Lue keskustelun säännöt.
Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unen riistäminen on yksi tehokas kidustusmuoto. Ja tätä tehdään juuri synnyttäneille! Imetysopetuskin muistuttaa lähinnä inkvisition kuulustelua. Ja tähän päälle se ettei yhtä Buranaa voi saada kuin kymmenen tunnin päästä, kun hoitaja on ensin kysynyt lääkäriltä, joka kysyy omalta esimieheltään.
Onko se "prinsessakohtelun vaatimista" tai "henkistä heikkoutta ja fyysistä huonokuntoisuutta" jos ei jaksa tikit värkissä ja spinaalipuudutus-päänsäryssä vaihtaa lakanoita tai hakea ruokaansa? Tai jos tahtoisi jonkun ottavan vauvan hetkeksi jotta pääsee suihkuun?
Äidit olivat hyvinvoivempia ja lapsia syntyi enemmän kun oli vielä ns vauvalat.
kuka siellä kotona vauvan sitten ottaa, kun äiti menee suihkuun
No onhan tilanne yleensä aivan toinen kipujen ja esim. leikkauksen suhteen muutama päivä synnytyksen jälkeen kuin välittömästi synnytyksen jälkeen Ymmärtääkseni täällä moni synnyttänyt on kaivannut ymmärrettävästi inhimillistä kohtelua heti synnytyksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan totta, monet tuoreet äidit traumatisoidaan ja tylytetään heti ekoina päivinä ettei vaan pääsisi lepäämään sen hetken ja toipumaan. Jokainen äiti kyllä tietää, että kotona on pärjättävä sitten, mutta miksi lempeää tukea ja apua ei voi saada juuri synnytettyään?! Niin ilkeitä hoitajia osastoilla. Minutkin pakotettiin kantamaan vauvaa, vaikka olin pyörtyä ja pelotti että putoaa. "Koska pitää opetella ja pärjättävä" ja ovi kolahtaa jo kiinni kun kiire pois eikä apua heru. Haistakoot veen oikeasti. Siitä opin ainoastaan, että joidenkin ei pitäisi olla hoitoalalla ollenkaan ja suuntaisivat katkeruutensa johonkin muuhun kuin toisiin ihmisiin työssään.
Kannatan vauvaloita, sinne hoitajat huolehtimaan vauvoista että äiti saa levätä ja toipua. Halutessaan sitten voisi toki vieressään pitää kokoaikaisesti, mutta mahdollisuus olisi tuohon. Ken tietää vaikka syntyvyys nousisi jos tässä maassa ei oltaisi niin ilkeitä tuoreille äideille, ja saisi hyvät jaksavat lähtökohdat vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puhutaan ihan yleisesti kaikesta julkisin varoin tuotetusta terveyden-/sairaanhoidosta, ei ole kovin kustannustehokasta että sairaalassa viihdytään.
Jokainenhan maksaa itse sairaalalaskunsa.
Ja on tosiaan niitä jotka haluaa heti kotiin, kun vauva on sylissä ja niitä joiden tilanne vaatii vaikka sen kolme päivää sairaalassa esim sektion jälkeen.
Uutinen: terveydenhuollon kustannuksia ei kateta asiakasmaksuilla. Ne ovat pieni murto-osa kustannuksista.
Terveydenhuollon kustannukset ovat yli 20 miljardia vuodessa eli yli 4000€ per vuosi per jokainen henkilö.
Lapseton kirjoitti:
Tulipa surullinen olo kaikkien potkittujen, tylytettyjen ja rääkättyjen äitien puolesta 🙁 Olen kuullut että jo pelkkä synnytys voi tapahtumana olla traumaattinen kokemus, mutta ihan kohtuutonta saada vielä tuollaista ilkeilyä siihen päälle väsyneenä ja riekaleisena. Olen todella pahoillani 😔
Synnytys on traumaattinen kokemus todella monille. Kolmasosalla synnyttäjistä on traumaoireita synnytyksen jälkeen, 1-3% kehittyy PTSD. Huonosti hoidettu synnytys traumatisoi helpommin kuin lääketieteellisesti vaikea mutta hyvin hoidettu.
https://www.duodecimlehti.fi/duo16006
Huono hoito lapsivuodeosastolla ja monien vuorokausien nukkumattomuus tuskin vähentää traumaoireiden ilmaantumista.
Kauheeaa kuulla sillä itse en tule rintojen kehityshäiriön takia koskaan imettämään, rintojani on siis korjattu myös "normaalimpaan muotoon" joten tuskin toimivat. Asia on jo minulle arka ja koen olevani jotenkin vajaavainen kun en sitä tule kokemaan ja mahdollistamaan lapselleni. Jotenkin pelottaa jos saisin kuulla jotain kommentteja asiasta jolle en mahda mitään. Ahdistaa etukäteen myös ajatus jos viereen sattuu joku joka ilman ongelmia imettää vauvaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jahas, ei tullut lainaus mukaan. Vastasin kommenttiin jossa kerrottiin siitä kun maitoa ei tullut tarpeeksi ja tästä oli kuultu tylytystä.
Vierailija kirjoitti:
Kauheeaa kuulla sillä itse en tule rintojen kehityshäiriön takia koskaan imettämään, rintojani on siis korjattu myös "normaalimpaan muotoon" joten tuskin toimivat. Asia on jo minulle arka ja koen olevani jotenkin vajaavainen kun en sitä tule kokemaan ja mahdollistamaan lapselleni. Jotenkin pelottaa jos saisin kuulla jotain kommentteja asiasta jolle en mahda mitään. Ahdistaa etukäteen myös ajatus jos viereen sattuu joku joka ilman ongelmia imettää vauvaansa.
Mutta eihän tuollaisesta tarvitse syyllisyyttä tuntea. Tuota varten on korvikkeet olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin kolmannen ja viimeisen lapseni PHKS:ssa marraskuussa 2015. Sieltä vaan hoitsut tarkistamaan äkkiä, että kukahan heistä olen ;)
Olin synnyttänyt nopeasti, ilman kivunlievitystä, kätilön ollessa paikalla noin 10 minuuttia ennen lapsen syntymää. Muuten olimme miehen kanssa kaksin. Oli myöhäinen ilta, ja mies laitettiin kotiin ja minä menin vauvan kanssa osastolle. Sillä aikaa kun olin suihkussa, vauva oli ensipunnittu. Tästä olin näreissäni, mutta minkäs teet.
Osastolla olin omasta tahdostani näkymätön. Voin itse hyvin, ja vauva voi hyvin. En tarvinnut apua. Olin kohtelias, mutta etäinen hoitajien kanssa. Mielessäni kävin läpi nopeaa synnytystä, kipua ja pelkoa, mutta kukaan ei ottanut sitä puheeksi joten en minäkään sitten.
SILTI minulle tiuskittiin vauvan hoidosta, vaikka merkitsin imetyslomakkeeseen jokaisen imetyksen kellonajan, vaihdoin vaipat ja vauvan vaatteet, omat lakanat yms aivan kuten kuuluu. SILTI oli pakko yöllä räpsäyttää kaikki valot päälle ja herättää minut ja kysyä, olenko imettänyt. Siinä pöydällä minun vierellä oli tasan tarkkaan vain se lomake, kynä ja vesilasi. Vauva nukkui kainalossani, edellisestä imetyksestä oli kulunut 45 minuuttia.
Imetyksestä ja sen sujuvuudesta ei muuten sitten kysytty mitään. Lähetin ystävälleni kuvia vauvan imuotteesta ja ystävä lähetti takaisin neuvoja, miten sitä voisi parantaa. Hoitaja tuli huoneeseen kun luin ystävän viestiä, ja kommentoi äitien puhelimen käytöstä. Sain vastattua, että viestittelen imetystuen kanssa, kun täältä ei saa mitään apua. Hoitaja lähti sanomatta sanaakaan, enkä nähnyt häntä enää sen jälkeen.
----
Tämän päivän Hesarissa on loistava artikkeli liittyen juurikin tähän, eli sairaaloiden surkeaan rekryyn, huonoon johtamiseen yms.
Olen aivan 100% varma, että hoitajaksi hakeutuu ja alalle jää ne kaikkein sadistisimmat yksilöt. Totta kai joukossa on hyviä, tavallisia ihmisiä, mutta eivät he jää alalle, kun työkulttuuri kuluttaa kenet tahansa normaalilla empatiakyvyllä varustetun ihmisen loppu viimeistään 10 vuoden kohdalla.
Mikähän mikä tulisi kun umpisuolen poistossa ollut mies joutuisi itse hakemaan ruuan ja vaihtamaan lakanat? Varmaan olisi Iltalehden lööpeissä että "Pekan järkytys sairaalassa:hoitaja sanoi vaan että ruuat saa tuolta!"
Mutta kun kyseessä on synnyttänyt nainen,asiaa pidetään täysin normaalina. Tikit vatsassa tai pillussa pitää vaeltaa pitkin osastoa ruokien perässä ,sama miten väsyttää tai huimaa tai sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Imetys onnistuisi paljon useammalta äidiltä, jos
a) sairaalassa saisi levätä ja siellä olisi turvallinen ja normaalin arvostettu olo
b) jos kivunlievitys olisi kohdillaan myös synnytyksen jälkeen
c) synnytyksen kulku käytäisiin oikeasti läpi jokaisen kanssa tarpeeksi nopeasti
Yllä olevien lisäksi jos imetyksestä olisi saanut tietoa jo raskausaikana siten, että tieto on annettu tuputtamatta mutta niin, että isoimmat väärät uskomukset olisi kumottu. Ja jos siinä oikeasti neuvottaisiin kunnolla vauvan synnyttyä ja kannustettaisiin uskomaan, että maito ei lopu ihan heti vaikka se siltä tuntuu joskus.
Suomessa on niin älytöntä jo pelkkä tilastointitapa, että äiti on täysimettänyt vain, jos vauva ei ole koskaan saanut mitään muuta kuin oman äidin maitoa. Eli jos synnytät sektiolla, et ole täysimettänyt koska heräämisessä jo menee hetki, ja vauva tarvitsee ravintoa ennen sitä. Et ole täysimettänyt, jos olet hörpyttänyt vauvalle luovutettua äidinmaitoa osastolla, kun oma maito ei ole noussut vielä.
Siis miettikää nyt mitä idiotismia!
Samalla neuvolassa ollaan joko/tai-linjalla. Se on joko pullo tai rinta, molempia ei neuvota. Ja pullonkaan kanssa ei sitten neuvota, että vauvan tahtiin ja aina sylissä ja niin edelleen. Ja jos äiti imettää, niin isän roolista ei puhuta muuten kuin vaipan vaihtajana. Ihokontakti, ihan kenen tahansa kanssa, vaikka mummon, mitä se on?
Ei mikään ihme, että olemme kansana tällaisia kylmiä ja empatiakyvyttömiä, kun mennään mieluummin spartalaisella tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistenklinikalla vuonna 2016 jouduin oikeasti itkemään ja vaatimaan sektion jälkeen kivunlievitystä, sillä aivan jokaista tablettia pantattiin. Todella nöyryyttävää, koska kyseessä kuitenkin iso leikkaus ja kivut sen mukaiset.
Miehen kanssa hoidimme vauvan yhdessä kaksi ensimmäistä yötä, mutta sitten miehen piti lähteä esikoisen luo kotiin. Minun taas piti jäädä vielä yhdeksi yöksi vauvan kanssa osastolle, koska häneltä tutkittiin sydämen sivuääntä. Heti kun mies oli lähtenyt, minut passitettiin pois perhehuoneesta pieneen neljän hengen huoneeseen, jossa oli vessa käytävällä. Kun pyysin aamuyöllä lopen uupuneena hoitajalta apua vauvan nostamiseen syliini imetystä varten (sektiohaavan kanssa ei saisi nostella ja kurotella), hän kieltäytyi ja tiuskaisi, että miten olin sitten ajatellut kotona pärjätä? No kotona mies tietenkin aut
Miksi muuten synnytyksen jälkeen ei tule fyssari synnyttäjää neuvomaan kuten muuten sairaaloissa, oli kyseessä leikkaus tai laaja sukuelinten repeymä? Mielellään sitä tekisi jotain oikeasti kuntouttavaa, sillä itsekin pyörryin ensimmäisen lapsen synnyttyä käytävälle matkalla vessaan. Siitä sitten hetken päästä edelleenkin itse könysin ylös. Onneksi tajusin ajoissa mennä istumaan lattialle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mikä tulisi kun umpisuolen poistossa ollut mies joutuisi itse hakemaan ruuan ja vaihtamaan lakanat? Varmaan olisi Iltalehden lööpeissä että "Pekan järkytys sairaalassa:hoitaja sanoi vaan että ruuat saa tuolta!"
Mutta kun kyseessä on synnyttänyt nainen,asiaa pidetään täysin normaalina. Tikit vatsassa tai pillussa pitää vaeltaa pitkin osastoa ruokien perässä ,sama miten väsyttää tai huimaa tai sattuu.
Pekasta kertovan, pitkän artikkelin yhteydessä olisi haastateltu paitsi ko. sairaalan johtoa, myös aluehallinnon päättäjiä sekä tivattu terveysministeriltä, että miten näin voi tapahtua hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi?
Tämän päivän Hesarissa on loistava artikkeli liittyen juurikin tähän, eli sairaaloiden surkeaan rekryyn, huonoon johtamiseen yms.
Olen aivan 100% varma, että hoitajaksi hakeutuu ja alalle jää ne kaikkein sadistisimmat yksilöt. Totta kai joukossa on hyviä, tavallisia ihmisiä, mutta eivät he jää alalle, kun työkulttuuri kuluttaa kenet tahansa normaalilla empatiakyvyllä varustetun ihmisen loppu viimeistään 10 vuoden kohdalla
Niin. Ylipäätään hoitajan työ on hyvin kuluttavaa. Näkee pääosin vain sairaita ihmisiä, jotka voivat omaa pahaa oloaan purkaa hoitajaan. Arvostus on surkeaa, sekä palkkatasolla että yleisesti. Työvuorot saa tietää kolmen viikon pätkissä, eli elämää on ylipäätään hankala suunnitella. Työ on lopulta ihmisten terveydellä tehtävää liukuhihnatyötä, jossa ei ole mitään etenemismahdollisuuksia. Olen syystäkin entinen hoitaja, en sopinut sinne ja sen tunnustan. Anteeksi OT.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistenklinikalla vuonna 2016 jouduin oikeasti itkemään ja vaatimaan sektion jälkeen kivunlievitystä, sillä aivan jokaista tablettia pantattiin. Todella nöyryyttävää, koska kyseessä kuitenkin iso leikkaus ja kivut sen mukaiset.
Miehen kanssa hoidimme vauvan yhdessä kaksi ensimmäistä yötä, mutta sitten miehen piti lähteä esikoisen luo kotiin. Minun taas piti jäädä vielä yhdeksi yöksi vauvan kanssa osastolle, koska häneltä tutkittiin sydämen sivuääntä. Heti kun mies oli lähtenyt, minut passitettiin pois perhehuoneesta pieneen neljän hengen huoneeseen, jossa oli vessa käytävällä. Kun pyysin aamuyöllä lopen uupuneena hoitajalta apua vauvan nostamiseen syliini imetystä varten (sektiohaavan kanssa ei saisi nostella ja kurotella), hän kieltäytyi ja tiuskaisi, että miten olin sitten ajate
Itse asiassa en saanut nukkua yöllä. Minut herätettiin puolen tunnin välein .
En saanut pärjäillä myöskään burana+panadolin voimin. Sain pärjäillä kipuja niin paljon kuin vain pystyn, sen jälkeen lääkkeetöntä kivun hoitoa ja sitten pahimmissa kivuissa morfiinia. Anstesialääkäri oli kyllä valmiuduessa sitten miettimään muita ratkaisuja, jos tarvis tulee - jos hän ei olisi sidottu johonkin kiirellisempään, mutta sitten olisi ollut valmis antamaan ohjeet vaikka puhelimitse.
Vierailija kirjoitti:
Mulle jäi osaatolta niin kamalat traumat että lapsiluku jäi yhteen. Suurin osa hoitajista on kirjaimellisesti sadisteja! Vain 1-2/10 osaston hoitajista oli sympaattisia ja lempeitä mutta harmi vaan että heitä ei näkynyt sen 4 päivää mitä osastolla olin kuin 3 kertaa:(
Eli minunkin piti hoiperrella käytävällä hakemaan puhtaat lakanat,en saanut nukuttua vauva huusi kuin syötävä ja hoitajat ramppasivat about tunnin välein ja valot päälle vaan! Sanoin että silmiini koskee ja oksettaa muutenkin että voisivatko laittaa ne valot pois! Pelkkää weetuilua sain osakseni! "Kyllä sä joudut kuulee pärjäämään yksin siellä kotonakin" oli vakivastaus. Joo siinä osui oikeaan, mies nimittäin petti ja jätti jo kun olin raskausviikon viimeisellä vaiheella. Äitini kävi 2 kertaa katsomassa ja itkun hänelle kuinka kamalaa täällä osastolla on. Äitini jutteli hoitajille jolloin tilanne paheni niin että minut jätettiin 2 viimeistä päivää lähes
Kuulostaa siltä, että vika ei ehkä ollutkaan hoitajissa....
"Se hoitaminen on sitä, että äiti patistetaan liikkeelle ja tekemään normaaleja kodin askareita, jotta nähdään, että hän sitten pärjää kotonakin ja kaikki onnistuu. Kaikenlisäksi se liikkelle patsitaminen auttaa synnyttäjän elimistöä palautumaan. Samalla voidaan tarkkailla äidin psyykkistä tilaa, psyykekin kun voi horjahtaa helposti synnytyksen jälkeen."
No jatkossa voidaan laittaa kaikki sairaalan miespotilaat vaihtamaan autoon renkaat ennen kuin he pääsevät kotiin. Varmaan sairaalasta löytyy katonrajasta suodattimia vaihdettavaksi tai käytävän maalaamista. Jos noita ei ole, niin lakanoiden vaihtamista ja vessanpesua taatusti on. Pitäähän se selvittää, että mies pärjää kotonakin ja selviää kodin askareista.
Olisi kiva nähdä, millainen ihminen tuon lainauksen kirjoitti. Harvinaisen paska kommentti joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porsimisen jälkeinen masennus voi vaikuttaa kokemukseen.
t. kätilö
Ei, kyllä se ainakin omalla kohdallani oli niin, että se synnyttäneen naisen täysin epäasiallinen kohtelu sairaalassa myötävaikutti suuresti synnytyksen jälkeisen masennuksen syntymiseen.
Uskon sinua täysin. Vielä kun täälläkin kätilö kehtaa puhua "porsimisesta". Kertoo kaiken oleellisen.
Hei oikeesti nyt aikuiset ihmiset. Kuka tahansa voi kirjoittaa tuollaisen incel-kommentin perään t. kätilö.
Vierailija kirjoitti:
Omalle kohdalle osuibmyös ilkeää henkilökuntaa. Yksi yöhoitaja tylytti kunnolla, kun pyysin lisämaitoa. Lyseli miten meinaan kotona ruokkia, että pitäs samalla tapaa pärjätä sairaalassa. 6 h itkun jälkeen toi 10 ml lisämaitoa ja piikitteli silloinkin. Itsellä ei maito lähtenyt nousemaan, vaikka yritin miten pumpata ja imettää. Myöhemmin selvisi, että rintojen rakenteesta johtuvaa. Haukkuivat myös rintani huonoksi ja verisuonet.
Ei voi olla mahdollista.
Jos käsitys arjen normaaleista askareista miehellä on päivittäinen renkaiden vaihto, niin jotain on pielessä ja paljon.
Kolme kertaa synnyttäneenä, voin todeta että perhehuone on hyvä, jos se on mahdollista saada. Aina ei tietysti onnistu. Keskimmäisen lapsen kanssa olimme ensimmäisen yön kahden hengen huoneessa, jossa toinen vauva itki koko ajan. Telkkari oli päällä paljon ja vieraita ramppasi. Pahinta oli kuitenkin, että kun toinen vauva vihdoin lopetti huutamisen, alkoi äidin kovaääninen kuorsaus. Olin niin väsynyt, että olisin voinut itkeä. Onneksi lähtivät sen yön jälkeen ja saimme huoneen itsellemme.
Olen samaa mieltä, että jotenkin se järkytti millaista sairaalassa oli. Sitä on itse ihan kuollut synnytyksestä ja iso huoli ja vastuu vauvasta, ja siinä kohtaa kaipaisi tukea henkilökunnalta. Hyviä tyyppejä tietenkin on, mutta myös niitä aika kamalia. Hoitajat saattavat antaa ristiriitaista tietoa keskenään ja huolestuttaa turhaan. Kun vuoro vaihtuu, tullaan tokkuraiselta äidiltä kysymään vauvan arvoja ja miten lisämaitoa ja monelta, joita ei ole tajunnut kirjata ylös kun ei siitä ole kukaan kertonut. En tiedä muista, mutta minua tämä hämmensi.
Kolmatta lasta kun olin synnyttämässä pari vuotta sitten, oli selvästi muuttunut tyyli sen suhteen, että kysyttiin lupaa koskemiseen, mikä oli tosi kiva. Paitsi yksi vanha hoitaja, joka alkoi ikävästi rintojani puristelemaan yhtäkkiä kun olin imettämässä. Minulla nousee aina maito vasta kotona kun saan rentouduttua. Kaiken huippu oli keskimmäisen lapsen kanssa, joka oli yli nelikiloinen poika, kun hoitaja totesi rintojani katsottuaan, että mitenköhän saat noilla rinnoilla tuon ruokittua. Poika oli täysimetyksellä viisi kk ja osittais vuoden ja neljä kk ja kasvoi +3 käyrällä. Että ei se rintojen koko vaikuta tähän. Tekisi mieli noita faktoja hieroa senkin hoitajan naamaan.