Lue keskustelun säännöt.
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itkenyt ja lukenut tätä ketjua, nousi niin kaikki mieleen. Ihan kaikkea en pysty edes lukemaan. Oma kokemukseni oli aika kamala myös, mutta siihen liittyi sekin juuri, miten erilailla mieheen suhtauduttiin kuin minuun.
Meillä meni monesta syystä niin paljon pieleen, isä ei päässyt edes synnytykseen, mikä oli jo iso harmi, Kun hän sitten puolentoista vuorokauden pääsi paikalle, katsoi mua ovelta, kun makasin verisissä lakanoissa vedet naamalla kivun vuoksi, meni ihan valkoiseksi ja kääntyi kannoillaan. Mä jo luulin vaikka mitä.
Hän ajoi suoraan siskonsa luo, joka asui lähimpänä ja sanoi, että anna mukaan kaikki, mitä siellä tarvitaan. Toi lakanoita, kipulääkkeitä, vaatteita ja kaupan kautta ruokaa ja korvikkeita ja pulloja.
Tuli takaisin ja alkoi vaihtaa lakanoita mun sänkyyn ja mulle vaatetta niin silloin siihen säntäsi hoitaja, että mitä mitä. Mies sanoi muutaman aika paiavan sanan. Sen jälkeen muuttui käytös. Koin että miestä kyllä kuunneltiin ja mua ei.
Ymmärsin, miksi kaikki korosti, että siellä on oltava joku mukana pitämässä sun puolet. Ajattelin että höps, aina olen itse pärjännyt, mutta ei se niin ole.
Että tosiaan miehellä on iso rooli, voi kun olisikin voinut olla mukana heti.
Eipäs taas yleistetä. Itse sain ystävällistä, asiallista ja hyvää palvelua kummankin lapsen syntymän kohdalla osastolla, vaikka lapsen isä ei käynyt kuin kerran siellä tapaamassa lapsia.
En halua vähätellä kokemustasi; onhan tuo nyt järkyttävää!! Olisit ehdottomasti tarvinnut apua.Inhoan ainoastaan yleistämistä.
Sama kokemus kuitenkin oli kahdella omalla siskollani, mieheni siskolla, kuten muutamalla kaverillakin, että hyvä olla mies mukana, koska siellä täytyy pitää puolet. Juuri näin kaikki sanoivat ja näin koin itsekin.
Eli oman lähipiirini mukaan yleistän, niinhän sinäkin tässä teet oman, yksittäisen kokemuksesi mukaan.
Myönnän itsekin sortuneeni ajattelemaan, että liiottelevat, kyllähän suomalaisessa sairaalassa on aina hyvä hoito ja olen ihan selkeäpäinen aikuinen nainen, joka pärjää kyllä.
Palvelua en edes odottanut, mutta en niin huonoa hoitoakaan, mitä sain.
Ja senkin voin myöntää, että vaikka et muka vähättele, kyllä tässä nyt sanasi sattuvat, kun tulet eipästelemään minua, kun kokemuksestani kerron.
Minä en taas ole kuullut yhdeltäkään sukulaiseltani, ystävältäni tai tuttavaltani, että heitä olisi kohdeltu epäasiallisesti sairaalassa, kun ovat olleet synnyttämässä. Joten ei ole kyse minunkaan yksittäisestä tai omalla kohdallani kaksittaisesta kokemuksesta.
Tätä keskustelua, kun olen lukenut, olen ensimmäistä kertaa kuullut näin paljon epäasiallisesta käytöksestä. Toki olen tietoinen ollut näistä jo aikaisemmin. Jokaisella meistä on myös oikeus kertoa kokemuksistamme, mutta tuo yleistys pitäisi kitkeä.
Anteeksi, kun pahoitin mielesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itkenyt ja lukenut tätä ketjua, nousi niin kaikki mieleen. Ihan kaikkea en pysty edes lukemaan. Oma kokemukseni oli aika kamala myös, mutta siihen liittyi sekin juuri, miten erilailla mieheen suhtauduttiin kuin minuun.
Meillä meni monesta syystä niin paljon pieleen, isä ei päässyt edes synnytykseen, mikä oli jo iso harmi, Kun hän sitten puolentoista vuorokauden pääsi paikalle, katsoi mua ovelta, kun makasin verisissä lakanoissa vedet naamalla kivun vuoksi, meni ihan valkoiseksi ja kääntyi kannoillaan. Mä jo luulin vaikka mitä.
Hän ajoi suoraan siskonsa luo, joka asui lähimpänä ja sanoi, että anna mukaan kaikki, mitä siellä tarvitaan. Toi lakanoita, kipulääkkeitä, vaatteita ja kaupan kautta ruokaa ja korvikkeita ja pulloja.
Tuli takaisin ja alkoi vaihtaa lakanoita mun sänkyyn ja mulle vaatetta niin silloin siihen säntäsi hoitaja, että mitä mitä. Mies sanoi muutaman aika paiavan sanan. Sen jälkeen muuttui käytös. Koin että miestä kyllä kuunneltiin ja mua ei.
Ymmärsin, miksi kaikki korosti, että siellä on oltava joku mukana pitämässä sun puolet. Ajattelin että höps, aina olen itse pärjännyt, mutta ei se niin ole.
Että tosiaan miehellä on iso rooli, voi kun olisikin voinut olla mukana heti.
Eipäs taas yleistetä. Itse sain ystävällistä, asiallista ja hyvää palvelua kummankin lapsen syntymän kohdalla osastolla, vaikka lapsen isä ei käynyt kuin kerran siellä tapaamassa lapsia.
En halua vähätellä kokemustasi; onhan tuo nyt järkyttävää!! Olisit ehdottomasti tarvinnut apua.Inhoan ainoastaan yleistämistä.
Sama kokemus kuitenkin oli kahdella omalla siskollani, mieheni siskolla, kuten muutamalla kaverillakin, että hyvä olla mies mukana, koska siellä täytyy pitää puolet. Juuri näin kaikki sanoivat ja näin koin itsekin.
Eli oman lähipiirini mukaan yleistän, niinhän sinäkin tässä teet oman, yksittäisen kokemuksesi mukaan.
Myönnän itsekin sortuneeni ajattelemaan, että liiottelevat, kyllähän suomalaisessa sairaalassa on aina hyvä hoito ja olen ihan selkeäpäinen aikuinen nainen, joka pärjää kyllä.
Palvelua en edes odottanut, mutta en niin huonoa hoitoakaan, mitä sain.
Ja senkin voin myöntää, että vaikka et muka vähättele, kyllä tässä nyt sanasi sattuvat, kun tulet eipästelemään minua, kun kokemuksestani kerron.
Minä en taas ole kuullut yhdeltäkään sukulaiseltani, ystävältäni tai tuttavaltani, että heitä olisi kohdeltu epäasiallisesti sairaalassa, kun ovat olleet synnyttämässä. Joten ei ole kyse minunkaan yksittäisestä tai omalla kohdallani kaksittaisesta kokemuksesta.
Tätä keskustelua, kun olen lukenut, olen ensimmäistä kertaa kuullut näin paljon epäasiallisesta käytöksestä. Toki olen tietoinen ollut näistä jo aikaisemmin. Jokaisella meistä on myös oikeus kertoa kokemuksistamme, mutta tuo yleistys pitäisi kitkeä.
Anteeksi, kun pahoitin mielesi.
Eri, mutta mikä ihmeen yleistys? Kirjoittaja kertoi omista kokemuksistaan. Sinähän tässä haluat omien yleisyksiesi takia kitkeä toisten puheet. Ihme asenne. Vai tarkoitatko, että juuri yleistys, että miehestä on apua synnärillä, pitää kitkeä? Miksi, mielestäsi?
Itse en halunnut miestä synnytykseen ollenkaan, musta ei ole miehen paikka nähdä mua sellaisessa tilanteessa. Jotenkin hävetti jo etukäteen olla siinä reva levällään ähkimässä.
Äitini käänsi pääni sanomalla, että siellä ei sua kuunnella, koska heitä kiinnostaa vain vauva, et sinä, ja sen jälkeen kun olet synnyttänyt, sun vointi ei kiinnosta. Kaverit säesti äitiä. En olisi uskonut, mutta kun mies itse kovasti halusi, otin mukaan.
Niin kiitin onneani, hän jaksoi juosta kaikki ne asiat, joihin en kyllä olisi itse pystynyt, tiuskaisi takaisin, kun sanottiin, että ei synnytys nyt noin koville ota, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku kätilö, lääkäri tai hoitaja perustella miksi synnyttäneen naisen kasaan kursimiseen ei tuhlata puudutusaineita? Kesken synnytyksen on ehkä helpompi ymmärtää, jos on vaikka jomman kumman hengestä kyse ja lapsi pakko saada nopeasti ulos, keinolla millä hyvänsä. Siltikin ihmettelen miten kehittymätöntä synnyttäjän kivun hoito on edelleen 2020-luvulla, luulisi että turvallisia kipulääkkeitä ja puudutusaineita olisi löydetty jos vaan tahtoa olisi?
Ja joo, olen itse toistaiseksi lapseton mutta jostain syystä gynekologisia vaivojani väheksytään toistuvasti. Käsketään vaan mennä so-tautitesteihin joissa olen käynyt lukuisia kertoja aina uudestaan, silti tiputteluvuotoa, hiusten lähtöä, yhdyntäkipuja jne ei tarvitse tutkia. Menisin yksityiselle jos vaan olisi varaa. Pelkään että on taustalla joku vaiva mikä voi tehdä kokonaan lapsettomaksi...
Ystävältäni muuten poistettiin kohdusta polyyppi täysin ilman mitään puudutusta tai kipulääkkeitä. Tehdäänkö miehille tämäntyyppisiä operaatioita ilman kivunlievitystä?
En ole koskaan urani aikana törmännyt sellaiseen että joku olisi ommellut ilman puudutetta, enkä todellakaan ole sellaista ikinä itse tehnyt. Miten sillä tavalla edes voi ommella? Se on tarkkaa käsityötä ja jos äiti hytkyy kivusta niin ei ompelutuloskaan ole sitä mitä pitäisi. Joskus laitan 1-2 tikkiä pelkällä suihkutettavalla puudutteella mikäli se äidin mielestä riittää eikä hän tunne kipua. Ompelu tietysti tuntuu, siis että siellä jotain tehdään, mutta varsinaista kipua ei kuulu tuntua, neulanpiston ei kuulu tuntua terävänä.
Minä en edes tutki synnyttäneen alapäätä ennen kun olen ruiskuttanut sen täyteen suihkepuudutetta ja antanut vaikuttaa. Tässä tiedän että on kätilökohtaisia eroja, jotkut tutkivat ensin onko ommeltavaa ja puuduttavat vasta jos on. Mutta tosiaan, puuduttamatta ompeluun en ole ikinä törmännyt.
Kätilö
Mua laitettiin ompelemaan opiskelija. Missään vaiheessa ei kysytty onko se mulle ok enkä sitä tajunnut edes kuin vasta kesken homman. Hän teki niin hidasta työtä että puudute lakkasi vaikuttamasta ja kuulemma ei voinut enää lisätä. Vauva huusi rinnalla kun olis halunnut päästä syömään ja mä yritin tuskissani olla vahingossa tiputtamatta vauvaa kun säpsähtekin kivusta. Pyysin miestä ottamaan vauvan ja anelin opiskelijaa ja ohjaavaa kätilöä keskeyttämään homman mutta ei. Olin synnyttänyt ilman kivunlievitystä, mutta se jälkitikkaaminen kyllä sattui. Aiempi huono
synnytyskokemus ja kätilöiden tyly asenne tässä synnytyksessä kyllä aiheutti sen että lapsiluku jäi kahteen. Saliin en palaa enää koskaan.
Olin sairaalassa viikon synnytyksen jälkeen vuonna 2018 ja melkein koko henkilökunta oli mukavaa ja ystävällistä, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Mutta muistan, että oli tosi likaista. Lakanat, vessa, kaikki. Sain useaan kertaan moitteita kun vessa oli jälkeeni verinen, vaikka en pystynyt kunnolla liikkumaan ja eihän siellä mitään siivousvälineitäkään ollut potilaita varten.
(Ja vuosin verta niin paljon, koska minut oli tikattu virheellisesti. Isoon leikkaukseen jouduin sen vuoksi vuorokausi synnytyksen jälkeen, mikä osaltaan pidensi sairaalassaoloaikaa.)
Kyllä tässä jotain todella suomalaista yhteiskuntaa viiltävästi kuvaavaa on. Pärjäämisen vaatimus etenkin naisille, pellolle heti synnärin jälkeen, saunaan syntiset synnyttämään ja ei ketään saa tavata ennen kirkoitusta, kun on synnyttämisen syntisestä häpeästä pestynä taas yhteisön piiriin kelpaava.
Toiset naiset sihisemässä hampaiden välistä etenkin nuoremmille naisille, kun olet itsesi tuohon asemaan saattanut.
Ylimielisesti todetaan, että kyllä näihin erinäiset syyt on, niitä ei voi vaan kertoa. Minkä hvetin lääketieteellinen toimenpide tai toiminto sellainen on, jota ei voida kohteelle kertoa, mihin se perustuu?? Mikä oikeus vuonna 2021 on edes yksilöitä altistaa toimenpiteille, joiden syitä ei selvitetä?
Lisäksi järjetöntä hokemista, että on se nyt 1 vrk synnytyksen jälkeen pärjättävä samalla tavalla kuin 10 vrk synnytyksestä. Ikään kuin synnyttäminen ei olisi kropalle rasite. Ei sitä maratoninkaan jälkeen karjuta, että lenkille siitä, että ei vaan tule veritulppa, vaan ollaan mieltä, että hengitteles nyt ainakin huomiseen.
Sairastahan tämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kirjoittanut tähän ketjuun useamman viestin ja seurannut tiiviisti.
Kiitos jokaiselle kun olette kirjoittaneet kokemuksistanne. Itku tuli kun tunsin oikeasti nyt sen fiiliksen että minä en itse tehnyt mitään väärää tai ärsyttänyt ketään, järki on tätä minulle yrittänyt sanoa jo vuosia mutta se tunne on ollut niin voimakas.
Monella muulla on ollut hyvin samanlainen kokemus ja samat asiat toistuu viestistä toiseen. En tiedä edelleenkään mistä tämä johtuu, esikoisen äidit tuntuu olevan yleisin kohde.
Minulta on jo sanat loppu, monet haavat aukaisin kun tänne kirjoitin. Vaikka minut on keitetty monessa liemessä, tuo viikko synnyttäneiden osastolla on kuitenkin yksi elämäni traumaattisimmista kokemuksista. Joskus haluaisin saada vastauksen miksi tuon piti mennä noin, kyse ei ollut yhden ihmiset teoista ja sanoista vaan koko osaston.
Kerrankin koin tunteen aidosta vertaistuesta, kiitos teille siitä. Moni olisi voinut miettiä kaksi tai kolmekin kertaa onko tämä oikea paikka tulla vähättelemään ja syyllistämään mutta ehkä nämä ihmiset on juuri niitä jotka meidän traumamme on aiheuttaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itkenyt ja lukenut tätä ketjua, nousi niin kaikki mieleen. Ihan kaikkea en pysty edes lukemaan. Oma kokemukseni oli aika kamala myös, mutta siihen liittyi sekin juuri, miten erilailla mieheen suhtauduttiin kuin minuun.
Meillä meni monesta syystä niin paljon pieleen, isä ei päässyt edes synnytykseen, mikä oli jo iso harmi, Kun hän sitten puolentoista vuorokauden pääsi paikalle, katsoi mua ovelta, kun makasin verisissä lakanoissa vedet naamalla kivun vuoksi, meni ihan valkoiseksi ja kääntyi kannoillaan. Mä jo luulin vaikka mitä.
Hän ajoi suoraan siskonsa luo, joka asui lähimpänä ja sanoi, että anna mukaan kaikki, mitä siellä tarvitaan. Toi lakanoita, kipulääkkeitä, vaatteita ja kaupan kautta ruokaa ja korvikkeita ja pulloja.
Tuli takaisin ja alkoi vaihtaa lakanoita mun sänkyyn ja mulle vaatetta niin silloin siihen säntäsi hoitaja, että mitä mitä. Mies sanoi muutaman aika paiavan sanan. Sen jälkeen muuttui käytös. Koin että miestä kyllä kuunneltiin ja mua ei.
Ymmärsin, miksi kaikki korosti, että siellä on oltava joku mukana pitämässä sun puolet. Ajattelin että höps, aina olen itse pärjännyt, mutta ei se niin ole.
Että tosiaan miehellä on iso rooli, voi kun olisikin voinut olla mukana heti.
Eipäs taas yleistetä. Itse sain ystävällistä, asiallista ja hyvää palvelua kummankin lapsen syntymän kohdalla osastolla, vaikka lapsen isä ei käynyt kuin kerran siellä tapaamassa lapsia.
En halua vähätellä kokemustasi; onhan tuo nyt järkyttävää!! Olisit ehdottomasti tarvinnut apua.Inhoan ainoastaan yleistämistä.
Sama kokemus kuitenkin oli kahdella omalla siskollani, mieheni siskolla, kuten muutamalla kaverillakin, että hyvä olla mies mukana, koska siellä täytyy pitää puolet. Juuri näin kaikki sanoivat ja näin koin itsekin.
Eli oman lähipiirini mukaan yleistän, niinhän sinäkin tässä teet oman, yksittäisen kokemuksesi mukaan.
Myönnän itsekin sortuneeni ajattelemaan, että liiottelevat, kyllähän suomalaisessa sairaalassa on aina hyvä hoito ja olen ihan selkeäpäinen aikuinen nainen, joka pärjää kyllä.
Palvelua en edes odottanut, mutta en niin huonoa hoitoakaan, mitä sain.
Ja senkin voin myöntää, että vaikka et muka vähättele, kyllä tässä nyt sanasi sattuvat, kun tulet eipästelemään minua, kun kokemuksestani kerron.
Minä en taas ole kuullut yhdeltäkään sukulaiseltani, ystävältäni tai tuttavaltani, että heitä olisi kohdeltu epäasiallisesti sairaalassa, kun ovat olleet synnyttämässä. Joten ei ole kyse minunkaan yksittäisestä tai omalla kohdallani kaksittaisesta kokemuksesta.
Tätä keskustelua, kun olen lukenut, olen ensimmäistä kertaa kuullut näin paljon epäasiallisesta käytöksestä. Toki olen tietoinen ollut näistä jo aikaisemmin. Jokaisella meistä on myös oikeus kertoa kokemuksistamme, mutta tuo yleistys pitäisi kitkeä.
Anteeksi, kun pahoitin mielesi.
Eri, mutta mikä ihmeen yleistys? Kirjoittaja kertoi omista kokemuksistaan. Sinähän tässä haluat omien yleisyksiesi takia kitkeä toisten puheet. Ihme asenne. Vai tarkoitatko, että juuri yleistys, että miehestä on apua synnärillä, pitää kitkeä? Miksi, mielestäsi?
Itse en halunnut miestä synnytykseen ollenkaan, musta ei ole miehen paikka nähdä mua sellaisessa tilanteessa. Jotenkin hävetti jo etukäteen olla siinä reva levällään ähkimässä.
Äitini käänsi pääni sanomalla, että siellä ei sua kuunnella, koska heitä kiinnostaa vain vauva, et sinä, ja sen jälkeen kun olet synnyttänyt, sun vointi ei kiinnosta. Kaverit säesti äitiä. En olisi uskonut, mutta kun mies itse kovasti halusi, otin mukaan.
Niin kiitin onneani, hän jaksoi juosta kaikki ne asiat, joihin en kyllä olisi itse pystynyt, tiuskaisi takaisin, kun sanottiin, että ei synnytys nyt noin koville ota, jne.
Yleistys siitä, että ilman miestä et ole mitään, eikä sinua kuunnella. Minulla ei ole sellaista kokemusta, eikä ole lähipiirissänikään. Minua kuunneltiin sekä salissa että osastolla. Haluan tuoda esiin sen, että ei joka sairaalassa ole epäasiallisesti käyttäytyvää henkilökuntaa.
Pelkään sitä, että nämä kertomukset likaavat kaikkien maineen, joten siksi pyydän välttämään yleistystä. Itse olin vastaamassa ensimmäiseen yleistykseen ja siksi valitsin vasta- argumentiksi yleistyksen myöhemmin, koska minulle sanottiin, että puhun vain omasta yksittäisestä kokemuksestani. No en puhunut, vaan voin kertoa, että näin kamalia synnytyskokemuksia en ole kuullut muualla kuin netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan että parin vuorokauden valvomisesta väsyneenä ja juuri synnyttäneenä, heikkona ja verta kohtalaisesti menettäneenä sitä halusi vain mahdollisimman pian kotiin. Koska siellä kotona (toisen lapsen kanssa) oli puoliso, se joku joka auttaa. Että pääsisi suihkuun tai edes vessaan kun se on alapää rikkinäisenä aika hidasta hommaa ja siellä synnyttäneiden vuodeosastolla et saa vauvan kanssa mitään apua, ja pelkäät nukkuvan vauvan viereltä poistua vessaan jos se herääkin sillä aikaa. Suihku oli ihan mahdoton ajatus kun se oli yleisen käytävän varrella.
Lisämaidon pihtaaminen johtuu varmaan imetysmyönteisyyden sertifikaattien tavoittelusta tai ylläpitämisestä. Se voi olla lopulta vaarallista vauvalle.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/08/26/elias-vauvan-verensokeri-laski…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itkenyt ja lukenut tätä ketjua, nousi niin kaikki mieleen. Ihan kaikkea en pysty edes lukemaan. Oma kokemukseni oli aika kamala myös, mutta siihen liittyi sekin juuri, miten erilailla mieheen suhtauduttiin kuin minuun.
Meillä meni monesta syystä niin paljon pieleen, isä ei päässyt edes synnytykseen, mikä oli jo iso harmi, Kun hän sitten puolentoista vuorokauden pääsi paikalle, katsoi mua ovelta, kun makasin verisissä lakanoissa vedet naamalla kivun vuoksi, meni ihan valkoiseksi ja kääntyi kannoillaan. Mä jo luulin vaikka mitä.
Hän ajoi suoraan siskonsa luo, joka asui lähimpänä ja sanoi, että anna mukaan kaikki, mitä siellä tarvitaan. Toi lakanoita, kipulääkkeitä, vaatteita ja kaupan kautta ruokaa ja korvikkeita ja pulloja.
Tuli takaisin ja alkoi vaihtaa lakanoita mun sänkyyn ja mulle vaatetta niin silloin siihen säntäsi hoitaja, että mitä mitä. Mies sanoi muutaman aika paiavan sanan. Sen jälkeen muuttui käytös. Koin että miestä kyllä kuunneltiin ja mua ei.
Ymmärsin, miksi kaikki korosti, että siellä on oltava joku mukana pitämässä sun puolet. Ajattelin että höps, aina olen itse pärjännyt, mutta ei se niin ole.
Että tosiaan miehellä on iso rooli, voi kun olisikin voinut olla mukana heti.
Eipäs taas yleistetä. Itse sain ystävällistä, asiallista ja hyvää palvelua kummankin lapsen syntymän kohdalla osastolla, vaikka lapsen isä ei käynyt kuin kerran siellä tapaamassa lapsia.
En halua vähätellä kokemustasi; onhan tuo nyt järkyttävää!! Olisit ehdottomasti tarvinnut apua.Inhoan ainoastaan yleistämistä.
Sama kokemus kuitenkin oli kahdella omalla siskollani, mieheni siskolla, kuten muutamalla kaverillakin, että hyvä olla mies mukana, koska siellä täytyy pitää puolet. Juuri näin kaikki sanoivat ja näin koin itsekin.
Eli oman lähipiirini mukaan yleistän, niinhän sinäkin tässä teet oman, yksittäisen kokemuksesi mukaan.
Myönnän itsekin sortuneeni ajattelemaan, että liiottelevat, kyllähän suomalaisessa sairaalassa on aina hyvä hoito ja olen ihan selkeäpäinen aikuinen nainen, joka pärjää kyllä.
Palvelua en edes odottanut, mutta en niin huonoa hoitoakaan, mitä sain.
Ja senkin voin myöntää, että vaikka et muka vähättele, kyllä tässä nyt sanasi sattuvat, kun tulet eipästelemään minua, kun kokemuksestani kerron.
Minä en taas ole kuullut yhdeltäkään sukulaiseltani, ystävältäni tai tuttavaltani, että heitä olisi kohdeltu epäasiallisesti sairaalassa, kun ovat olleet synnyttämässä. Joten ei ole kyse minunkaan yksittäisestä tai omalla kohdallani kaksittaisesta kokemuksesta.
Tätä keskustelua, kun olen lukenut, olen ensimmäistä kertaa kuullut näin paljon epäasiallisesta käytöksestä. Toki olen tietoinen ollut näistä jo aikaisemmin. Jokaisella meistä on myös oikeus kertoa kokemuksistamme, mutta tuo yleistys pitäisi kitkeä.
Anteeksi, kun pahoitin mielesi.
Eri, mutta mikä ihmeen yleistys? Kirjoittaja kertoi omista kokemuksistaan. Sinähän tässä haluat omien yleisyksiesi takia kitkeä toisten puheet. Ihme asenne. Vai tarkoitatko, että juuri yleistys, että miehestä on apua synnärillä, pitää kitkeä? Miksi, mielestäsi?
Itse en halunnut miestä synnytykseen ollenkaan, musta ei ole miehen paikka nähdä mua sellaisessa tilanteessa. Jotenkin hävetti jo etukäteen olla siinä reva levällään ähkimässä.
Äitini käänsi pääni sanomalla, että siellä ei sua kuunnella, koska heitä kiinnostaa vain vauva, et sinä, ja sen jälkeen kun olet synnyttänyt, sun vointi ei kiinnosta. Kaverit säesti äitiä. En olisi uskonut, mutta kun mies itse kovasti halusi, otin mukaan.
Niin kiitin onneani, hän jaksoi juosta kaikki ne asiat, joihin en kyllä olisi itse pystynyt, tiuskaisi takaisin, kun sanottiin, että ei synnytys nyt noin koville ota, jne.
Yleistys siitä, että ilman miestä et ole mitään, eikä sinua kuunnella. Minulla ei ole sellaista kokemusta, eikä ole lähipiirissänikään. Minua kuunneltiin sekä salissa että osastolla. Haluan tuoda esiin sen, että ei joka sairaalassa ole epäasiallisesti käyttäytyvää henkilökuntaa.
Pelkään sitä, että nämä kertomukset likaavat kaikkien maineen, joten siksi pyydän välttämään yleistystä. Itse olin vastaamassa ensimmäiseen yleistykseen ja siksi valitsin vasta- argumentiksi yleistyksen myöhemmin, koska minulle sanottiin, että puhun vain omasta yksittäisestä kokemuksestani. No en puhunut, vaan voin kertoa, että näin kamalia synnytyskokemuksia en ole kuullut muualla kuin netissä.
Aloitit viestinsäsi käskyttämällä, että eipäs yleistetä. Ei ole yleistystä kertoa, että koki, siis kirjoittaja ihan itse koki, että häntä ei kuunneltu, mutta miestä kuunneltiin. Sekään ei ole yleistystä, että hän kertoi muilla läheisillään olleen samoja kokemuksia, minkä vuoksi läheiset olivatkin sanoneet, että miestä mukana tarvitaan.
Sekään ei ole yleistys, että minä kerron omasta kokemuksestani, jossa en olisi oikeasti pärjännyt ilman miestä.
Hienoa, että sulla on ollut toisenlainen kokemus. Se voi tosin johtua siitä, että miestä ei ollut mukana = et ole kokenut sitä, mitä se miehen kanssa synnättäminen on.
Epäilen itse, että suomalainen sairaalaympäristö vaan on niin hierarkinen ja vanhanaikainen vielä, että jos se mies siinä on, häntä kuunnellaan naisen ohi. Valitettavasti.
Se, että et ole kuullut kertomuksia, on myös hieno juttu. Toisaalta, aika läheiset välit tarvitaan, että näitä aletaankaan kertomaan ja suurin osa meistä haluaa vain unohtaa nämä. Juuri tietäen, että siitä saa helposti vaan vastaukseksi vähätteleviä "no toi on kyllä tosi harvinaista, ei oo moista kuullutkaan", joka jättää vaan olon, että tekikin itse jotain väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä joku ivaili, että ihanko totta muka voi synnärillä saada trauman vauvan kiintymyssuhteen kanssa, mutta näitä luettuani mua, velaa, ei naurata.
Alan paremmin ymmärtää suomalaista kylmää vanhemmuutta, jossa kolmevuotias on jo iso lapsi, jonka pitäisi osata yhtä ja toista ja etenkin, jos on nuorempi sisarus. Jossa hyvin herkästi lasta lytätään jne.
Koska sehän näemmä alkaa jo synnytyksestä, vanhemmuuden, äitiyden ja naiseuden ihan kuin rankaisu. Karaisu.
Jos lapsen synnyttämisestä tehdään nöyryyttävä, inhottava, pelottava, karmaiseva kokemus, josta ei kehtaa edes puhua, mitä ronkkimista ja repimistä koki, niin onhan se aikamoinen alusta alkaa rakentaa rakkautta. Lisäksi ymmärrän näitä "emmää vaan oo mitään tommoisia juttuja kuullut" ihmisiä, kun kuka tuommoisia meinaa kehtaa edes eteenpäin puhua.
Kun siitä lisäksi saa taatusti kymmenen sataa neuvoa, miten MINÄ olisin kyllä sanonut hoitsulle suorat sanat ja vaatinut ylimmäisen lääkärin paikalle selvittämään asian, ellen sairaalan hallituksen puheenjohtajan.
Että siitäkin huonosta pärjäämisestä saa itse kantaa häpeän, kun en siinä verissään ja raadeltuna juuri syntynyt uusi ihminen vierellä edes suutaan auki saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen tehneeni oikein viisaan päätöksen, kun päätin etten tee koskaan lapsia. Kamalaa luettavaa/katsottavaa synnytyskokemukset ovat sellaisenaankin, kaikki se mitä keholle tapahtuu mutta että lisäksi on tuollaista kohtelua ja alapäätä leikellään ilman puudutuksia ja mitä kaikkea, ihan sairasta, tuo on pahoinpitelyä eikä hoitoa!!
Samaa mieltä, että hoidon pitää olla asiallista. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että kyllä lapsia silti kannattaa tehdä. Mulla on huonon kohtelun lisäksi myös hyvä synnytyskokemus takana ja tiedän, että synnytyksestä voidaan tehdä myös lähes kivuton kokemus, jos vain halua löytyy. Sitä ihmettelen, miksi näin ei tehdä? Ja tästä pitää voida puhua avoimesti vähättelemättä naisten kokemuksia. Esim. kivunlievityksen pitäisi olla itsestäänselvyys.
Miksi koet että lapsia kannattaa tehdä? Oletko ihan kujalla maailman menosta nykyään..? Minä rakastan syntymättömiä lapsiani niin paljon etten tee heitä kärsimään. Idiootit lisääntyy.
Olen samaa mieltä tuosta, että lapsia ei kannata tehdä. Maailma on täynnä lapsia, joista ei huolehdi kukaan ja jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Adoptoidaan heitä ja pidetään heistä huolta, jos siis ne lapset pitää olla.
Meidän naisten kannattaisi täällä nauttia ettei meidän tarvitse synnyttää ollenkaan ja että saamme päättää lapsilukumme. Saamme päättää vartalostamme ja vaikka olla harrastamatta seksiä koskaan. On todellinen lottovoitto syntyä naiseksi juuri Suomeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen syvää sääliä äitejä kohtaan jotka synnyttävät esikoisensa. Se avuttomuus ja pohjaton yksinäisyys. Silti kaiken kaaoksen ja kivun keskellä yrittävät elää ja pitää hyvänä sitä rakkaintaan lastaan. Se on niin liikuttavaa. Olette vahvoja naisia. Olen hengessä mukana
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut tähän ketjuun useamman viestin ja seurannut tiiviisti.
Kiitos jokaiselle kun olette kirjoittaneet kokemuksistanne. Itku tuli kun tunsin oikeasti nyt sen fiiliksen että minä en itse tehnyt mitään väärää tai ärsyttänyt ketään, järki on tätä minulle yrittänyt sanoa jo vuosia mutta se tunne on ollut niin voimakas.
Monella muulla on ollut hyvin samanlainen kokemus ja samat asiat toistuu viestistä toiseen. En tiedä edelleenkään mistä tämä johtuu, esikoisen äidit tuntuu olevan yleisin kohde.
Minulta on jo sanat loppu, monet haavat aukaisin kun tänne kirjoitin. Vaikka minut on keitetty monessa liemessä, tuo viikko synnyttäneiden osastolla on kuitenkin yksi elämäni traumaattisimmista kokemuksista. Joskus haluaisin saada vastauksen miksi tuon piti mennä noin, kyse ei ollut yhden ihmiset teoista ja sanoista vaan koko osaston.
Kerrankin koin tunteen aidosta vertaistuesta, kiitos teille siitä. Moni olisi voinut miettiä kaksi tai kolmekin kertaa onko tämä oikea paikka tulla vähättelemään ja syyllistämään mutta ehkä nämä ihmiset on juuri niitä jotka meidän traumamme on aiheuttaneet.
Sama tuli mieleeni, että nämä vähättelijät ja läklättelijät täällä ovat juuri niitä kiusaajia, joita kohtaamme elämässämme, myös siellä synnärillä. Pieniä, onnettomia sieluja, jotka pätevät omaa alemmuuttaan ja alistavat muita korottaakseen itsensä, vain lopulta tunteakseen itsensä yhtä onnettomiksi. Kiusaajia on kaikkialla. Kovuutta ja empatiakyvyttömyyttä ihaillaan. Lopulta kaikki voivat huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku ivaili, että ihanko totta muka voi synnärillä saada trauman vauvan kiintymyssuhteen kanssa, mutta näitä luettuani mua, velaa, ei naurata.
Alan paremmin ymmärtää suomalaista kylmää vanhemmuutta, jossa kolmevuotias on jo iso lapsi, jonka pitäisi osata yhtä ja toista ja etenkin, jos on nuorempi sisarus. Jossa hyvin herkästi lasta lytätään jne.
Koska sehän näemmä alkaa jo synnytyksestä, vanhemmuuden, äitiyden ja naiseuden ihan kuin rankaisu. Karaisu.
Jos lapsen synnyttämisestä tehdään nöyryyttävä, inhottava, pelottava, karmaiseva kokemus, josta ei kehtaa edes puhua, mitä ronkkimista ja repimistä koki, niin onhan se aikamoinen alusta alkaa rakentaa rakkautta. Lisäksi ymmärrän näitä "emmää vaan oo mitään tommoisia juttuja kuullut" ihmisiä, kun kuka tuommoisia meinaa kehtaa edes eteenpäin puhua.
Kun siitä lisäksi saa taatusti kymmenen sataa neuvoa, miten MINÄ olisin kyllä sanonut hoitsulle suorat sanat ja vaatinut ylimmäisen lääkärin paikalle selvittämään asian, ellen sairaalan hallituksen puheenjohtajan.
Että siitäkin huonosta pärjäämisestä saa itse kantaa häpeän, kun en siinä verissään ja raadeltuna juuri syntynyt uusi ihminen vierellä edes suutaan auki saanut.
Nyt itken minä. Yritin kerran äidille puhua, miten paha olo jäi synnytyksen jälkeen, hän vain tuhahteli ja kertoi, miten hienosti sairaaloissa hoito nykyään on. Kaveritkin ovat vain hehkuttaneet vauvaonnea ja sanoneet, että äkkiä ne unohtuu, jos jotain pientä harmia oli.
Velaltako sitä sympatiaa saakin ja ymmärrystä! Saa ajattelemaan, että kenties me naiset voimme olla toki kamaliakin toisillemme, mutta myös ihania. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itkenyt ja lukenut tätä ketjua, nousi niin kaikki mieleen. Ihan kaikkea en pysty edes lukemaan. Oma kokemukseni oli aika kamala myös, mutta siihen liittyi sekin juuri, miten erilailla mieheen suhtauduttiin kuin minuun.
Meillä meni monesta syystä niin paljon pieleen, isä ei päässyt edes synnytykseen, mikä oli jo iso harmi, Kun hän sitten puolentoista vuorokauden pääsi paikalle, katsoi mua ovelta, kun makasin verisissä lakanoissa vedet naamalla kivun vuoksi, meni ihan valkoiseksi ja kääntyi kannoillaan. Mä jo luulin vaikka mitä.
Hän ajoi suoraan siskonsa luo, joka asui lähimpänä ja sanoi, että anna mukaan kaikki, mitä siellä tarvitaan. Toi lakanoita, kipulääkkeitä, vaatteita ja kaupan kautta ruokaa ja korvikkeita ja pulloja.
Tuli takaisin ja alkoi vaihtaa lakanoita mun sänkyyn ja mulle vaatetta niin silloin siihen säntäsi hoitaja, että mitä mitä. Mies sanoi muutaman aika paiavan sanan. Sen jälkeen muuttui käytös. Koin että miestä kyllä kuunneltiin ja mua ei.
Ymmärsin, miksi kaikki korosti, että siellä on oltava joku mukana pitämässä sun puolet. Ajattelin että höps, aina olen itse pärjännyt, mutta ei se niin ole.
Että tosiaan miehellä on iso rooli, voi kun olisikin voinut olla mukana heti.
Eipäs taas yleistetä. Itse sain ystävällistä, asiallista ja hyvää palvelua kummankin lapsen syntymän kohdalla osastolla, vaikka lapsen isä ei käynyt kuin kerran siellä tapaamassa lapsia.
En halua vähätellä kokemustasi; onhan tuo nyt järkyttävää!! Olisit ehdottomasti tarvinnut apua.Inhoan ainoastaan yleistämistä.
Sama kokemus kuitenkin oli kahdella omalla siskollani, mieheni siskolla, kuten muutamalla kaverillakin, että hyvä olla mies mukana, koska siellä täytyy pitää puolet. Juuri näin kaikki sanoivat ja näin koin itsekin.
Eli oman lähipiirini mukaan yleistän, niinhän sinäkin tässä teet oman, yksittäisen kokemuksesi mukaan.
Myönnän itsekin sortuneeni ajattelemaan, että liiottelevat, kyllähän suomalaisessa sairaalassa on aina hyvä hoito ja olen ihan selkeäpäinen aikuinen nainen, joka pärjää kyllä.
Palvelua en edes odottanut, mutta en niin huonoa hoitoakaan, mitä sain.
Ja senkin voin myöntää, että vaikka et muka vähättele, kyllä tässä nyt sanasi sattuvat, kun tulet eipästelemään minua, kun kokemuksestani kerron.
Minä en taas ole kuullut yhdeltäkään sukulaiseltani, ystävältäni tai tuttavaltani, että heitä olisi kohdeltu epäasiallisesti sairaalassa, kun ovat olleet synnyttämässä. Joten ei ole kyse minunkaan yksittäisestä tai omalla kohdallani kaksittaisesta kokemuksesta.
Tätä keskustelua, kun olen lukenut, olen ensimmäistä kertaa kuullut näin paljon epäasiallisesta käytöksestä. Toki olen tietoinen ollut näistä jo aikaisemmin. Jokaisella meistä on myös oikeus kertoa kokemuksistamme, mutta tuo yleistys pitäisi kitkeä.
Anteeksi, kun pahoitin mielesi.
Eri, mutta mikä ihmeen yleistys? Kirjoittaja kertoi omista kokemuksistaan. Sinähän tässä haluat omien yleisyksiesi takia kitkeä toisten puheet. Ihme asenne. Vai tarkoitatko, että juuri yleistys, että miehestä on apua synnärillä, pitää kitkeä? Miksi, mielestäsi?
Itse en halunnut miestä synnytykseen ollenkaan, musta ei ole miehen paikka nähdä mua sellaisessa tilanteessa. Jotenkin hävetti jo etukäteen olla siinä reva levällään ähkimässä.
Äitini käänsi pääni sanomalla, että siellä ei sua kuunnella, koska heitä kiinnostaa vain vauva, et sinä, ja sen jälkeen kun olet synnyttänyt, sun vointi ei kiinnosta. Kaverit säesti äitiä. En olisi uskonut, mutta kun mies itse kovasti halusi, otin mukaan.
Niin kiitin onneani, hän jaksoi juosta kaikki ne asiat, joihin en kyllä olisi itse pystynyt, tiuskaisi takaisin, kun sanottiin, että ei synnytys nyt noin koville ota, jne.
Yleistys siitä, että ilman miestä et ole mitään, eikä sinua kuunnella. Minulla ei ole sellaista kokemusta, eikä ole lähipiirissänikään. Minua kuunneltiin sekä salissa että osastolla. Haluan tuoda esiin sen, että ei joka sairaalassa ole epäasiallisesti käyttäytyvää henkilökuntaa.
Pelkään sitä, että nämä kertomukset likaavat kaikkien maineen, joten siksi pyydän välttämään yleistystä. Itse olin vastaamassa ensimmäiseen yleistykseen ja siksi valitsin vasta- argumentiksi yleistyksen myöhemmin, koska minulle sanottiin, että puhun vain omasta yksittäisestä kokemuksestani. No en puhunut, vaan voin kertoa, että näin kamalia synnytyskokemuksia en ole kuullut muualla kuin netissä.
Aloitit viestinsäsi käskyttämällä, että eipäs yleistetä. Ei ole yleistystä kertoa, että koki, siis kirjoittaja ihan itse koki, että häntä ei kuunneltu, mutta miestä kuunneltiin. Sekään ei ole yleistystä, että hän kertoi muilla läheisillään olleen samoja kokemuksia, minkä vuoksi läheiset olivatkin sanoneet, että miestä mukana tarvitaan.
Sekään ei ole yleistys, että minä kerron omasta kokemuksestani, jossa en olisi oikeasti pärjännyt ilman miestä.
Hienoa, että sulla on ollut toisenlainen kokemus. Se voi tosin johtua siitä, että miestä ei ollut mukana = et ole kokenut sitä, mitä se miehen kanssa synnättäminen on.
Epäilen itse, että suomalainen sairaalaympäristö vaan on niin hierarkinen ja vanhanaikainen vielä, että jos se mies siinä on, häntä kuunnellaan naisen ohi. Valitettavasti.
Se, että et ole kuullut kertomuksia, on myös hieno juttu. Toisaalta, aika läheiset välit tarvitaan, että näitä aletaankaan kertomaan ja suurin osa meistä haluaa vain unohtaa nämä. Juuri tietäen, että siitä saa helposti vaan vastaukseksi vähätteleviä "no toi on kyllä tosi harvinaista, ei oo moista kuullutkaan", joka jättää vaan olon, että tekikin itse jotain väärin.
Mistä päättelit, ettei ollut mukana synnytyksissä? Kyllä oli, mutta ei aktiivisesti. Minähän siinä synnytin ja keskustelin, välillä huusin ja muuten kommunikoin kätilöiden kanssa. Hän kävi osastolla kummallakin kerralla ainoastaan kerran ennenkuin päästiin kotiin.
On hyvä, että puhutte näistä kokemuksista ja toivottavasti saatte vertaistukea kokemuksillenne.
Vierailija kirjoitti:
Synnytin Tyksissä keväällä 2010 ilman tukihenkilöä. Oli kätilön mukaan todella hiljainen yö. Kuitenkaan hän ei juuri käynyt huoneessa, vaikka tiesi mun olevan siellä yksin, myöskään mikään muu ponnistuspaikka tai asento kuin sängyssä makuullaan ei onnistunut, sillä "ei ollut opiskelijaa". Jos olisi ollut opiskelija työvuorossa, olisin saanut ponnistaa haluamassani asennossa ja saanut myös seuraa huoneeseen. Mutta kun opiskelijaa ei ollut, ei voi mitään, siitä huolimatta että oli hiljainen yö. Aamuyön tunnit olivat todella pitkiä yksin kivuissa, vain kutsunappi seurana, eikä sitäkään oikein kehdannut turhaan painella nyrpeää kätilöä häiritäkseen. Kun sitten painoin, oli esim. epiduraalin antaminen jo aivan liian myöhäistä.
Synnytyksen jälkeen tarjottiin ruokaa, kätilö joutui tekemään mulle leivän ja hän paiskoi leikkeleitä leivän päälle. En ole nähnyt kenenkään tekevän leipää niin vihaisesti ja inhoten kuin silloin.
Aloin vuotaa enemmän ja kävin salissa olevassa suihkussa. Vuosin nyrkin kokoisia hyytymiä, enkä uskaltanut kertoa niistä kätilölle, ettei hän suutu, ja nostelin hyytymiä paperilla wc-pönttöön, pois lattiakaivon päältä. Tulin pois suihkusta heikkona, eikä side riittänyt vaan lattialle tuli verta. Kätilö tuli paikalle ja sanoi, että oli menossa joku vuoronvaihto, että voisinko vähän siistiä itse suihkutilaa. Laitoin lisää sidettä housuun ja pyyhin verta suihkutilan ja salin lattialta. Minua hävetti kun huomasin myöhemmin, että sitä verta jäi kuitenkin lattioille, en kaikkea saanut siivottua. Mietin jo silloin, onko tämä todella normaali käytäntö ja miten minua huonommassa kunnossa olevat äidit pystyvät siivoamaan sairaalan lattioita...
Siis aivan järkyttävää. Onhan synnytysosastolla sairaalahuoltajat, jotka tekevät kolmivuorotyötä. Uskomatonta. Ei kukaan muu heikossa kunnossa oleva potilas joudu siivoilemaan jälkiään sairaalassa kuten synnyttäjät.
Luuletteko että yksikään potilaana oleva mies siivoilisi verijälkiään jälkeensä. Pistää kyllä vihaksi.
Ongelmaan ratkaisu, korvatulpat ja se riepu mitä lentokoneessa pidetään silmillä.
Delirium on kiva tila
Vierailija kirjoitti:
Lukenut Tayssista nyt paljon huonoja kokemuksia, pitäisiköhän synnyttää miehen kotikaupungissa pohjoisessa enemmin...
Oys:ssa ainakaan ei ole yhtään paremmin asiat. Joku kehui Kuopiota tässä ketjussa aiemmin, oli tuore kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaat ihmiset, synnyttäkää kotona. Aivan toisenlainen kokemus vauvalle syntyä tähän maailmaan, ei häikäise loisteputkilamput, ei lukuisat toiset vauvat itke vierellä, ei maskeja, ei käsidesin hajua, ei oletusta, että lapsi on vaarassa kun syntyy maailmaan.
Jokainen valitsee itse, minäkin olen yhden synnyttänyt sairaalassa.
Kun olin raskaana niin harkitsin kotisynnytystä. Onneksi päädyin synnyttämään sairaalassa. Kaikki synnytykset menivät hyvin ja olivat melko helppoja minulle. Yksi synnytys oli myös erittäin nopea. Mutta vauvoilla ei mennytkään niin hyvin. Kaksi kolmesta vauvastani olisi todennäköisesti kuollut ilman sairaalan apua.
Niinpä niin, nyt se sairaala onkin sitten hyvä paikka ja sieltä saa apua.
Jos hakeutuu hoitotyöhön sairaanhoitajaksi tai kätilöksi olettamus on että haluaa hoitaa ihmisiä ja pitää ihmisistä. Ammattimaisuuteen työssä kuuluu ettei koskaan kohtele ketään potilasta huonosti, käyttäytyipä potilas / synnyttäjä miten tahansa. Monella tässä ketjussa on kokemusta epäystävällisyydesta, tiuskimisesta, välinpitämättämyydestä hoitohenkilöiden taholta synnytyksen jälkeisen hoidon yhteydessä. Missä vika?