Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Vierailija kirjoitti:

En minä niin sanonut vai sanoinko? Tällä tarkoitin lähinnä sitä että suomi vaan nyt on maa jossa saat pärjätä yksin, oli asia mikä tahansa. Niin onko tuo ihmekkään kun ihmiset hyppii parvelleelta alas kun yhteisöllisyys ei pelaa. 

tuossakin on peiliin katsomisen paikka: onko kerrottu vaikka naapureille, että nyt on hankalaa elämässä, kokee yksinäisyyttä, ei tiedä miten pääsisi tästä eteenpäin jne. Ei. Ihmiset suomessa usein itse tekevät päätöksen etteivät kerro lähellä olevillee elämänsä vaikeuksia ja hankaluuksia ja näin toiselta viedään mahdollisuus edes tarjota auttavaa kättä. Ei kukaan voi auttaa, jos ei kerro, että apua kaipaa.  Minulle yksi uusi naapuri kerran kertoi, että kokee hirveää yksinäisyyttä täällä, että ihan ahdistaa. minun oli helppo sitten kutsua hänet kahville, kun tiesin, että hän erityiesti nyt kaipaisi ihmisseuraa. Sitten esittelin hänet ystävilleni ja kohta hänelläkin oli ystäviä uudessa paikassaan. Tämän kaiken mahdollisti se, että hän ihan itse ja rehellisesti avautui ongelmistaan. 

Sama synnäri oli ihan ok kaks kertaa kun itse olin hyvävointinen synnytyksen jälkeen ja olin kykeneväinen hoitamaan itseni ja vauvan, mutta silloin kun olin synnytyksen jälkeen  yli 40 asteen kuumeessa ja tärisin peiton alla niin silti hoitajat vaativat minua imettämään vauvaa, eikä antaneet korviketta edes silloin tai edes ottaneet vauvaa siksi aikaa, että lääkkeet olisi kerenneet vaikuttaa ja kuume laskea. En pystynyt edes kunnolla puhumaan tai vaatimaan mitään, koska olin niin kipeä ja voimaton. Itkin vauvan kanssa peiton alla ja toivoin, että mies tulee mahdollisimman pian auttamaan.

Käytäväpaikka on jo onnetonta palvelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten äiti voi, vaikuttaa myös vauvaan erittäin suuresti.

Miten tätä ei ymmärretä?

Ja äidin voinnilla on kyllä ihan itseisarvokin. Miten TÄTÄ ei ymmärretä. Oikeasti äitikin on ihminen ja synnytyssairaaloissa on tarkoitus hoitaa äitejä myös synnytyksen jälkeen.

ja heitä hoidetaan. Se hoitaminen on sitä, että äiti patistetaan liikkeelle ja tekemään normaaleja kodin askareita, jotta nähdään, että hän sitten pärjää kotonakin ja kaikki onnistuu. Kaikenlisäksi se liikkelle patsitaminen auttaa synnyttäjän elimistöä palautumaan. Samalla voidaan tarkkailla äidin psyykkistä tilaa, psyykekin kun voi horjahtaa helposti synnytyksen jälkeen. Kaikella on tarkoituksensa. Ja äiti saa todellakin palvelua myös sänkyyn, jos hänestä ei ole lähtemään liikkeelle. Sen näkee äideistä. jotka ovat liian voipuneita lähtemään ylös ja liikkeelle. Minä olen ollut sellainen ja vaikka yritin, minua ei päästetty ylös ja liikkelle. Sanottiin, että et saa nousta ennen lääkärin tarkastusta ja lupaa ja lääkärin tarkastus on huomenna aamulla. Jos haluat vessaan, soitat ajoissa kelloa, niin joku tulee seuraksi. Muuten ei saa lähteä missään olosuhteissa. Joku kävi ovelta välillä kurkkaamassa, että tottelen ja/Tai, että lapsi on tyytyväinen ja kun lapsi sitten inisi, niin joku tuli nostamaan sen esim. rinnalle ja jossain vaiheessa vaihtamaan vaipat.

Synnytykertomuksesta kävi sitten ilmi, että olin oikeasti aika huonossa hapessa eikä ollut ihmekään, että minua pidettiin melkein väkipakolla sängyssä. En ihan itse tajunnut tilaani silloin, vaan hormoneissa tuntui, että voisin tehdä mitä vain, kehoni ei vain olisi kestänyt.  Seuraavana aamuna sain sitten luvan olla jalkeilla rajoitetusti. Esimerkiksi sain luvan mennä aterioimaan lounaan ja kävellä sinne ihan itse.

Toisessa synnytyksessä sitten hoisin kaiken itse ja synnytyssalistakin kävelin itse huoneeseeni, joskin hoiperrellen, mutta kävelin silti. Tottakai se koko koettelemus on väsyttävä ja kaikki paikat on kipeänä, sellaisetkin, joiden olemassaolosta ei edes tiennyt ja ihan kaikki vastoinkäymiset tuntuu suuremmilta kuin maailman pahin epäoikeudenmukaisuus, mutta sellaista se on. Se kuuluu kaikki asiaan, kipu ja epämukavuus. Kivun ei saa antaa lannistaa.

ap siis joutui käytäväpaikalle, mutta oli kuitenkin huoneessa.... minä olen käsittänyt, että käytäväpaikka on käytäväpaikka, ei paikka huoneessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten äiti voi, vaikuttaa myös vauvaan erittäin suuresti.

Miten tätä ei ymmärretä?

Ja äidin voinnilla on kyllä ihan itseisarvokin. Miten TÄTÄ ei ymmärretä. Oikeasti äitikin on ihminen ja synnytyssairaaloissa on tarkoitus hoitaa äitejä myös synnytyksen jälkeen.

Hoitamista ei ole sänkyyn hoitaminen. Ennen niin ajateltiin ja jopa sydänkohtauspotilaita makuutettiin sängyssä, mutta nykyisin tiedetään jo paremmin ja tiedetään miten hyvää tekee patistaa potilasta heti liikkeelle. 

Liikkeellä onkin hyvä pysyä jos vointi sen sallii. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Juuri synnyttänyt äiti joka ei saa hetkeäkään unta sairaalassa ei kyllä varmaan hirveästi jaksa vauvan hoitamisen lisäksi liikkua. Itsekkin olisin varmasti ollut parempi äiti jos olisin etes pari tuntia yöllä saanut nukkua synnytyksen jälkeen mutta kun ei niin ei. Sydän hakkasi sen stressin ja valvomisen takia, hyvä kun pystyssä pysyi

Vierailija kirjoitti:

Naistenklinikalla vuonna 2016 jouduin oikeasti itkemään ja vaatimaan sektion jälkeen kivunlievitystä, sillä aivan jokaista tablettia pantattiin. Todella nöyryyttävää, koska kyseessä kuitenkin iso leikkaus ja kivut sen mukaiset.

Miehen kanssa hoidimme vauvan yhdessä kaksi ensimmäistä yötä, mutta sitten miehen piti lähteä esikoisen luo kotiin. Minun taas piti jäädä vielä yhdeksi yöksi vauvan kanssa osastolle, koska häneltä tutkittiin sydämen sivuääntä. Heti kun mies oli lähtenyt, minut passitettiin pois perhehuoneesta pieneen neljän hengen huoneeseen, jossa oli vessa käytävällä. Kun pyysin aamuyöllä lopen uupuneena hoitajalta apua vauvan nostamiseen syliini imetystä varten (sektiohaavan kanssa ei saisi nostella ja kurotella), hän kieltäytyi ja tiuskaisi, että miten olin sitten ajatellut kotona pärjätä? No kotona mies tietenkin auttoi, mutta sinä yönä Naistenklinikalla piti pärjätä yksin. Vieläkin järkyttää tuollainen täyd

Minä olin sektion jälkeen ihan yksin. Flunssan (koronariskin) takia ei mies tullut sairaalaan. Oli vaikeaa, ja jouduin pärjäämään tosi yksin. Pelkäsin, kun oli pakko tehdä kiertoliikkeitä ja nostoja vauvan kanssa. Liikkumaan kannustettiin, ettei tule veritulppaa. Toki liikkua pitää, mutta pitäisi tehdä liikkeet niin, ettei rasita haavaa. Se on lähes mahdotonta vauvan hoidossa, sairaalasängyn ja vauvasängyn väliä ravatessa, painavia sängyn kaiteita nostellessa. Lisäksi ylös noustessa pyörrytti. Sain pyörätuolin huoneeseen, että pääsin kävelemään. Kohdellaako muita suuren leikkauksen läpikäyneitä näin? Jos vauvan hoito on parasta haavanhoitoa, viekäämme muistakin leikkauksista toipuville vauvoja kanneltavaksi!!

Kiitos Jumalalle 🙏 omat synnytys kokemukset 80 luvulta ovat hyviä. Olen niin herkkä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan hurjan ihanaa olla 45-vuotias ja lapset aikuisia.

 

ei enää koskaan äitiysnevoloita, odotusta, synnytystä ja taaperokerhoja.

Lapsiaan vertailevia mammoja ja niitä, jotka kateuksissaan arvostelee toisten vauvoja.

 

minunkin isonenäiseksi haukutusta vauvasta kasvoi komea ihminen ja huippuälykäskin vielä.

arvostelijan lapsi istuu linnassa eikä ole kehumistamissään.

Menitpä sitten itse kuitenkin vertaamaan :)

Se oli takaisin napautus! Siltä joka ei aloittanut. Se sallittakoon. Pitkän nenän näyttö.

Rytkäytettiinkö teitä lapsvuojeosastolla?

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset, joilla ei ole hoivaviettiä alkavat hoitajiksi? Sama kokemus vanhustenhoitajista. Sairaita aika moni heistä.

Ryhtyykö pahoinpidellyt ihmiset hoitajiksi, jotka eivät ole terveitä hoitamaan muita. Vai sairastuvat jo he työssään?

Ensimmäinen vaihtoehto toteutuu tuntemassani hoitajassa. Myönti itsekin tämän kysymättä, onneksi on jo eläkkeellä.

Naiset eivät saa alistua huonoihin oloihin eikä käytökseen, siitä pitää valittaa!

Tämä. Sitten ehdotetaan kuinka kaikkien työttömien pitäisi vain mennä terveydenhuoltoon töihin koska "vapaita paikkoja riittää". Olen kerran elämässäni ollut asiakaspalvelussa ja se ala ei minulle sovi. Jos hakeutuisin vaikka sairaanhoitajaksi, tiedän että olisin se vmainen hoitaja joka saisi palautetta miten huonosti kohdeltiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naistenklinikalla vuonna 2016 jouduin oikeasti itkemään ja vaatimaan sektion jälkeen kivunlievitystä, sillä aivan jokaista tablettia pantattiin. Todella nöyryyttävää, koska kyseessä kuitenkin iso leikkaus ja kivut sen mukaiset.

Miehen kanssa hoidimme vauvan yhdessä kaksi ensimmäistä yötä, mutta sitten miehen piti lähteä esikoisen luo kotiin. Minun taas piti jäädä vielä yhdeksi yöksi vauvan kanssa osastolle, koska häneltä tutkittiin sydämen sivuääntä. Heti kun mies oli lähtenyt, minut passitettiin pois perhehuoneesta pieneen neljän hengen huoneeseen, jossa oli vessa käytävällä. Kun pyysin aamuyöllä lopen uupuneena hoitajalta apua vauvan nostamiseen syliini imetystä varten (sektiohaavan kanssa ei saisi nostella ja kurotella), hän kieltäytyi ja tiuskaisi, että miten olin sitten ajatellut kotona pärjätä? No kotona mies tietenkin auttoi, mutta sinä yönä Naistenklinikalla piti pärj

Kohdellaan. Kohdunpoistoleikauksen jälkeen sain mittavat ohjeet jo etukäteen, että heti sitten vain liikkeelle. Fysioterapeutti kävi neuvomassa miten noustaan sängystä ylös ettei ompleet avaa haavaa, mutta heti ylös. Ensimmäisenä päivänä piti jo kyetä olemaan (muistaakseni) kaksi tuntia jalkeilla, toisena päivänä vielä pidempään, päiväunia ei saanut viettää: piti kyetä olemaan hereillä. En muista nyt koko ohjelistaa, mutta sitä lukiessa muistan ajatelleeni, että shit, nuo ovat tosissaan, että liikkeelle pitää tosiaan lähteä heti. Liikkeelle piti lähteä vaikka olisi kipuja: silloin vain kipulääkettä ja liikkeelle. Kaikessa oli ohjeena, että liikkeelle, se tekee hyvää. Ja se aika, kun oltiin sängyssä, niin koko ajan piti jalkoja pitää liikkeessä. Fyssari kävi näyttämässä, että riittää, kun vaan pyörittelee nilkkoja ja tekee pumppaavaa liikettä pohjalihaksella.

JA kyllähän kaikki tuollainen piristi ja kun ekana päivänä ei meinannut jaksaa kuin määrän x, niin toisena jaksoi jo x+y ja siitä se lähti hyvin eteenpäin. kotona olikin sitten ihan helppo olla. Toki olisin mieluummin maannut kipujen yli, mutta koska tietää miten tärkeää liike on, niin kyllä sitä sitten teki vaikka hampaat irvessä, koska tiesi miten se ehkäisee esim. tukoksia ja auttaa lihaksia pysymään kunnossa.

Suuri leikkaus se oli.

Sait kuitenkin yösi nukkua rauhassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten äiti voi, vaikuttaa myös vauvaan erittäin suuresti.

Miten tätä ei ymmärretä?

Ja äidin voinnilla on kyllä ihan itseisarvokin. Miten TÄTÄ ei ymmärretä. Oikeasti äitikin on ihminen ja synnytyssairaaloissa on tarkoitus hoitaa äitejä myös synnytyksen jälkeen.

 

ja heitä hoidetaan. Se hoitaminen on sitä, että äiti patistetaan liikkeelle ja tekemään normaaleja kodin askareita, jotta nähdään, että hän sitten pärjää kotonakin ja kaikki onnistuu. Kaikenlisäksi se liikkelle patsitaminen auttaa synnyttäjän elimistöä palautumaan. Samalla voidaan tarkkailla äidin psyykkistä tilaa, psyykekin kun voi horjahtaa helposti synnytyksen jälkeen. Kaikella on tarkoituksensa. Ja äiti saa todellakin palvelua myös sänkyyn, jos hänestä ei ole lähtemään liikkeelle. Sen näkee ä

Täällä on kerrottu esim. pyörtymisestä käytävälle, kun on patisteltu liikkeelle hakemaan itse tarjotin käytävältä, koska "liike on lääke". Tämäkö on sitä hyvää ja kuntouttavaa hoitoa?

Ja psyykekö paranee sillä, ettei apua saa? Joku kertoi, ettei hoitaja äidin suihkun ajan suostunut katsomaan vauvan perään, koska "millä meinasit kotona pärjätä???". Ja jokainen synnyttänyt tietänee sen jälkivuodon määrän mitä ekoina päivinä tulee, lisänä vielä maitovahingot. Niin mukava maata omissa eritteissään siihen  saakka, että isä tai joku muu vierailija pääsee paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naistenklinikalla vuonna 2016 jouduin oikeasti itkemään ja vaatimaan sektion jälkeen kivunlievitystä, sillä aivan jokaista tablettia pantattiin. Todella nöyryyttävää, koska kyseessä kuitenkin iso leikkaus ja kivut sen mukaiset.

Miehen kanssa hoidimme vauvan yhdessä kaksi ensimmäistä yötä, mutta sitten miehen piti lähteä esikoisen luo kotiin. Minun taas piti jäädä vielä yhdeksi yöksi vauvan kanssa osastolle, koska häneltä tutkittiin sydämen sivuääntä. Heti kun mies oli lähtenyt, minut passitettiin pois perhehuoneesta pieneen neljän hengen huoneeseen, jossa oli vessa käytävällä. Kun pyysin aamuyöllä lopen uupuneena hoitajalta apua vauvan nostamiseen syliini imetystä varten (sektiohaavan kanssa ei saisi nostella ja kurotella), hän kieltäytyi ja tiuskaisi, että miten olin sitten ajatellut kotona pärjätä? No kotona mies tietenkin aut

Kohdellaan. Kohdunpoistoleikauksen jälkeen sain mittavat ohjeet jo etukäteen, että heti sitten vain liikkeelle. Fysioterapeutti kävi neuvomassa miten noustaan sängystä ylös ettei ompleet avaa haavaa, mutta heti ylös. Ensimmäisenä päivänä piti jo kyetä olemaan (muistaakseni) kaksi tuntia jalkeilla, toisena päivänä vielä pidempään, päiväunia ei saanut viettää: piti kyetä olemaan hereillä. En muista nyt koko ohjelistaa, mutta sitä lukiessa muistan ajatelleeni, että shit, nuo ovat tosissaan, että liikkeelle pitää tosiaan lähteä heti. Liikkeelle piti lähteä vaikka olisi kipuja: silloin vain kipulääkettä ja liikkeelle. Kaikessa oli ohjeena, että liikkeelle, se tekee hyvää. Ja se aika, kun oltiin sängyssä, niin koko ajan piti jalkoja pitää liikkeessä. Fyssari kävi näyttämässä, että riittää, kun vaan pyörittelee nilkkoja ja tekee pumppaavaa liikettä pohjalihaksella.

JA kyllähän kaikki tuollainen piristi ja kun ekana päivänä ei meinannut jaksaa kuin määrän x, niin toisena jaksoi jo x+y ja siitä se lähti hyvin eteenpäin. kotona olikin sitten ihan helppo olla. Toki olisin mieluummin maannut kipujen yli, mutta koska tietää miten tärkeää liike on, niin kyllä sitä sitten teki vaikka hampaat irvessä, koska tiesi miten se ehkäisee esim. tukoksia ja auttaa lihaksia pysymään kunnossa.

Suuri leikkaus se oli.

Taidot kuitenkin yöllä nukkua? Tässä jo tulee iso ero synnyttäneisiin.

Ja itse en muista sektion jälkeen nähneeni fyssarin vilaustakaan, vaan hoitajat auttoivat ekana iltana seisaalteen, ja sitten olisi pitkälti jo pitänyt pärjäillä.

Ja saitko pärjäillä burana+panadolin voimin?

Mulle jäi osaatolta niin kamalat traumat että lapsiluku jäi yhteen. Suurin osa hoitajista on kirjaimellisesti sadisteja! Vain 1-2/10 osaston hoitajista oli sympaattisia ja lempeitä mutta harmi vaan että heitä ei näkynyt sen 4 päivää mitä osastolla olin kuin 3 kertaa:( 

Eli minunkin piti hoiperrella käytävällä hakemaan puhtaat lakanat,en saanut nukuttua vauva huusi kuin syötävä ja hoitajat ramppasivat about tunnin välein ja valot päälle vaan! Sanoin että silmiini koskee ja oksettaa muutenkin että voisivatko laittaa ne valot pois! Pelkkää weetuilua sain osakseni! "Kyllä sä joudut kuulee pärjäämään yksin siellä kotonakin" oli vakivastaus. Joo siinä osui oikeaan, mies nimittäin petti ja jätti jo kun olin raskausviikon viimeisellä vaiheella. Äitini kävi 2 kertaa katsomassa ja itkun hänelle kuinka kamalaa täällä osastolla on. Äitini jutteli hoitajille jolloin tilanne paheni niin että minut jätettiin 2 viimeistä päivää lähes täysin huomiotta. Ruoka piti kantaa itse tarjottimella vaikka pyörrytti ivailun saattelemana sain mummoille tarkoitetun rollaattorin. Joo en ihmettele ettei kukaan halua synnyttää Suomessa. Ulkomaalaiset sen sijaan saa kuninkaallista kohtelua, Suomalaiset sen sijaan tuntuu nauttivan että ovat julmia villipetoja omilleen....

Jelena kirjoitti:

Sairaalavaatteet voi likaantumisen jälkeen heittää pesulan pussiin, eivätkä jää osastolle haisemaan ja keräämään pöpöjä. Potilaan omien vaatteiden likaannuttua esim. eritteistä niitä ei ole mahdollisuus pestä vaan on heitettävä roskikseen tai laitettava muovipussiin ja potilas vie kotiinsa mukanansa. Ihana sitten kotona pestä ripaskassa olevia housujaan. Tai harmitella kun ovat hävinneet sairaalassa.

Ja tämähän on tietenkin sellainen asia jota äiti ei voi tajuta ja siksi kätilön pitää tiuskia siitä moneen otteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten äiti voi, vaikuttaa myös vauvaan erittäin suuresti.

Miten tätä ei ymmärretä?

Ja äidin voinnilla on kyllä ihan itseisarvokin. Miten TÄTÄ ei ymmärretä. Oikeasti äitikin on ihminen ja synnytyssairaaloissa on tarkoitus hoitaa äitejä myös synnytyksen jälkeen.

 

ja heitä hoidetaan. Se hoitaminen on sitä, että äiti patistetaan liikkeelle ja tekemään normaaleja kodin askareita, jotta nähdään, että hän sitten pärjää kotonakin ja kaikki onnistuu. Kaikenlisäksi se liikkelle patsitaminen auttaa synnyttäjän elimistöä palautumaan. Samalla voidaan tarkkailla äidin psyykkistä tilaa, psyykekin kun voi horjahtaa helposti synnytyksen jälkeen. Kaikella on tarkoituksensa. Ja äiti saa todellakin palvelua myös sänkyyn, jos hä

Täällä on kerrottu esim. pyörtymisestä käytävälle, kun on patisteltu liikkeelle hakemaan itse tarjotin käytävältä, koska "liike on lääke". Tämäkö on sitä hyvää ja kuntouttavaa hoitoa?

Ja psyykekö paranee sillä, ettei apua saa? Joku kertoi, ettei hoitaja äidin suihkun ajan suostunut katsomaan vauvan perään, koska "millä meinasit kotona pärjätä???". Ja jokainen synnyttänyt tietänee sen jälkivuodon määrän mitä ekoina päivinä tulee, lisänä vielä maitovahingot. Niin mukava maata omissa eritteissään siihen saakka, että isä tai joku muu vierailija pääsee paikalle.

Ja lisään vielä oman kokemukseni, kun sektion jälkeen meinasin tuupertua käytävälle yritettyäni hakea ruokatarjottimen itse. Onneksi laitosapulainen oli juuri kävelemässä ohitseni ja huomasi tilanteen, nappasi tarjottimen ja varmisti että pääsen takaisin huoneeseen. Menin käytännössä seinää pitkin mistä tahansa vain tukea ottaen, korvissa humisi ja olin kauhuissani miettiessäni, kuinka laajalle tarkalleen ottaen sisäelimeni leviävät jos nyt kaadun ja tikit repeävät.

Niin tuoko nyt siis on malliesimerkki kuntouttavasta ja psyykettä parantavasta otteesta?

Vierailija kirjoitti:

Jelena kirjoitti:

Sairaalavaatteet voi likaantumisen jälkeen heittää pesulan pussiin, eivätkä jää osastolle haisemaan ja keräämään pöpöjä. Potilaan omien vaatteiden likaannuttua esim. eritteistä niitä ei ole mahdollisuus pestä vaan on heitettävä roskikseen tai laitettava muovipussiin ja potilas vie kotiinsa mukanansa. Ihana sitten kotona pestä ripaskassa olevia housujaan. Tai harmitella kun ovat hävinneet sairaalassa.

Ja tämähän on tietenkin sellainen asia jota äiti ei voi tajuta ja siksi kätilön pitää tiuskia siitä moneen otteeseen.

Mutta niissä omissa eritteissä on ihan ok maata, jos kukaan vierailija ei pääse sairaalaan katsomaan vauvan perään siksi aikaa, että äiti pääsee suihkuun? Silloin ne eritteet eivät ole vaarallisia, vai?