Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Katson tässä 90 days fianceen keskusteluohjlemaa. Ed sanoi exälleen (jota ilmeisesti yritti koko suhteen ajan muokkaamaan mieleisekseen ja jätti vähän väliä):
”I miss your mouth - you have funny teeths”
Tuli mieleen tämä:
”Dr. Fox käyttää sanaa enlisting, jonka suomennan eräänlaiseksi hyvien hovin jäsenten rekrytoinniksi. Hovin jäsenten täytyy olla narsistia myötäileviä, hänen loukkauksensa hyväksyviä ja hänen vääristynyttä maailmankuvaansa takaisin peilaavia. Näin ollen jokainen, jonka rajat ovat liian tukevat, ei sovellu hovin jäseneksi eikä siten tule rekrytoiduksi. Dr. Fox kertoo, että narsistit kokeilevat jo hyvin alussa kokelaan sopivuutta luomalla tälle jollain tapaa epämukavan olon.”
Olen kahden vaiheilla, onko tuo Ed narsistinen vai muuten vaan totaalisen onneton tunari.
Onpahan taas esineellistämistä parhaimmillaan. Tässä leivänpaahtimessa oli mielenkiintoiset painikkeet (vrt. hauskat hampaat).
Edillä tulee ja menee noita muijia kuin n-eksälläni konsaan. Kaikki erilaisia, erinäköisiä, ei haittaa. Kenenkään luonteesta hän ei ole kiinnostunut vaan ainoastaan siitä, saisiko tämä hänet jotenkin sitoutettua itseensä. Ja ainahan voi sitten korjailla puutteita (Rosen sukupuolitautitestaus, hammastahna ja suuvesi, karvojen ajelu, seksialusvaatteen antaminen suhteen ensi metreillä...). Eksä sentään tajusi, ettei enää halua mennä naimisiin, Ed yrittää sitouttaa jokaista jo ennen tuntemista kihloilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on alkanut myös säälittää meidän lapset ja tunnen syyllisyyttä, kun mies ärsyttää ja pilkkaa teiniä tahallaan. Nuoremman on ottanut siipensä alle. Nuorempi lapsi yrittää kaikessa olla samaa mieltä ja pyytelee koko ajan anteeksi ja pelkää ristiriitoja isänsä kanssa.
Oliko näistä jompikumpi se teini, joka yrittää pysyä väleissä vain tulevan perinnön takia? Koska perinnöllä ja ylipäätään rahallahan narsistit ohjailee vanhetessaan ihmisiä. Kontrollia sekin.
Meillä on myös selkeästi ns. hyvä lapsi ja ongelmalapsi. Asetelma on tehnyt hallaa myös lasten keskinäisille väleille.
Voiko lapsille kertoa suoraan, että toisessa vanhemmassa on sellaista pipiä, että hän ei pysty olemaan normaali ja siksi tekee tuollaista eikä lapsissa oikeasti itsessään ole mitään vikaa.
Narsisti ei keskustele lainkaan jos hän ei saa siitä mitään irti. Eli narsistin tunnistaa mykkäkoulusta. Eroja eivät osaa myöskään käsitellä puhumalla lainkaan, koska eivät välitä muista kuin itsestään. Suhteessa yleensä jättävä osapuoli on enemmän narsisti, etenkin jos ei ole todella hyvää syytä.
Näistä syistä narsistin tunnistaa helpoiten menneistä suhteista joissa on ollut jättävä osapuoli, uhri jää ihmettelemään itkien "Mitä oikein tapahtui?".
Somessa narsistin tunnistaa siitä ettei hänellä ole yhtä ainoaa exää kaverina, koska narsisti ei osaa erota kaverina. Jos edellisistä suhteista narsisti ei puhu, edes kysyttäessä. Narsisti yleensä suuttuu jos sellaista kysyy, eivät saa siitä mitään irti, koska eivät välitä kuin itsestään ja menneistä ei puhuta.
Narsistin elämäntapa on "Jos haluat olla osa tulevaisuuttani, unohda menneisyyteni." Miten voisit muka tuntea ihmisen täysin, jos et tiedä hänen menneisyyttä? Nuoret narsistit käyttää "YOLO" lyhennettä usein kasvavassa kertakäyttö kulttuurissa.
Suomen sana mykkäkoulu on todella suppea käsite ja meiltä puuttuu käsite niille sen muille muodoille, mitä englannin silent treatment pitää sisällään. Sitä on mm. viivyttely viesteihin/puheluihin vastaamisessa. Viivyttely viestien lukemisessa. Vastaamattomuus, kun kysyt jotain, vaikka muuten keskustelisitte koko ajan. Puheesi keskeyttäminen ja hän jatkaa jostain ihan muusta. Tv:n/älylaitteen tuijottaminen niin tiiviisti, ettet saa häneen kontaktia. Yhteyden kontrollointi, koska, kuinka usein jne.
Vierailija kirjoitti:
Katson tässä 90 days fianceen keskusteluohjlemaa. Ed sanoi exälleen (jota ilmeisesti yritti koko suhteen ajan muokkaamaan mieleisekseen ja jätti vähän väliä):
”I miss your mouth - you have funny teeths”
Tuli mieleen tämä:
”Dr. Fox käyttää sanaa enlisting, jonka suomennan eräänlaiseksi hyvien hovin jäsenten rekrytoinniksi. Hovin jäsenten täytyy olla narsistia myötäileviä, hänen loukkauksensa hyväksyviä ja hänen vääristynyttä maailmankuvaansa takaisin peilaavia. Näin ollen jokainen, jonka rajat ovat liian tukevat, ei sovellu hovin jäseneksi eikä siten tule rekrytoiduksi. Dr. Fox kertoo, että narsistit kokeilevat jo hyvin alussa kokelaan sopivuutta luomalla tälle jollain tapaa epämukavan olon.”
Olen kahden vaiheilla, onko tuo Ed narsistinen vai muuten vaan totaalisen onneton tunari.
Rupeaako tuo toiminta tosiaan pidempään jatkuessaan näyttämään joltain muulta kuin huonoitsetuntoisen katkeron dissaamiselta? Että kannattaa jatkaa mitä vain höhläilyä, niin kyllä se muiden aivotoiminta siitä vielä väsymyksestä lörpsähtää. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Shirley ja Eve, narskusiskot
Lopeta jo, tämä on varmaan 20. kerta kun kommentoit samaa. On nähty ja kuultu.
Voit lukea vaikka tästä, miten leikkaamalla saadaan tiettyjä piirteitä korostumaan ihmisissä:
https://ketunhantak.blogspot.com/2020/03/narsistinen-rekrytointimalli.h…
He pilasivat monen katsojan selviytyjät kokemuksen

Oikea kanava on sitten varmasti palautteen laittaminen tuotantoyhtiöön.
Voithan toki kertoa vähän laajemmin, että mikä näiden mainittujen naisten käytöksessä havaintosi mukaan oli narsistista. Itse en esim ole koskaan ko. sarjaa katsonut, joten en tiedä yhtään, mistä puhut. Pelkkä asian heittely ilmoille ilman mitään perusteluja / pohdintaa on tässä vaiheessa jo nähty.
Todella terapeuttista katsoa näitä Ed-videoita. Kuvittelen hänet eksäksi (melko helppoa, vaikka eksä oli hyvännäköinen ja myös mukava sen aikaa, kun hänen esineellistämisensä ei paistanut liikaa läpi) ja itseni keneksi tahansa noista naisista, koska olin kuka tahansa hänen naisistaan tai leivänpaahtimistaan.
Etenkin tuosta Kaorista (jonka Ed ääntää kuin Coyoti!) ja Edistä kuka tahansa näkee, etteivät he sovi yhteen lainkaan, miltään osin.
Tässä näkyy se, miten näitä eksiä ja nyksiä hyllytetään ja otetaan esiin. Naiset ovat aina ihan hajalla ja vakavia, kukaan ei ole onnellinen hänen kanssaan.
Ihan turha kuvitella, että eksä on miettinyt sinua sen väliajan vaan on yrittänyt pyydystää itselleen uutta uhria välirikkonne aikana ja palaa nöyränä, kun pitää sinua varteenotettavimpana saaliina.
Voi eeeei, tuo Liz on niin syvällä suossa tuon Edin kanssa.
Ymmärrän kyllä, koska olen itse ollut ihan samalainen - tai siis saman manipulatiivisen kohtelun kohteena. Tosin siinä vaiheessa kun narsisti-exällä oli uusi nainen (2 viikkoa eromme jälkeen), niin tajusin itsekin, ettei ole enää mitään tai minkäänsortin paluuta entiseen.
Tuo Arthur TV on loistava kanava. Tuo nuori jäbä on sata kertaa kypsempi kuin kaksi kertaa vanhempi Ed ja kommentoi tämän edesottamuksia todella hyvin.
https://youtube.com/playlist?list=PLYGUA7ZuDW1W9tT8OW-ALquF2zMc5SPNf
Alan olla aivan loppu taas narsisti-isäni kanssa. Hän on jostain olemattomasta taas pahoittanut mielensä, ehkä siksi että mulla on elämässä ollut nyt kaikki hyvin, työkuviot rullanneet mukavasti ja mieheni antoi vähän arvokkaamman hemmottelulahjan jouluna. Tuntuu, että nämä kaikki taas käynnisti isässäni jonkun ajatusketjun, jonka seurauksena mä olen varmaan taas joku hu*ra ja huonompi ihminen (koska mieheni hemmottelee mua, eli harrastan seksiä että saisin kalliimpia lahjoja, näin hänellä tuntuu tää ajatusmaailma olevan). Nähtiin tänään ohimennen ja hän ei katsonut edes päin. Juttelin siskoni kanssa ja hän istui autossa ja osoitti mieltään. Olenkin ihmetellyt, kun hän ei ole pitkään aikaan soittanut ja nyt sain vahvistuksen sille, että jotain väärää olen taas mennyt tekemään.
Koko elämäni olen saanut tuntea olevani vääränlainen. Isäni oli koko lapsuuden ja nuoruuden mun elämäni tärkein ihminen, hän oli mulle se tuki ja turva. Kunnes myöhemmin aikuisena olen alkanut tajuamaan, millaista henkistä alistamista koko elämäni on ollut.
Välejä ei voi laittaa poikki, muuten menetän esim siskoni, joka on täysin isäni aivopesemä. Ihminen, joka on niin kiinni narsisti-isässämme, ettei ole osannut lähteä luomaan omaa elämää.
Mä en jaksa enää. En jaksa tätä syyllisyyttä ja pahaa oloa. En jaksa, että käytän taas aikaani siihen, kun pohdin että mikä isälläni on. Pitäis vaan antaa koko äijän olla.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti kai saa usein ihmisiä puolelleen helposti, koska löytää samanhenkiset. Siksi narsisti voittaa aina. Kaikki keinot on käytössä. Toisaalta jos usuttaa yhden narsistin toisen kimppuun, voi päästä eroon joissain määrin edes toisesta... Joskus normaalitkin ihmiset lähtevät narsistien temppuihin mukaan. Kannattaa ihan tosissaan miettiä, jos kuvittelee olevansa täysipäinen, että alkaako porukalla kiusaamaan narsistin uhria. Se harvoin kääntyy narsistia itseään vastaan, mutta hovissa voi myöhemmin ottaa pataan uhrilta tai narsistin kautta. Todella lapsellista toimintaa kaikin tavoin ja se näkyy kauas, jos järki seisoo päässä. Jos on olemassa vielä vahvoja ihmisiä, niin he eivät nosta tällaista porukkaa.
Paljon hyvääkin oli sun tekstissä. Alapeukut tuli varmaan koska narsut ei tarvi edes samanhenkisiä ihmisiä manipuoloidakseen heidät omiin käyttötarkoituksiinsa, eikä narsuilke järkipuhe auta koska kyse ei ole pelkästä lapsellisuudesta. Vai miksi alapeukut?? Ihan asiaahan tuossa oli
Vierailija kirjoitti:
Kenestä narsisti ei tykkää? Toisesta narsistista.
Exäni (covert) ylensi itseään usein sen takia, että mielestään tykkäsi kaikista ja tuli kaikkien kanssa toimeen. Paitsi vielä grandiöösimmästä overt narsiccista ”lähipiirissämme” - olkoon vaikka Pekka.
Inhosi tätä Pekkaa sen takia, miten huonosti Pekka kohteli minua - yritti manipuloida ja kyykyttää, sai lapsellisia kohtauksia kun ei saanut kanssani tahtoaan läpi jne. No, kyllä te tiedätte nämä temput.
Surkuhupaisaa suorastaan, kuinka exä ei vaivautunut katsomaan kertaakaan peiliin - olisi voinut inhota itseään samaan syssyyn Pekan kanssa.
Tässäkin muuten huomaa covert narsiccistien vaarallisuuden: overtin huomaa heti ja osaa kieltää kaukaa, mutta covert luikertelee elämääsi kierosti.
Tää on niin totta! Kahden narsistin yllättävä tapaaminen voi olla lapsellisuudessaan niin karmean huvittava tilanne. Meille tuli joskus kylään kaksi narsua samaan aikaan. Toinen oli juuri tulossa suihkusta(kun tykkäsi aina esitellä meidän koko perheelle alastonsa itseään) ja toinen tuli ovesta sisään. Suihkusta tuleva meni lähes shokkiin ja paladi suihkuun huutelemaan ovean takaa että tuo toinen saa luvan lähteä! En tule ulos ennenku toi idiootti lähtee jne! Toinen narsuista joutui sitten lähtemään.
Vierailija kirjoitti:
Alan olla aivan loppu taas narsisti-isäni kanssa. Hän on jostain olemattomasta taas pahoittanut mielensä, ehkä siksi että mulla on elämässä ollut nyt kaikki hyvin, työkuviot rullanneet mukavasti ja mieheni antoi vähän arvokkaamman hemmottelulahjan jouluna. Tuntuu, että nämä kaikki taas käynnisti isässäni jonkun ajatusketjun, jonka seurauksena mä olen varmaan taas joku hu*ra ja huonompi ihminen (koska mieheni hemmottelee mua, eli harrastan seksiä että saisin kalliimpia lahjoja, näin hänellä tuntuu tää ajatusmaailma olevan). Nähtiin tänään ohimennen ja hän ei katsonut edes päin. Juttelin siskoni kanssa ja hän istui autossa ja osoitti mieltään. Olenkin ihmetellyt, kun hän ei ole pitkään aikaan soittanut ja nyt sain vahvistuksen sille, että jotain väärää olen taas mennyt tekemään.
Koko elämäni olen saanut tuntea olevani vääränlainen. Isäni oli koko lapsuuden ja nuoruuden mun elämäni tärkein ihminen, hän oli mulle se tuki ja turva. Kunnes myöhemmin aikuisena olen alkanut tajuamaan, millaista henkistä alistamista koko elämäni on ollut.
Välejä ei voi laittaa poikki, muuten menetän esim siskoni, joka on täysin isäni aivopesemä. Ihminen, joka on niin kiinni narsisti-isässämme, ettei ole osannut lähteä luomaan omaa elämää.
Mä en jaksa enää. En jaksa tätä syyllisyyttä ja pahaa oloa. En jaksa, että käytän taas aikaani siihen, kun pohdin että mikä isälläni on. Pitäis vaan antaa koko äijän olla.
Tsemppiä. Sillä on narsismi, ei sun kannata sen syvemmälle sitä pohtia vaan yrittää pakottaa suuntaamaan ajatuksesi itseesi ja omaan elämääsi. Helpommin sanottu kuin tehty.
Ei siskosikaan voi hyvin, vaikka saa huomiota enemmän. Se on toksista huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katson tässä 90 days fianceen keskusteluohjlemaa. Ed sanoi exälleen (jota ilmeisesti yritti koko suhteen ajan muokkaamaan mieleisekseen ja jätti vähän väliä):
”I miss your mouth - you have funny teeths”
Tuli mieleen tämä:
”Dr. Fox käyttää sanaa enlisting, jonka suomennan eräänlaiseksi hyvien hovin jäsenten rekrytoinniksi. Hovin jäsenten täytyy olla narsistia myötäileviä, hänen loukkauksensa hyväksyviä ja hänen vääristynyttä maailmankuvaansa takaisin peilaavia. Näin ollen jokainen, jonka rajat ovat liian tukevat, ei sovellu hovin jäseneksi eikä siten tule rekrytoiduksi. Dr. Fox kertoo, että narsistit kokeilevat jo hyvin alussa kokelaan sopivuutta luomalla tälle jollain tapaa epämukavan olon.”
Olen kahden vaiheilla, onko tuo Ed narsistinen vai muuten vaan totaalisen onneton tunari.
Onpahan taas esineellistämistä parhaimmillaan. Tässä leivänpaahtimessa oli mielenkiintoiset painikkeet (vrt. hauskat hampaat).
Edillä tulee ja menee noita muijia kuin n-eksälläni konsaan. Kaikki erilaisia, erinäköisiä, ei haittaa. Kenenkään luonteesta hän ei ole kiinnostunut vaan ainoastaan siitä, saisiko tämä hänet jotenkin sitoutettua itseensä. Ja ainahan voi sitten korjailla puutteita (Rosen sukupuolitautitestaus, hammastahna ja suuvesi, karvojen ajelu, seksialusvaatteen antaminen suhteen ensi metreillä...). Eksä sentään tajusi, ettei enää halua mennä naimisiin, Ed yrittää sitouttaa jokaista jo ennen tuntemista kihloilla.
Tosi tv tänäpäivänä voi olla todella julmaa ohjelmassa esiintyvälle. Minä nautin suuresti että tämä onkin narsisteille täysin oikein; paljastaa kasvonsa koko maailmalle ja häpäistä itsensä! Rosea ja muita uhreja kävi sääliksi kyllä. He kun kantavat sen häpeän, vaikka kaikki näki kenelle se oikesti kuului.
Vierailija kirjoitti:
Alan olla aivan loppu taas narsisti-isäni kanssa. Hän on jostain olemattomasta taas pahoittanut mielensä, ehkä siksi että mulla on elämässä ollut nyt kaikki hyvin, työkuviot rullanneet mukavasti ja mieheni antoi vähän arvokkaamman hemmottelulahjan jouluna. Tuntuu, että nämä kaikki taas käynnisti isässäni jonkun ajatusketjun, jonka seurauksena mä olen varmaan taas joku hu*ra ja huonompi ihminen (koska mieheni hemmottelee mua, eli harrastan seksiä että saisin kalliimpia lahjoja, näin hänellä tuntuu tää ajatusmaailma olevan). Nähtiin tänään ohimennen ja hän ei katsonut edes päin. Juttelin siskoni kanssa ja hän istui autossa ja osoitti mieltään. Olenkin ihmetellyt, kun hän ei ole pitkään aikaan soittanut ja nyt sain vahvistuksen sille, että jotain väärää olen taas mennyt tekemään.
Koko elämäni olen saanut tuntea olevani vääränlainen. Isäni oli koko lapsuuden ja nuoruuden mun elämäni tärkein ihminen, hän oli mulle se tuki ja turva. Kunnes myöhemmin aikuisena olen alkanut tajuamaan, millaista henkistä alistamista koko elämäni on ollut.
Välejä ei voi laittaa poikki, muuten menetän esim siskoni, joka on täysin isäni aivopesemä. Ihminen, joka on niin kiinni narsisti-isässämme, ettei ole osannut lähteä luomaan omaa elämää.
Mä en jaksa enää. En jaksa tätä syyllisyyttä ja pahaa oloa. En jaksa, että käytän taas aikaani siihen, kun pohdin että mikä isälläni on. Pitäis vaan antaa koko äijän olla.
En tiedä onko tämä hyvä ohje mutta itse toimisin näin: " Älä ole huomaavinasikaan kiukutteluja" Ole teflon. Näytä selkeästi että tämä ei nyt uppoa sinuun. Jos puhut narsulle, puhu kuin lapselle jossa kerrot miten saa käyttäytyä ja miten ei ja loppu on hänen itsensä valintaa. Hän suuttuu kyllä mutta älä sitten enää huomioi. Sinulla on oikeus onneen.
Kaikki on narsisteja enempi ja vähempi. Kaikkihan haluaa olla aina oikeassa tietää kaikesta kaiken.