyt jaksa enää.