Minun on vaikea tajuta sosiaalisena ihmisenä

Epäsosiaalisena ihmisenä minä ymmärrän hyvin miksi se voi olla vaikeata.

Mikä pelottaa/jännittää, onko itsetunto kysymys vai traumoja lapsuudesta ja onko ollut kavereita sit kouluiässä ollenkaan?

Ettekö hyvät ihmiset liiku missään? Ihan missä tahansa tapaa uusia ihmisiä ja sitä kautta tehdä kontaktia vieraaseen ihmiseen.

Ei se vaadi muuta kuin mielenkiintoa muutakin kohtaa kuin sitä omaa kotia. Liitttykää vaik johonkin yhdistykseen niin sitä kautta ainakin tutustuu muihinkin kuin siihen iänikuiseen mieheen.

millainen on sosiaalinen ympäristö siinä elämäntilanteessa: onko ihmiset joita päivittäin tapaa kiireisiä ja jämähtäneitä omiin sosiaalisiin jo ajat sitten luotuihin verkostoihinsa.



jos taas päiviittäin tapaa ihmisiä, joilla on tarve solmia uusia ihmissuhteita, esim. paikkakunnalle juuri muuttaneet opiskelijat tai vastaeronneet, ihmissuhteiden solmiminen on paljon helpompaa.



olen ollut molemmanlaisissa sosiaalisissa ympäristöissä ja mielestäni ne vaikuttaa tosi vahvasti, enemmän kuin ' taidot'

Kun kerran teen " työtäni" yksin kotona ja harrastuksetkin on sellaisia, että niitten puitteissa ei kamalasti uusia ihmisiä tapaa. Sen lisäksi olen muuttanut aikuisena keskimäärin kerran vuodessa, niin että vaikka sellaisia ihan mukavia tuttavia ilmaantukin, mitään sen syvempää ei yleensä ehdi kehittyä, ja ei sitten tule pidettyä yhteyttä, kun muutan pois.



Ei niinkään kyse siis ujoudesta, vaan siitä, että aika epäsosiaalisena sitä ei ehdoin tahdoin hankkiudu tilanteisiin, joissa uusia ihmisiä tapaisi, eikä sitten ole sellaista sosiaalista tarmoa luoda suhteita, kun olosuhteet eivät ole täydelliset.

Minun on ainakin hyvin vaikeata solmia ystävyyssuhteita, vaikka olenkin ulospäinsuuntautunut (ja siis aikuinen ihminen). Minulla on niin poikkeava arvomaailma muihin ihmisiin nähden, että muut kokevat ahdistavaksi olla kanssani (minun arvoni uhkaavat heidän minuuttaan länsimaisina kuluttajina) ja minä taas haluaisin mielelläni löytää jonkun ihmisen, jonka kanssa minulla olisi jotain kunnolla yhteistä. Itse en kaipaa hyvänpäivän-tuttuja, olen mieluummin yksin.

Silläkin uhalla, että kuulostan umpisuomalaiselta niin sanon: olen mieluummin yksin kuin juttelen niitä näitä kaiken maailman ihmisten kanssa.

Haluan -- kun vietän aikaa toisen kanssa -- että siinä on jotain erikoista, erityistä, yhteistä, harmoniaa. Vaatimukseni siis ovat korkealla. Erityisen korkealla, koska elämäntapani ja arvoni ovat voimakkaasti massasta poikkeavat.



Minulla on ihania harrastuksia, joten pääasiassa minusta on ok olla omissa oloissani. Kerran vuosikymmenessä sitä tapaa jonkun maagisen, IHMEELLISEN ihmisen, josta tulee ystävä loppuelämäksi. Ja näillä maagisilla ihmisillä minä pärjään oikein hyvin.



Meitä on moneen junaan. Minun junani meni jo =)

Pari vuotta sitten laitoin ilmoituksen tämän nettifoorumin Etsin ystävää -palstalle. Sain kaksi vastausta. Molempien kanssa mailailu sujui hyvin, mutta kumpikin tuttavuus päättyi niin, että tapasimme vain kerran. Toinen näytti jo tapaamisessa niin myrtsiltä, että se jäi siihen. Toinen ei enää tapaamisen jälkeen vastannut yhteydenottoihini.



Tämä on vain yksi esimerkki elämän varrelta, vastaaavaa on sattunut ennenkin.



Olen hoikka ja ihan riittävän hyvännäköinen. Huolehdin ulkonäöstäni, pukeudun trendikkäästi, käyttäydyn mielestäni hyvin korrektisti. Ja tykkkään keskustella ihmisten kanssa. Jokin minussa kuitenkin karkottaa ihmiset ennen lähempää tuttavuutta. Kelpaan toki isompaan seuraan, mutta harvoin löydän uudesta porukasta heti mitään " bestistä" . Koulussakin olin pitkään kiusauksen uhri.



Ei ole kyse siitä, etteikö ympärillä olisi ihmisiä, vaan siitä, että yritykseni tulevat torjutuiksi. Onneksi minulla on joitain hyvin luotettavia ystäviä, jotka ovat kai itsekin sen verran kummallisia, että kelpan heille ;)

En nyt puhelinnumeroita vaihtanut, mutta jos törmään heihin uudelleen, niin varmasti juttelemme :) Suunsa voi avata melkein missä vaan. Hedelmätiskillä, kassajonossa, päiväkodin vanhempainillassa, bussipysäkillä...

Ja se johtuu siitä, että nämä kaverini ovat sitoutuneet työhön ja perheeseen.



Joskus asuin rovaniemellä jonkun aikaa tutustuen moneen ihmiseen, mutta ystävystynyt en kenenkään kanssa. En vain tavannut sellaisia ihmisiä, joihin olisi muodostunut kaverisuhde.

Kaikkien kanssa ei voi synkata. Siksi joskus kannattaa etsiä tosi aktiivisesti uusia kavereita, eikä ottaa itseensä torjutuksi tulemisesta.



Olen viimeisen viiden vuoden aikana solminut aktiivisesti kaveri/ystävyyssuhteita - ja voin sanoa, että noin 50 ihmisestä ehkä 3 on jäänyt KAVEREIKSI, yksi heistä on kahta muuta läheisempi. Ehkä noin 10 kanssa tulee vaihdettu tekstiviestejä tai meilejä, nähtyä TOSI satunnaisesti.



Mutta jos kaveria hakee, saa tutustua helposti kymmeneen tai pariinkymmeneen ennenkuin löytää edes suunnilleen sellaisen, josta voisi edes teoriassa tulla sydänystävä! Ja siihen pisteeseen pääseminen vaatii tutustumista ja yhdessä vietettyä aikaa, siten se luottamus kertyy.