Lue keskustelun säännöt.
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
Jos se sairaalasta saatava peruskipulääkkeiden maksimimäärä minkä kätilö voi antaa, yleensä vuorokaudessa 3x 600mg Buranaa ja 3x 1000mg Panadolia ei riitä, niin älkää nyt hyvät ihmiset tilatko enää kotoa puolisolta lisää! Siinä on syyt miksi ne määrät on rajattu ja jos se ei auta niin tulee pyytää lääkäriltä sitten vahvempia.
Nuo määrät on vissiin tarkoitettu koko osastolle.
Itse en pyynnöistäni huolimatta saanut ensimmäistäkään buranaa hoitajalta.
Seuraavalla kerralla osasin ottaa omat särkylääkkeet mukaan.
Pakkasin laukkuun myös korvikkeita vauvalle, sillä en halunnut imettää rinnat verillä. Sillä kerralla imetystä lähtikin kunnolla käyntiin sitten kun maito nousi. Ei tarvittu rikkoa nännejä että maito lähtisi nousemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kuin muutaman ekan sivun näitä juttuja, mutta todennäköisesti loput sivut on samaa kuraa. Jos näissä tarinoissa on puoletkaan totta, niin kuulostaa kuin ne synnytykset olisi tapahtuneet keskiajalla, ja todella vaikea uskoa että joka puolella Suomea asiat noin perseellään synnytysosastolla.
Itse en voi kuin kehua maasta taivaaseen Jyväskylän uuden sairaalan synnärin ja osastot. Siellä ei pihdattu kipulääkkeitä (kiireellinen sektio mulla), päinvastoin tuntui että pakko oli ottaa vaikken ollut lainkaan kipeä mistään. Jouduin vaihtamaan kahdesti osastoa lapsen tilanteen takia, mutta minutkin olisi kärrätty sängyllä, jos olisin halunnut vain siinä istua. Pystyin kuitenkin kävelemään itse. Ruuan toi tarjottimella huoneeseen ystävälliset keittiötyypit (vai laitoshuoltajiako ne oli) ja hakivat pois. En poistunut yhden hengen huoneestani sen 5pvän sairaalassa olon aikana juuri lainkaan, kun ei tarvetta ollut. Lakanoita ei tullut mieleenkään vaihtaa, kun eivät likaantuneet (hanurin alla oli suojakangas).
Minusta tosiaan tuntui kuin olisin hotellissa ollut, ja melkein hävetti miten vähän piti itse tehdä mitään. No sen lapsen nyt tietysti hoidin, mutta siis muuten.
Hienoa, että sinulla on mennyt kaikki hyvin. Se ei silti muuta muiden kokemuksia paskapuheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksi tietoja pitää väärentää jos joku menee pieleen synnytyksessä tms. Pidetäänkö äitejä niin tyhminä etteivät tajua. Minusta tämä on jonkin sortin rikos. Olisi tehnyt mieli lähteä poliisiasemalle synnytyksen jälkeen kertomaan mitä on tehty. Ei ole suoraselkäistä porukkaa sairaalassa töissä. Tietojen väärentäminen potilasasiakirjoihin on rikos.
Valittaa ja väitellä te osaatte mutta jos noin vakavista asioista on kyse -ilman värityskynän käyttöä- joita täällä on kirjoitettu, niin miksi kukaan teistä ei ole tehnyt valitusta? Vastaukseksi ei kelpaa, ettei ole ollut voimia. Sairaalassa on sosiaalityöntekijä jolta olisi voinut pyytää apuja ja kaiken voi tehdä myös jälkikäteen. On aivan turhaa täällä huudella asiakirjojen väärentämisestä ja olla tekemättä mitään, silloinhan sinä olet hyväksynyt asian.
En todellakaan ole hyväksynyt asiaa. Ei vain ollut uskallusta valittaa, en tiedä olisiko kääntynyt minua vastaan. Sairaalassa on siellä ihmisiä toistensa tukena, minä yksinään heitä vastaan. En tiedä olisiko sosiaalityöntekijäkin ollut sairaalan puolella. Lakimiehelle ehkä kuuluu tälläiset asiat. Tälläistä asiaa en tule hyväksymään että potilasasiakirjoja väärennetään. Mutta olen käsitellyt sen niin, että tälläistä tapahtui ja se oli ikävästi tehty. Avasi todellakin silmiä.
Ei uskallusta? Jos sinä voit seisoa kokemuksiesi takana ja osoittaa, että olet tullut kohdelluksi väärin tai joitain epigriisejäsi on muokattu tarkoituksella väärin, niin mitä ihmeen pelkäämistä riitauttamisesta on, etenkin kun ne olisi todettu aiheutetuiksi? Joka sairaalassa on sosiaalityöntekijä ja joka sairaalan osastolla on ilmoitustaululla yhteyshenkilöiden nimet ja puhelinnumerot joihin voi ottaa yhteyttä tälläisissä tilanteissa, myös sen potilasasiamiehen.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kuin muutaman ekan sivun näitä juttuja, mutta todennäköisesti loput sivut on samaa kuraa. Jos näissä tarinoissa on puoletkaan totta, niin kuulostaa kuin ne synnytykset olisi tapahtuneet keskiajalla, ja todella vaikea uskoa että joka puolella Suomea asiat noin perseellään synnytysosastolla.
Itse en voi kuin kehua maasta taivaaseen Jyväskylän uuden sairaalan synnärin ja osastot. Siellä ei pihdattu kipulääkkeitä (kiireellinen sektio mulla), päinvastoin tuntui että pakko oli ottaa vaikken ollut lainkaan kipeä mistään. Jouduin vaihtamaan kahdesti osastoa lapsen tilanteen takia, mutta minutkin olisi kärrätty sängyllä, jos olisin halunnut vain siinä istua. Pystyin kuitenkin kävelemään itse. Ruuan toi tarjottimella huoneeseen ystävälliset keittiötyypit (vai laitoshuoltajiako ne oli) ja hakivat pois. En poistunut yhden hengen huoneestani sen 5pvän sairaalassa olon aikana juuri lainkaan, kun ei tarvetta ollut. Lakanoita ei tullut mieleenkään vaihtaa, kun eivät likaantuneet (hanurin alla oli suojakangas).
Minusta tosiaan tuntui kuin olisin hotellissa ollut, ja melkein hävetti miten vähän piti itse tehdä mitään. No sen lapsen nyt tietysti hoidin, mutta siis muuten.
Tämä on juuri sitä samaa syyllistämistä, jota kohdistetaan raiskauksen tai perheväkivallan uhrille.
Kaikki on jotenkin uhrin syytä. Väärä asenne, väärät vaatteet, väärä miesvalinta, itse annoit kuitenkin ymmärtää että haluat sitä.
Mitäs läksit, miksi kävelit sitä reittiä, mikset opiskellut enemmän, mikset näyttänyt vahvemmalta, jne.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kuin muutaman ekan sivun näitä juttuja, mutta todennäköisesti loput sivut on samaa kuraa. Jos näissä tarinoissa on puoletkaan totta, niin kuulostaa kuin ne synnytykset olisi tapahtuneet keskiajalla, ja todella vaikea uskoa että joka puolella Suomea asiat noin perseellään synnytysosastolla.
Itse en voi kuin kehua maasta taivaaseen Jyväskylän uuden sairaalan synnärin ja osastot. Siellä ei pihdattu kipulääkkeitä (kiireellinen sektio mulla), päinvastoin tuntui että pakko oli ottaa vaikken ollut lainkaan kipeä mistään. Jouduin vaihtamaan kahdesti osastoa lapsen tilanteen takia, mutta minutkin olisi kärrätty sängyllä, jos olisin halunnut vain siinä istua. Pystyin kuitenkin kävelemään itse. Ruuan toi tarjottimella huoneeseen ystävälliset keittiötyypit (vai laitoshuoltajiako ne oli) ja hakivat pois. En poistunut yhden hengen huoneestani sen 5pvän sairaalassa olon aikana juuri lainkaan, kun ei tarvetta ollut. Lakanoita ei tullut mieleenkään vaihtaa, kun eivät likaantuneet (hanurin alla oli suojakangas).
Minusta tosiaan tuntui kuin olisin hotellissa ollut, ja melkein hävetti miten vähän piti itse tehdä mitään. No sen lapsen nyt tietysti hoidin, mutta siis muuten.
En usko sinua. Minulla ei ollut yksityishuonetta sairaalassa. Lakanani jouduin myös vaihtamaan koska veri rokkasi pitkin sänkyä, en voi uskoa, että sinun lakanasi muka eivät tahriintuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun jotkut vielä vuosienkin päästä jaksaa naureskella, kun raskausaikana hormonihuuruissa sai sellaisia raivareita, että lautaset lenteli kun just sillä hetkellä jollain tuntui olevan väärä äänensävy ja se tulkittiin v*ttuiluna, mutta kun näitä väärintulkintoja niiden hormonien takia tulee synnytyksen jälkeen, niin se onkin maailmanloppu ja uhriudutaan täysin. Ei enää olekaan sellainen "hehe mikä hormonihirviö sitä olikaan" juttu.
Ei toki koske teitä kaikkia joillain on ollut ihan kamalia kokemuksia, mutta nämä "mulle vaan huudettiin ja haukuttiin" ovat osa varmasti liioiteltuja juttuja. Eihän sellaista ihmistä mitenkään voitaisi pitää töissä joka huutaa ja riehuu ja josta satelee valituksia.
No jopas jotakin. Itse olen aina pitänyt tympeänä tätä "hormoonit" selitystä. Mielestäni mikään ei oikeuta paiskomaan lautasia. Eikä kyllä kukaan tuttavapiirissäni myöskään käytä hormoneja tekosyynä tai paisko niitä lautasia. Silti olemme kokeneet lisämaidon ja tavallisen särkylääkkeen pihtauksen + tiuskinnat osastolla. Ja pahimpana sen heittelle jättämisen tunteen. Kun on puolikuntoinen ja tarvitsisi turvallisuuden tunnetta ja tukea. Toki jos itsellä on sujunut kaikki hyvin, niin empatiakyvytyömän on varmasti hyvin vaikeaa uskoa näitä kertomuksia, koska ne asenteet ovat niin uskomatonta vielä 2000- luvulla. Mielestäni nämä asenteet ja synnyttäneiden kohtelu kertoo syvällä kansan alitajunnassa olevasta naisen ruumiin vihasta. Ovat samaa juurta kuin kertomukset "70-luvulla syntyneiden äidit" -ketjussa. Ja onneksi ihmisillä on myös hyviä kokemuksia, se kertoo että nämä kivikautiset asenteet voivat väistyä. Mutta eivät ne väisty jos niistä ei puhuta. Siksi nämä aihetta käsittelevät ketjut ovat tärkeitä. Valitukset olisivat myös, mutta ymmärrän että hyvin harvalla on siinä tilanteessa energiaa valittaa asiasta. En itsekään jaksanut sitä tehdä. Halusin vain hyvin nopeasti pois sairaalasta.
Sen valituksen voi tehdä jälkikäteenkin. Ja jos oikeasti on "jätetty heitteille" niin niinhän sinä olisit tehnytkin, eikö? Sairaaloissa on myös pappi ja sossu, jos lohtua ja jutteluseuraa kaipaat. Heidän kanssaan voi jutella ihan mistä vaan mikä mieltäsi painaa. Ja luulisi että se oma mies olisi siellä sinun tukena.
Onpas sulla v-mäinen asenne. En minä sitä juttuseuraa kaivannut osastolla. En papilta enkä edes niiltä hoitajilta. Olisin kaivannut sitä että olisin saanut kipuihin buranaa silloin kun sitä tarvin. Ilman tiuskimista. Ja ihan enimmäismäärien rajoissa. Olisin kaivannut sitä että joku olisi huolehtinut letkut ja teipit niskasta ja selästä irti, eikä vasta sitten kun olin monta kertaa pyytänyt. Olisin kaivannut että joku olisi katsonut perään kun menin seiniä pitkin eka kertaa suihkuun että pysynkö pystyssä. Ja ennenkaikkea olisin tarvinnut sitä lisämaitoa lapselleni, kun oma maito ei epäonnistuneen käynnistyksen ja hätäsektion jälkeen noussut. Olisin kaivannut sitä että hoitaja olisi näyttänyt miten sektion jälkeen noustaan sängystä ylös (siihen on oma tekniikka) ilman että haava repeää. Olisin kaivannut että yöhoitajat olisivat hieman huomioineet meitä synnyttäneitä ja meidän vauvoja sillä, että heidän huoneeseen tulo ei joka kerta olisi ollut äänekäs performanssi. Mutta tuo öinen kolistelu ja isoon ääneen jonkun risteilyreissun läpikäyminen oli kuitenkin pikkujuttu sen yleisen turvattomuuden, kiireen ja sellaisen heitteillejätön tunteen rinnalla. Olipahan vaan yksi oloa hankaloittava asia lisää. Kun kohtutulehduksen jälkeen pääsin pois, niin sitä vaan kiitti luojaa että selvisi kaikesta. Ei, en tehnyt valitusta vaikka aihetta olisi taatusti ollut. Halusin vain unohtaa ja keskittyä ihanaan lapseeni.
Halusit unohtaa mutta et unohtanut. Toki tämä haukkuminen täällä keventää sinun mieltäsi mutta ei muuta asioita mihinkään, jos mikään kokemasi on totta. Enkä epäile, etteikö olisi mutta ajatus siitä, että ette nosta metakkaa jo paikan päällä ylemmälle taholle, on sietämätön. Peräänkuulutan sitä, että miksi annatte näin tapahtua? Olet kaivannut apua moneen asiaan ja avun olet ainakin joihinkin asioihin saanut mutta pitää muistaa ettei hoitajilla ole resursseja tulla kiireettömiin toiminpiteisiin välittömästi, vaan ne hoituu sitten ajallaan. Minä olen viettänyt parina viimeisenä vuotena rutkasti aikaa osastohoidoissa, aluksi turhautti itseänikin kunnes tajusin että siellä toimitaan prioriteettien ja kiireellisyysjärjestyksen mukaan, ja niin sen pitää ollakin.
Sairaala on laitos, eikä siellä voi vaatia hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Mutta itse niille asioille voi tehdä jotain: maski ja korvatulpat/kuulokkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut paikka (vähän nyt liioittelen), missä olem joutunut vaihtamaan itse lakanat on synnytyssairaalassa. Jos en mitään muuta siellä oppinut, niin lakanan vaihdon 😉
Oikeasti ajatelkaa. Meillä on käynyt siivooja kohta 15 vuotta. He vaihtavat lakanat. Mökillä vaihdan itse ja toki joskus muulloinkin. Vieraille petaan (useimmiten) sängyt. Elleivät tuo omia lakanoita.
Mutta kun lähden synnyttämään, on minun valmistauduttava lakananvaihtoon!
Tietääkö joku, jos jouduin muutoin sairaalaan ne odotetaanko minun silloinkin itse vaihtavan lakanat ?
Olen parhaillaan sairaalassa, sisätautien puolella.
Ollut täällä jo liki 4 viikkoa. Saan lääkkeet tiputuksina ja ne aiheuttaa kovaa hikoilua ja huimausta pitkin päivää. Suihkun lisäksi käytän tunneittain kosteuspyyhkeitä. Lakanat ja vaatteet hikoilen läpimäriksi kun hikiaalto tulee. Minä en odota hoitajaa joka kerta lakanoita vaihtamaan vaan nappaan kärrystä aina uudet vaatekerrat ja lakanat kun niitä tarvitsen. Lakananvaihtoon menee varmaan 3 minuuttia. Kun on kuukauden ollut vuodelevossa niin pohkeet huutaa hoosiannaa ja yritän olla jaloillani niin paljon kuin vain mahdollista.Onko sulla siinä huollettavana tississä kiinni huutava vauva, jota on imetettävä vähintään kahden tunnin välein ettei verensokerit laske?
Mitä sinä räyhäät, kun vastasin kysymykseen: "Tietääkö joku, jos joutuu muuten sairaalaan niin odotetaanko minun silloinkin vaihtavan lakanat?"
Mutta vastaan nyt sinullekin samalla: Ei, ole kukaan tisseissä kiinni eikä kukaan huuda. Jos sinä koet äitiyden noin raskaaksi että sinun täytyy siitä minua syyllistää niin olisiko kannattanut miettiä kaksi kertaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä hirveää, miten yksin vasta synnyttäneenä Suomessa jää, jos ei saa perhehuonetta, jossa isä voi olla avuksi. Onko missään muualla synnyttänyt niin omillaan kuin täällä. Jos vielä synnytän, synnytän polikliinisesti jos mahdollista. Kotona sentään saa perheeltä ja sukulaisilta apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut paikka (vähän nyt liioittelen), missä olem joutunut vaihtamaan itse lakanat on synnytyssairaalassa. Jos en mitään muuta siellä oppinut, niin lakanan vaihdon 😉
Oikeasti ajatelkaa. Meillä on käynyt siivooja kohta 15 vuotta. He vaihtavat lakanat. Mökillä vaihdan itse ja toki joskus muulloinkin. Vieraille petaan (useimmiten) sängyt. Elleivät tuo omia lakanoita.
Mutta kun lähden synnyttämään, on minun valmistauduttava lakananvaihtoon!
Tietääkö joku, jos jouduin muutoin sairaalaan ne odotetaanko minun silloinkin itse vaihtavan lakanat ?
Olen parhaillaan sairaalassa, sisätautien puolella.
Ollut täällä jo liki 4 viikkoa. Saan lääkkeet tiputuksina ja ne aiheuttaa kovaa hikoilua ja huimausta pitkin päivää. Suihkun lisäksi käytän tunneittain kosteuspyyhkeitä. Lakanat ja vaatteet hikoilen läpimäriksi kun hikiaalto tulee. Minä en odota hoitajaa joka kerta lakanoita vaihtamaan vaan nappaan kärrystä aina uudet vaatekerrat ja lakanat kun niitä tarvitsen. Lakananvaihtoon menee varmaan 3 minuuttia. Kun on kuukauden ollut vuodelevossa niin pohkeet huutaa hoosiannaa ja yritän olla jaloillani niin paljon kuin vain mahdollista.Onko sulla siinä huollettavana tississä kiinni huutava vauva, jota on imetettävä vähintään kahden tunnin välein ettei verensokerit laske?
Olipa sikamainen heitto, lapsen synnyttäminen on normaali juttu, senijaan ihmisellä joka on ollut sisäosastolla neljä viikkoa voi olla hyvinkin vakava sairaus. Täällä pyörii sekopäitä toivottamassa ihmisiä helvettiin, jos ei veisaa samaa virttä. Ikävää, todella ikävää viattomien lastenne vuoksi. Niin makaa kuin petaa. Räkytys saattaa napsahtaa omaan nilkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun jotkut vielä vuosienkin päästä jaksaa naureskella, kun raskausaikana hormonihuuruissa sai sellaisia raivareita, että lautaset lenteli kun just sillä hetkellä jollain tuntui olevan väärä äänensävy ja se tulkittiin v*ttuiluna, mutta kun näitä väärintulkintoja niiden hormonien takia tulee synnytyksen jälkeen, niin se onkin maailmanloppu ja uhriudutaan täysin. Ei enää olekaan sellainen "hehe mikä hormonihirviö sitä olikaan" juttu.
Ei toki koske teitä kaikkia joillain on ollut ihan kamalia kokemuksia, mutta nämä "mulle vaan huudettiin ja haukuttiin" ovat osa varmasti liioiteltuja juttuja. Eihän sellaista ihmistä mitenkään voitaisi pitää töissä joka huutaa ja riehuu ja josta satelee valituksia.
No jopas jotakin. Itse olen aina pitänyt tympeänä tätä "hormoonit" selitystä. Mielestäni mikään ei oikeuta paiskomaan lautasia. Eikä kyllä kukaan tuttavapiirissäni myöskään käytä hormoneja tekosyynä tai paisko niitä lautasia. Silti olemme kokeneet lisämaidon ja tavallisen särkylääkkeen pihtauksen + tiuskinnat osastolla. Ja pahimpana sen heittelle jättämisen tunteen. Kun on puolikuntoinen ja tarvitsisi turvallisuuden tunnetta ja tukea. Toki jos itsellä on sujunut kaikki hyvin, niin empatiakyvytyömän on varmasti hyvin vaikeaa uskoa näitä kertomuksia, koska ne asenteet ovat niin uskomatonta vielä 2000- luvulla. Mielestäni nämä asenteet ja synnyttäneiden kohtelu kertoo syvällä kansan alitajunnassa olevasta naisen ruumiin vihasta. Ovat samaa juurta kuin kertomukset "70-luvulla syntyneiden äidit" -ketjussa. Ja onneksi ihmisillä on myös hyviä kokemuksia, se kertoo että nämä kivikautiset asenteet voivat väistyä. Mutta eivät ne väisty jos niistä ei puhuta. Siksi nämä aihetta käsittelevät ketjut ovat tärkeitä. Valitukset olisivat myös, mutta ymmärrän että hyvin harvalla on siinä tilanteessa energiaa valittaa asiasta. En itsekään jaksanut sitä tehdä. Halusin vain hyvin nopeasti pois sairaalasta.
Sen valituksen voi tehdä jälkikäteenkin. Ja jos oikeasti on "jätetty heitteille" niin niinhän sinä olisit tehnytkin, eikö? Sairaaloissa on myös pappi ja sossu, jos lohtua ja jutteluseuraa kaipaat. Heidän kanssaan voi jutella ihan mistä vaan mikä mieltäsi painaa. Ja luulisi että se oma mies olisi siellä sinun tukena.
Onpas sulla v-mäinen asenne. En minä sitä juttuseuraa kaivannut osastolla. En papilta enkä edes niiltä hoitajilta. Olisin kaivannut sitä että olisin saanut kipuihin buranaa silloin kun sitä tarvin. Ilman tiuskimista. Ja ihan enimmäismäärien rajoissa. Olisin kaivannut sitä että joku olisi huolehtinut letkut ja teipit niskasta ja selästä irti, eikä vasta sitten kun olin monta kertaa pyytänyt. Olisin kaivannut että joku olisi katsonut perään kun menin seiniä pitkin eka kertaa suihkuun että pysynkö pystyssä. Ja ennenkaikkea olisin tarvinnut sitä lisämaitoa lapselleni, kun oma maito ei epäonnistuneen käynnistyksen ja hätäsektion jälkeen noussut. Olisin kaivannut sitä että hoitaja olisi näyttänyt miten sektion jälkeen noustaan sängystä ylös (siihen on oma tekniikka) ilman että haava repeää. Olisin kaivannut että yöhoitajat olisivat hieman huomioineet meitä synnyttäneitä ja meidän vauvoja sillä, että heidän huoneeseen tulo ei joka kerta olisi ollut äänekäs performanssi. Mutta tuo öinen kolistelu ja isoon ääneen jonkun risteilyreissun läpikäyminen oli kuitenkin pikkujuttu sen yleisen turvattomuuden, kiireen ja sellaisen heitteillejätön tunteen rinnalla. Olipahan vaan yksi oloa hankaloittava asia lisää. Kun kohtutulehduksen jälkeen pääsin pois, niin sitä vaan kiitti luojaa että selvisi kaikesta. Ei, en tehnyt valitusta vaikka aihetta olisi taatusti ollut. Halusin vain unohtaa ja keskittyä ihanaan lapseeni.
Halusit unohtaa mutta et unohtanut. Toki tämä haukkuminen täällä keventää sinun mieltäsi mutta ei muuta asioita mihinkään, jos mikään kokemasi on totta. Enkä epäile, etteikö olisi mutta ajatus siitä, että ette nosta metakkaa jo paikan päällä ylemmälle taholle, on sietämätön. Peräänkuulutan sitä, että miksi annatte näin tapahtua? Olet kaivannut apua moneen asiaan ja avun olet ainakin joihinkin asioihin saanut mutta pitää muistaa ettei hoitajilla ole resursseja tulla kiireettömiin toiminpiteisiin välittömästi, vaan ne hoituu sitten ajallaan. Minä olen viettänyt parina viimeisenä vuotena rutkasti aikaa osastohoidoissa, aluksi turhautti itseänikin kunnes tajusin että siellä toimitaan prioriteettien ja kiireellisyysjärjestyksen mukaan, ja niin sen pitää ollakin.
Sairaala on laitos, eikä siellä voi vaatia hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Mutta itse niille asioille voi tehdä jotain: maski ja korvatulpat/kuulokkeet.
Ei laitosmaisuus ole oikeutus kaikelle kuralle, mitä ihmisille sanotaan tai tehdään. Itse olin keuhkoveritulpan vuoksi sairaalassa ja piikitetty verenohennuslääke aiheutti valtavan verenpurkauman vatsaan, joka oli tietenkin todella kipeä ja aiheutti ainakin minulle huolta siitä vuosiko siellä verta edelleen. Minulle oli varattu keuhkokuvaus, mutta totesin, että ei minusta ole sen vatsan verenpurkauman vuoksi kävelemään. Minulta kysyttiin sitten, että mitäs aiot tehdä, kun kuvaus on varattu ja siellä on oltava tiettynä aikana. Ihan kuin olisi ollut minun asiani katsoa, että pääsen jollain ilveellä toiseen kerrokseen kuvaukseen huolimatta siitä, että vatsassa ilmeisesti vieläkin vuosi veri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut paikka (vähän nyt liioittelen), missä olem joutunut vaihtamaan itse lakanat on synnytyssairaalassa. Jos en mitään muuta siellä oppinut, niin lakanan vaihdon 😉
Oikeasti ajatelkaa. Meillä on käynyt siivooja kohta 15 vuotta. He vaihtavat lakanat. Mökillä vaihdan itse ja toki joskus muulloinkin. Vieraille petaan (useimmiten) sängyt. Elleivät tuo omia lakanoita.
Mutta kun lähden synnyttämään, on minun valmistauduttava lakananvaihtoon!
Tietääkö joku, jos jouduin muutoin sairaalaan ne odotetaanko minun silloinkin itse vaihtavan lakanat ?
Olen parhaillaan sairaalassa, sisätautien puolella.
Ollut täällä jo liki 4 viikkoa. Saan lääkkeet tiputuksina ja ne aiheuttaa kovaa hikoilua ja huimausta pitkin päivää. Suihkun lisäksi käytän tunneittain kosteuspyyhkeitä. Lakanat ja vaatteet hikoilen läpimäriksi kun hikiaalto tulee. Minä en odota hoitajaa joka kerta lakanoita vaihtamaan vaan nappaan kärrystä aina uudet vaatekerrat ja lakanat kun niitä tarvitsen. Lakananvaihtoon menee varmaan 3 minuuttia. Kun on kuukauden ollut vuodelevossa niin pohkeet huutaa hoosiannaa ja yritän olla jaloillani niin paljon kuin vain mahdollista.Onko sulla siinä huollettavana tississä kiinni huutava vauva, jota on imetettävä vähintään kahden tunnin välein ettei verensokerit laske?
Olipa sikamainen heitto, lapsen synnyttäminen on normaali juttu, senijaan ihmisellä joka on ollut sisäosastolla neljä viikkoa voi olla hyvinkin vakava sairaus. Täällä pyörii sekopäitä toivottamassa ihmisiä helvettiin, jos ei veisaa samaa virttä. Ikävää, todella ikävää viattomien lastenne vuoksi. Niin makaa kuin petaa. Räkytys saattaa napsahtaa omaan nilkkaan.
Se nyt on synnyttäneen äidin realiteetti. Itse synnytin sektiolla, joka on iso leikkaus. Hikoilu oli siinä kuule pikku juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun minulta vietiin sappirakko nukutuksessa, sain niin vahvoja kipulääkkeitä että päässä pörisi ja tuijotin huoneen telkkaa ihan ulalla, ruoka-aikana ruokatarjotin tuotiin huoneeseen. Kun lähdin vessaan, hoitaja tuli ottamaan käsivarresta tueksi koska olin niin kalpea.
Mutta kun olin synnyttänyt kaksi vuorokautta ja oksentanut epiduraalin takia, minulta pantattiin edes se perusburanana kun kuulemma on varattu sektioäideille ja ruoka piti hakea käytävässä olevasta kärrystä. Vessareissulla kukaan ei tullut tukemaan, vaikka roikuin kalpeana ovessa hetken aikaa.
Kaiken lisäksi vauvan oletettiin nukkuvan vieressäni, siinä kapeassa sängyssä! Pelkäsin kääntyväni tämän päälle enkä uskaltanut nukkua. Olin ikkunan vieressä ja ikkunasta veti.
Tämä. Asenne synnyttäjää kohtaan on väheksyvä, vaikka tarvitsisi yhtä paljon tai enemmän apua kuin sappileikattu potilas.
Kiitos vihjeestä, otan siis omat särkylääkkeetkin mukaan!
Tämä on se ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vain yksi lapsi, syynä raskaana olevien ja synnytäjien ja synnyttäneiden kohtelu, asenne ettei raskaus ole sairaus.
Raskaana olin hirveän pahoinvoiva, työterveyslääkäri ei meinannut kirjoittaa saikkua edes siinä vaiheessa kun huuto-oksensin paperikoriin ja lopulta olinkin sitten sairaalassa tipassa.
Kun synnytys käynnistyi, olin tosi kiitollinen miehelle joka puolusti mua kätilöltä. Henkilö, jonka olis pitänyt auttaa hävis vaan johonkin että " ei se vielä synny kuitenkaan" ja kielsi huutamasta kun sattui. Jossain vaiheessa itkin miehelle kuulemma "Mä haluun uuden kätilön" , en itse muista tätä mutta sen jälkeen äm mä oli kostoksi koettanut ajaa miehen pois salista. Lääkäri tuli paikalle vasta tekemään ompelun ja se tehtiin ilman kunnon puudutusta, kätilön kannustava kommentti kuului "vieläkö se kiljuminen jatkuu?!" ja lääkärikin oli sitä mieltä ettei muutama tikki nyt voi sattua. Ihme ettei rinnoillani ollut vauva kuuroutunut kun huusin lääkärille "LOPETA LOPETALOPETA!"
Osastolla näytettiin missä päin on suihku ja mistä voi hakea ruokaa, puhtaita lakanoita ja puhtaita vaatteita. Sitten mut ja mies jätettiin neljän hengen huoneeseen jossa oli vain toinen nainen lisäkseni mutta sekin oli liikaa, sillä tämä nainen huusi päivät puhelimeen omalla kielellään ja yöt kuorsasi. Yksi hoitaja kävi hätäiseen katsomassa kun vaihdoin vaipan ja siinä se opastus sitten olikin. Moitteita tuli kyllä senkin edestä, kun en jaksanut vaihtaa lakanoita ja kun mies toi ruokatarjottimeni. Että itse pitäisi,
Minäkin olen ihmetellyt tätä ilman puudutteita ompelua, kerroin omasta kokemuksestani aiemmin tässä ketjussa. Missä muualla ihmistä tikataan ilman puudutusta tai kivunlievitystä?
Tuosta ruokatarjottimen hauasta, minä jätin 2 ensimmäistä ateriaa osastolla välistä, ihan siitä syystä etten jaksanut lähteä vaeltamaan ympäri osastoa ruokaa etsiskelläkseni, söin omia eväitäni. Tästä ei kukaan sanonut mitään, kunnes seuraavana päivänä hoitaja kysyi minut käytävällä nähtyään, että oletko syönyt mitään? Vastasin että olen kyllä syönyt, ja hän jatkoi matkaansa. Ajattelin itsekseni, että kyllä täällä näköjään saisi olla ainakin vuorokauden syömättä, ennen kuin siihen kukaan puuttuisi.Missään muualla ei tikata puuduttamatta kuin synnytyssalissa ja se tarkoittaa kidutusta. Alapää joka on jo ihan alkujaan todella herkkä on synnytyksessä revennyt ja leikattu ja aivan murjoontunut ison lapsen tultua väkisten ulos siitä ommellaan puuduttamatta on kidutusta. Sitten kätilöt ja lääkärit väittää että aina puudutetaan ja se on vale. Miten he kehtaavat?
Kuka osaa kuvitella että miehen revennyttä terskaa ommeltaisiin kokoon puuduttamatta? Eihän sellaista kestä kukaan ajatellakaan. Sitten naisia noita prinsessoiksi haukuttuja saa kiduttaa miten vaan ja haukkua siitä että valittaa ja huutaa kun kidutetaan.
Tåmä ei ole sivistysvaltion toimia.Loistava vertaus. Minua naisena ihan puistattaa, että sukuelimiä tökitään neuloilla ilman puudutusta. Miten voi olla näin? Ajatellaanko sitä tosiaan, että kun sieltä on kerran vauva jo ulos tullut, niin samoilla lämpimillä sitten tikataan ilman kivunlievitystä vai onko tähän joku oikea syykin?
Miten nykyään voi olla näin? Eikä jo vuosia sitten tästä käytännöstä luovuttu? Jos mun alapäätä olisi yritetty kursia kokoon ilman puudutusta, olisin estänyt sen. Olin sanonut miehellekin, että pidä sit mun puolia jos meinaavat jotain outoa tehdä. Mutta mulle kyllä puudutettiin. Tuntuu kyllä käsittämättömältä, että nykyaikana vielä ilman puudutusta ommellaan. Tästä pitäisi tehdä eduskunnassa asti selvitys. Ei mitenkään ole perusteltavissa. Tulisipa nyt joku kätilö kommentoimaan joko omaa tai kollegoidensa tapaa.
Se tilanne oli niin äkisti päällä, ei kukaan kysellyt tai selitellyt mitään sen kummemmin. Olin pitkästä synnytyksestä, verenhukasta ja valvomisesta jo ihan poikki, ja valmis mihin vain, että pääsisi suihkuun, syömään ja petiin.
Näin kätilön kasvoista, että hänen teki pahaa puolestani kun haukoin henkeä kivusta, hän tsemppasi ja lohdutti. Lääkäri joka ompeli ei sanonut mitään koko tapahtuman aikana.
Jäljestä päin tuntuu uskomattomalta että annoin tilanteen mennä niin, mutta sitä ei voi enää muuttaa, joten turha ruoskia itseään.
Ihan järkyttävää, että Suomessa voi vielä 2020-luvulla olla tällaista kohtelua ja käytäntöjä. Tämä alapään tikkaus ilman puudutusta kuulostaan kyllä aivan käsittämättömältä, että näin voidaan tehdä! Tuohan on rinnastettavissa kehitysmaan tyttöjen ympärileikkauksen jälkeiseen "kursimiseen", toki heidän alapäänsä tuhotaan ennen kursintaa. Ilman muuta näistä pitää pitää isoa ääntä! Tehdä valituksia vaikka jälkeen päin kun ei heti jaksa. Miten kenenkään lääkärin tai hoitajan etiikka sallii ilman puudutusta ompelun! En ymmärrä. Toki jos oikeesti on hengenlähtö käsillä ja puudutus kestäisi ennen vaikutuksen alkamista, niin olisi ymmärrettävää. Mutta sekin pitäisi sanoa ommeltavalle. Sadistista toimintaa, ei voi muuta sano. Ja tuokin, että ilman mitään etukäteen "varoittamista" aletaan kouria rintoja, törkeää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun jotkut vielä vuosienkin päästä jaksaa naureskella, kun raskausaikana hormonihuuruissa sai sellaisia raivareita, että lautaset lenteli kun just sillä hetkellä jollain tuntui olevan väärä äänensävy ja se tulkittiin v*ttuiluna, mutta kun näitä väärintulkintoja niiden hormonien takia tulee synnytyksen jälkeen, niin se onkin maailmanloppu ja uhriudutaan täysin. Ei enää olekaan sellainen "hehe mikä hormonihirviö sitä olikaan" juttu.
Ei toki koske teitä kaikkia joillain on ollut ihan kamalia kokemuksia, mutta nämä "mulle vaan huudettiin ja haukuttiin" ovat osa varmasti liioiteltuja juttuja. Eihän sellaista ihmistä mitenkään voitaisi pitää töissä joka huutaa ja riehuu ja josta satelee valituksia.
No jopas jotakin. Itse olen aina pitänyt tympeänä tätä "hormoonit" selitystä. Mielestäni mikään ei oikeuta paiskomaan lautasia. Eikä kyllä kukaan tuttavapiirissäni myöskään käytä hormoneja tekosyynä tai paisko niitä lautasia. Silti olemme kokeneet lisämaidon ja tavallisen särkylääkkeen pihtauksen + tiuskinnat osastolla. Ja pahimpana sen heittelle jättämisen tunteen. Kun on puolikuntoinen ja tarvitsisi turvallisuuden tunnetta ja tukea. Toki jos itsellä on sujunut kaikki hyvin, niin empatiakyvytyömän on varmasti hyvin vaikeaa uskoa näitä kertomuksia, koska ne asenteet ovat niin uskomatonta vielä 2000- luvulla. Mielestäni nämä asenteet ja synnyttäneiden kohtelu kertoo syvällä kansan alitajunnassa olevasta naisen ruumiin vihasta. Ovat samaa juurta kuin kertomukset "70-luvulla syntyneiden äidit" -ketjussa. Ja onneksi ihmisillä on myös hyviä kokemuksia, se kertoo että nämä kivikautiset asenteet voivat väistyä. Mutta eivät ne väisty jos niistä ei puhuta. Siksi nämä aihetta käsittelevät ketjut ovat tärkeitä. Valitukset olisivat myös, mutta ymmärrän että hyvin harvalla on siinä tilanteessa energiaa valittaa asiasta. En itsekään jaksanut sitä tehdä. Halusin vain hyvin nopeasti pois sairaalasta.
Sen valituksen voi tehdä jälkikäteenkin. Ja jos oikeasti on "jätetty heitteille" niin niinhän sinä olisit tehnytkin, eikö? Sairaaloissa on myös pappi ja sossu, jos lohtua ja jutteluseuraa kaipaat. Heidän kanssaan voi jutella ihan mistä vaan mikä mieltäsi painaa. Ja luulisi että se oma mies olisi siellä sinun tukena.
Onpas sulla v-mäinen asenne. En minä sitä juttuseuraa kaivannut osastolla. En papilta enkä edes niiltä hoitajilta. Olisin kaivannut sitä että olisin saanut kipuihin buranaa silloin kun sitä tarvin. Ilman tiuskimista. Ja ihan enimmäismäärien rajoissa. Olisin kaivannut sitä että joku olisi huolehtinut letkut ja teipit niskasta ja selästä irti, eikä vasta sitten kun olin monta kertaa pyytänyt. Olisin kaivannut että joku olisi katsonut perään kun menin seiniä pitkin eka kertaa suihkuun että pysynkö pystyssä. Ja ennenkaikkea olisin tarvinnut sitä lisämaitoa lapselleni, kun oma maito ei epäonnistuneen käynnistyksen ja hätäsektion jälkeen noussut. Olisin kaivannut sitä että hoitaja olisi näyttänyt miten sektion jälkeen noustaan sängystä ylös (siihen on oma tekniikka) ilman että haava repeää. Olisin kaivannut että yöhoitajat olisivat hieman huomioineet meitä synnyttäneitä ja meidän vauvoja sillä, että heidän huoneeseen tulo ei joka kerta olisi ollut äänekäs performanssi. Mutta tuo öinen kolistelu ja isoon ääneen jonkun risteilyreissun läpikäyminen oli kuitenkin pikkujuttu sen yleisen turvattomuuden, kiireen ja sellaisen heitteillejätön tunteen rinnalla. Olipahan vaan yksi oloa hankaloittava asia lisää. Kun kohtutulehduksen jälkeen pääsin pois, niin sitä vaan kiitti luojaa että selvisi kaikesta. Ei, en tehnyt valitusta vaikka aihetta olisi taatusti ollut. Halusin vain unohtaa ja keskittyä ihanaan lapseeni.
Halusit unohtaa mutta et unohtanut. Toki tämä haukkuminen täällä keventää sinun mieltäsi mutta ei muuta asioita mihinkään, jos mikään kokemasi on totta. Enkä epäile, etteikö olisi mutta ajatus siitä, että ette nosta metakkaa jo paikan päällä ylemmälle taholle, on sietämätön. Peräänkuulutan sitä, että miksi annatte näin tapahtua? Olet kaivannut apua moneen asiaan ja avun olet ainakin joihinkin asioihin saanut mutta pitää muistaa ettei hoitajilla ole resursseja tulla kiireettömiin toiminpiteisiin välittömästi, vaan ne hoituu sitten ajallaan. Minä olen viettänyt parina viimeisenä vuotena rutkasti aikaa osastohoidoissa, aluksi turhautti itseänikin kunnes tajusin että siellä toimitaan prioriteettien ja kiireellisyysjärjestyksen mukaan, ja niin sen pitää ollakin.
Sairaala on laitos, eikä siellä voi vaatia hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Mutta itse niille asioille voi tehdä jotain: maski ja korvatulpat/kuulokkeet.
Niinpä niin. Tosiaan ei käynyt mielessä ottaa maskia ja korvatulppia synnytykseen, varsinkin kun jouduin yllättäin yliaikatarkistuksesta kännistykseen ja jäämään sairaalaan siltä reissulta. Ja ymmärrän kyllä että prioriteettejä on erilaisia, mutta sitä en ymmärrä että ei neuvota vaan tiuskitaan, pihdataan lisämaitoa ja tavallista särkylääkettä. Ja kyllä ihan oikeasti ensikertalaisena voin sanoa että jäädyin tilanteissa. Kipeänä ja puolikuntoisena sitä vain ajatteli että kylläpä olen itse typerä ja vaivaksi, kun en arvannut käytäntöjä tai juuri esim tuota miten sektiohaavan kanssa päästään sängystä ylös ilman että taju lähtee kivusta. Mutta vastustan kyllä tuota kun sanot että haukun täällä osaston toimintaa. Haukkuminen on sellaista että keksitään juttuja, tapahtuneiden tosiasioiden esiin tuominen ei ole haukkumista. Eikä näiden tosiasioiden tänne kirjoittamisen voi sanoa helpottaneen oloani, itse asiassa tämän ketjun myötä on mieleen tullut monta sellaista epämiellyttävää asiaa, mitkä olin jo unohtanut. Kirjoitan näitä asioita sen vuoksi, jotta tätä ketjua lukeva ensisynnyttäjä tietää varautua siihen että tällaistakin voi tulla eteen. Kun on varautunut, niin osaa myös puolustaa itseään ja tehdä niitä valituksia. Eikä tyrmistyä hiljaiseksi joutuessaan haavoittuvassa tilassa epäasiallisen kohtelun kohteeksi. Ja lopuksi sanon vielä että minulle on yksi ja sama uskotko sinä tai muut vähättelijät minun ja satojen muiden tässä ketjussa kertoneiden kokemuksia. Minulle riittää että tiedän muiden saman kokeneiden tietävän mistä puhun. Ja jonkun ensisynnyttäjän ottavan mukaan varalta ne omat buranat ja vastikkeet.
Hoitajissa on paljon narsistisia ja sadistisia piirteitä omaavia ihmisiä. Kokemusta on paljon sairaalassa olemisesta, joten tiedän mistä puhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut paikka (vähän nyt liioittelen), missä olem joutunut vaihtamaan itse lakanat on synnytyssairaalassa. Jos en mitään muuta siellä oppinut, niin lakanan vaihdon 😉
Oikeasti ajatelkaa. Meillä on käynyt siivooja kohta 15 vuotta. He vaihtavat lakanat. Mökillä vaihdan itse ja toki joskus muulloinkin. Vieraille petaan (useimmiten) sängyt. Elleivät tuo omia lakanoita.
Mutta kun lähden synnyttämään, on minun valmistauduttava lakananvaihtoon!
Tietääkö joku, jos jouduin muutoin sairaalaan ne odotetaanko minun silloinkin itse vaihtavan lakanat ?
Olen parhaillaan sairaalassa, sisätautien puolella.
Ollut täällä jo liki 4 viikkoa. Saan lääkkeet tiputuksina ja ne aiheuttaa kovaa hikoilua ja huimausta pitkin päivää. Suihkun lisäksi käytän tunneittain kosteuspyyhkeitä. Lakanat ja vaatteet hikoilen läpimäriksi kun hikiaalto tulee. Minä en odota hoitajaa joka kerta lakanoita vaihtamaan vaan nappaan kärrystä aina uudet vaatekerrat ja lakanat kun niitä tarvitsen. Lakananvaihtoon menee varmaan 3 minuuttia. Kun on kuukauden ollut vuodelevossa niin pohkeet huutaa hoosiannaa ja yritän olla jaloillani niin paljon kuin vain mahdollista.Onko sulla siinä huollettavana tississä kiinni huutava vauva, jota on imetettävä vähintään kahden tunnin välein ettei verensokerit laske?
Olipa sikamainen heitto, lapsen synnyttäminen on normaali juttu, senijaan ihmisellä joka on ollut sisäosastolla neljä viikkoa voi olla hyvinkin vakava sairaus. Täällä pyörii sekopäitä toivottamassa ihmisiä helvettiin, jos ei veisaa samaa virttä. Ikävää, todella ikävää viattomien lastenne vuoksi. Niin makaa kuin petaa. Räkytys saattaa napsahtaa omaan nilkkaan.
Lopputulos voi olla aivan sama, onko pudonnut parvekkeelta kiven päälle tai synnyttänyt. Saattaa vuotaa verta, heikottaa ja pyörryttää, pitää ommella, joka paikkaan sattuu, alapää möhjönä. Henkisesti säikähtänyt ja järkyttynyt, avuton olo.
Millä perusteella näissä tilanteissa evätään synnyttäneeltä apu esimerkiksi vessassa käyntiin ja ruuan saantiin sekä oikeus kipulääkkeisiin, mutta parvekkeelta pudonneelta ei?
Synnärien nykykäytäntöjä mukaillen sille pudonneelle voitaisiin antaa siis vauva kainaloon ja sanoa, että siinähän pärjäät, jos pärjäät. Putoaminen ei ole sairaus, etkä siis tarvitse apua tilanteessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nuoret, synnyttämättömät naiset ei lue tätä palstaa. Ei ole kannustavaa lukemista. Toivottavasti asiat muuttuisi parempaan suuntaan.
No minä synnyttämätön nuori nainen osaan lukea ketjua sillä asenteella, että iso osa huonoista kokemuksista on jostain vuosikymmenien takaa, enkä itse pidä niitä kovin relevantteina omaa mahdollista synnytystäni ajatellen. Paljon on kauhistelua "miten voi vielä 2000-luvulla olla tällaista", mutta johan tätä 2000-lukuakin on eletty yli 20 vuotta ja paljon on tapahtunut muutoksia käytännöissä ja kätilöiden koulutuksessa tänäkin aikana. Enemmän kiinnostaisi 2020-luvun synnärikertomukset.
Ajattelitko että minä joka synnytin -07, -10 ja -15 en olisi odottanut jotain nykyaikaista synnyttämään mennessä? Jos tilanne oli tuolloin jo noin paha mitä itse koin niin tuskin se on parantunut kun hoitajia on nykyään liian vähän.
No, nämä on taas niitä kokemuksia joita sattuu vain niille joillekkin muille, silloin joskus ennenvanhaan.
On varmasi tässä 7 vuoden aikana kaikki muuttunut vähemmillä resurseilla paremmaksi, eikös vain?
Eipä sillä, toivon sinulle oikein mukavaa raskausaikaa, helppoa synnytystä ja leppoisaa lepäilyä osastolla kunhan tilanne on ajankohtainen.
Pahoittelen, mutta en tästä lähes 1000 viestin keskustelusta satu muistamaan juuri sinun kokemustasi pelkästään lastesi syntymävuosien perusteella. Mutta niin, esim. itse en koe että sinun synnytyksesi v. 2007 tai edes v. 2015 olisi samaa "nykyaikaa" jota minun synnytykseni ehkä joskus vuonna 2025 tulisi olemaan.
NKLn potilashotelli on luksusta. Voi kun kaikki synnyttäjät pääsisivät. 3* päivässä hotellibuffa, puoliso pääsi hotellin saunaan. Huippukokemus oli synnytys + hotellissa olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nuoret, synnyttämättömät naiset ei lue tätä palstaa. Ei ole kannustavaa lukemista. Toivottavasti asiat muuttuisi parempaan suuntaan.
No minä synnyttämätön nuori nainen osaan lukea ketjua sillä asenteella, että iso osa huonoista kokemuksista on jostain vuosikymmenien takaa, enkä itse pidä niitä kovin relevantteina omaa mahdollista synnytystäni ajatellen. Paljon on kauhistelua "miten voi vielä 2000-luvulla olla tällaista", mutta johan tätä 2000-lukuakin on eletty yli 20 vuotta ja paljon on tapahtunut muutoksia käytännöissä ja kätilöiden koulutuksessa tänäkin aikana. Enemmän kiinnostaisi 2020-luvun synnärikertomukset.
Ajattelitko että minä joka synnytin -07, -10 ja -15 en olisi odottanut jotain nykyaikaista synnyttämään mennessä? Jos tilanne oli tuolloin jo noin paha mitä itse koin niin tuskin se on parantunut kun hoitajia on nykyään liian vähän.
No, nämä on taas niitä kokemuksia joita sattuu vain niille joillekkin muille, silloin joskus ennenvanhaan.
On varmasi tässä 7 vuoden aikana kaikki muuttunut vähemmillä resurseilla paremmaksi, eikös vain?
Eipä sillä, toivon sinulle oikein mukavaa raskausaikaa, helppoa synnytystä ja leppoisaa lepäilyä osastolla kunhan tilanne on ajankohtainen.
Pahoittelen, mutta en tästä lähes 1000 viestin keskustelusta satu muistamaan juuri sinun kokemustasi pelkästään lastesi syntymävuosien perusteella. Mutta niin, esim. itse en koe että sinun synnytyksesi v. 2007 tai edes v. 2015 olisi samaa "nykyaikaa" jota minun synnytykseni ehkä joskus vuonna 2025 tulisi olemaan.
Näin ohiksena ihmettelen että mitä sinä tässä ketjussa teet, jos et koe saavasi siitä mitään irti? Trollailet?
Olisin kuollut synnytykseen ilman nykyaikaista sairaalaa, mutta se ei vähennä yhtään sitä yksinäisyyttä, avuttomuutta ja suoranaista kauhua, mitä koin vuodeosastolla.