Lue keskustelun säännöt.
Miten te pitkään yhdessä olleet olette saaneet pidettyä kipinää suhteessa?
25.12.2021 |
Olen ollut aviomieheni ja lasteni isän kanssa yhdessä nyt 23 vuotta. 17-vuotiaasta asti asuttu yhdessä. Ja kolme lasta saatu vuosien varrella.
Nyt kun lapset alkavat olla siinä iässä, ettei heitä paljoa kotona näy, niin mietin että miten käy parisuhteen kun tämä rumba ja oravanpyörä lakkaa.
Mieheni on tosi kiva tyyppi edelleen, ei mikään kaljaa kittaava laiska ukko sohvan pohjalla vaan pitää itsestään huolta. Monella tapaa samanlainen kuin nuorempana, hiukan väsyneempi vain.
Seksiä on, naurua on, unelmiakin.
Mutta hirveä pelko siitä, että mitä jos lopulta tuleekin ero kun kaikki on tehty lasten eteen ja rämmitty yhdessä eteenpäin. Maksettu lainaa, tehty remppaa, kestetty kaikenlaista sukulaisten sekoilua ja lasten sairastelua. Siis elämää!
Petetty ei olla, vaikka mulla kerran lähti jo hiukan sutimaan ja pelkäsin että ei löydetä enää sitä yhteyttä. Mutta juttu loppui onneksi ennen kuin tapahtui mitään peruuttamatonta. Rakastuin oikeastaan uudelleen mieheeni.
Mies tuskin on ikinä pettänyt kun on kotona viihtyvä tyyppi, mutta jos olisikin niin en haluaisi tietää.
Miten te muut pitkässä liitossa olette onnistuneet viihtymään yhdessä?
Ihan turha sitten tulla väittämään, että mitä ihmettä se vaatii kunhan vaan toista rakastaa. Tiedän kyllä vallan hyvin, että kulissiliittoja on pilvin pimein. Mä en halua sellaista.
Miestäni rakastan niin että kuolisin vaikka sen puolesta. Mutta onko kiva kuolla laimeaan liittoon, Jos sellainen on edessä...
Kaikki parhaat vinkit kehiin miten parisuhde pysyy vireänä! :D
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saman tyylisessä tilanteessa kuin aloittaja.
Myös nuoresta asti yhdessä ja yli 20 vuotta jo tätä takana, lapset isoja teinejä.
Välillä on väljähtänyttä, vaikka kumpikin tässä parhaansa yrittää.
Ja ihan sama kuin aloittajalla, matkan varrella on ollut koviakin vastoinkäymisiä, joista on selvitty, koska on ollut pakko.
Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jos liitto näyttää todella kulahtaneelta siinä vaiheessa kun teinit lähtevät opiskelemaan, annan tämän liiton sitten hiipua.
Olemme pari kertaa isommassa kriisissä kursineet liittoamme kasaan, mutta sellaista työmaata ei jaksa kovin monta kertaa tehdä.
Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan, voihan olla pitkän liiton loppu onkin jonkin uuden alku, tai sitten vanhenemme yhdessä onnellisina.
Juuri nyt en kuitenkaan mieti liiton kipinää, kumpikin varmasti on tehnyt parhaansa, mutta aina se ei riitä.
Sepä se, kun ei tässä ole tarvinnut tehdä mitään erikoista, että suhde pysyisi vetreänä. Me molemmat pidämme samoista asioista. Arkisin käymme lähes päivittäin kävelyllä, jossa vaihdamme ajatuksia ilman kännyköitä, nettiä ja telkkaria.
Viikonloppuisin ja lomilla matkustelemme, käymme tanssimassa ja puuhaamme monenmoista muutakin.
Mun mielestä nää menee aaltoliikettä. Mä olen ollut 21 vuotta yhdessä mieheni kanssa, yksi lapsi jo muuttanut omilleen. Nyt on vaihe, että olen vuoroin kyllästynyt ja vuoroin innostunut miehestämi. Korona-ajat myös vaikuttaa, kun on vähemmän kodin ulkopuolisia menoja. Meillä on ollut yksi iso parisuhdekriisi puolessavälissä matkaa ja olimme hilkulla erota. Pariterapia sai meidät jäämään yhteen ja löytämään taas yhteyden. En kyllä osaa ap:n kysymykseen vastata. Itse ajattelen nykyään, että jokainen on vastuussa omasta elämästään ja kuopuksen itsenäistyttyä voimme tehdä ihan mitä haluamme. Katsotaan sitten haluammeko samaa vai emme. Yhtenä yönä tästä juttelimmekin mieheni kanssa ja olimme samoilla linjoilla. Ei kannata päättää etukäteen mitä elämässä tapahtuu.
No, jos sukupuolielämä on kunnossa ja ainakin jonkin verran yhteisiä mielenkiinnonkohteita, loppuelämän kestävän liiton ei pitäisi olla vaikea saavuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista!
Omassa lähipiirissä on muutamia pitkässä liitossa eläviä, mutta on myös monia eronneita.
Katotaan mitä elämä tuo, pitää muistaa tosiaan olla myös kiitollinen kaikesta.
Ap
Aaltoliikettähän se, yli 20 vuotta yhdessä ja siihen mahtuu niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Välillä mies tuntuu ihanalta ja joskus on sellaisia kausia ettei jaksa innostua mistään. Olen joskus ihastunutkin vieraaseen mutta suon tämän itselleni kun ne jäävät vain ajatuksen tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emme asu yhdessä ja välimatkaa on n 250km.
Olisimme eronneet vuosia sitten jos asuisimme yhdessä. Vuosia on pian 23 mennyt ja ei ole halua erota. Vietämme aikaa yhdessä vuositasolla noin puolet. Vierailut toistemme luona niin, että käy 2/3 minä 1 / 3. Toimii meillä koska tykkäämme myös omasta ajastamme.
Vierailija kirjoitti:
Aaltoliikettähän se, yli 20 vuotta yhdessä ja siihen mahtuu niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Välillä mies tuntuu ihanalta ja joskus on sellaisia kausia ettei jaksa innostua mistään. Olen joskus ihastunutkin vieraaseen mutta suon tämän itselleni kun ne jäävät vain ajatuksen tasolle.
Soisit varmaan miehellesikin. 😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miestäni rakastan niin, että kuolisin vaikka sen puolesta". Olipa harvinaista ja virkistävää lukea palstalta noin intohimoisesta rakkaudesta miestä kohtaan.
Itsekin kuulun näihin 21 vuotta yhdessä olleisiin pariskuntiin, ja meilläkin kolme lasta. Oma vastaukseni on siinä mielessä tylsä, etten odota tai haluakaan mitään intohimon ilotulitusta, vaan vaatimattomampaa ja vakaampaa menoa.
Tiedostan, että puolisoon voi rakastua uudelleen, jos suhde väljähtyy. Olen joskus miettinyt, että periaatteessa voisi jopa kalenteriin merkitä "rakastua puolisooni syvemmin", ja sitten alkaisi rakkauden teoilla sitä toteuttaa 🥰
Hyvältähän tuo kuulostaa. Ja aina jotain yhteistä voi kehittää siihen kun eivät lapset enää ole jaloissa pyörimässä. Itselläkin pitkä liitto kariutui osaksi siihen että tuntui että kaikki oli jo nähty ja tätäkö tämä loppuelämä on. Ikäkriisiä kai sen lisäksi että oli haukattu ehkä turhan iso pala ison talon ja ison pihan ja ison velan muodossa kun ei ollut energiaa pitää niitä yllä kuten olisi halunnut. Kaipa sitten sai sen lopuksi ja jälkeen ihan riittävästi niitä kiinalaisen kirouksen mielenkiintoisia aikoja kun taas löytyi kumppani jonka kanssa kaikki menee mutkattoman mukavasti eteenpäin ja tällä kertaa en tule päästämään asioita rempalleen mistään hinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Miestäni rakastan niin, että kuolisin vaikka sen puolesta". Olipa harvinaista ja virkistävää lukea palstalta noin intohimoisesta rakkaudesta miestä kohtaan.
Itsekin kuulun näihin 21 vuotta yhdessä olleisiin pariskuntiin, ja meilläkin kolme lasta. Oma vastaukseni on siinä mielessä tylsä, etten odota tai haluakaan mitään intohimon ilotulitusta, vaan vaatimattomampaa ja vakaampaa menoa.
Tiedostan, että puolisoon voi rakastua uudelleen, jos suhde väljähtyy. Olen joskus miettinyt, että periaatteessa voisi jopa kalenteriin merkitä "rakastua puolisooni syvemmin", ja sitten alkaisi rakkauden teoilla sitä toteuttaa 🥰
Voin samaistua tähän! En kaipaa mitään tunteiden ilotulitusta. Kaipaan rinnalle jykevää peruskalliota, luottamusta, arjen jakamista rakkaan ihmisen kanssa. Olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta ja meillä 2 lasta. Elämä on hyvää näin ja arvostan tätä tasaista elämää.
Teillä vaikuttaa olevan asiat ihan hyvin noin pitkän liiton jälkeen.
On ihan totta että jos rakkautta on ja suhdetta koeteltu, ei sitä tarvi koko ajan "työstää" ja keksiä uutta piristystä.
Pitkän liiton hyvä puoli on just se että ollaan tavallaan jo selvillä vesillä, ei tarvi stressata sen suhteen jatkuvasti.
Varsinkin kun rakkautta on.
Ettet vain olisi tylsistynyt ja koita löytää olematonta ongelmaa?
Toiset on onnellisia kun "oma elämä" alkaa, on aikaa harrastaa, lukea ja matkustella. Projektia pitää olla.
Jotkut hoitaa vammaista aikuista lasta vanhaksi asti joten nauti vaan jos omat lapset on terveitä ja itsenäisiä.