Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Minulle ilmoitettiin: ei näistä nykynaisista ole äidiksi!

Ei helvetti!

Olen mielestäni ollut hyvä äiti ja saattanut hautaan toisen lapsistani (syöpä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yhtään kiinnostaa liikunnan harrastaminen ja sen puolesta toipuminen, en suosittele sektiota, ellei sitä joku erityinen syy perustele. Vatsalihakset leikataan poikki. Et tiedä ensimmäiseen kahteen viikkoon miten tehdään kakki, kun et löydä oikeita lihaksia. Alaselkäni sai pysyvän notkon suurista harjoitusmääristä huolimatta. Leikkausarpi kiristää ja kutittaa yhä 15v myöhemmin, matalavyötäröisiä housuja ei voi pitää. Kiinnikkeet aiheuttavat kipuja kierron keskivaiheilla ja satunnaisesti ponnistaessa yhä.

Höpö höpö-. Kaksi sektiota eikä mitään tuollaista. Ihan normaalisti onnistuu kaikki treeni. Miten päin sektiohaava tehtiin sinulle? Viimeisimmästä leikkauksestani on nyt 4 vuotta eikä haava ole aikoihin ollut mielessäkään. Oletko liian varhain lähtenyt tekemään vatsalihasliikkeitä? Vatsalihasten palautuminen sektion jälkeen kestää, ja täytyy tietää miten tulee treenata oikein.  Tästä löytyy kyllä tietoa kun googlaa. 

Kyllä mulla aina silloin tällöin sektiohaavan kohdalla vihlaisee ikävästi, oletan, että kiinnikkeet. Ekasta sektiosta 10 vuotta ja tokasta 8. Ei silleen, että ne oikeasti haittaisivat elämää kuin hetkellisesti silloin, kun tuntuu (ei onneksi ihan hirveän usein), mutta tuntuu kyllä, ja uskon hyvin, että tuntuu muillakin ja joillain enemmänkin.

Ihan turhaa tuollainen höpöhöpö-puhe, joka mitätöi toisten kokemuksen. Just tästä täällä ketjussa puhutaan, että kätilöt ohittaa synnyttäjän/äidin kokemuksen sanomalla höpöhöpö. Miksi se on niin vaikea uskoa, että jollain on erilainen kokemus kuin itsellä?

Tää nyt ei sitten ollut mikään puhe sektioita vastaan. Olen omistani toipunut hyvin (sektiot kiireellisiä alkuyöstä ja seuraavana päivänä oon liikkunut itse sekä hoitanut vauvan), eikä mulla sinänsä sektioista ole jäänyt mitään hampaankoloon. Mutta ei se ole mitään höpöhöpöä, että ne on isoja leikkauksia ja niistä _voi_ jäädä seuraamuksia pitkäksi aikaa, ja aika monella jonkinlaisia jääkin.

Sillä höpö höpöllä tarkoitin sitä että hän sanoi että ei kannata mennä sektioon koska tieen käy näin. Kun suurimmalle osalle ei tosiaankaan käy. Sektiota demonisoidaan ihan hirveästi vaikka monilla se sujuu aivan mainiosti ja maailmassa jo melkoisen tavallinen toimenpide . 

minäkään en suosittele, eikä suosittele perheessäni ja tuntemani mm lastenlääkäri, leikkaussalihoitaja, kirurgi, terveydenhoitaja *2, sairaanhoitajat...Komplikaatioriski on nelinkertainen verrattuna suositeltavampaan synnytystapaan. Kohdun kudospuute, kiinnikkeet ja istukan ongelmat vaikeuttavat uutta raskautta. Lapsen sairastuvuus on korkeampaa kuin synnyttäessä alateitse. Mukavuuskin on vähän makuasia, itsellä kohtutulehdus aiheutti voimakasta oksentelua ja ripulointia useiden päivien ajan, viikon mittaisen ummetuksen päätteeksi. Jouduin syömään vahvan antibioottikuurin ja lapsella sitten koliikki. Liikuntaa oli heti vaikeaa aloittaa, joten vauvakilot ei todella pudonneet ennen kuin ehkä vuoden-kahden kohdalla

Sairastuvuus korkeampi jos synnyttää sektiolla? Täyttä sanonko mitä. Tuo on alatiefanaatikkojen puhetta. Kaksi lasta sektiolla tullut, ei ole minkäänlaisia allergioita eikä mitään sairauksia. Paino tippui heti kun pääsi lenkkeilemään haavan parannuttua. Ystäväni lapsi kuoli alatiesynnytyksessä. Itse yritin ekalla alatiesynnyttää ja lapsi oli viikon teholla kun ehti tulla kohtutulehdus kun ei edennyt. Toinen lapsi tuli suunnitellulla sektiolla, ei mitään ongelmia. Joten älä sinäkään yleistä.

Oman kokemuksen perusteella ei voi yleistää, tilastollisen datan perusteella voi (edellyttäen, että data on kerätty tietyin menetelmin ja sitä on käsitelty tietyin menetelmin). Tilastollisen datan perusteella tehty yleistys ei tietenkään tarkoita absoluuttisia totuuksia vaan todennäköisyyksiä. Esimerkiksi tupakointi lisää runsaasti keuhkosyövän riskiä, mutta kaikki tupakoijat eivät sairastu keuhkosyöpään ja toisaalta keuhkosyöpään voi sairastua, vaikkei olisi koskaan edes kokeillut polttamista. Siksi yhden ihmisen tai hänen tuttavapiirinsä kokemusten perusteella ei voi väittää tilastollisen datan perusteella tehtyä yleistystä vääräksi.

Ei voi, jos puhutaan tilastollisista todennäköisyyksistä. Mutta oma kokemus on kuitenkin se relevantein. Vaikka minullekin kuinka jankutettiin sektion vaaroja, kaikki meni hyvin ja lopputulos paras mahdollinen.

Niin sinulle. Mutta ei tokikaan sille hoitavalle henkilökunnalle. He tekevät synnytystapa-arvion pienimmän yleisen todetun riskin pohjalta. Sitten kun on kysymys toista lastaan synnyttävästä, sitten tutkitaan niitä henkilökohtaisia kokemuksia.

En ymmärrä pointtia. Minulle ja minun molemmille lapsille sektiot onnistuivat hyvin. En sektiota toivonut, mutta päätöksen teki lääkäri. Hyvä näin. Miten tämä ei ollut hyvä hoitavalle henkilökunnalle?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vain hyvää sanottavaa Naistenklinikasta jossa neljästi synnytin. Ruoka oli hyvää ja huoneessa oli kivoja äitejä, joiden kanssa pidettiin monta vuotta yhteyttä. Siellä oli turvallista olla ekalla kerralla se 5 vrk joka silloin pidettiin, muiden kanssa kotiin 3 vrk jälkeen. Ja onhan se nyt kivaa olla tuollaisen syyn takia sairaalassa, ettei jonkun syövän.

Syövän takia oon ollut myös. Ja hoidettiin kyllä ja passattiin. Tulppaehkäisyyn sai jumppaohjeita. Toki muutenkin piti välillä liikkua, mutta ruuat kyl tuotiin ja välipalat ym. kahvit sänkyyn. Eikä tarvinnut keskittyä, kuin itseensä. Tietenkin vauva on iloisempi asia, mutta silti äitejä voisi vähän (paljon) paremmin hoitaa. Samalla tavalla olin sairas sektion jälkeen, kuin kasvaimen poiston. Ihan yhtä sairas. Ja jos synnytys ei ole sairautta, eihän minulla sitä sairautta ollut sit myöskään, kun se kasvain oli poistettu. Jos nyt sit halutaan siitä vängätä, et synnyttäjien ei kuulu saada sairauden hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yhtään kiinnostaa liikunnan harrastaminen ja sen puolesta toipuminen, en suosittele sektiota, ellei sitä joku erityinen syy perustele. Vatsalihakset leikataan poikki. Et tiedä ensimmäiseen kahteen viikkoon miten tehdään kakki, kun et löydä oikeita lihaksia. Alaselkäni sai pysyvän notkon suurista harjoitusmääristä huolimatta. Leikkausarpi kiristää ja kutittaa yhä 15v myöhemmin, matalavyötäröisiä housuja ei voi pitää. Kiinnikkeet aiheuttavat kipuja kierron keskivaiheilla ja satunnaisesti ponnistaessa yhä.

Höpö höpö-. Kaksi sektiota eikä mitään tuollaista. Ihan normaalisti onnistuu kaikki treeni. Miten päin sektiohaava tehtiin sinulle? Viimeisimmästä leikkauksestani on nyt 4 vuotta eikä haava ole aikoihin ollut mielessäkään. Oletko liian varhain lähtenyt tekemään vatsalihasliikkeitä? Vatsalihasten palautuminen sektion jälkeen kestää, ja täytyy tietää miten tulee treenata oikein.  Tästä löytyy kyllä tietoa kun googlaa. 

Kyllä mulla aina silloin tällöin sektiohaavan kohdalla vihlaisee ikävästi, oletan, että kiinnikkeet. Ekasta sektiosta 10 vuotta ja tokasta 8. Ei silleen, että ne oikeasti haittaisivat elämää kuin hetkellisesti silloin, kun tuntuu (ei onneksi ihan hirveän usein), mutta tuntuu kyllä, ja uskon hyvin, että tuntuu muillakin ja joillain enemmänkin.

Ihan turhaa tuollainen höpöhöpö-puhe, joka mitätöi toisten kokemuksen. Just tästä täällä ketjussa puhutaan, että kätilöt ohittaa synnyttäjän/äidin kokemuksen sanomalla höpöhöpö. Miksi se on niin vaikea uskoa, että jollain on erilainen kokemus kuin itsellä?

Tää nyt ei sitten ollut mikään puhe sektioita vastaan. Olen omistani toipunut hyvin (sektiot kiireellisiä alkuyöstä ja seuraavana päivänä oon liikkunut itse sekä hoitanut vauvan), eikä mulla sinänsä sektioista ole jäänyt mitään hampaankoloon. Mutta ei se ole mitään höpöhöpöä, että ne on isoja leikkauksia ja niistä _voi_ jäädä seuraamuksia pitkäksi aikaa, ja aika monella jonkinlaisia jääkin.

Sillä höpö höpöllä tarkoitin sitä että hän sanoi että ei kannata mennä sektioon koska tieen käy näin. Kun suurimmalle osalle ei tosiaankaan käy. Sektiota demonisoidaan ihan hirveästi vaikka monilla se sujuu aivan mainiosti ja maailmassa jo melkoisen tavallinen toimenpide . 

minäkään en suosittele, eikä suosittele perheessäni ja tuntemani mm lastenlääkäri, leikkaussalihoitaja, kirurgi, terveydenhoitaja *2, sairaanhoitajat...Komplikaatioriski on nelinkertainen verrattuna suositeltavampaan synnytystapaan. Kohdun kudospuute, kiinnikkeet ja istukan ongelmat vaikeuttavat uutta raskautta. Lapsen sairastuvuus on korkeampaa kuin synnyttäessä alateitse. Mukavuuskin on vähän makuasia, itsellä kohtutulehdus aiheutti voimakasta oksentelua ja ripulointia useiden päivien ajan, viikon mittaisen ummetuksen päätteeksi. Jouduin syömään vahvan antibioottikuurin ja lapsella sitten koliikki. Liikuntaa oli heti vaikeaa aloittaa, joten vauvakilot ei todella pudonneet ennen kuin ehkä vuoden-kahden kohdalla

Sairastuvuus korkeampi jos synnyttää sektiolla? Täyttä sanonko mitä. Tuo on alatiefanaatikkojen puhetta. Kaksi lasta sektiolla tullut, ei ole minkäänlaisia allergioita eikä mitään sairauksia. Paino tippui heti kun pääsi lenkkeilemään haavan parannuttua. Ystäväni lapsi kuoli alatiesynnytyksessä. Itse yritin ekalla alatiesynnyttää ja lapsi oli viikon teholla kun ehti tulla kohtutulehdus kun ei edennyt. Toinen lapsi tuli suunnitellulla sektiolla, ei mitään ongelmia. Joten älä sinäkään yleistä.

Oman kokemuksen perusteella ei voi yleistää, tilastollisen datan perusteella voi (edellyttäen, että data on kerätty tietyin menetelmin ja sitä on käsitelty tietyin menetelmin). Tilastollisen datan perusteella tehty yleistys ei tietenkään tarkoita absoluuttisia totuuksia vaan todennäköisyyksiä. Esimerkiksi tupakointi lisää runsaasti keuhkosyövän riskiä, mutta kaikki tupakoijat eivät sairastu keuhkosyöpään ja toisaalta keuhkosyöpään voi sairastua, vaikkei olisi koskaan edes kokeillut polttamista. Siksi yhden ihmisen tai hänen tuttavapiirinsä kokemusten perusteella ei voi väittää tilastollisen datan perusteella tehtyä yleistystä vääräksi.

Ei voi, jos puhutaan tilastollisista todennäköisyyksistä. Mutta oma kokemus on kuitenkin se relevantein. Vaikka minullekin kuinka jankutettiin sektion vaaroja, kaikki meni hyvin ja lopputulos paras mahdollinen.

Niin sinulle. Mutta ei tokikaan sille hoitavalle henkilökunnalle. He tekevät synnytystapa-arvion pienimmän yleisen todetun riskin pohjalta. Sitten kun on kysymys toista lastaan synnyttävästä, sitten tutkitaan niitä henkilökohtaisia kokemuksia.

En ymmärrä pointtia. Minulle ja minun molemmille lapsille sektiot onnistuivat hyvin. En sektiota toivonut, mutta päätöksen teki lääkäri. Hyvä näin. Miten tämä ei ollut hyvä hoitavalle henkilökunnalle?

Niin siis sinulle ei tilastolla ole merkitystä vaan omalla kokemuksella. Hoitohenkilökunta kuitenkin seuraa lääketieteellistä tutkimusta ja sitä kautta tilastoja.

Vierailija kirjoitti:

Täällä valitetru yöhoitajan toimesta. Yövuoroissa päivystetään lähinnä hätätapauksia ja muu aika on hoitajien omaa aikaa. Ei kukaan ottaisi yövuoroja, jos niissä pitäisi juosta palvelemassa neitosia. Ainakin itse yövuoroissa saatan nukkua hetken, neulon ja opiskelen. Jos tämä kielletään, niin eipä taida olla vuoroon tulijoita. Se vuoro on siis ns päivystysvuoro eikö tarkoita, että pitää juosta pää kolmantena jalkana.

Siis mitä omaa aikaa? Sä oot töissä ja sulle maksetaan palkkaa ja lisät päälle. En halua maksaa veroillani sun villapaitaasi. Auta äitejä, se on sun hommas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haavaa piti suihkutella 3 x pvässä, ei mitään raskasta kantaa, ainoastaan vauvaa. Eikä alkaa heti jumppaamaan.

Kolmella neljästä näillä päästään hyvään lopputulokseen. Lopulla neljänneksellä joku komplikaatio tai pitkäaikaisvaiva. Itsellä mietityttää lähinnä lapsen refluksitauti ja neuropsykiatrinen häiriö (ADD), että olisiko näiltä säästytty jos olisin onnistunut synnyttämään normaalisti. Ei oikein näyttöä ole puoleen toiseen, mutta vauvan hapenpuute oli tosiasia ja tosiaan vatsavaivat olivat kamalat antibioottikuurin aikana ja sen jälkeenkin ja jatkuvan pulauttelun ja univaikeuksien syyksi paljastui refluksi.

ADD/ADHD on tosi paljon geneettistä ja yleensä saa alkunsa jo sikiökaudella, mutta synnytyksen ongelmilla ja äidin synnytyksen jälkeisellä masennuksella on vaikutusta asiaan. Tod.näk. lapsellasi olisi ADD, vaikka synnytys olisi sujunut täydellisesti, mutta se voisi olla lievempi. Älä ainakaan tunne syyllisyyttä asiasta.

No perheessä ei muilla ole, ei tietääkseni aiemmissa sukupolvissakaan epäilystä aiheuttavia oireita. En ollut masentunut synnytyksen jälkeen vaan energinen ja hyvällä mielellä. Vauva- ajan unihäiriöitä mietin, että olivatko syy vai seuraus kyllä

Painajainen kirjoitti:

V. 2005 ilkeä kätilö, synnytys kesti 36 h eli en nukkunut enkä syönyt koko viikonloppuna. Lopulta käynnistys. En saanut unta kuin 2 h ja minut unohdettiin kokonaan osastolla. Mitään lääkkeitä ei tuotu. 

Synnytyssalissa ei ollut mitään mahdollisuutta muuhun kuin maata selällään sängyllä. 

Sairauskertomukset kadonneet, vaikka imukuppi, repesin pahasti ja lapsi syntyi elottomana. Osastolla ei ollut mitään tarvikkeita, perusteltiin sillä että ne varastetaan aina, niin ei kannata hankkia uusia. 

Piti istua kovalla tuolilla vaikka alakerta revennyt. Hyvin traumaattinen kokemus. 

Alakerta vieläkin korjaamatta, koska aluesairaalan miesgynekologi ei löytänyt mitään vikaa. 

Kohdun tarkastuksessa tuo ilkeä kätilö niin kovakourainen että paineli täysiä ja kun olin todella kivuissani hän äyski ettei voi sattua noin paljoa. No sattui ihan stanasti. 

En ihmettele, ettei monikaan halua toista lasta, ihan järkyttävä kokemus. 

Koks?

Mitäs menit?

Huokaus. Kateellisena kuuntelen teidän juttujanne. Oma lapsi syntyi pienenä keskosena. Ei päästy synnärille harmittelemaan huonekavereiden vauvojen kiljuntaa tai ilkeästi kommentoivia kätilöitä. Me päädyttiin vauvateholle seuraamaan lapsen kamppailua hengestään, tätä lystiä kesti 6kk. Kipeä episiotomia ei paljon harmittanut siinä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haavaa piti suihkutella 3 x pvässä, ei mitään raskasta kantaa, ainoastaan vauvaa. Eikä alkaa heti jumppaamaan.

Kolmella neljästä näillä päästään hyvään lopputulokseen. Lopulla neljänneksellä joku komplikaatio tai pitkäaikaisvaiva. Itsellä mietityttää lähinnä lapsen refluksitauti ja neuropsykiatrinen häiriö (ADD), että olisiko näiltä säästytty jos olisin onnistunut synnyttämään normaalisti. Ei oikein näyttöä ole puoleen toiseen, mutta vauvan hapenpuute oli tosiasia ja tosiaan vatsavaivat olivat kamalat antibioottikuurin aikana ja sen jälkeenkin ja jatkuvan pulauttelun ja univaikeuksien syyksi paljastui refluksi.

ADD/ADHD on tosi paljon geneettistä ja yleensä saa alkunsa jo sikiökaudella, mutta synnytyksen ongelmilla ja äidin synnytyksen jälkeisellä masennuksella on vaikutusta asiaan. Tod.näk. lapsellasi olisi ADD, vaikka synnytys olisi sujunut täydellisesti, mutta se voisi olla lievempi. Älä ainakaan tunne syyllisyyttä asiasta.

Vanhalla spermalla tulee autisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yhtään kiinnostaa liikunnan harrastaminen ja sen puolesta toipuminen, en suosittele sektiota, ellei sitä joku erityinen syy perustele. Vatsalihakset leikataan poikki. Et tiedä ensimmäiseen kahteen viikkoon miten tehdään kakki, kun et löydä oikeita lihaksia. Alaselkäni sai pysyvän notkon suurista harjoitusmääristä huolimatta. Leikkausarpi kiristää ja kutittaa yhä 15v myöhemmin, matalavyötäröisiä housuja ei voi pitää. Kiinnikkeet aiheuttavat kipuja kierron keskivaiheilla ja satunnaisesti ponnistaessa yhä.

Höpö höpö-. Kaksi sektiota eikä mitään tuollaista. Ihan normaalisti onnistuu kaikki treeni. Miten päin sektiohaava tehtiin sinulle? Viimeisimmästä leikkauksestani on nyt 4 vuotta eikä haava ole aikoihin ollut mielessäkään. Oletko liian varhain lähtenyt tekemään vatsalihasliikkeitä? Vatsalihasten palautuminen sektion jälkeen kestää, ja täytyy tietää miten tulee treenata oikein.  Tästä löytyy kyllä tietoa kun googlaa. 

Kyllä mulla aina silloin tällöin sektiohaavan kohdalla vihlaisee ikävästi, oletan, että kiinnikkeet. Ekasta sektiosta 10 vuotta ja tokasta 8. Ei silleen, että ne oikeasti haittaisivat elämää kuin hetkellisesti silloin, kun tuntuu (ei onneksi ihan hirveän usein), mutta tuntuu kyllä, ja uskon hyvin, että tuntuu muillakin ja joillain enemmänkin.

Ihan turhaa tuollainen höpöhöpö-puhe, joka mitätöi toisten kokemuksen. Just tästä täällä ketjussa puhutaan, että kätilöt ohittaa synnyttäjän/äidin kokemuksen sanomalla höpöhöpö. Miksi se on niin vaikea uskoa, että jollain on erilainen kokemus kuin itsellä?

Tää nyt ei sitten ollut mikään puhe sektioita vastaan. Olen omistani toipunut hyvin (sektiot kiireellisiä alkuyöstä ja seuraavana päivänä oon liikkunut itse sekä hoitanut vauvan), eikä mulla sinänsä sektioista ole jäänyt mitään hampaankoloon. Mutta ei se ole mitään höpöhöpöä, että ne on isoja leikkauksia ja niistä _voi_ jäädä seuraamuksia pitkäksi aikaa, ja aika monella jonkinlaisia jääkin.

Sillä höpö höpöllä tarkoitin sitä että hän sanoi että ei kannata mennä sektioon koska tieen käy näin. Kun suurimmalle osalle ei tosiaankaan käy. Sektiota demonisoidaan ihan hirveästi vaikka monilla se sujuu aivan mainiosti ja maailmassa jo melkoisen tavallinen toimenpide . 

minäkään en suosittele, eikä suosittele perheessäni ja tuntemani mm lastenlääkäri, leikkaussalihoitaja, kirurgi, terveydenhoitaja *2, sairaanhoitajat...Komplikaatioriski on nelinkertainen verrattuna suositeltavampaan synnytystapaan. Kohdun kudospuute, kiinnikkeet ja istukan ongelmat vaikeuttavat uutta raskautta. Lapsen sairastuvuus on korkeampaa kuin synnyttäessä alateitse. Mukavuuskin on vähän makuasia, itsellä kohtutulehdus aiheutti voimakasta oksentelua ja ripulointia useiden päivien ajan, viikon mittaisen ummetuksen päätteeksi. Jouduin syömään vahvan antibioottikuurin ja lapsella sitten koliikki. Liikuntaa oli heti vaikeaa aloittaa, joten vauvakilot ei todella pudonneet ennen kuin ehkä vuoden-kahden kohdalla

Sairastuvuus korkeampi jos synnyttää sektiolla? Täyttä sanonko mitä. Tuo on alatiefanaatikkojen puhetta. Kaksi lasta sektiolla tullut, ei ole minkäänlaisia allergioita eikä mitään sairauksia. Paino tippui heti kun pääsi lenkkeilemään haavan parannuttua. Ystäväni lapsi kuoli alatiesynnytyksessä. Itse yritin ekalla alatiesynnyttää ja lapsi oli viikon teholla kun ehti tulla kohtutulehdus kun ei edennyt. Toinen lapsi tuli suunnitellulla sektiolla, ei mitään ongelmia. Joten älä sinäkään yleistä.

Oman kokemuksen perusteella ei voi yleistää, tilastollisen datan perusteella voi (edellyttäen, että data on kerätty tietyin menetelmin ja sitä on käsitelty tietyin menetelmin). Tilastollisen datan perusteella tehty yleistys ei tietenkään tarkoita absoluuttisia totuuksia vaan todennäköisyyksiä. Esimerkiksi tupakointi lisää runsaasti keuhkosyövän riskiä, mutta kaikki tupakoijat eivät sairastu keuhkosyöpään ja toisaalta keuhkosyöpään voi sairastua, vaikkei olisi koskaan edes kokeillut polttamista. Siksi yhden ihmisen tai hänen tuttavapiirinsä kokemusten perusteella ei voi väittää tilastollisen datan perusteella tehtyä yleistystä vääräksi.

Ei voi, jos puhutaan tilastollisista todennäköisyyksistä. Mutta oma kokemus on kuitenkin se relevantein. Vaikka minullekin kuinka jankutettiin sektion vaaroja, kaikki meni hyvin ja lopputulos paras mahdollinen.

Niin sinulle. Mutta ei tokikaan sille hoitavalle henkilökunnalle. He tekevät synnytystapa-arvion pienimmän yleisen todetun riskin pohjalta. Sitten kun on kysymys toista lastaan synnyttävästä, sitten tutkitaan niitä henkilökohtaisia kokemuksia.

En ymmärrä pointtia. Minulle ja minun molemmille lapsille sektiot onnistuivat hyvin. En sektiota toivonut, mutta päätöksen teki lääkäri. Hyvä näin. Miten tämä ei ollut hyvä hoitavalle henkilökunnalle?

Niin siis sinulle ei tilastolla ole merkitystä vaan omalla kokemuksella. Hoitohenkilökunta kuitenkin seuraa lääketieteellistä tutkimusta ja sitä kautta tilastoja.

No tilastot joo sisänsä kiinnostavia, mutta olennaisinta olis tietää, mikä niissä, tässä tapauksessa sektioissa, menee pieleen. Miksi niitä huonoja seurauksia on. Ja edelleen kiinnostaa, mikä prosenttiosuus tehdyistä sektioista menee pieleen niissä tapauksissa, missä alatiesynnytys olis ollut relevantti vaihtoehto. Eli missä ei alatiesynnytykselle olisi ollut riskiä.

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Kateellisena kuuntelen teidän juttujanne. Oma lapsi syntyi pienenä keskosena. Ei päästy synnärille harmittelemaan huonekavereiden vauvojen kiljuntaa tai ilkeästi kommentoivia kätilöitä. Me päädyttiin vauvateholle seuraamaan lapsen kamppailua hengestään, tätä lystiä kesti 6kk. Kipeä episiotomia ei paljon harmittanut siinä vaiheessa.

Selvisikö hän?

Vierailija kirjoitti:

Väestönkasvu uhkaa elinmahdollisuuksia planeetalla. Yksi laji paisuu muiden kustannuksella. Tätä mielipidettä voi joku pitää lapsivihamielisenä, mutta asia on päinvastoin.

Tuokin on, voisi sanoa tilastollinen totuus. Pitäisikö siis olla tyytyväinen, ettei suomalaisia paljoa synny? Ilkeät kätilöt tekeekin palveluksen maapallolle.

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Kateellisena kuuntelen teidän juttujanne. Oma lapsi syntyi pienenä keskosena. Ei päästy synnärille harmittelemaan huonekavereiden vauvojen kiljuntaa tai ilkeästi kommentoivia kätilöitä. Me päädyttiin vauvateholle seuraamaan lapsen kamppailua hengestään, tätä lystiä kesti 6kk. Kipeä episiotomia ei paljon harmittanut siinä vaiheessa.

Täältä löytyy varmaan vaikka joku lapsensa menettänyt kertomaan sinullekin, kuinka turhaa on harmitella vauvateholle päätymistä, kun asiat olisivat voineet mennä vieläkin huonommin.

Miksi mitätöidä toisten huonoja kokemuksia, vaikka asia ei olisikaan itseä koskenut? Ongelmattomasti synnyttänyt nainen ansaitsee asiallista kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Kateellisena kuuntelen teidän juttujanne. Oma lapsi syntyi pienenä keskosena. Ei päästy synnärille harmittelemaan huonekavereiden vauvojen kiljuntaa tai ilkeästi kommentoivia kätilöitä. Me päädyttiin vauvateholle seuraamaan lapsen kamppailua hengestään, tätä lystiä kesti 6kk. Kipeä episiotomia ei paljon harmittanut siinä vaiheessa.

Täältä löytyy varmaan vaikka joku lapsensa menettänyt kertomaan sinullekin, kuinka turhaa on harmitella vauvateholle päätymistä, kun asiat olisivat voineet mennä vieläkin huonommin.

Miksi mitätöidä toisten huonoja kokemuksia, vaikka asia ei olisikaan itseä koskenut? Ongelmattomasti synnyttänyt nainen ansaitsee asiallista kohtelua.

Joo ja sit seuraava sanoo, että mitäs sitä vauvan kuolemaa harmittelemaan, jotkut kuolee itse! Ja sit voi sanoa, että mitäs sitä hyvän elämän eläneen kuolemaa harmittelemaan, jotkut kuolee jo sikiön tai synnytyksessä!

Aika älyttömän vähään pitäisi tyytyä, jotta jollakulla ei olisi asiat huonommin. Mä ymmärrän, että moni asia, mistä tässä ketjussa on puhuttu, voi tuntua vähäpätöiseltä, jos on menettänyt lapsensa tai sitä joutunut pelkäämään.

Silti ne asiat on ihan relevantteja. Ei se ole syy kohdella ihmisiä huonosti, että jollakulla on asiat vielä huonommin. Mun täysiaikainen vauva vietiin jonnekin ilman, että mulle annettiin tunteihin mahdollisuutta tietää, missä vauva on, miten se voi, mitä sille on tehty jne., ja mut jätettiin huoneeseen yksin itkemään (en oikein pystynyt liikkumaan), vaikka ei ollut hätätilanteesta kyse. Onko tällainen kohtelu ok, kun lapsi sentään oli täysiaikainen (ja on edelleen hengissä)?

Tämä on vanha ketju jo, mutta kun nostettu niin sanonpa nyt. Aina puhutaan Helsingin (pääkaupunkiseudun) huonoista kokemuksista, mutta mulla kaksi oikein miellyttävää kokemusta Helsingistä. Eka toki jo siksi että oltiin perhehuoneessa, mutta toinenkin jaetussa huoneessa todella miellyttävä. Toki olin vain sen pakollisen vajaan vuorokauden, mutta kertaakaan en edes nähnyt vierustoveriani, kertaakaan en häiriintynyt hänestä tai vauvastaan. Toki kuulin, mutta miksi perus äänet häiritsisi? Sain nukkua monta tuntia vauva kainalossa ja hoitajat antoivat olla ihan rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Kateellisena kuuntelen teidän juttujanne. Oma lapsi syntyi pienenä keskosena. Ei päästy synnärille harmittelemaan huonekavereiden vauvojen kiljuntaa tai ilkeästi kommentoivia kätilöitä. Me päädyttiin vauvateholle seuraamaan lapsen kamppailua hengestään, tätä lystiä kesti 6kk. Kipeä episiotomia ei paljon harmittanut siinä vaiheessa.

Täältä löytyy varmaan vaikka joku lapsensa menettänyt kertomaan sinullekin, kuinka turhaa on harmitella vauvateholle päätymistä, kun asiat olisivat voineet mennä vieläkin huonommin.

Miksi mitätöidä toisten huonoja kokemuksia, vaikka asia ei olisikaan itseä koskenut? Ongelmattomasti synnyttänyt nainen ansaitsee asiallista kohtelua.

Joo ja sit seuraava sanoo, että mitäs sitä vauvan kuolemaa harmittelemaan, jotkut kuolee itse! Ja sit voi sanoa, että mitäs sitä hyvän elämän eläneen kuolemaa harmittelemaan, jotkut kuolee jo sikiön tai synnytyksessä!

Aika älyttömän vähään pitäisi tyytyä, jotta jollakulla ei olisi asiat huonommin. Mä ymmärrän, että moni asia, mistä tässä ketjussa on puhuttu, voi tuntua vähäpätöiseltä, jos on menettänyt lapsensa tai sitä joutunut pelkäämään.

Silti ne asiat on ihan relevantteja. Ei se ole syy kohdella ihmisiä huonosti, että jollakulla on asiat vielä huonommin. Mun täysiaikainen vauva vietiin jonnekin ilman, että mulle annettiin tunteihin mahdollisuutta tietää, missä vauva on, miten se voi, mitä sille on tehty jne., ja mut jätettiin huoneeseen yksin itkemään (en oikein pystynyt liikkumaan), vaikka ei ollut hätätilanteesta kyse. Onko tällainen kohtelu ok, kun lapsi sentään oli täysiaikainen (ja on edelleen hengissä)?

Kukaan turhaan ja sanomatta vauvaa vie mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tänään ylellä ja iltasanomissa on juttua uudesta perhebarometristä. Yksi lapsilukuun vaikuttava seikka on traumaattinen synnytyskokemus, jopa kolmasosa naisista jättää sen vuoksi lapsiluvun yhteen. Se on paljon. Ja se kertoo siitä, että synnytyksiä ei hoideta tarpeeksi hyvin.

Synnytyskokemus pitää sisällään koko sairaalassa vietetyn ajan. Kun kovan kokemuksen jälkeen joutuu vielä osastolla kokemaan kaikkea sitä, mitä tässä ketjussa on kerrottu, niin eipä ole ihme että moni päättää ekan lapsen jäävän ainoaksi.

Kun äiti ei saa edes suihkuun mennä (kyllä, nainen vuotaa verta ja maitoa synnytyksen jälkeen, se on sotkuista hommaa) tietäen, että vauva on sen ajan turvassa, ei hoito voi olla hyvää. Nykyäänhän on yleistä, ettei vauvaa suostuta ottamaan edes hetkeksi toimistoon, vauvaloita ei enää ole, eli vauva on joka hetki äidin kanssa. Lisäksi kuulemma pyörälliset vauvansängyt on monin paikoin poistettu, joten vauvalle ei ole mitään muuta paikkaa kuin äidin oma sairaalasänky. Siihenkö sängylle pitäisi jättää, jotta pääsee pesulle ja vessaan? Niissä sängyissä ei ole edes aukottomia laitoja. Niille sängyille voi periaatteessa jopa (typerät) vierailijat istahtaa tai horjahtaa. Ne eivät ole turvallisia vauvoille.

Tähän voinkin lisätä oman kokemukseni: olin imettämässä omalla sängylläni vauvaani, kun huonetoverin mies kaatoi vahingossa sänkyjen välissä olleen sermin mun ja vauvani päälle. Sain käden väliin ja pitelin aikani sermiä yhdellä kädellä ilmassa, kun mies keräili itseään ja hölmistykseltään tuli ottamaan sermin pois. Mitä jos vauvani olisi ollut yksin sängyllä?

Ehkä itse ammattilaiset eivät näe, minkä stressin äideille tuottavat. Äidit kyllä huomaavat kaikki nämä pienimmätkin asiat, sillä luonto on virittänyt heidät synnytyksen jälkeen vain yhteen tehtävään: vauvan hyvinvoinnin turvaamiseen. Mutta synnäriosastolla tehdään nykyään asiat niin, että äidillä on mahdollisimman hankalaa rauhoittua vauvan ääreen ja sen lisäksi saisi hieman lepoa ja muutaman hetken hoitaa itseänsä.

Olen samaa mieltä. Iäkkäämpi lastenhoitaja ei suostunut pitämään vauvaa ikinä hetkeäkään. Jäi usein suihku vain haaveeksi. Joskus jopa aamupuuro. Suurimnaksi osaksi makasin omissa sotkuissa imettämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tänään ylellä ja iltasanomissa on juttua uudesta perhebarometristä. Yksi lapsilukuun vaikuttava seikka on traumaattinen synnytyskokemus, jopa kolmasosa naisista jättää sen vuoksi lapsiluvun yhteen. Se on paljon. Ja se kertoo siitä, että synnytyksiä ei hoideta tarpeeksi hyvin.

Synnytyskokemus pitää sisällään koko sairaalassa vietetyn ajan. Kun kovan kokemuksen jälkeen joutuu vielä osastolla kokemaan kaikkea sitä, mitä tässä ketjussa on kerrottu, niin eipä ole ihme että moni päättää ekan lapsen jäävän ainoaksi.

Kun äiti ei saa edes suihkuun mennä (kyllä, nainen vuotaa verta ja maitoa synnytyksen jälkeen, se on sotkuista hommaa) tietäen, että vauva on sen ajan turvassa, ei hoito voi olla hyvää. Nykyäänhän on yleistä, ettei vauvaa suostuta ottamaan edes hetkeksi toimistoon, vauvaloita ei enää ole, eli vauva on joka hetki äidin kanssa. Lisäksi kuulemma pyörälliset vauvansängyt on monin paikoin poistettu, joten vauvalle ei ole mitään muuta paikkaa kuin äidin oma sairaalasänky. Siihenkö sängylle pitäisi jättää, jotta pääsee pesulle ja vessaan? Niissä sängyissä ei ole edes aukottomia laitoja. Niille sängyille voi periaatteessa jopa (typerät) vierailijat istahtaa tai horjahtaa. Ne eivät ole turvallisia vauvoille.

Tähän voinkin lisätä oman kokemukseni: olin imettämässä omalla sängylläni vauvaani, kun huonetoverin mies kaatoi vahingossa sänkyjen välissä olleen sermin mun ja vauvani päälle. Sain käden väliin ja pitelin aikani sermiä yhdellä kädellä ilmassa, kun mies keräili itseään ja hölmistykseltään tuli ottamaan sermin pois. Mitä jos vauvani olisi ollut yksin sängyllä?

Ehkä itse ammattilaiset eivät näe, minkä stressin äideille tuottavat. Äidit kyllä huomaavat kaikki nämä pienimmätkin asiat, sillä luonto on virittänyt heidät synnytyksen jälkeen vain yhteen tehtävään: vauvan hyvinvoinnin turvaamiseen. Mutta synnäriosastolla tehdään nykyään asiat niin, että äidillä on mahdollisimman hankalaa rauhoittua vauvan ääreen ja sen lisäksi saisi hieman lepoa ja muutaman hetken hoitaa itseänsä.

Olen samaa mieltä. Iäkkäämpi lastenhoitaja ei suostunut pitämään vauvaa ikinä hetkeäkään. Jäi usein suihku vain haaveeksi. Joskus jopa aamupuuro. Suurimnaksi osaksi makasin omissa sotkuissa imettämässä.

Mikä esti vauvan mukaanoton? Ei tietenkään vauvaa yksin jätetä eikä ne hoitajat mitään lastenlikkoja ole. Mulla ainakin oli vauva koko ajan mukana tai isänsö kanssa. Perhehuoneesta mentiin yhdessä tv-huoneeseenkin illalla ja syömään tottakai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Kateellisena kuuntelen teidän juttujanne. Oma lapsi syntyi pienenä keskosena. Ei päästy synnärille harmittelemaan huonekavereiden vauvojen kiljuntaa tai ilkeästi kommentoivia kätilöitä. Me päädyttiin vauvateholle seuraamaan lapsen kamppailua hengestään, tätä lystiä kesti 6kk. Kipeä episiotomia ei paljon harmittanut siinä vaiheessa.

Täältä löytyy varmaan vaikka joku lapsensa menettänyt kertomaan sinullekin, kuinka turhaa on harmitella vauvateholle päätymistä, kun asiat olisivat voineet mennä vieläkin huonommin.

Miksi mitätöidä toisten huonoja kokemuksia, vaikka asia ei olisikaan itseä koskenut? Ongelmattomasti synnyttänyt nainen ansaitsee asiallista kohtelua.

Joo ja sit seuraava sanoo, että mitäs sitä vauvan kuolemaa harmittelemaan, jotkut kuolee itse! Ja sit voi sanoa, että mitäs sitä hyvän elämän eläneen kuolemaa harmittelemaan, jotkut kuolee jo sikiön tai synnytyksessä!

Aika älyttömän vähään pitäisi tyytyä, jotta jollakulla ei olisi asiat huonommin. Mä ymmärrän, että moni asia, mistä tässä ketjussa on puhuttu, voi tuntua vähäpätöiseltä, jos on menettänyt lapsensa tai sitä joutunut pelkäämään.

Silti ne asiat on ihan relevantteja. Ei se ole syy kohdella ihmisiä huonosti, että jollakulla on asiat vielä huonommin. Mun täysiaikainen vauva vietiin jonnekin ilman, että mulle annettiin tunteihin mahdollisuutta tietää, missä vauva on, miten se voi, mitä sille on tehty jne., ja mut jätettiin huoneeseen yksin itkemään (en oikein pystynyt liikkumaan), vaikka ei ollut hätätilanteesta kyse. Onko tällainen kohtelu ok, kun lapsi sentään oli täysiaikainen (ja on edelleen hengissä)?

Kukaan turhaan ja sanomatta vauvaa vie mihinkään.

Joo, ei se ollut turhaa (paitsi ehkä reagoitiin hiukan turhan nopeasti ja pienellä odotuksella tilanne olisi voinut korjaantua itsestään, mutta olen kyllä ihan kiitollinen, että asiaan reagoitiin eikä tilanteen annettu eskaloitua), ja kyllä mä tiesin, että vauva vietiin syystä x osastolle y, mutta mitään muuta mulle ei kerrottu, enkä esim. tiennyt osaston y sijaintia (aikanaan sitten opin, että se oli parin hissin ja useamman käytävän päässä). Mulle ei myöskään vauvan poisviennin jälkeen kukaan käynyt kertomassa, mitä vauvalle siellä osastolla sit tehtiin, miten hän voi tms., vaan useamman tunnin odotin itsekseni itkeskellen, että puoliso tulee sairaalaan (hän sitten kärräsi mut pyörätuolilla vauvaa katsomaan). Mistään en ole itseäni niin paljoa syyllistänyt kuin siitä, etten huonosta kunnostani välittämättä lähtenyt vauvan mukaan tarvittaessa vaikka karmit kaulassa, vaan jäin potilashuoneeseen itkemään. Miksi, miksi en vaan lähtenyt vauvan perään? Mut oon kyllä myös sitä mieltä, että ei tuollaista tilannetta pitäisi päästä sairaalassa syntymään, kun kuitenkin oli seurannan perusteella tehty ratkaisu eikä mikään vauva lakkasi hengittämästä -tilanne.