Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli
Synnytyksen jälkeen rättipoikki, kivuissa ja univajeisena, ja sitten pitää jakaa huone jonkun toisen kanssa. Jouduin vieläpä ns. käytäväpaikalle. Ei mitään yksityisyyttä muuta kuin joku kämänen verho ja koko ajan huoneessa ravaa hoitajia ja vierustoverin puoliso ym. vieraita. Valot on päällä yötäpäivää tai jos ne laittaa pois niin eiköhän joku hoitaja räväytä ne päälle keskellä yötä tullessaan. Vierustoveri vaihtuu seuraavana yönä ja sen vauva huutaa suoraa huutoa kaiken aikaa, johon omakin muuten ihan rauhallisesti ollut vauva heräilee jatkuvasti ja yhtyy huutokuoroon. Eipä se mikään hotelli tosiaan ole. Olisin halunnut mahdollisimman pian pois, mutta ei päästetty koska vauvalla oli keltaisuutta.
Kommentit (3113)
Vierailija kirjoitti:
No se on vain muutama yö. Itseäni lähinnä haittasi huono patja, mikä aiheutti selkäkipua.
Entä jos lapsellanne todetaan kehityksellistä pulmaa ja sairauksia ja saatte yöpyö kymmeniä kertoja sairaalassa seuraavina vuosina. Sitä mennän sillä asenteella, että ei sinne olla hotelliin menossa vaan jotenkin selviydytään. Ei ole mukavaa, mutta hoitoa siellä saadaan.
Viikkokin ilman unta vie mehut ihan jokaisesta, myös siitä synnyttäneestä naisesta. Ei tietenkään saisi, mutta ihmisiä ne naisetkin on.
80-luvulla vauvat pidettiin vauvalassa yöt, mitä luksusta! Vain kerran yössä tuotiin viereen. Antoivat "salaa" lisämaitoa ensimmäiselle lapselle, niin eihän se sitten tissiä ottanut, vaikka maitoa nousi. Miestä ei huvittanut silloin lähteä synnytykseen mukaan, taisi olla niin kakara, ettei ymmärtänyt mistä jäi paitsi. Toisen vaimon synnytyksissä olikin sitten mukana. Kauhulla kuuntelin, että lapsi pidettiin vieressä samassa huoneessa, eikä äiti saanut hetken lepoa ennen kotiutusta. Päivisin ehti ja jaksoi kyllä opetella tenavan hoitoa ihan riittävästi, kun oli saanut yön nukkua ja levätä.
Vierailija kirjoitti:
Osaako nuoret ja nuorehkot naiset mitään muuta kuin valittaa nykyään? Kaikkialla on pelkkää ulinaa. Toivotaan että penskanne kuolevat synnytyksissä niin pääsette siitäkin vaivasta.
Nykyään moni on menossa synnärille elämysmatkailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se on vain muutama yö. Itseäni lähinnä haittasi huono patja, mikä aiheutti selkäkipua.
Entä jos lapsellanne todetaan kehityksellistä pulmaa ja sairauksia ja saatte yöpyö kymmeniä kertoja sairaalassa seuraavina vuosina. Sitä mennän sillä asenteella, että ei sinne olla hotelliin menossa vaan jotenkin selviydytään. Ei ole mukavaa, mutta hoitoa siellä saadaan.
Viikkokin ilman unta vie mehut ihan jokaisesta, myös siitä synnyttäneestä naisesta. Ei tietenkään saisi, mutta ihmisiä ne naisetkin on.
Semmosta se äitiys on.
No eipä ole itselläni äitiydestä mitään muuta pahaa sanottavaa muuta kuin se osasto helvetti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?
Miehet saa hotellitason palvelua.
Synnytyssairaalassako? Pötyä. Ne joutuu istumaan kovalla jakkaralla ja häipymään yöksi, jos ei ole jokin ihme haikaranpesä osunut kohdalle. Ap on silloin vuosia sitten kuvitellut, että synnyttäjiä palvotaan kuin jossain romanttisessa tv-sarjassa, jossa on oltu kalliissa yksityissairaalassa huone täynnä ruusuja.
Jos haluaa hotellipalvelua, sitten maksaa siitä. Yhdysvalloissa voi saada sadalla tonnilla synnärisviitin ja ruusumaljakot. Suomessa synnyttäjälle läppästään normaali hoitopäivämaksu, itse taisin peräti 150 egeä maksaa kuopuksen synnyttämisestä.
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Oisko mitenkään mahdollinen ajatus että synnyttäjät eivät huutaisi kivusta niin paljon jos kipua hoidettaisiin paremmin? Voisi olla inhimillisempää kuin pyytää synnyttäjää olemaan huutamatta korvaan. Synnyttäjä kun ei voi edes mennä kauemmas huutamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistenklinikalla vuonna 2016 jouduin oikeasti itkemään ja vaatimaan sektion jälkeen kivunlievitystä, sillä aivan jokaista tablettia pantattiin. Todella nöyryyttävää, koska kyseessä kuitenkin iso leikkaus ja kivut sen mukaiset.
Miehen kanssa hoidimme vauvan yhdessä kaksi ensimmäistä yötä, mutta sitten miehen piti lähteä esikoisen luo kotiin. Minun taas piti jäädä vielä yhdeksi yöksi vauvan kanssa osastolle, koska häneltä tutkittiin sydämen sivuääntä. Heti kun mies oli lähtenyt, minut passitettiin pois perhehuoneesta pieneen neljän hengen huoneeseen, jossa oli vessa käytävällä. Kun pyysin aamuyöllä lopen uupuneena hoitajalta apua vauvan nostamiseen syliini imetystä varten (sektiohaavan kanssa ei saisi nostella ja kurotella), hän kieltäytyi ja tiuskaisi, että miten olin sitten ajatellut kotona pärjätä? No kotona mies tietenkin auttoi, mutta sinä yönä Naistenklinikalla piti pärj
Niin olin kyllä nostellut ja hoitanut vauvaa koko ajan, synnytyksestä lähtien, sen leikkaushaavani kanssa. Vaihtanut vaipat, pessyt ja imettänyt. Kyse olikin siitä, että sinä yönä en vain enää siinä vaiheessa olisi jaksanut taas kammeta ylös sektiohaavan kanssa ties kuinka monetta kertaa (se on yllättävän vaikeaa, siis makuulta nouseminen haavan kanssa ja makuulle asettuminen!) nostamaan vauvaa ja asettelemaan sitä syliini imetystä varten. Ajattelin, että tämän YHDEN KERRAN hoitaja olisi voinut nostaa itkevän vauvan syliini, mutta sitä hän ei tehnyt, vaan seisoi mieluummin vieressä katselemassa, kun minä jouduin tekemään sen itse.
Minä en saanut kivunlievitystä ollenkaan ja olin hiljaa koko synnytyksen ajan molemmissa synnytyksissä. Ommeltiin myös ilman puudutusta. Olen kuulemma rauhallisempia synnyttäjiä mitä on ollut.
Mua ei ommeltu ihan puudutusta mutta muuten sama. Nyt jälkikäteen en voi tajuta mitä mun päässä liikkui. Mulle ei annettu mitään kivunlievitystä vaikka pyysin koska kätilöt mielestä en tarvinnut ja minä vaan tyynesti synnyttelen ja sairastun sitten sen seurauksena PTSD. Nyt jos olisi samassa tilanteessa nousisi infernaalinen paskamyrsky. Tosin ei muutenkaan ole enää aikomusta synnyttää alateitse ja jos sen tekisin ottaisin lakimiehen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin mahdotonta antaa juuri synnyttäneen naisen levätä päivän tai pari? Siinä on kuitenkin mennyt monta vuorokautta juurikaan nukkumatta. Täällä joku teräsmutsi pärjää viikonkin ilman unta, mutta osa meistä on heikompaa tekoa.
Se on tämä suomalainen kulttuuri. Kaikkien pitää vaan pärjätä ja hoitaa asiansa itse. Joissakin kulttuureissa äiti tai anoppi tulee kuukaudeksi pyörittämään huushollia, että synnyttänyt voi vaan keskittyä lepäämään ja imettämään.
Suomessa heitä ei päästetä kotiin moneen viikkoon. Äidit haluavat olla rauhassa ja pesiä.
Tämän olen av-palstalta oppinut.
Joopa joo. Haluaisin todella nähdä, kun hiljaa ja tyynesti kärsit, kun hakataan puukolla vatsaan ja pesäpallomailalla perään. Juuri siltä nimittäin tuntui, ja hiljaa en olisi pystynyt olemaan mitenkään, tuska oli niin jäätävä. Ja siis itse en huutanut yhtään esim. kun nenä murtui, mikä myös sattui "aika" paljon.
Kaikilla ei todellakaan ole yhtä paljon kipua synnytyksessä.
Kaikilla ei ole yhtä paljon kipua mutta ei se silti tarkoita että huudon määrä korreloisi kivun kanssa. Olen useita kertoja nähnyt miten synnyttäjä pyörtyy kivusta päästämättä pihaustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako nuoret ja nuorehkot naiset mitään muuta kuin valittaa nykyään? Kaikkialla on pelkkää ulinaa. Toivotaan että penskanne kuolevat synnytyksissä niin pääsette siitäkin vaivasta.
Ei ne penskat itse taida jatkossa lapsia tehdä, joten sama meno syntyvyyden suhteen jatkuu.
Sä et selviäisi tuoreena äitinä nykymaailmassa päivääkään. Katsos kun sillon kun sinä olet synnyttänyt synnytyssairaaloissa oli kaikki se palvelu, jota niin kiihkeästi olet nykyäideiltä eväämässä. Vauvat olivat vauvalassa, äidit saivat levätä ja nukkua ja vaikka lähteä isän kanssa kahdestaan alakerran kahvilaan. Hyvä se on siltä pohjalta uhota täällä äideille, jotka eivät osastolla usein saa edes sitä välttämätöntä lääketieteellistä hoitoa, joka heille esim. sektion jälkeen kuuluisi.
Epiduraalin saa 4/5 ensisynnyttäjistä HUSissa. Tämä on kuulemma kauheaa, kun noin paljon, kun eihän Ruotsissakaan hoideta kipuja näin. Pudendaalin voi antaa lääkäri tai kätilö, joka on saanut siihen opastuksen.
Se että saa epiduraalin ei vielä tarkoita että synnytyskipua olisi hoidettu hyvin. Itse sain 23 tunnin synnytyksessä epiduraalin joka auttoi noin tunnin ajan. Viimeiset kolme tuntia olivat helvetillisiä. Olisin kuulemma saanut sitten lisää kun olisin uudelleen kipeytynyt. Sanoin olevani todella kipeä ja haluavani lisää lääkettä mutta kätilö oli kuulemma lukenut eleistäni että en vielä tarvitse uutta annosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?
Miehet saa hotellitason palvelua.
Synnytyssairaalassako? Pötyä. Ne joutuu istumaan kovalla jakkaralla ja häipymään yöksi, jos ei ole jokin ihme haikaranpesä osunut kohdalle. Ap on silloin vuosia sitten kuvitellut, että synnyttäjiä palvotaan kuin jossain romanttisessa tv-sarjassa, jossa on oltu kalliissa yksityissairaalassa huone täynnä ruusuja.
Jos haluaa hotellipalvelua, sitten maksaa siitä. Yhdysvalloissa voi saada sadalla tonnilla synnärisviitin ja ruusumaljakot. Suomessa synnyttäjälle läppästään normaali hoitopäivämaksu, itse taisin peräti 150 egeä maksaa kuopuksen synnyttämisestä.
Kerrotko vielä, että miksi esim. sappileikkauksen jälkeen (joka on sektiota huomattavasti pienempi ja vaarattomampi leikkaus) saa ruoat viereen, hoitaja saattaa vessaan tai tulee jopa sängyn viereen pesemään? Miksi se ei ole kuvaamaasi hotellipalvelua, mutta sitten pari kerrosta alempana olevalle sektiolla synnyttäneelle on? Laskukin on muuten molemmille sama.
Ensimmäisen kanssa olin perhehuoneessa, koska niitä oli juuri sopivasti vapaana, toisen kanssa olin huoneessa, jossa ei ollut lisäkseni muita, ja jossa oli oma parveke, koska sairaala oli aivan täysi muuten. En tiedä mikä huone tuo oli, mutta en valittanut. Kolmannen kanssa oli normaali huone, jossa oli lisäkseni kolme muuta. Tämä viimeinen oli vähän raskas reissu, kun vieressä olija puolen tunnin välein soitti lisämaitoa, vaikka vauvalla ei ollut mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
No se on vain muutama yö. Itseäni lähinnä haittasi huono patja, mikä aiheutti selkäkipua.
Entä jos lapsellanne todetaan kehityksellistä pulmaa ja sairauksia ja saatte yöpyö kymmeniä kertoja sairaalassa seuraavina vuosina. Sitä mennän sillä asenteella, että ei sinne olla hotelliin menossa vaan jotenkin selviydytään. Ei ole mukavaa, mutta hoitoa siellä saadaan.
Ai, synnyttääkö sen muksun joka kerta uudestaan kun se viedään sairaalaan? Muussa tapauksessa tossa sun vertauksessa ei ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.
Oisko mitenkään mahdollinen ajatus että synnyttäjät eivät huutaisi kivusta niin paljon jos kipua hoidettaisiin paremmin? Voisi olla inhimillisempää kuin pyytää synnyttäjää olemaan huutamatta
Onhan tuo nyt tosi karu kommentti. Toinen huutaa kivusta, ja tyyppi on huolissaan muiden kuulosta ja esittää ratkaisuksi sen, että kipu pitäisi kärsiä hiljaa 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?
Miehet saa hotellitason palvelua.
Synnytyssairaalassako? Pötyä. Ne joutuu istumaan kovalla jakkaralla ja häipymään yöksi, jos ei ole jokin ihme haikaranpesä osunut kohdalle. Ap on silloin vuosia sitten kuvitellut, että synnyttäjiä palvotaan kuin jossain romanttisessa tv-sarjassa, jossa on oltu kalliissa yksityissairaalassa huone täynnä ruusuja.
Jos haluaa hotellipalvelua, sitten maksaa siitä. Yhdysvalloissa voi saada sadalla tonnilla synnärisviitin ja ruusumaljakot. Suomessa synnyttäjälle läppästään normaali hoitopäivämaksu, itse taisin peräti 150 egeä maksaa kuopuksen synnyttämisestä.
Kerrotko vielä, että miksi esim. sappileikkauksen jälkeen (joka on sektiota huomattavasti pienempi ja vaarattomampi leikkaus) saa ruoat viereen, hoitaja saattaa vessaan tai tulee jopa sängyn viereen pesemään? Miksi se ei ole kuvaamaasi hotellipalvelua, mutta sitten pari kerrosta alempana olevalle sektiolla synnyttäneelle on? Laskukin on muuten molemmille sama.
Tätä olen ihmetellyt itsekin. Kun olen ollut sairaalassa muillakin osastoilla, mutta synnäri oli ainoa jossa olisi pitänyt vaihtaa itse lakanat ja hakea ruoka käytävältä (vaikka olin sektioitu).
Tuli mieleen, että onko jokin ajatus, että pitää rangaista kun olet saanut lapsen, vai mikä tässä oikeasti on taustalla? Älkääkä oikeasti enää äimistelkö syntyvyyden laskua, sitä osaston meininkiä katsellessa päätin, että tänne en ole palaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vain hyviä kokemuksia. Kyllähän sen järkikin sanoo, että vauva hoidetaan itse. Ei siellä ole resursseja hoitajilla alkaa hoitamaan.
Eli vaikka äiti olisi synnytyksen jälkeen totaali kanttuvei, niin hoida itse lapses? Täytyykö teho-osastolta myös äidin tulla lastaan itse hoitamaan?
Itse meinasin sektion jälkeen kävellessä tuupertua, huimasi ja jalat lähti alta, mutta silti äksyiltiin kun en uskaltanut tietenkään vauvaani nostella.
Jälkikäteen mietin, että kuka olisi ottanut vastuun, jos siinä kipeänä en olisi jaksanut pitää puoliani, olisin yrittänyt nostaa itse vauvaa ja tuupertunut vauvani pudottaen? Suoraan sanoen pelottavaa.
No voithan sä niinkin tehdä. Saisit nukkua kotona, eikä tarvitsisi vaivautua hoitamaan omaa lasta.