Onnneksi jouu alkaa olla vietetty
Olen ollut jo pitkään aviossa ja ilmeisesti vietämme viimeistä joulua tällä kokoonpanolla. Vaimon kanssa emme ole puhuneet kuin pakolliset asiat; ruuat ja lasten lahjat. Mitään fyysistä kosketusta ei ole ollut koko joulun aikana. Asumme eri paikkakunnilla töiden takia. Olen ollut oitkään lasten kanssa, nyt ovat kaikki täysi-ikäisiä.
Aviollinen elämä on loppunut. Olen yrittänyt puhua puolisolle asiasta, mutta häntä ei kiinnosta. olen yrittänyt tehdä asioita hänen mielensä mukaan. On ollut varsin yksinäinen joulu. Lapset olivat eilen kaikki kotona syömässä ja viettämässä aikaa. Lasten kanssa pelasin lautapelejä sekä vietin muutenkin aikaa. Puoliso keskittyi vain kirjaansa ja telkkarin katseluun.
En jaksa enää. Haluan enempi. Tämä purkaus tulee tänne, koska nyt on pakko purkaa mieltä. Pakko kertoa miltä tuntuu. Mulla ei ole itsetuhoisia ajatuksia,lapseni tarvitsevat vielä isää ja haluan nähdä mahdollisia lapsenlapsia. Mutta johonkin on pakko purkaa.
Puoliso on ollut kotona neljä päivää, mitään fyysistä kosketusta ei ole ollut eikä hän ole tullut yhtäaikaa saunaan. Ja joululahjansa vei jo vaatehuoneen hyllylle, kokeilematta. Olisi se ollut mukava nähdä käytössä, on lämpöhuopa.
Kommentit (2)
Olisit ostanut vaimolle paremmat lahjat.
No jos lapset ovat jo täysi-ikäisiä, niin en kyllä näe tuossa tilanteessa mitään, mikä pidättelisi sinua etsimästä onnellisuutta omaan elämääsi? Eikö nyt vain kannattaisi ottaa asia esille puolison kanssa ja todeta yhdessä, että nyt on kyllä varmastikin kliseisesti kasvettu erilleen?