Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Mun kokemus TAYS:n potilashotellista synnytyksen jälkeen oli ihana. Toki sinne on tietyt kriteerit, mitkä pitää täyttyä synnytyksen jälkeen, että ei joudu osastolle. Oli ihanaa pesiä vauvan ja puolison kanssa ensimmäiset pari vuorokautta siellä rauhassa kuitenkin tietäen, että apu on ihan lähellä jos sitä tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen särkylääketarve teillä on? Okei sektiohaava aristaa muutaman päivän ja välilihahaava( mikäli on jostain syystä tehty) aristaa myös muutaman päivän, mutta eihän normisynnytyksen jälkeen alapäässä mitään kipua ole. Omien särkylääkkeiden syöminen ei kyllä ole viisasta. Sairaalalla on taatusti syy siihen miksi sektioidulle annetaan kipuläkettä juuti kuten annetaan. Älkääkä viitsikö nillittää jokaisesta pikku asiasta, kuulostaa niin säälittävältä. Lapsen saaminen voi hetkittäin olla hm, hieman työlästä.

Jouduin sektioon. Kätilöt kantoivat pyytämättä kipulääkkeet kolmesti päivässä ja kysyivät, tarttisiko vahvempiakin. Jossain viiden päivän kohdalla yksi hoitaja kysyi, kannattaisiko kokeilla pärjätä ilman. Luulin, että oli kyse siitä, että normaalin, hyvinsujuneen sektion jälkeen voisi pärjätä, mutta se olikin hoitajan moka - oli unohtanut, että oli leikattu. Sen jälkeen kyseinen hoitaja huolehti, että otan kipulääkkeet.

Ainakin tuossa sairaalassa kyllä pidettiin lääketieteellisesti perusteltuna lievittää kipua.

Sain myös ihan ok imetys- ja pumppausohjausta, kukaan ei vittuillut, ja vauva otettiin kansliaan, että sain nukkua muutaman tunnin. Sairaalassa oli kaaos ja oikea käsi ei tiennyt, mitä vasen teki, mutta lähes kaikki olivat ystävällisiä. En vähättele kenenkään muun kokemuksia, mutta myös kiireisessä yliopistosairaalassa voi olla ok kokemus.

Niin, tämäkin on osoitus siitä, että asiallinen hoito on mahdollista kiireisissäkin paikoissa.

Muistakaa pitää ne korvikkeet piilossa, muuten teitä kohdellaan kuin rikollisia. Sama miten vauva huutaa nälkää, imettää pitää yrittää.  

Samoin särkylääkkeet, pitäkää piilossa.  En usko että ne ratsaa teidän sairaalalaukkua mutta tehkää korvikkeen antaminen mahdollisemman  salaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen särkylääketarve teillä on? Okei sektiohaava aristaa muutaman päivän ja välilihahaava( mikäli on jostain syystä tehty) aristaa myös muutaman päivän, mutta eihän normisynnytyksen jälkeen alapäässä mitään kipua ole. Omien särkylääkkeiden syöminen ei kyllä ole viisasta. Sairaalalla on taatusti syy siihen miksi sektioidulle annetaan kipuläkettä juuti kuten annetaan. Älkääkä viitsikö nillittää jokaisesta pikku asiasta, kuulostaa niin säälittävältä. Lapsen saaminen voi hetkittäin olla hm, hieman työlästä.

Sektiohaava arvostaa vähän? Koko maha leikattu auki ja lapsi vedetty sieltä ulos. Maha kutsuttu takas kiinni. Itse en ainakaan pystynyt hetkeen edes kävellä selkä suorana kun tuntuu, että koko maha repeää auki. Kipulääkettä kyllä sai, mutta kun sen vaikutus lakkasi niin se kipu oli todella kovaa ja kävely tuskaista. Taidat olla joku lapseton ihminen tai et ainakaan tiedä mistä puhut.

Onhan sektio iso leikkaus. Siinä toistakymmentä(?) leikkauskalvoa arpineen. Kyllä minulle sektioiden yhteydessä korostettiin sitä, että isosta leikkauksesta on kyse. Se vaan, että hormonit usein edesauttaa siinä toipumisnopeudessa. Loppujen lopuksi. Mutta ei heti alkuun, eikä mitätöi sitä todellakaan!!

Normi synnytys piti olla. Ei supistellut pahemmin ja tulin 3 viikkoa aiemmin koska raskausjan diabetes ja ikää oli runsaat 40 v. Olin lääkärin tarkkailun alla. Hyvä olo, edellisenä päivänä kävin fillarilla kaupassa.

Illansuussa tuli 3 sairaanhoitajaa ja paareilla sektioon, en ehtinyt jännittää. Poika tuli ja katsoi minua tutkivasti. Aivan mahtavaa. Paljosta olisin jäänyt paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Nälkiintyneitä vauvoja. Nääntyneitä äitejä. Naiset traumatisoituvat, eivät itse synnytyksestä vaan osastoajasta synnytyksen jälkeen niin että tyytyvät yhteen lapseen.

Suomen sairaaloissa. Milloin tilanne kääntyi tälläiseksi? 

Niin ja kun ei voi luottaa edes hoitajien/kätilöiden ammattitaitoon! Lähes 2 viikkoa yliaikaisena v. 2012 syntynyt vauvani olisi lääkärin mukaan tarvinnut reilummin lisämaitoa, jota todellakin pihdattiin, vaikka itseltä ei mitään tullut. Tämä selvisi lähtötarkastuksessa. Mieleeni jäi lääkärin kertoma asia, että yliaikaiset vauvat eivät enää välttämättä ole loppuraskaudesta kunnolla saaneet ravintoa heikentyneen istukan takia ja jos oikein muistan, niin jotenkin vauvan ihosta/nahkasta lääkäri näki, ettei vauvani ole saanut tarpeeksi ravintoa, puhui ihan nälkiintymisestä. Tämä tuli minulle tarkastuksessa kyllä ihan yllätyksenä eikä hoitajat olleet tällaisesta puhuneet. Eivät he tosin kyllä vauvaa tai minua juurikaan huomioineet tai opastaneet missään asiassa. Imetysterrori kyllä jäi mieleen!

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen särkylääketarve teillä on? Okei sektiohaava aristaa muutaman päivän ja välilihahaava( mikäli on jostain syystä tehty) aristaa myös muutaman päivän, mutta eihän normisynnytyksen jälkeen alapäässä mitään kipua ole. Omien särkylääkkeiden syöminen ei kyllä ole viisasta. Sairaalalla on taatusti syy siihen miksi sektioidulle annetaan kipuläkettä juuti kuten annetaan. Älkääkä viitsikö nillittää jokaisesta pikku asiasta, kuulostaa niin säälittävältä. Lapsen saaminen voi hetkittäin olla hm, hieman työlästä.

Tää on kyllä joku surkea provo ihmiseltä, joka ei ole koskaan synnyttänyt, mutta todettakoon että oma alapää oli ihan jauhelihaa synnytyksen jälkeen, ensin tunnoton ja sitten ihan hitokseen kipeä pari viikkoa. Episiotomia ei ole mikään kiva leikkaus, ja aina istuessa ja ylös noustessa vihlaisi tosi ikävästi vaikka söinkin särkylääkettä. Että muutama päivä pientä särkyä? Noin sanoo vain ihminen joka ei tiedä asiasta p*skaakaan.

Itse ainakin sain sairaalassa särkylääkkeen säännöllisesti, ei tarvinnut anella. Onhan nuo tutkittu ja todettu että ei siihen rintamaitoon niin paljon lääkettä erity, että siitä vauvalle haittaa olisi. Eli ihan bullshittia väittää muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen särkylääketarve teillä on? Okei sektiohaava aristaa muutaman päivän ja välilihahaava( mikäli on jostain syystä tehty) aristaa myös muutaman päivän, mutta eihän normisynnytyksen jälkeen alapäässä mitään kipua ole. Omien särkylääkkeiden syöminen ei kyllä ole viisasta. Sairaalalla on taatusti syy siihen miksi sektioidulle annetaan kipuläkettä juuti kuten annetaan. Älkääkä viitsikö nillittää jokaisesta pikku asiasta, kuulostaa niin säälittävältä. Lapsen saaminen voi hetkittäin olla hm, hieman työlästä.

Tää on kyllä joku surkea provo ihmiseltä, joka ei ole koskaan synnyttänyt, mutta todettakoon että oma alapää oli ihan jauhelihaa synnytyksen jälkeen, ensin tunnoton ja sitten ihan hitokseen kipeä pari viikkoa. Episiotomia ei ole mikään kiva leikkaus, ja aina istuessa ja ylös noustessa vihlaisi tosi ikävästi vaikka söinkin särkylääkettä. Että muutama päivä pientä särkyä? Noin sanoo vain ihminen joka ei tiedä asiasta p*skaakaan.

Itse ainakin sain sairaalassa särkylääkkeen säännöllisesti, ei tarvinnut anella. Onhan nuo tutkittu ja todettu että ei siihen rintamaitoon niin paljon lääkettä erity, että siitä vauvalle haittaa olisi. Eli ihan bullshittia väittää muuta.

Niinpä. Samaa sarjaa sen kanssa, että tällä palstalla joku joskus ihmetteli että MITEN NIIN voi tulla peräaukon alueelle repeämiä synnytyksessä, koska eihän se lapsi juuri sieltä aukosta tule??!?!!

Voi pyhä Sylvi.

Ymmärrän kyllä sen että omaa vauvaa olisi hyvä opetella heti hoitamaan ja että sen lähellä pitäminen auttaa maidonnousussa, MUTTA olihan se vähän rajua että vuorokauden valvomisen, pitkittyneen ponnistusvaiheen ja imukuppiavusteisen synnytyksen jälkeen (plus episiotomia ja yli litra menetettyä verta) jälkeen oli turha haaveilla edes rauhallisista päiväunista. Ennen synnytystä kätilö sanoi, että synnytyksen jälkeen saan nukkua - no, en saanut kunnolla ennenkuin vasta kotona. Synnytin aamulla, ja koko päivän huoneessa ravasi hoitajaa, kätilöä, labratätejä ja laitoshuoltajia. Toki kaikilla oli oma tärkeä tehtävänsä ja auttoivat meitä, mutta olin todella uupunut ja olisin kaivannut edes pari tuntia keskeytyksetöntä unta.

Yöllä yöhoitaja sitten herätti, ellen itse herännyt, muutaman tunnin välein imettämään. Ottaen huomioon että vauvalla imuotteen saaminen vei aikansa eikä multa edes maitoa herunut, joka herääminen vei tunnin verran. Olinkin synnytyksestä seuraavana päivänä niin väsynyt kaiken valvomisen ja verenhukan takia, että aloin vain itkeä väsymystäni miehelle. Sain onneksi punasoluja tiputuksella, se auttoi. Näin jälkikäteen olisi pitänyt toisena yönä todeta itsekkäästi, että minä nukun tämän yön, ja yöhoitaja saa luvan ottaa vauvan kansliaan, koska jokatapauksessa vauva sai lisämaitoa kun ei tältä ensisynnyttäjältä vielä toisena päivänä maito herunut (maito nousi vasta kotona 4. päivänä synnytyksestä).

Pari pointtia tulee vielä mieleen tästä keskustelusta.

-Ala vaikuttaa häiriintyneiden vallassa olevalta. Tuntemani alalla ollut sai hirvittävän raivarin päivitellessäni asiaa, ja sieltä tuli juurikin se "ei ole sairaus, tottakai itse pitää selvittää asiat ja itse vaihtaa lakanat". Saman ihmisen mielestä pikkuflunssa vaatii mitä ankarinta hoitoa ja lepoa.

-Miksi juuri synnytyksissä on ihan OK hoitoalan ihmisten mielestä, että kärsivä ja haavoittuvainen ihminen jätetään huonovointisena ilman apua? Miksi juuri tällä alueella?

-Miten niin äiti ei ole sairaana, jos pyörrytys estää liikkumista ja alapää revennyt? Millä logiikalla ei ole sairaana?

-Eikös imetyksen sujumiseen vaikuta mitä suurimmin äidin tunnetila? Kannattaisiko se siis jotenkin huomioida? Tuntuu tuo imetysmeininki samalta kuin yrittäisi pakottaa naisen orgasmiin.

-Eikö haavojen paraneminen joudu riskiin, jos nainen heti heiluu ja kaatuilee?

-Eikös äidin synnytyskokemus voi johtaa masennukseen, psykoosiin tai äitiyden ongelmiin? Ja sitä kautta lapseen - jos kerran äidillä ei ole väliä, niin luulisi että lapsen tulevaisuudella kuitenkin on?

En aio synnyttää, ellen saa keisarileikkausta. Enkä ku*ipäiden parissa aio synnyttää. Suomessa pitäisi olla enemmän valinnanvaraa, enkä nyt tarkoita mitään luksusta. Asennevalinnanvaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää itse tekemään työtä nälkäpalkalla vinkuvien prinsessojen kanssa. Voi loppua valitus ja äkkiä.

Jos sitä työtä ei pää kestä, niin eikö voi vaihtaa alaa? Tai edes hakea työterveyslääkäriltä lääkkeitä, jotka rauhoittavat ja auttavat poistamaan työn aiheuttaman ahdistuksen, niin ettei se näy asiakkaille?

Niin, siinä onkin melkoinen myyntipuhe sairaaloille, "tuu meille töihin, me lääkitään sut kyllä ,että jaksat olla töissä".. 

Mitä taas tulee alan vaihtamiseen, niin miten se mukavoittaisi sairaalassa oloa, jos siellä olisi vähemmän hoitajia? 

Mulla on 20 vuoden ja noin 100 osaston kokemus sairaalahuoltajana, synnäri ei kuitenkaan kuulu niiden joukkoon. Meidän hommia on tosiaan käytännössä kaikilla muilla osastoilla sekä potilasruokien tilaaminen, tarjoilut (noudettaviksi/päiväsaliin/vuodepaikoille), osaston siivous sekä vuodehuolto (potilassängyn peseminen+lakanoiden vaihto) potilasvaihdon yhteydessä. Saman potilaan aikana lakanoiden vaihto kuuluu hoitajille siitä syystä, että niissä mahdollisesti olevat eritteet ja niiden määrä antavat osviittaa potilaan voinnista (paitsi synnärillä, en voi ymmärtää tätä).

Huhuilin tässäkin ketjussa jo aiemmin arviota siitä, missä synnärin sairaala/laitoshuoltajat mahtavat olla, ei tainnut tulla vastausta siihen. Ehkä heidät on mitoitettu eri tavalla tai työnkuva on rajattu erilaiseksi juuri tuohon potilas/asiakas -asetelmaan vedoten? Olisi kiva jos jollakin olisi varmaa tietoa, jäi kiinnostamaan.

Kyllä ihan perus hyvin menneen alatiesynnytyksen jälkeen kelpasi kipulääke, jälkisupistukset oli ihan helvetin kipeitä useamman päivän. Lisäksi burana vähentää verenvuotoa, siis jälkivuotoa. Olin muutenkin aneeminen. Synnytyksissä en käyttänyt mitään lääkkeitä mutta sen jälkeen muutaman päivän kipulääkekuuri ja nämä oli kätilöiden antamia perhehuoneessa. Ei burana ja panadol siinä määrin vauvaa haittaa ja maitokin nousi kunnolla vasta 2-3 päivinä.

Sain ensimmäisen lapseni 24 vuotiaan, pelotti. Synnytys kesti 36 tuntia pelkästään salissa, sitä ennen käynnisteltiin osastolla. Itkin lopuksi, johon kätilö huusi että nyt piip ponnista tai haetaan imukuppi. Mietin pitkään, että kiroiliko ihan oikeasti, vai kuvittelinko, kunnes kysyin mieheltä joka vahvisti asian.

Olin synnytyksen jälkeen aivan loppu, ja kun pääsin yöllä osastolle, yritin imettää 3h kunnes nukahdin. 6h unien jälkeen kätilö herätti minut vihaisena, ja tiuski että vauvaa pitää imettää (vauva nukkui siis myös kun nukuin). Kuulemma nälkiinnytän vauvan. Ymmärrän että asia näin on, mutta kukaan ei kertonut minulle asiaa aiemmin! Tottakai olisin laittanut kellon soimaan jos olisin tiennyt. Paha mieli tuli.

En tiedä johtuiko nämä siitä että olin aika nuori synnyttäjä, ettei minua oikein kunnioitettu vaan puhuttiin rumasti. Muuten kokemus oli ok, luultavasti koska oli perhehuone jossa mies oli kokoajan auttamassa, haki ruoat ja laittoi lakanat jne.

Vierailija kirjoitti:

Sain ensimmäisen lapseni 24 vuotiaan, pelotti. Synnytys kesti 36 tuntia pelkästään salissa, sitä ennen käynnisteltiin osastolla. Itkin lopuksi, johon kätilö huusi että nyt piip ponnista tai haetaan imukuppi. Mietin pitkään, että kiroiliko ihan oikeasti, vai kuvittelinko, kunnes kysyin mieheltä joka vahvisti asian.

Olin synnytyksen jälkeen aivan loppu, ja kun pääsin yöllä osastolle, yritin imettää 3h kunnes nukahdin. 6h unien jälkeen kätilö herätti minut vihaisena, ja tiuski että vauvaa pitää imettää (vauva nukkui siis myös kun nukuin). Kuulemma nälkiinnytän vauvan. Ymmärrän että asia näin on, mutta kukaan ei kertonut minulle asiaa aiemmin! Tottakai olisin laittanut kellon soimaan jos olisin tiennyt. Paha mieli tuli.

En tiedä johtuiko nämä siitä että olin aika nuori synnyttäjä, ettei minua oikein kunnioitettu vaan puhuttiin rumasti. Muuten kokemus oli ok, luultavasti koska oli perhehuone jossa mies oli kokoajan auttamassa, haki ruoat ja laittoi lakanat jne.

Ei nuoruus ole mikään syy olla kunnioittamatta toista ihmistä.. Se on joka tapauksessa ikävää kohtelua. Onneksi perhehuone ja siippa!!

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa pitää ne korvikkeet piilossa, muuten teitä kohdellaan kuin rikollisia. Sama miten vauva huutaa nälkää, imettää pitää yrittää.  

Samoin särkylääkkeet, pitäkää piilossa.  En usko että ne ratsaa teidän sairaalalaukkua mutta tehkää korvikkeen antaminen mahdollisemman  salaa. 

Kyllä korviketta sai antaa sairaalassakin. Muutos aikaisempaa oli vaan se, että tuossa 20v. sitten hoitajat toi kun tarjoilijat lämmitetyn tuttipullon huoneeseen pyynnöstä ja muutama vuosi siytten oli vaan joku mikro keskikäytävällä, johon itse piti raahautua.

Särkylääkkeitäkin saa, mutta hirveä paasaus että buranaa 400mg 8h välein, soo soo kun oli vain 6h tauko vaikka olis mikä helv. särky. Ja ensisijjassa sitä panadol pas.. kaa. Jos ei halua lässytystä kun lapselle tai on sitä mieltä että helv. päänsärkyyn voi ottaa vaikka 800mg kannattaa tuoda omia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu

Toisen päivänä sain haukut, että miksi makaan verisissä lakanoissa ja miksi en ole niitä vaihtanut. Ei kukaan ollut koskaan sanonut minulle, että lakanat pitää vaihtaa itse. Eikä kukaan kertonut mistä löydän lakanoita. Enkä oikeasti olisi edes voinut niitä vaihtaa, kun liikuin koko ajan etanan vauhdilla ottamalla tukea kaiteista/sängystä/pöydästä. En uskaltanut lähteä yksin vessaan, vaan ajoitin vessakäynnit aina kätilön huoneessa käynnin yhteyteen ja pyysin häntä varmistamaan, etten pyörry välille. "Kyllä sitä pitää uskaltaa, ei kotonakaan kaukana auta". Ei auttanut, mutta kotona WC olikin muutaman askelen päässä, eikä 10 metrin päässä käytävällä.

Toisen päivän iltana kätilö sanoi, että vauva pitää kylvettää. Mies oli juuri käymässä, joten lähdimme taivaltamaan kohti kylvetyshuonetta. Pääsin sinne seinän kaiteissa roikkuen, kunnes siellä itse lämpimässä huoneessa alkoi taas maailma mustua silmissä ja jouduin istumaan huoneessa olevalle jakkaralle ja pyytämään että jos mies kylvettäisi, kun en pysy pystyssä. "Kyllä se äidinkin pitää opetella". Kylvetyksen jälkeen olin jo vähän tolpillani ja aloin pukemaan vauvaa. Lapsen käsittely oli varmasti haparoivaa, kun pelkäsin pyörtyväni ja lisäksi käsistä oli loppuraskaudessa kadonnut hienomotoriikka kokonaan, kun sain kumpaankin käteen rannekanavaoireyhtymän enkä saanut vauvan vaatteiden nappeja ja neppareita kunnolla kiinni. Kätilö vaan tuhahteli ja pyöritti silmiään. Sain napit, nepparit ja esim. omat rintaliivitkin normaalisti kiinni vasta 1,5 kk:n kuluttua synnytyksestä, joten vaiva oli ihan todellinen.

Oma olo alkoi kohentua hieman vasta kolmannen päivän iltana, mutta en vielä silloinkaan uskaltanut kävellä vauvan kanssa kunnolla, vaan nostin vauvan omasta sängystä rullasänkyyn ja siirsin sillä muutaman askelen päähän huoneessa olevalle vaipanvaihtopisteelle. Lisäksi varmistelin koko ajan että jakkara on lähellä, jos silmissä mustenee. Hassuinta oli, että kätilöt ihan ilmiselvästi epäilivät kiintymyssuhdettani vauvaan, vaikka kyse oli vain siitä etten pysynyt pystyssä. Kätilöt olivat jotenkin ihan pihalla siitä, että mikä minua vaivaa. En tiedä että lukiko kukaan papereitani koko aikana kun jouduin kaikille erikseen selittämään, että olen menettänyt paljon verta ja en pysy pystyssä. Vein vauvan vauvalaan aina siksi ajaksi kun raahasin itseni suihkuun ja tämäkin tuntui olevan väärin. Huonekaveri kyllä vei vauvan sinne yli 10 kertaa päivässä että pääsi pihalle tupakalle

Oikeasti en ole lainkaan mikään prinsessa. Olen maalaistalon tytär ja tehnyt fyysisesti raskasta työtä lapsesta saakka läpi yliopisto-opintojen. Olin ennen synnytystä ollut useasti potilaana naisten tautien ja sisätautien puolella. Minut oli leikattu monesti ja henkilökunta oli aina ihmetellyt nopeaa toipumista ja sitä etten esim. leikkauksen jälkeen tarvinnut lainkaan kipulääkkeitä. Minulle oli tehty epämiellyttävi ja kivuliaita tutkimuksia ja toimenpiteitä ilman kivunlievitystä ja olin saanut kehuja kun olin kestänyt kaikki lukuisat suoliston tähystykset ja muut tutkimukset silmää räpäyttämättä. Ja sitten synnytyksen jälkeen minua kohdellaan kuin roskaa ja ihan kuin olisin vailla jotain erityiskohtelua.

Eniten ärsyttää se, että olin niin huonossa kunnossa etten osannut ja jaksanut puolustaa itseäni, enkö sanonut vastaan.

Ja sitten jotkut kehtaa toistaa mantraa, että ei synnyttäjä ole sairas, joten ei häntä tarvitse hoitaakaan eikä edes auttaa!

Näille tiedoksi, että jo ihan pelkän huimauksen vuoksi ihminen voidaan ottaa tutkimuksiin ja hoitoon, eikä taatusti jätetä oman onnen varaan vaan autetaan ja katsotaan selviääkö vessareissusta yms. eikä telo itseänsä.

Mutta olepas vaan synnyttäjä. Vaikka menet seiniä pitkin tähtiä nähden, niin olet laiska, prinsessa, tyhmä ja avuton. Mitään merkitystä ei ole sillä, että olet menettänyt verta, on leikattu, kursittu, kaavittu, pihistetty kipulääkkeitä ja puudutuksia, ja takana on parin vuorokauden univelka.

Lääketiede TIETÄÄ, että kaikki yllämainittu on ihmiselle äärimmäisen suuri rasite ja siitä pitää saada toipua. Aivan kuten muutkin tilanteet, muut leikkaukset, kudosvauriot tai tapaturmat, ne kaikki vaativat välitöntä toipumista.

Synnyttäneille tätä toipumista ja rauhaa ei haluta suoda. Se on tietoinen valinta. Se rikkoo toipumista tarvitsevan ihmisarvoa ja potilaan oikeuksia.

Valittakaa kaikesta kaltoinkohtelusta. Pyytäkää siihen puolisolta apua, sillä juuri synnyttäneenä ei itse jaksa.

Erittäin hyvä kommentti, kuka voisi olla eri mieltä, jos on rehellinen itselleen eikä vain yritä esittää olevansa muita parempi.

Tuo "tietoinen valinta" on hyvä huomio. Siitäkö tässä on kysymys? Miksi, säästöjenkö takia? Säästetään sitten niiden haavoittuvassa (sehän on ihan muotisana, mutta ei tässä yhteydessä käytetty) tilanteessa olevien eli synnyttäneiden naisten kohdalla. Jätetään hoitamatta. Tulee säästöä.

Päivitellään syntyvyyden laskua. Olisiko kaikki edellä kerrottu aiheuttamassa osaltaan sitä. Onhan täällä aika moni päättänyt että lapsiluku jää yhteen, huonojen kokemusten takia.

Jorvi, 2007.  Viikko lapsivuodeosastolla ennenaikaisena yllättäen syntyneen keskosvauvan sektion jälkeen. Kukaan ei huomannut, että olin viikon shokkitilassa, ihmettelivät vaan, että onpas sulla kova alakulo. En juuri muista ajasta mitään. En nukkunut minuuttiakaan, sydän hakkasi vaan, ja itkin lähes koko ajan.  Maito ei tilastani johtuen noussut lainkaan, mutta kukaan ei myöskään ohjannut pumppaamaan. Pienikokoinen vauva ei jaksanut imeä. Kokonsa puolesta onneksi sai sairaalasta maitoa. Viikon viimeisenä päivänä kotiinlähtiessä joku tuli huomauttamaan, että toi lapsi varmaan tarvis kylvettää. Toinen hoitaja tuli sanomaan, että muistattehan, että nämä tietyt millilitramäärät täytyy saada syötettyä, tai lapsi kyllä sitten kuolee. En hankkinut lisää lapsia.

Joo tuo oli vaan ihan hirveää että ihan KOKO ajan räväytellään niitä valoja päälle. Ja molemmilla kerroilla ollut tylyjä (ja jopa ilkeitä) hoitajia.

Vierailija kirjoitti:

Viera ailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta leikattiin umpisuoli päivystyksellisesti v. 2004. Aamulla heräsin kun  sh tuli kyselemään vointia ja kurkkaamaan haavaa, sain kipulääkettä tippana ja oli   pissakatetri. Köllöttelin ja  katsoin telkkaa. Seuraavana päivänä tultiin sanomaan että jos jaksan ja kestän, voisin varovasti kävellä huoneessa. Kahvi ja ruoka tuotiin nenän eteen .  Kun kiputippa otettiin pois sain suun kautta jotain todella vahvoja särkylääkkeitä, selitin miehelle puhelimessa  miten tuntuu että kellun vaahtokarkkimeressä!

Synnytin suunnitellulla sektiolla samassa sairaalassa v.2006. Sektioaika oli klo 10 aamulla. Sektion jälkeen minut vietiin sängyllä osastolle jossa  neuvottiin että tuolta saa puhtaita vaatteita ja tuolta puhtaita lakanoita.  Sain särkylääkkeen joka ei tosiaan ollut sen vahvempi kuin joku Burana 400.  Koko ajan hoputettiin nousemaan ja kävelemään,sanottiin että kuuluukin sattua ja liike tekee hyvää.  Ruoka piti hakea itse. Imetystä ei kukaan ehtinyt neuvomaan.  

vahvoja särkylääkkeitä ei haluta antaa, jotta ne eivät maidon mukana päätyisi vauvan ruoansulatukseen. Liikkeen tavoite on nopeuttaa toipumista. Kohdun puhdistuminen ja toipuminen on erilainen prosessi kuin leikkaushaavan hoito. Suomi on maailman huippumaita vastasynnyttäneiden terveyden mittareilla, synnytykseen liittyviä ukuolemia tapahtuu harvemmin kuin missään muualla maailmassa. Onhan se mahdollista, että meillä henkilökunta synnytys- ja äitiysosastoilla on ammattilaisia.

80% vastasynnyttäneistä kokee rajuja mielialan heittelyjä hormoneista johtuen.

Joo, hormoonien piikkiin kaikki 👍 tyhmät synnyttäjät, kun pahoittaa mielensä joka asiasta.

Tai muutenkin terveydenhuollossa on tietenlin mt-ongelmainen itse jos on kokenut saavansa outoa kohteluja jos sen yksityiskohtaisesti kertoo toisille saattaa hekin ajatella samoin, riippuen tietenkin onko heillä ylipäätään tietoa tai kokemusta mikä on outoa ja mikä tavanomaista tai asiallista tuon tyyppisessä tilenteessa ja mikä ei.

En enää ihmettele, että yksilapsisia perheitä on paljon.