Miksi pitäisi olla yksin, jos ei halua?

En ymmärrä kavereilta tulevaa kritiikkiä siitä, että etsin aktiivisesti itselleni sopivaa kumppania. Pitäisi kuulemma "oppia olemaan yksinkin". Miksi? Minulla on selkeitä päämääriä elämässäni, mitkä haluan saavuttaa. Ja niihin kuuluu myös mies ja oma perhe.

En voi tietää ensinäkemältä ihmisestä, onko se juuri minulle sopiva, vaan se selviää vasta tutustumalla ja seurustelemalla hänen kanssaan. Vaikka olenkin epäonnistunut suhteissani monta kertaa, niin nuolen aina haavani ja jatkan eteenpäin. Miksi pitäisi luovuttaa?

Myös se tuntuu olevan kavereilleni joku ongelma, että olen aloittanut opiskelun. Annan kuulemma liikaa ulkopuolisten paineiden vaikuttaa itseeni. Heidän mielestään ei pitäisi antaa yhteiskunnan vaatimusten määrittää omaa itseään, vaan olla oma itsensä. Käytännössä siis sossupummailla ja ryypätä.

Minulla alkaa olla jo ikää, joten en ehdi tässä nyt ruveta viettämään mitään sinkkuvuosia. Myöskin haluan suorittaa kesken jääneet opintoni loppuun ja mennä sitten töihin.