Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Olen lukenut tätä ketjua jo pitkään, samaistun monen kertomuksiin. Minulla on takana useiden vuosien kestänyt on-off suhde, mikä lopulta kulutti henkisesti todella loppuun. Olin tuolloin vasta parikymppinen, tämä oli minun ensimmäinen vakava kunnon suhde. Ensitreffien jälkeen, aloimme jo olemaan ja olimme siis koko ajan yhdessä, toisilla treffeillä sain jo kukkiakin.. Eteneminen oli todella nopeaa. Eksä sisusti jopa samalla tavoin kotinsa, kuin minullakin oli. Alle vuosi ensikohtaamisesta asuimme jo yhdessä, siinä välissä oli tapahtunut jo pettämistä. Minä tyhmä jäin ja jatkoin. Alkoholin lisäksi hän oli riippuvainen muutamasta muustakin asiasta. Minusta tuli läheisriippuvainen hermoraunio, käytökseni muuttui todella. Uskoin ja toivoin tyhmänä pitkään muutosta, kunnes sain pettyä kerta toisensa jälkeen. Yritin todella pitkään ymmärtää ja antaa anteeksi. Hän piti vain varalla ja haki huomiota sieltä mistä sitä sattui saamaan. Katoamistemput ja mykkäkoulu tuli tutuiksi. Vaikka luottamus oli mennyttä, olin liian kiintynyt ja siksi välien katkaiseminen on ollut haastavaa. Nyt jälkeenpäin tajuan, että miehessä on selviä narskun piirteitä. Käyn terapiassa ja toivon että vielä joskus pystyn päästämään uuden rakkauden lähelleni. Hukkasin vuosia elämästäni, olen ollut niin pettynyt itseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsisti haki työtä johon ei ollut missään suhteessa pätevä ja ihmetteli kun ei päässyt edes haastateluun. Tyyliin oma ammatti oli kampaaja ja haki päiväkodin johtajan paikkaa. Itse olin ollut kyseisessä paikassa töissä, esim. siis lastenhoitajana ja yritin selittää että kyllähän sinne tarvitaan oikeanlainen koulutus sekä johtamiskokemusta enkä itsekään tämän puuttuessa hakisi kyseistä työtä vaikka olin ko. työpaikassakin jopa ollut töissä. Hän loukkaantui että kyllä hän olisi pätevä sinne, täysin ulkopuolinen eikä ikinä ollut ollut yhdessäkään päiväkodissa muuten kuin omien lasten vanhempainilloissa.
Nämä kaikkivoipaisuuskuvitelmat ovat todella mielenkiintoisia että eikö kyseinen narsisti todella näe mitään vikaa itsessään vaan huono työnantaja oli kun ei palkannut häntä.
Toisaalta minua on hämmästyttänyt n-eksän työhistoria (ellei se ole täysin keksitty), että miten hän on onnistunut pääsemään kaikkiin niihin työpaikkoihin sillä koulutustaustallaan. No, ilmeisesti on onnistunut puhumaan itsensä töihin ihan samalla tavalla kuin parisuhteisiinkin (jotka tosin romuttuvat aina yksi toisensa jälkeen).
No ei se välttämättä ole päässytkään kaikkiin niihin työpaikkoihin, tai työnkuva on ollut jotain muuta kuin kertoi. Voi myös olla että kertomukset ovat muuten totta, mutta hän ei puhunutkaan itsestään vaan jonkun toisen asioita ominaan.
Narsistit valehtelevat aina enemmän tai vähemmän. Itsestään ja muista ihmisistä.
Faktat kannattaa tosiaan aina tarkistaa muuta kautta eikä jäädä narsistin sanomisien varaan. Sieltä voi tulla ihan mitä vain tarinaa. Ja totuutta narsisti kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. Ihan periaatteestakaan se ei voi kertoa omista tekemisistään, tapahtumista tai faktoista rehellisesti, vaan sumuttaa aina ympärille ison ja kummallisen tarinan, jossa ei ole päätä eikä häntää. Tai sen verran on, että hän on tarinan sankari :D TAI että MUUT ovat kohdelleet häntä todella epäreilusti ;(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on taas pitkästä aikaa ikävä ”hyviä” päiviä narsistin kanssa. Aurinkoisia retkipäiviä, kotona mällöttelyä, leffahetkiä jne.
Onneksi muistan myös, ettei hyviä päiviä oikeasti ollut. Oli hyviä päiviä, jotka saattoi muuttua silmänräpäyksessä ihan hulluksi riidaksi ja päätyä siihen, että mies uhkaili erolla.
Käsittämätöntä ajatella, kuinka reunalla sitä narsistin kanssa olikaan jatkuvasti. Maailman onnellisin päivä saattoi loppua siihen, että mies päätti yhtäkkiä alkaa piikittelemään halveksiva ääni puheessaan.
Ja minä olin se, joka päädyin terapiaan, koska mies sai uskoteltua minulle, että suurin liian helposti ja olen riidanhaluinen.
Tuo oli niin uskomatonta, että kun vietimme perheen kanssa yhteisen mukavan päivän vaikkapa Linnanmäellä niin loppupäivästä mies veti yhtäkkiä kilarit jostain olemattomasta asiasta ja sillä sabotoi koko mukavan päivän. Lapsillekin tuli todella ristiriitainen olo, että käytiin Linnanmäellä ja oli mukavaa, mutta sitten tuli taas se isän kohtaus jonka vuoksi koko Lintsipäivää ei tee enää edes mieli muistella.
Se on traumaattista. Loppuaikana sen tiesi aina, että jos on joku hyvä hetki/tekeminen mikä lie niin hän suuri ja uljas tulee sen taatusti pilaamaan. Hän ei halunnut lapsille ja mulle mitään hyviä muistoja mistään.
Yhtenäkin kesänä olimme kyllä paljon puuhastellu ja käyty vaikka missä. Kun koulu alkoi ja lapsen piti tehdä vihkoon muistelu kesästä niin se sivu oli tyhjä eikä lapsi keksinyt oikeen mitään, oli ahdistuneen oloinen ja kyseli mitä tähän voi kirjoittaa. Oli ollut niitä kesän mukavia päivän alkuja, mutta loppupäivästä tuli se narskun myrskypilvi jolloin sekin lomamatka/puuhastelu/mikälie oli saanut sen negatiivisen kokemuksen mistä tuli paha, sekava ja ristiriitainen fiilis. Kun tästä lapsen kanssa keskusteltiin niin tajusin että tämä on lapselle myös ihan järkyttävää ja aloin suunnitella eroa.
Näinhän se meni. Oikeastaan ei sitten halunnut enää edes mitään kivaa, kun tiesi, että kohta se kilahtaa. Jokaiseen kivaan muistoon liittyy jokin sitten hetkeä myöhemmin tapahtunut ikävä asia.
Lomathan (ja lomamatkat) meillä meni niin, että itse en päättänyt minne mennään ja minä hoidin sitten sekä lapset että tiskit ym. Hän sen sijaan rentoutui ja lueskeli, tapasi ystäviään. Hänen työnsä oli niin raskasta ja perheen elättäjän kuorma painava, että lomalla piti voida rentoutua. Kuten iltaisin ja viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tuohon edelliseen, että jos äänessä olisi kireyttä, narsisti kääntäisi sen niin, että joo, sitä ärsyttää se lukituskuva, vaikka esittää muuta ja kohdetta oikeasti ärsyttää narsistin tyhmyys ja tapa ärsyttää tahallaan ja kyvyttömyys olla normaali ja mukava ja samalla puolella.
Kun narsisti itse ei koskaan käyttäydy kuten muut ihmiset, pitäisi itsekin pokkana alkaa käyttäytyä yhtä typerästi kuin hän eikä kunnioittaa häntä kuten nyt yleensä kunnioittaa muita ihmisiä. Minä olen narsistilta kysynyt päin naamaa esim. saiko tämä koskaan peruskoulun päättötodistusta vai jäikö sekin kesken, kun selvisi ettei tällä ole mitään ammattia opiskeltuna. Enemmän vain pitäisi rohkeasti olla noin huonosti sosiaalinen, laukoa tyhmyyksiä jne koska sitähän se narsisti tekee koko ajan. Ei hän ajattele mitä sinä ajattelet hänstä, miksi siis sinäkään viis veisaisit mitä narsisti ajattelee sinusta?
Minä aina hölmistyn, kun ihmiset käyttäytyvät huonosti. Menen sanattomaksi. Multa tämä tiukkasi pariin kertaan, että olenko harrastanut seksiä maksusta. Menin niin hämilleni, miksi tuollaisia kyselee. Tapahtui seurustelun alkuvaiheessa ja tilanteissa, joissa oli kiva ja välitön tunnelma. Tai niinhän mä luulin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testailusta oli myös hyvä kirjoitus: https://ketunhantak.blogspot.com/2020/03/narsistinen-rekrytointimalli.h… Omalla kohdalla pidin tiukasti rajoista kiinni suhteen alussa. Kaikesta käytiin keskustelua ja ilmoitin, etten sellaista käytöstä hyväksy. Ne oli pieniä juttuja silloin. Mutta mitä sitten tapahtui minulle? Se on vieläkin vaikea asia ymmärtää, missä kohtaa se oma tahto meni.
Asuntoon lukitseminen. Tämä. Minä pelkäsin jäädä yksin vieraaseen metsään. Sen eksä tiesi varmasti suhteen alusta asti. Olimme marjassa ja eksä sanoi menevänsä vähän kauemmaksi katsomaan, onko siellä enemmän poimittavaa, käski odottamaan paikallani kun hän sitten hakee minutkin, jos hyvä paikka löytyy. Jäin poimimaan paikalleni ja eksää ei kuulu, ei vastaa puhelimeen. Aloin huutamaan ja silloin jopa raivostuin ja huusin niin kovaa kuin lähti (elimme suhteen loppuaikoja). Lamaannuin ja jäin istumaan maahan. Hän oli poiminut 2 ämpärillistä takaisin tullessa ja huusi minulle, että hän ihan huolestui onko minulle sattunut jotain, kun sillai piilottelen istumalla maassa ja sellaista piilottelua ei pitäisi marjareissuilla harrastaa. Olin ihan mykkänä. Tämä oli viimeinen "yhteinen" marjareissu - siitä on 2 eri tarinaa, miten se meni.
Muistaako kukaan minkä maan Ensitreffit alttarilla ja mikä pari se, joka tuossa blogissa mainitaan?
Pari viikkoa sitten aloin katsoa mtv.fi:stä Ensitreffit Alttarilla UK:n kolmatta kautta, mutta en pystynyt kuin ekan jakson, koska narsistitutka alkoi piipittää liikaa sen yhden hepun kohdalla.
Kaikki realityformaatit, kuten tämäkin, ovat oivia narsistimagneetteja. Tosin toisin kuin ehkä jossain temppareissa, koen narsistin hyväksymisen osallistujaksi todella epäeettiseksi.
En tiedä minkä maan Ensitreffeistä puhutaan. Mutta klassisesta tapauksesta tulee aina mieleen H ja M. Kaikki alkoi vauhdilla ja ensihuumalla. Teki todella pahaa katsojana katsoa sitä, kun H olisi halunnut mennä kotipaikkakunnalle tapaamiaan ystäviään ja M keksi kaikki keinot estää lähteminen ja syyllistää siitä. M sai huutoraivarit mm. kissanhiekan unohtamisesta. Tuo näkyy viime vuonna kaahailleen: https://www.seiska.fi/kotimaa/kauhunhetkia-espoossa-ensitreffit-alttari…

Tämäpä se, kun mennään jo sellaiselle alueelle, mihin oma mielikuvitus ei riittäisi mitenkään. Mielessään voi kuvitella, millaiset ovat epäonnistuneet treffit tai treffikumppanin pahimmat möläytykset, mutta todellisuus on sitten jotain ihan toisesta sfääristä.
Vierailija kirjoitti:
Eksä tekaisi puhelimeensa kaikenlaisia keksaistuja yhteystietoja ja yritti ärsyttää ja provosoida niillä. Hoh hoijaa.
Voi muuten olla hyvä mittari. Eksällä oli jo joskus 25 vuotta sitten kännykässään satoja kontakteja. Kavereita oli kuitenkin ihan vain pari. Hän nähtävästi sitten tallensi puhelimeensa kaikki mahdolliset puhelinnumerot ja kontaktit. Oikeastaan kukaan ei hänelle koskaan soittanut, mutta hän oli itse soittelemassa alvariinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testailusta oli myös hyvä kirjoitus: https://ketunhantak.blogspot.com/2020/03/narsistinen-rekrytointimalli.h… Omalla kohdalla pidin tiukasti rajoista kiinni suhteen alussa. Kaikesta käytiin keskustelua ja ilmoitin, etten sellaista käytöstä hyväksy. Ne oli pieniä juttuja silloin. Mutta mitä sitten tapahtui minulle? Se on vieläkin vaikea asia ymmärtää, missä kohtaa se oma tahto meni.
Asuntoon lukitseminen. Tämä. Minä pelkäsin jäädä yksin vieraaseen metsään. Sen eksä tiesi varmasti suhteen alusta asti. Olimme marjassa ja eksä sanoi menevänsä vähän kauemmaksi katsomaan, onko siellä enemmän poimittavaa, käski odottamaan paikallani kun hän sitten hakee minutkin, jos hyvä paikka löytyy. Jäin poimimaan paikalleni ja eksää ei kuulu, ei vastaa puhelimeen. Aloin huutamaan ja silloin jopa raivostuin ja huusin niin kovaa kuin lähti (elimme suhteen loppuaikoja). Lamaannuin ja jäin istumaan maahan. Hän oli poiminut 2 ämpärillistä takaisin tullessa ja huusi minulle, että hän ihan huolestui onko minulle sattunut jotain, kun sillai piilottelen istumalla maassa ja sellaista piilottelua ei pitäisi marjareissuilla harrastaa. Olin ihan mykkänä. Tämä oli viimeinen "yhteinen" marjareissu - siitä on 2 eri tarinaa, miten se meni.
Muistaako kukaan minkä maan Ensitreffit alttarilla ja mikä pari se, joka tuossa blogissa mainitaan?
Pari viikkoa sitten aloin katsoa mtv.fi:stä Ensitreffit Alttarilla UK:n kolmatta kautta, mutta en pystynyt kuin ekan jakson, koska narsistitutka alkoi piipittää liikaa sen yhden hepun kohdalla.
Kaikki realityformaatit, kuten tämäkin, ovat oivia narsistimagneetteja. Tosin toisin kuin ehkä jossain temppareissa, koen narsistin hyväksymisen osallistujaksi todella epäeettiseksi.
En tiedä minkä maan Ensitreffeistä puhutaan. Mutta klassisesta tapauksesta tulee aina mieleen H ja M. Kaikki alkoi vauhdilla ja ensihuumalla. Teki todella pahaa katsojana katsoa sitä, kun H olisi halunnut mennä kotipaikkakunnalle tapaamiaan ystäviään ja M keksi kaikki keinot estää lähteminen ja syyllistää siitä. M sai huutoraivarit mm. kissanhiekan unohtamisesta. Tuo näkyy viime vuonna kaahailleen: https://www.seiska.fi/kotimaa/kauhunhetkia-espoossa-ensitreffit-alttari…
Muistan, kun ne oli siellä Mikon asunnon sohvalla ja M aloitti jonkun ihmeellisen riitelyn ja mulla tuli ihan kauhea olo, kun mieleen nousi tunnelma luonnehäiriöisen (luultavasti narsisti) eksän kanssa ja mitä oudoimmat tappelut.
Kauhea tilanne. Osittain työsuhde ja romanttinen salasuhde Narsistin kanssa. Jatkunut useita vuosia. Työn puitteissa joka päivä tekemisissä. Meni pitkään ennen kuin hahmotin, että mies on narsisti. Ainakin erittäin narsistisia piirteitä omaava. Naurattaa tuo, että kirjoitin ”romanttinen” suhde. No, jos painostus, manipulointi ja hyväksikäyttö-suhde nyt on muka romanttinen. Tähän herännyt vasta viime-aikoina. Mies käyttää minua hyväksi joka tavalla ja naamioi sen muka romanttiseksi suhteeksi. Työssä ja urallaan hän hyötyy minusta. Minun tekemä työ edistää hänen uraa ja hän ”teettää” sitä minulla ilman, että itse hyödyn siitä. Sitten olen hänen palvelija useassa asiassa ja ihailija, ylistäjä eli henkinen tukihenkilö, ymmärtäjä ja itsetunnon kohottaja. Myöskin seksin antaja. Miten olen päätynyt tähän? Minulla on ollut voimakkaat tunteet miestä kohtaan ja hän on ovelasti (älykäs narsisti) vuosien aikana manipuloinut ja koukuttanut minut. Hajoita ja hallitse-taktiikka, kylmää kuumaa-leikki, manipulointi, painostus, uhkailu, henkinen väkivalta (myös fyysinen seksin yhteydessä) hylkääminen, takaisin palaaminen, rankaiseminen, hyvitteleminen. Mies osaa tehdä kaiken hyvin hienostuneesti niin ettei sitä edes huomaa, ennen kuin on jo siinä verkossa. Ja vieläkin, tunteet häneen. Henkinen ja fyysinen riippuvuus, pelot, syyllistyminen. Narsisti on kuin huumetta, jota on saatava tai voin huonosti ja elämä ei suju mitenkään. Traumasidos tuttu juttu, olen lisäksi pahasti läheisriippuvainen ja epävakaa persoonallisuus. Narsistivanhemman kasvattama, jonka tukihenkilö olin koko lapsuuden ja nuoruuden, osin vieläkin. Olen yrittänyt irtiottoja. Narsisti saa ne torpattua ja lisäksi hänellä on suuri valta työ-asioissani joten olen yrittänyt pitää jotenkin yllä tätä kauhun tasapainoa. Toisina päivinä olen toivoton, jopa itsetuhoinen tämän kuvion vuoksi. Joskus taas en itse edes haluaisi jättää Narsistia. Sekavaa, mutta päivä päivältä tajuan paremmin, että mies on narsisti ja tämä on hyväksikäyttösuhde hänen puoleltaan, vaikka romanssia esittää.
Ärsyttävä on narsistien tapa onkia tietoonsa se, mistä pidät ja nautit ja ensin väläytellä sinulle niitä ja sitten tietoisesti alkaa pihdata juuri samoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin näin se oli:
Se en ollut minä. Jos olinkin, sinä sait minut tekemään niin.
Ymmärsit väärin, olet liian herkkä, sun eksäsi oli oikeassa ja sinä tosiaan olet epävakaa, ei noin koskaan tapahtunut, tuo on ihan hullu väite - olen huolissani sinusta, eihän kukaan noin sanoisi, minä en koskaan tekisi mitään tuollaista, kuvittelet, liioittelet, syyttelet.
Tässä on se paha juttu, että jos narsistisen ihmisen kanssa on pitkään, niin jossain vaiheessa tulee itse sanoneeksi nuo sanat: ”en ole sanonut noin, tuo väite on hullu, tuota ei tapahtunut mitä kuvailet, en ole tehnyt noin” - koska ainakin oma kokemus on että narsisti alkoi pikkuhiljaa syytellä minua kaikenlaisesta. Se oli hyvin hienovaraista alkuun. Hain keskusteluapua ja tunnistin syytökset paremmin ja aloin vastustaa syytöksiä: esim tilanne jossa narsistinen henkilö maalaa mustan valkeaksi. Se vastustaminen johti sitten siihen että sanoin juuri nuo sanat että jotain mitä narsistinen henkilö väitti tapahtuneen, ei ole tapahtunut yms.
Arvatkaapa mitä sitten tapahtui? Minua alettiin syyttää narsistiksi. Ja nyt narsistilla oli mustaa valkoisella, minähän tein juuri niin miten nettikin on pullollaan kertomuksia siitä, miten narsisti toimii. Väittää ettei jotain tapahtunut tms.
Eli narsisti käänsi tilanteen. Ja perusteli sen kattavasti. Jos yritin saada narsistin näkemän oman toimintansa se oli todiste minun narsismistani: käänsin keskustelun pois itsestäni.
Sanomattakin selvää että pää meni välillä todella sekaisin.
En ole vieläkään varma, onko narsistien käytös tahallista tai tahatonta. Ja se miten taitavasti kaikki perustellaan niin että omaa ajatteluaanhan siinä alkaa epäilemään, kun narsisti pystyy rakentamaan loogisen päättelyketjun. Puoliso esimerkiksi uhkasi aina että heittää minut pihalle jos hän ei miellytä. Mistään ei voinut keskustella. Kaiken kiistan, pienen tai ison ratkaisu oli että voin muuttaa pois jos ei miellytä. Tähän liittyi taloudellinen epätasa-arvo mikä oli vuosien saatossa syntynyt. Minä en omistanut asunnosta mitään. Meni pitkään että ymmärsin että kyseessä ei ollut puolison anteliaisuus vaan tämän valta-aseman säilyttäminen. Kun tapasimme olisin voinut ostaa asunnon puoliksi mutta tilanne muuttui vuosien varrella - yhtäkkiä huomaan että säästöjä ei ole ja en omista mitään.
Riitatilanteisiin linkittyi siis sitten aina myös se että melkein joka kerta uhattiin kodin menetyksellä. Ja tähän narsistilta ystävällinen looginen selitys: koska minähän kuulostan siltä että en ole tyytyväinen niin miksi en muuta pois? Vaikka keskustelu olisi mistä tahansa asiasta, erimielisyys tulkittiin niin, että minä olen tyytymätön ja kritisoinut häntä ja hän vain ystävällisyyttäään ehdottaa että voin aina muuttaa pois.
Parisuhteen aikana en tiedä miten se niin meni, mutta tosiaan menetin säästöni, autoni, sain burnoutin.. puoliso aina kannusti että voin toteuttaa itseäni uudella alalla ja ottaa riskin, hän elättää - se oli virhe. Koska menetin itsenäisyyteni pala palalta. Puolisolla oli eläimiä ja eläinten hyvinvoinnilla kiristäminen myös oli yksi asia. Hän ei maksanut eläinlääkäriä, lääkkeitä yms. Hänellä kuulema ei ollut varaa. Eli joko minä maksoin tai todistin eläinten kärsimystä. Hänellä oli varaa ennen minua mutta yhtäkkiä ei enää kun minä tulin hänen elämäänsä.
Jos mitään opin niin opin sen että :
-narsisti voittaa aina
-narsistin kanssa ei kannata keskustella
- jos haluaa säilyä omana itsenään, helpointa se on kun pysyy hiljaa , koska silloin altistuu vähemmän aivopesulle ja henkiselle väkivallalle.Toki narsistinen ihminen saattaa vetäistä ihan yhtäkkiä mistä tahansa käyntiin aivopesun ja henkisen väkivallan, meillä se yleensä oli seksi koska sitä ei voinut olla ikinä tarpeeksi joten siitä oli helppo syyllistää. Mutta vähemmän sain osakseni aivopesua kun pysyin vaan hiljaa . Sillä tavoin pystyin olemaan oma itseni sisäisesti ja vain päättää että tähän asiaan en nyt ota kantaa. Helppoa se ei ole.
Tuohon eläinten tilalle laittaa lapset ja selviää, miten minä menetin säästöni ja itsemääräämisoikeuteni.
Narsisti on taitava tunnistamaan empaattisen ihmisen. Hän osaa kertoa tarinat hyvin niin, että ne vetoavat tunteisiin. Saavat empaattisen ns puolelleen.
Molemmat narskut, jotka yrittivät työelämässä ottaa minut kontrolliinsa, testasivat minua kertomalla nyyhkytarinoita ja miten epäreilusti heitä oli kohdeltu.
He vuorotellen kehuvat (love bombing), kertovat nyyhkytarinoita ja pakottavat kontrolliinsa.
Kun lopetin lämpimän empatisoimisen (tunnistin jo kokemuksesta narsistiksi) ja käyttäydyin kylmän asiallisesti, narskun pasmat menivät sekaisin.
Kaikista näistä olen vain kävellyt pois tai narsku on itse tajunnut häipyä vaivihkaa takavasemmalle kun olen tuonut esiin, etten pidä vaikka lannistamisesta työpaikalla.
Kukaan ei ole jäänyt heitä kaipaamaan.
Olen oppia rikkaampi ja hyvin tarkkasilmäinen nykyään kaikille peleille.
Ihanaa elämää kun on valinnut vain luotettavia ja mukavia ihmisiä lähelleen. Työelämässä voi vielä törmätä kaikenlaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua tauon jälkeen. Siellä oli jonkun eksä laittanut aurinkolippaan kuvan vanhasta heilastaan. Minun eksä laittoi erään instamisun (josta ei palstalla saa kirjoittaa) tissiherutuskuvan lukituskuvaksi kännykkäänsä. Seurasi jopa koomisia tilanteita, kun eihän sentään kehdannut sitä muille näyttää. Se oli siinä vain minua varten. Kerrankin joutui antamaan kännykän lapsensa käteen ja oli ohjelmaa, ettei vain näytön lukituskuva tule lapsen silmiin. Kyseli vielä ärsyttääkö minua se kuva :D Sitten kun minulla oli vaihteeksi eropohdinta omassa päässäni menossa, hän aavisti etääntymisen ja tadaa, kännykän näyttöön vaihtuikin minun kuva.
Muutama kertoi eksänsä merkinneen heidät lähiomaiseksi suhteen päättymisen jälkeen. Tämä oli myös mielenkiintoista. Suhteemme loppuvaiheessa eksäni alkoi pohtimaan, että hänen täytyy päivittää varmuuden vuoksi lähiomaisensa, jos jotain sattuu. Kuinka ollakaan kaikki muut olivat vaihtoehtoja, mutta minua ei edes maininnut. Olimme olleet yhdessä 4 vuotta. Voisin kuvitella, että jos hän saisi yhteyden minuun, niin hänkin yrittäisi tehdä vaikutuksen vetoamalla tuohon seikkaan, että on päätynyt valitsemaan minut lähiomaiseksi. Ja odottaisi siitä sitten kiitollisuutta :D
Tässä on se jännä, että kenelle tahansa muulle voisit nauraa vapautuneesti päin naamaa ja sanoa, että juu ei häiritse tuo lukituskuva, pidän sinua lähinnä naurettavana ja lapsellisena. Mutta jostain syystä sitä ei pysty tekemään narsistille. Sitä ei saa joko sanaa suustaan ulos lainkaan tai sitten äänestä vähintään paljastuisi kireyttä, mikä taas antaisi narsistille kuvan, että lukituskuva oikeasti ärsyttääkin, vaikka siitä ei todellakaan olisi kysymys.
Jos olisin sanonut, että kuva ärsyttää tai olet lapsellinen, niin seuraavaksi minä olisin ollut huumorintajuton, tosikko, mustasukkainen jne. ja lisäksi hän olisi miettinyt, miten hommaa voisi viedä vielä pidemmälle. Lisämausteena vielä mykkäkoulu plus raivarit. Nyt kyllä minua naurattaa jo osa näistä jutuista. Silloin olin niin halvaantuneessa tilanteessa, ettei tuntunut missään. Lähinnä olin hämilläni, kun rakastuin fiksuun ihmiseen ja koko ajan tuli lapsellisempia puolia esiin.
Niiin tämä!
Se että rakastui, muutti yhteen, perusti perheen mahdollisesti fiksun ja älykkään ihmisen kanssa.
Siinä vaiheessa kun nää tämmöset näytön lukituskuvat alkaa tulla kuvioihin otaksun että hiljaisempi vaikuttaminen ja nakertaminen on ollut käynnissä jo pidempään.
Sitten niihin juttuihin saattaa aluksi reagoida ”kuin normaali ihminen ” mutta se aiheuttaa paskamyrskyn.. niitähän on monia tapoja aiheuttaa se. Ne on sellaisia juuri ettei voi oikein uskoa todeksi että tämä tapahtuu - että tässä on oltava jokin väärinymmärrys.
Sitten alkaa tajuta että se todella tapahtuu, että tossa nyt on tolla tyypillä toisen naisen tissit puhelimessa tyyliin. Sitä on vaikea toimia sellasessa tilanteessa. En ole tämä näytön lukitus-ihminen mutta ollut vastaavissa tilanteissa.
Esim minut on lukittu kotiini.. jouduin kutsumaan apua että pääsin lopulta pois. Narsisti sanoi sitä erehdykseksi, kaikkien asianosaisten läsnäollessa.. ystävät ja perhe näkee ihmisen erilaisena - minähän se tässä hullu olen jos alan väittää että teki sen tahallaan. Ja sen sainkin useasti kuulla suhteen alkuajoista lähtien, että olen vainoharhainen. Tajusin tämän vasta myöhemmin että narsisti heitti jo alkuaikoina ”vitsiä” siitä miten olen taipuvainen vainoharhaisuuteen. Se oli se ensimmäinen manipulaation siemen minkä hän istutti hyvin varhain. En ollut koskaan ajatellut edes olevani vainoharhainen. Loogisesti päättelemällä sitä alkoi sitten tarkkailla että ai olikos tämä nyt vainoharhaa.. ja siitähän tuli muutamassa vuodessa sitten jo ihan fakta, että kun minä olen taipuvainen vainoharhaisuuteen.
Tällä tavalla murentuu se ihmisen oma käsitys todellisuudesta.
Minä taas olin mustasukkainen. Ja vainoharhainen.
Tämä eksäni tapasi töllöttää jokaista vähänkin viehättävämpää naista, joka näköpiiriin sattui. Minäkin katson kauniita ihmisiä, mutta en nyt sentään käänny taakseni katsomaan ja varsinkaan en huokaile syvään, jos olen seurustelukumppanin kanssa liikkeellä. Hän toisinaan jopa yritti ottaa kuvia, videoita.
Yritin selittää, että kyse on kunnioituksesta. Että ei tunnu kivalta, kun niin avoimesti töllöttelee muita, kun olemme yhdessä liikkeellä. Lopputulos: minä olen mustasukkainen ja vainoharhainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tuohon edelliseen, että jos äänessä olisi kireyttä, narsisti kääntäisi sen niin, että joo, sitä ärsyttää se lukituskuva, vaikka esittää muuta ja kohdetta oikeasti ärsyttää narsistin tyhmyys ja tapa ärsyttää tahallaan ja kyvyttömyys olla normaali ja mukava ja samalla puolella.
Kun narsisti itse ei koskaan käyttäydy kuten muut ihmiset, pitäisi itsekin pokkana alkaa käyttäytyä yhtä typerästi kuin hän eikä kunnioittaa häntä kuten nyt yleensä kunnioittaa muita ihmisiä. Minä olen narsistilta kysynyt päin naamaa esim. saiko tämä koskaan peruskoulun päättötodistusta vai jäikö sekin kesken, kun selvisi ettei tällä ole mitään ammattia opiskeltuna. Enemmän vain pitäisi rohkeasti olla noin huonosti sosiaalinen, laukoa tyhmyyksiä jne koska sitähän se narsisti tekee koko ajan. Ei hän ajattele mitä sinä ajattelet hänstä, miksi siis sinäkään viis veisaisit mitä narsisti ajattelee sinusta?
Minä aina hölmistyn, kun ihmiset käyttäytyvät huonosti. Menen sanattomaksi. Multa tämä tiukkasi pariin kertaan, että olenko harrastanut seksiä maksusta. Menin niin hämilleni, miksi tuollaisia kyselee. Tapahtui seurustelun alkuvaiheessa ja tilanteissa, joissa oli kiva ja välitön tunnelma. Tai niinhän mä luulin.
Nämä pitää osata tulkita oikein narsistin kielellä. Oletettavasti on itse ostanut seksiä maksusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on taas pitkästä aikaa ikävä ”hyviä” päiviä narsistin kanssa. Aurinkoisia retkipäiviä, kotona mällöttelyä, leffahetkiä jne.
Onneksi muistan myös, ettei hyviä päiviä oikeasti ollut. Oli hyviä päiviä, jotka saattoi muuttua silmänräpäyksessä ihan hulluksi riidaksi ja päätyä siihen, että mies uhkaili erolla.
Käsittämätöntä ajatella, kuinka reunalla sitä narsistin kanssa olikaan jatkuvasti. Maailman onnellisin päivä saattoi loppua siihen, että mies päätti yhtäkkiä alkaa piikittelemään halveksiva ääni puheessaan.
Ja minä olin se, joka päädyin terapiaan, koska mies sai uskoteltua minulle, että suurin liian helposti ja olen riidanhaluinen.
Tuo oli niin uskomatonta, että kun vietimme perheen kanssa yhteisen mukavan päivän vaikkapa Linnanmäellä niin loppupäivästä mies veti yhtäkkiä kilarit jostain olemattomasta asiasta ja sillä sabotoi koko mukavan päivän. Lapsillekin tuli todella ristiriitainen olo, että käytiin Linnanmäellä ja oli mukavaa, mutta sitten tuli taas se isän kohtaus jonka vuoksi koko Lintsipäivää ei tee enää edes mieli muistella.
Se on traumaattista. Loppuaikana sen tiesi aina, että jos on joku hyvä hetki/tekeminen mikä lie niin hän suuri ja uljas tulee sen taatusti pilaamaan. Hän ei halunnut lapsille ja mulle mitään hyviä muistoja mistään.
Yhtenäkin kesänä olimme kyllä paljon puuhastellu ja käyty vaikka missä. Kun koulu alkoi ja lapsen piti tehdä vihkoon muistelu kesästä niin se sivu oli tyhjä eikä lapsi keksinyt oikeen mitään, oli ahdistuneen oloinen ja kyseli mitä tähän voi kirjoittaa. Oli ollut niitä kesän mukavia päivän alkuja, mutta loppupäivästä tuli se narskun myrskypilvi jolloin sekin lomamatka/puuhastelu/mikälie oli saanut sen negatiivisen kokemuksen mistä tuli paha, sekava ja ristiriitainen fiilis. Kun tästä lapsen kanssa keskusteltiin niin tajusin että tämä on lapselle myös ihan järkyttävää ja aloin suunnitella eroa.
Jos niiden hermorakenne on niin heikko, että eivät kestä, kun joutuvat olemaan poissa kotoa ja muiden seurassa pitkän päivän, että sitten väistämättä menee hermo jossain vaiheessa vrt. yliväsynyt leikki-ikäinen. Teillä ne väsyraivarit sai isä eikä lapset.
Kun seurustelin narsistin kanssa, tajusin, ettei hän halua viettää vuorokautta putkeen kanssani. Ilmeisesti se olisi ollut hänelle liian raskasta. Hän pääsikin minusta aina halutessaan eroon ja siksi ehkä pystyi hallitsemaan hermonsa ja välttämään raivarit.
Minunkaan narsuni ei halunnut olla vuorokautta putkeen kanssani. Lisäksi en saanut jättää hänen kotiinsa mitään merkkejä siellä käymisestäni, ja samoin lähtiessään luotani hän tarkisti että varmasti kaikki tavaransa tuli mukaan. Ei mielellään tekstaillut eikä jättänyt muitakaan jälkiä. Melkeinpä poistui kuin murhaaja rikospaikalta
Ja tarkemmin ajateltuna, sellainen hänen sielunsa olikin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tuohon edelliseen, että jos äänessä olisi kireyttä, narsisti kääntäisi sen niin, että joo, sitä ärsyttää se lukituskuva, vaikka esittää muuta ja kohdetta oikeasti ärsyttää narsistin tyhmyys ja tapa ärsyttää tahallaan ja kyvyttömyys olla normaali ja mukava ja samalla puolella.
Kun narsisti itse ei koskaan käyttäydy kuten muut ihmiset, pitäisi itsekin pokkana alkaa käyttäytyä yhtä typerästi kuin hän eikä kunnioittaa häntä kuten nyt yleensä kunnioittaa muita ihmisiä. Minä olen narsistilta kysynyt päin naamaa esim. saiko tämä koskaan peruskoulun päättötodistusta vai jäikö sekin kesken, kun selvisi ettei tällä ole mitään ammattia opiskeltuna. Enemmän vain pitäisi rohkeasti olla noin huonosti sosiaalinen, laukoa tyhmyyksiä jne koska sitähän se narsisti tekee koko ajan. Ei hän ajattele mitä sinä ajattelet hänstä, miksi siis sinäkään viis veisaisit mitä narsisti ajattelee sinusta?
Minä aina hölmistyn, kun ihmiset käyttäytyvät huonosti. Menen sanattomaksi. Multa tämä tiukkasi pariin kertaan, että olenko harrastanut seksiä maksusta. Menin niin hämilleni, miksi tuollaisia kyselee. Tapahtui seurustelun alkuvaiheessa ja tilanteissa, joissa oli kiva ja välitön tunnelma. Tai niinhän mä luulin.
Nämä pitää osata tulkita oikein narsistin kielellä. Oletettavasti on itse ostanut seksiä maksusta.
Niin hän olikin. Ystävällisesti kertoi myös minulle, miten vaikka työmatkalla saa ostettua hotellihuoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävä on narsistien tapa onkia tietoonsa se, mistä pidät ja nautit ja ensin väläytellä sinulle niitä ja sitten tietoisesti alkaa pihdata juuri samoja asioita.
Tapa koukuttaa ja kontrolloida tämäkin! Tunnen umpinarsistin hevosalalla toimivan miehen. Hänelle hevoset ovat tapa koukuttaa ja hallita naisia ja lapsiaan. Hevosiin kun harvoilla on varaa niin raha ja hevoset toimii kiristyksen välineinä.
Työpaikkaa tarjotessaan hän maalaili todella kiinnostavan tulevaisuuden näkymän kehittymismahdollisuuksista. Kun tosipaikka tuli että olin kypsä ottamaan vaativamman pestin, paskat, siitä mitään tullut. Se oli ollut täyttä valetta ja vain tapa saada hyvä työntekijä. Lähdin ja pääsin 500e paremmille palkoille ja terveeseen työyhteisöön hyvän pomon alaisuuteen.
Narsisti pettää aina odotukset. Tarjoaa tikkaria lapselle ja vetää pois juuri kun toinen on vedi kielellä. Ja sadisti nauttii!
Nää on juuri esimerkkejä siitä, miten alhaisia keinoja ne käyttää. Kaikki on laskelmoitua.

Tätä mä joskus vieläkin mietin. Mitä ex oli kokenut elämässään, lapsuudessaan, että pää vinksahti niin totaalisesti? Oliko melkein saamassa imeä maitoa vauvana ja sitten se pullo tai rinta otettiinkin pois?
Narsisti on helppo tunnistaa. Narsistin seurassa tulee epämääräinen huonommuuden ja vääränlaisen ihmisen tunne. Narsisti ei yritä koskaan tehdä toisen oloa aidosti hyväksi. Tai jos tekee hetkellisesti, silläkin on välinearvo.
Narsistilla on aina hovin kokoaminen käynnissä töissä (ja kaikkialla). Narsisti voi rakentaa omaa pikkuyritystänsä yrityksen sisällä. Hänen "pikkuyrityksessään" toimitaan hänen säännöillään ja ollaan piittaamatta työnantajan antamista säännöistä. Jopa rikotaan sääntöjä, kun narsisti on kokenut, että sääntö on "typerä" ja hän tietää paremmin, miten kannattaa toimia.
Narsisti kyseenalaistaa ja uhmaa jopa asiakkaan määräämiä sääntöjä toimittajille asiakasyrityksessä, koska hän vain tietää paremmin! Hävettää olla tuolloin mukana ja seurata asiakkaiden epäuskoisia ilmeitä, että mikä helvetti tää kaveri luulee olevansa! :D